16. elokuuta 2016

Satunnaista, muttei itsestäänselvää

Heippa! Minulla on tehnyt mieli kirjoitella tänne jo useamman päivän, mutta en ole oikein osannut jäsennellä mitään järkevää. Skotlannin reissun toinen osa kuvineen saa vielä odotella ja olkoon tänään vuorossa satunnaista ja epäjohdonmukaista ajatuksenvirtaa, jokusella kesäkuvalla höystettynä!



Kesälomani loppui tänään ja vaikka viikonloppuna olo oli hieman haikea, niin ei voi muuta kuin iloita ja tuntea kiitollisuutta siitä, miten ihana kesä(loma) tänäkin vuonna oli. Paljon ulkoilua, luontohetkiä, kirjoja, riippumattoilua ja hetkiä rakkaiden kanssa. Skotlannin matkan lisäksi kävin mökkeilemässä kotiseudullani Lapissa sekä minireissun Teemun kotona Pohjois-Karjalassa. Koli oli todella kaunis ja meille sattui siellä aivan täydellinen melontapäivä. (tai siis ihan tarkoituksella pyrimme ajoittamaan reissun sopivan tyynelle päivälle, mutta saimme kyllä lopulta todella ihanan sään, ehkä kesän viimeisen oikeasti lämpimän päivän...ainakin tällä erää!)


Vuokrasimme kajakit Kolin alamajalta ja lähdimme melomaan kohti kahvilanpitäjien suosittelemia Hiekkasaaria. Tuulta oli jonkin verran, mutta vähemmän kuin aiemmilla melontakerroillamme, ja olikin ilo kerrankin päästä melomaan matkaa ilman jatkuvaa siksakkailua. Päivä oli tosiaan aurinkoinen ja perillä meitä odotti niin täydellinen näky, että hihkuin riemusta jo kaukaa. Ikioma hiekkaranta "autiolla" saarella! Kyseessä oli kylläkin Metsähallituksen (?) ylläpitämä saarensopukka nuotiopaikkoineen, mutta tuona elokuisena maanantaina me olimme saaren ainoat vieraat ja nautimme hetkestä jokaisella solullamme. Oli aivan täydellisen ihanaa rantautua omalle saarelle uimaan ja nauttimaan auringosta! Juuri tällaisista hetkistä unelmoin ilmoittautuessani melontakurssille :)


Niin ihania hetkiä kuin koko kesä onkin pitänyt sisällään, oli tuo päivä kyllä koko kesän paras! Päivä kruunattiin vielä leiriytymällä Kolin kauniilla, veden ympäröimällä leirintäalueella. Viritimme riippumaton järven rantaan ja onnentunne siinä köllötellessä oli miltei pakahduttava. Tuntui, että juuri sillä hetkellä en voisi pyytää elämältä yhtään mitään enempää :) Kätevä matkakokoinen riippumatto on muuten kesän ehdottomasti paras hankinta!!

AuringonNOUSU Kolilla <3 Ei tule monesti auringonnousuja todistettua, mutta nyt heräsin ihmettelemään :)

Vaikka aiemmin vannoin, että en anna syksyfiiliksien hiipiä ennen elokuun loppua, niin näiden koleiden säiden ja töihinpaluun myötä on tuo päätös alkanut hieman rakoilla. Olen aina vuodenaikojen suhteen jotenkin etuajassa. Helmikuussa hehkutan kevättä, toukokuussa kesää ja elokuu alkaa tuntua jo syksyltä. Talvi onkin sitten vähän plöööh, varsinkin parina viime vuonna Etelä-Suomessa, kun lunta ei ole tullut juuri miksikään. Tulisipa tänä vuonna enempi! Sanoin Teemulle puoliläpällä, että minun pitäisi varmaan alkaa harrastaa hiihtämistä, jotta oppisin tykkäämään talvestakin enempi :D Toistaiseksi kuitenkin kartan tuota kouluaikojen pakkopullaa edelleen... Luulen, että lumikenkäily voisi olla pikkuisen lähempänä ;)

Mun lemppari juuri nyt <3

Tiedättekö mikä on mielestäni ihan parasta vanhenemisessa? No se, että oppii olemaan jotenkin armollisempi itseään kohtaan ja erityisesti se, että oppii nauttimaan suuresti elämän pienistä asioista! Siis oikeasti iloitsee siekailematta aivan mahdottomankin pienistä jutuista ja tuntee kiitollisuutta asioista, joita aiemmin ei edes huomannut. Ei ota terveyttä ja elämän hyviä asioita itsestäänselvyyksinä (ainakaan ihan joka päivä), vaan arvostaa ja kiittää kaikesta hyvästä, mitä elämässä on juuri nyt. Paljon on asioita, joihin ei voi elämässä vaikuttaa, paljon on epäreiluja sattumuksia, terveyshuolia, stressiä ja mielipahaa.

Tosi paljon on kuitenkin myös asioita joista kiittää... luonto (ja siellä sitä riittääkin ihmeteltävää!), hyvä ruoka, ystävät, terveet jalat, rakkaus, auringonlaskut, terveet kädet, auringonnnousut, oma sohva, hyvät kirjat, silmät, joilla näkee lukea... Hölmöä ehkä, mutta monesti pahanakin päivänä saan aikaiseksi onnellisuuden häivähdyksiä vain keskittymällä hetkeksi niihin asioihin, jotka ovat hyvin ja kauniisti kaiken sen hullumyllyn keskellä.

Mielestäni onnellisuus ei ole päämäärä, joka saavutetaan kovalla työllä ja tuskalla, vaan onnellisuus asuu ihan jokaisessa päivässä. Onnellisuus antaa tilaa muillekin tunteille, myös alakulolle ja mielipahalle, mutta onnellisuutta on silti mahdollista tuntea myös pahana päivinä, tai ainakin siitä seuraavana. On niin paljon sellaista, mikä ei ole itsestäänselvää, vaan kaunista ja kiittämisen arvoista.


Tällä viikolla olen iloinnut ikkunalaudasta, jonka Teemu meille asensi <3 Ikkunalauta tosin romahti kissan painosta ekalla kerralla ja kaikki nämä kolme kasvia ruukkuineen tuhoutuivat :D No, nyt on uudet, entistä ehommat tilalla!

Heh, minähän saatoin alussa varoittaa, että luvassa on satunnaista ajatuksenvirtaa ;) Näin käy, kun hautoo blogitekstejä liian pitkään :D No mutta, jospa nämä teksti lähtisi taas tästä virtaamaan ja ellei, niin tulen taas jossain välissä höpöttelemään omiani! Nyt heittäydyn tuohon olkkarin lattialle venyttelemään hetkeksi.

Minkälaisia ajatuksia ja fiiliksiä teillä on juuri nyt? Mikä on ollut parasta kesässä, mitä odotatte tulevilta kuukausilta? Mistä olet kiitollinen juuri nyt? :)

Ps. Insta päivittyy tiuhempaan ja sieltä löytyy kuvatunnelmia nimimerkillä Tinttarainