28. toukokuuta 2017

Ole ihminen, ihminen.

Tiedättekö sen epämääräisen tunteen, kun ajatukset kiertävät jonkun asian ympärillä ilman, että saa niistä kunnolla otetta? Yksi ajatus tässä, toinen tuossa, mutta kokonaisuus tuntuu epäselvältä. Niitä tunteita, joita eittämättä tuntee, mutta joita ei kunnolla ymmärrä, eikä oikein osaa selittää.

Sitten tulee ihminen, joka sanoo tai kirjoittaa jotain, mikä saa hajallaan olevat ajatukset loksahtamaan paikoilleen ja sanoo juuri sen, mitä ei itse osannut. 

Minulle näin kävi muutama päivä sitten, kun törmäsin Hidasta Elämää - sivustolla Katri Syvärisen kirjoitukseen otsikolla Ei saa olla liian pieni, muttei liian suurikaan (joku voi pahoittaa mielensä)


Tuon tekstin jälkeen on aika turhaa yrittää kirjoittaa itse paljoakaan, koska tekstissä on sanottu kaikki juuri niin kuin olisin sen itse halunnut osata sanoa. 

"Ihmisyys on nykyisellään sullottu kapeaan muottiin, josta terävät kärjet ovat siloiteltu pois. Liian pieni ei saa olla, mutta ei liian suurikaan. Voimakkaat tunteet, koskettavat haavat ja oma potentiaali on parempi piilottaa, jotta ei turhaan asetu alttiiksi toisten hyökkäyksille."

Minua on nimittäin jo jonkin aikaa vaivannut se, että kaikki vähänkin keskiarvosta poikkeavat valinnat, ajatukset ja tunteenilmaukset leimataan kovin helposti vääränlaisiksi. Ole vain se sopeutuvainen, keskimääräinen, riittävän äänetön ihminen, niin kukaan ei pahoita mieltään. Näytä haavoittuvaisuutesi tai iloitse ääneen hyvistä asioista elämässäsi, niin jo löytyy joku paheksumaan, väheksymään tai vetäytymään kauemmas sinusta ja noista pelottavista tunteistasi (joita ihmisyydeksikin kai kutsutaan).


Toivon olevani väärässä, mutta toisinaan tuntuu, että jokainen hiemankin vahvempi tunteenilmaus, vaatii aina vastapainokseen jonkinlaisen lieventävän asianhaaran, jotta se tulisi yleisesti hyväksytyksi. Ikään kuin jokainen vahva tunne pitäisi aina ansaita vastakkaismerkkisellä. Iloa saa tuntea (hetkellisesti) vain, jos elämässä on ollut riittävästi vaikeuksia ja surun keskellä kuuluu tarrautua positiivisiin ajatuksiin.

Ei saa olla liikaa mitään, eikä varsinkaan olla liian onnellinen, innostua ja elää palavasti, koska, niin... joku voi todellakin pahoittaa mielensä ja sehän nyt on aivan liian suuri hinta onnellisuuden hippusista maksettavaksi.

Olenko tässä kuvassa a) iloinen, b) surullinen vai c) ihminen ;)

Nämä ajatukset eivät koske vain "muita", vaan myös minua, joka toisinaan vetäydyn toisten surun edessä, koska en tiedä mitä pitäisi tehdä ja mitä sanoa. Silti välitän. Myös minä ärsyynnyn huonona päivänä "liian" positiivisista ihmisistä, vaikka tiedän, että toisen onni ei ole minulta pois ja sen takana on aina niin paljon enemmän kuin koskaan voin itse tietää (kipuakin).

Silti, toivoisin niin kovin, että jokainen meistä voisi löytää elämäänsä sellaisen turvallisuuden tunteen ja tasapainon, että jaksaisi rohkaista ihmisiä ympärillään tuomaan esiin kaikki ihmisyyden ja inhimillisyyden monet puolet.

Että iloitsisi toisen ilosta, vaikka itse olisi hippusen surullinen.
Että kulkisi vierellä sydän täynnä myötätuntoa, kun toiseen käy kipeästi. 
Että uskaltaisi itse olla ihminen.
Antaisi tilaa ilolle, surulle,
omalle
ja toisten.
Että ei kavahtaisi toisen inhimillisyyttä
ja että riemuitsisi rinnalla, kun toinen löytää ilon
metsäretkistä, auringonlaskuista, vastaantulijan hymynkareesta,
siitä, että on ihminen

että saa olla
ja hengittää.

Ps. Joskus tämmöistä luovempaa tekstailua tekee mieli tuottaa, toivottavasti se passaa sinulle :-)
Pps. Tästä jutusta tämä ajatus siis lähti - kannattaa käydä lukemassa! (klik klik)...

Mitä ajatuksia sulle tästä heräsi? :)

11. toukokuuta 2017

Silloin olin elämäni kunnossa!

Olen ollut vuosikaudet henkeen ja vereen jumppapirkko, eli sangen innokas ryhmäliikunnan harrastaja. Täällä blogissa minulla oli taannoin jopa käynnissä oma ryhmäliikuntahaaste, jossa tavoitteenani oli testata kaikki SatsElixian ryhmäliikuntatunnit. Ihan kaikkia en tainnut lopulta käydä kokeilemassa, mutta muistaakseni yli 20 erilaista tuntia kuitenkin. Noihin aikoihin olin ehdottomasti "elämäni kunnossa", sillä erilaiset ryhmäliikuntakokeilut toivat todella paljon monipuolisuutta liikkumiseen. Liikkuvuus, kestävyys, lihaskunto, koordinaatio, tasapaino... oi vitsi miten hyvin kroppa silloin voikaan... oi niitä aikoja!


Parisen vuotta sitten puolestaan innostuin todella kovasti salitreenaamisesta, kun hankin Personal Training - paketin noin puoleksi vuodeksi. Treenasin PT:n kanssa yhdessä noin kerran viikossa ja sain erilaisia saliohjelmia sekä hirmuisesti ideoita salitreenaamiseen noin ylipäätään. Kävimme tuolloin myös salilla säännöllisesti ihanaisen Sporttaillaan - Hannan kanssa ja ne treenit olivat kyllä aikamoista luksusta/rääkkiä eli luksusrääkkiä. Luksusta oli treenata innostuneen ja innostavan kaverin kanssa ja kunto nousi kyllä kohisten. Vieläkin muistan kuin eilisen kaikki ne burbeet, thrusterit ja penkkipunnerrukset, joita me Hannan kanssa salilla väännettiin. Nuo sali-innostuksen ajat olivat toinen kerta, kun olin todellakin "elämäni kunnossa"! Oi niitäkin aikoja! :D


Taisin olla "elämäni kunnossa" myös silloin blogin alkuaikoina, kun innostuin juoksemista (tai no päätin opetella tykkäämään siitä) ja osallistuin noin puolen vuoden harjoittelun päätteeksi muutamaan 10 km juoksutapahtumaan. Saattaa tuntua tosiliikkujista hieman naurettavalta, mutta minulle nuo alusta loppuun juostut kympit ovat edelleen omia liikunnallisia huippusuorituksiani. Eihän kymppi tietenkään ole matka eikä mikään, mutta kaltaiselleni mukavuusliikkujalle, joka aina vihasi juoksemista, eikä todellakaan ole kestävyysurheiluun taipuvainen, se oli todella hieno saavutus ja pitkäjänteisen työn tulos. Todellakin siis olin tuolloin "elämäni kunnossa"! 

Entäs nyt? 

No juuri nyt en ole todellakaan elämäni kunnossa! En liikunnallisella enkä varmasti myöskään monella terveydellisellä mittarilla. Kuluneeseen vuoteen on sisältänyt jonkin verran terveyshaasteita ja lääkehoitoja, eikä kroppa kaiken sen jälkeen tunnu ihan omalta. Painoa on hiipinyt jälleen lisää, mutta eniten harmittaa se, että en koe terveyteni juuri nyt olevan noin yleisesti aivan tasapainossa. Muutaman liikakilon kanssa pärjää lopulta jokainen, mutta huoli terveydestä ei ole mukava kannettavaksi! 


Siitä olen kuitenkin suunnattoman iloinen, että liikunta, vaikkakin lempeä ja rauhallinen, on tullut elämääni pysyvästi jäädäkseen. Huomaan, että olen viimeisen vuoden ajan liikkunut ensisijaisesti pään, enkä kropan vuoksi. Olen tehnyt lukuisia rauhallisia kävelylenkkejä, joogaillut ja tanssinut aina toisinaan. Kun kuntosali ja ryhmäliikuntarääkit eivät ole innostaneet, olen löytänyt tilalle mm. treenaakotona.com:in lyhyemmät kotitreenit, joiden tehoa voin helposti muunnella päivän fiiliksen mukaan.

Olen ollut hyvin nautintohakuinen liikkuja, enkä ole kovinkaan monesti käynyt "äärirajoilla" edellisen vuoden aikana. Toiset meistä saattavat käsitellä myllerryksiä liikkumalla yhä enemmän ja pidempään ja toiset taas laskevat liikunnallisia tehoja silloin, kun muilla elämän osa-aluella vaaditaan venymistä. Aion jatkaa "nautintoliikkujan" linjalla niin kauan kuin siltä tuntuu, mutta eiköhän jossakin vaiheessa taas tule aika, jolloin voin todeta jälleen olevani "elämäni kunnossa"! Jännää nähdä milloin ja minkä lajin parissa se ihme tapahtuu ;)

Milloin te olette olleet elämänne kunnossa? ;)

16. lokakuuta 2016

You can't stop the waves, but you can learn to surf

Blogi on näköjään nyt jäänyt muun elämän jalkoihin, ja moneen otteeseen olen miettinyt, että palaankohan sen pariin enää. Tuntuu, että olen unohtanut melkein kaikki ne syyt, jotka minut aikoinaan innostivat blogin pariin. Toisaalta on kuitenkin mukavaa, että on olemassa tämä vanha tuttu paikka, johon tulla jakamaan kuulumisia ja ajatuksia silloin, kun siltä tuntuu :)

Olemme asuneet Tampereella nyt viitisen kuukautta ja asuinpaikkana tämä tuntuu yhä vain omalta ja oikealta. Ensihuuman laskeuduttua on kuitenkin mennyt aika paljon energiaa uudenlaisen arjen ja elämänrytmin opetteluun. Ehdimme asua Espoossa sen verran pitkään, että olimme "urautuneet" jo tiettyihin rutiineihin; esimerkiksi kauppa- ja kirjastoreissut sekä treenihommat menivät monesti aikalailla ajattelematta ja "autopilotilla". Muutto uudelle paikkakunnalle, vaikka kaivattu muutos olikin, on palauttanut meidät joidenkin perusasioiden osalta jälleen alkupisteeseen.


Treenit sujuivat pk-seudun Sats-Elixialla pitkään mukavasti, ja sain Espoossa asuessani todellisen motivaatioboostin treenatessani loistavan PT:n ohjauksessa yli puolen vuoden ajan. Tampereella olen kyllä liittynyt taas liikuntakeskuksen jäseneksi, mutta en vielä löytänyt täysin oman tuntuista kotisalia tai treenirutiinia. Olen edelleen todella onnellinen saadessani pyöräillä työmatkoja ja olenkin pyrkinyt pitämään kiinni työmatkapyöräilyistä ainakin parina päivänä viikossa. Olo on pyöräilypäivinä aivan eri tavalla energinen ja ajatuskin kulkee ehkä hitusen kirkkaammin!

Kesän ja alkusyksyn parasta antia...auringonlaskut! :)

Treenirutiineita verottaa jonkin verran Helsinkiin suuntautuvat työmatkat, joiden päätteeksi en millään jaksaisi lähteä enää erikseen liikkumaan ainakaan jumpalle tai kuntosalille. Yleensä olen noiltakin reissuilta kotona kuitenkin n. 18.30 - 19 aikoihin, joten periaatteessa voisin vielä hyvin tehdä pienen palauttavan kotijoogan tai kävelylenkin. Käyn jatkuvasti itseni kanssa "keskustelua" siitä, että saanko näiden pitkien päivien päätteeksi enemmän energiaa a) sohvalla löhöilystä vai b) kevyestä liikunnasta. Toistaiseksi kotisohva on vienyt voiton, mutta energiatasoihin se ei ole tuntunut vaikuttavan kovinkaan positiivisesti. Ehkä siis olisi hyvä antaa mahdollisuus myös vaihtoehdolle b! Toki armollinen täytyy itselleen olla, mutta toisinaan armollisuus voi myös olla sitä, että potkii itseään lempeästi takamukselle ja liikkeelle ;)

Lukupiiri on edelleen yksi parhaita juttuja :) Samoin kuin viikoittaiset sushilounaat työkamujen kanssa!

Olen mietteissäni palannut usein tämän blogin alkua edeltäviin vuosiin, jolloin söin huonosti, liikuin tuskin yhtään ja olin väsynyt ja vähäenerginen. Ellen olisi pyöritellyt hyvinvointiin liittyviä ajatuksia lukemattomia kertoja (mm.) täällä blogissa, niin voisin juuri nyt helposti luisua takaisin vanhoihin elintapoihini. Liikkumisesta on onneksi tullut niin pysyvä osa elämääni, että se pysyy jollakin tavalla mukana myllerrysten keskelläkin, mutta esimerkiksi ruokavalion ja ylitöiden tekemisen suhteen lipsuminen onkin jo paljon helpompaa! Tuntuu aika turhauttavalta, että palaan joidenkin asioiden suhteen aina vain alkupisteeseen, mutta ehkä jatkuva aaltoliike kuuluu elämään...? "You can't stop the waves but you can learn to surf"

 Lidlin paistopisteen 100% kauraleipä on uusi ihastus! Namm.

Vaikka jotkut hyvinvoinnin osa-alueet ovatkin juuri nyt hieman heikommissa kantimissa, niin arvokkain oivallus kaikista onneksi kantaa läpi näidenkin aikojen. Nimittäin kyky tuntea kiitollisuutta ja iloita pienistä asioista. Kuinka monesti olenkaan väsyneenäkin tuntenut pakahduttavaa onnea järvimaisemasta, usvaisista aamuista, halauksista ja hellyydestä, kissan kehräyksestä kylkeä vasten. Niinä hetkinä tiedän, että elämä kantaa <3

Ai vitsi nyt kun sain kirjoitushanat auki, niin tuntuu, että voisin kirjoittaa vaikka mistä! Ehkä palailemme muihin kuulumisiin piakkoin "jos kävisimme tänään kahvilla"-postauksen tyyliin :-)

Sitä ennen olisi kuitenkin tosi kiva kuulla miten sun syksy on lähtenyt käyntiin? Onko energiatasot olleet korkealla, matalalla vai jotain siltä väliltä? :) 

1. elokuuta 2016

Päivävaelluksia ihanassa Skotlannissa (osa 1)

Heippa ja terveiset kauniista Skotlannista! Kotiuduimme reissusta muutama päivä sitten ja sen jälkeen ehdimmekin viettää jo mukavan Tampere-viikonlopun (blogi)ystävieni Hannan (Sporttaillaan!) ja Satun (Juoksuaskeleet) kanssa. Nyt kuitenkin ajattelin palata hetkeksi Skotlannin tunnelmiin! Olimme reissussa 9 päivää ja kiertelimme pääosin erilaisissa luontokohteissa, kaupunkien jäädessä tällä kertaa hieman vähemmälle.

Olin todella vaikuttunut Skotlannin luonnosta ja me maksimoimmekin luontokokemukset tekemällä useita 1 - 3,5 tunnin mittaisia vaelluksia laaksoissa ja kukkuloilla :) Toki ajokilometrejäkin tuli paljon, yli 1000 km, mutta silti minulle jäi päällimäiseksi mieleen juuri kaikki päivävaellukset kauniine maisemineen! 


Skotlannissa erilaisia vaellusreittejä on todella helppo löytää joko lähtemällä seuraamaan jotakin sattumanvaraista polkua majapaikan lähistöllä tai pongaamalla omalle kunnolle sopivia reittejä erinomaiselta Walkhighlands-sivustolta (klik). Tämän postauksen ensimmäiset kuvat ovat esimerkki ihan vain jostakin random polusta, joka löytyi Glen Clovassa olleen hotellimme takapihalta :)


Ensimmäisen päivän iltana sää oli aivan poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinen, joten halusimme lähteä verryttelemään matkalla jumiutuneita jalkojamme lähipolulle. Glen Clova tuntui olevan hieman sivussa ruuhkaisimmilta turistireiteiltä ja siitä muodostuikin lopulta yksi lempipaikoistani Skotlannissa. Jotenkin siellä vain tuli rauhallinen olo ja oli tilaa hengittää. Lisäksi meillä oli kyllä aivan ihana huone Glen Clova - hotellissa - todellista luksusta heti loman alkupäiviin <3. Seuraavat yöt nukuimmekin sitten teltassa sangen vaihtelevissa sääolosuhteissa ;D

 Glen Clova Hotellin takaa lähti polku kumpuileville niityille.

Vaellus-selfie Glen Clovassa! :D


Reissun toiselle päivälle osui todella kovat rankkasateet, ja ajelimme Cairngormsin kansallispuiston kapeilla teillä sumuisia maisemia ihmetellen. Iltapäivällä sade kuitenkin taukosi ja lähdimme jälleen kiipeämään yhdelle kukkulalle Braemarissa. Paikallisen turisti-infon henkilö ei suositellut kävelyä niin pilvisenä ja sateisena päivänä, mutta me päätimme silti lähteä hieman jalottelemaan. Olosuhteet olivat lopulta aivan kelvolliset... pongasimmepa reitillä myös vanhemman Skotti-herran, joka oli lähtenyt tekemään samaisen kävelyn hienosti suorissa housuissa ja pikkutakissa. Me hikoilimme, hän oli vain "pienellä päiväkävelyllä" :D

Rankkasateen jälkeen Braemarin maisemat olivat harmaat, mutta ylhäältä katsottuina ne näyttivät silti aivan vaikuttavilta :)

Glen Clovan ja Braemarin pikkukävelyt olivat sopivaa alkulämmittelyä meidän alkureissun upeimmalle kävelylle Corrie Feessä! Tämä kävely lähti muutaman kilometrin päästä Glen Clovan hotelliltamme ja alkuun kävelimme n. 45 minuuttia jokseenkin puuduttavaa metsäreittiä. Skotlannissa oli aika paljon istutettua ja hoitamatonta metsää, joista ei löytynyt Suomen metsien taianomaista tunnelmaa. (Suomen metsät ovatkin ihan parhautta! <3) Oli metsäpätkillä onneksi muutama nätimpikin näkymä, tämä muun muassa:


Metsäpätkän jälkeen silmiemme eteen avautui aivan käsittämättömän upea "luonnon amfiteatteri" - Corrie Fee! Kuvat eivät tee oikeutta paikan kauneudelle, joten tässäkin kohtaa on pakko vain todeta, että tämä on koettava omin silmin ja jaloin! Jotakin osviittaa paikan suuruudesta saa ehkä tästä kuvasta, jonka vasemmassa alakulmassa minä vaellan polulla pienenpienenä pisteenä :)



Corrie Feessä vaelsimme ensin hyvää polkua pitkin tasaisen laakson läpi, minkä jälkeen lähdimme kiipeämään ylöspäin. Pysähdyimme vähän väliä ihailemaan taaksemme avautuvaa maisemaa. Valokuvaaminen on aina hyvä syy pysähtyä vetämään happea ;)


Onnellinen vaeltaja Corrie Feessä :) 


Tässä vaiheessa jalka nousi vielä melko kepeästi ;) Jalassa minulla on aivan ihanan pehmeät, mukavat ja hengittävät Drop of Mindfulness - housut, jotka uskalsin pukea päälle, koska päiväksi ei oltu luvattu sateita. Istun itseasiassa nytkin sohvalla nämä pöksyt jalassa... ovat niin supermukavat ;D 

 Tässä lepohetki päivän korkeimmalla kohdalla Corrie Feessä! Ihan kelvolliset olivat maisemat, vai mitä sanotte? :) Vieläkin korkeammalle olisi päässyt, mutta meillä oli edessä vielä monen tunnin ajomatka tälle päivälle ja näimme viisaimmaksi lähteä laskeutumaan varovasti takaisin kohti laaksoa, metsää ja parkkipaikkaa :)

Tässä siis hieman ensimmäisiä tunnelmia Skotlannin kauniista luonnosta! Näiden kävelyiden lisäksi teimme vielä 2 + 1 todella upeaa päivävaellusta, mutta niihin tunnelmiin palaillaan hieman myöhemmin... ne kuvat nimittäin ansaitsevat aivan oman postauksensa!

Asiasta kukkapurkkiin... Ostimme reissu(j)a varten Ticket to the Moon - riippumaton, joka on osoittautunut ehkä mukavimmaksi paikaksi köllötellä, ever! :) Tämä lähtee kyllä mukaan kaikille tuleville reissuillemme. Katsotaan saisimmeko sen viriteltyä tänä kesänä vielä vaikkapa Kolin kansallismaisemiin :-)


Onkos joku teistä käynyt Skotlannissa tai haaveillut käyvänsä? Onko joku köllötellyt riippumatossa? :)

2. kesäkuuta 2016

Kun on aika mennä eteenpäin

Heeeei pitkästä aikaa! Ette ehkä enää muista minua, mutta olen se tyyppi, jolla oli tapana kirjoittaa erästä Parempia polkuja - blogia ;) Edellisestä postauksesta on näköjään vierähtänyt jo monen monta viikkoa! Mutta tällä kertaa blogihiljaisuudelle on erittäin hyvä syy... nimittäin olemme karistaneet pääkaupunkiseudun pölyt jaloistamme ja muuttaneet Tampereelle! :)
 
Elämä on ollut kohtuullisen hektistä viime aikoina, mutta pohjavire on tyyni ja onnellinen. Viisi ja puoli vuotta sitten muutimme pääkaupunkiseudulle "käymään". Näihin etelän vuosiin mahtui paljon elämää -  hyviä fiiliksiä, huonoja päiviä, arkea ja juhlahetkiä. Kuitenkin jo melko pitkään mukanamme kulki jonkinlainen kaipuu muutokselle. Aluksi sellainen häilyvä ja määrittelemätön, mutta viime aikoina yhä vahvempi ja todempi. Espoosta löytyi paljon sellaista, johon tykästyimme, mutta se ei koskaan alkanut tuntua aivan oikealta kodilta.
 
Tampere ja järvet <3

Eräänä talvisena iltana istuimme saunan lauteilla ja lempeiden löylyjen sihistessä pohdimme mihin suuntaan haluaisimme elämässä kulkea. Tiedättehän sen epämääräisen tunteen, kun kaipaa muutosta, mutta ei osaa oikein määritellä mihin suuntaan? Jostakin sieltä löylyjen keskeltä nousi esiin idea muutosta Tampereelle - kaupunkiin, jota emme kovin hyvin tunne, mutta josta olemme aina jotenkin aistineet "hyviä viboja". Joissakin paikoissa vain tuntuu alusta asti oikealta olla, vaikka sen kummempia syitä ei osaisikaan eritellä. Se on vain se Tunne, johon täytyy toisinaan uskaltaa luottaa, vaikka ei järjellä ihan edes ymmärtäisi.
Meidän olkkari :D
Suureksi onneksi meille molemmille järjestyi töiden puolesta siirtyminen Tampereelle ja talviloman jälkeen aloimmekin jo etsiä uutta kotia. Monenlaista (stressaavaakin) vaihetta liittyi siihen prosessiin, mutta lopulta löysimme asunnon, joka tuntui osapuilleen oikeanlaiselta. Hillitön pakkausurakka, haikeita viimeisiä kävelyitä lähimetsässä, kaaosta, paniikkia, innostusta ja onnen tunteita. Niin paljon ehtii tapahtua (henkisesti ja fyysisesti) niinä viikkoina, kun on hyvästelemässä vanhaa ja astumassa kohti uudenlaista elämänvaihetta.

Edessä on ensimmäinen kesä uudessa kotikaupungissa ja olo jotenkin vapaa ja rauhallinen. En vielä osaa arvioida missä määrin blogi tulee kulkemaan näissä vaiheissa mukana, mutta uskon, että arjen tasaantuessa löytävät höpinät tiensä tännekin!
 


Ihanaa kesää teille kaikille! Onko joku teistä muuttanut tai muuttamassa lähiaikoina jonnekin? Onko Tampere tuttu kaupunki? Mitä Tampereella kannattaisi tehdä kesällä? :)
 
Ps. Olemme menossa kesällä melontakurssille ja kesälomareissulle Skotlantiin!:) Tule seuraamaan menoa & kesäfiilistelemään Instagramiin - löydyn sieltä nimimerkillä @tinttarainen :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...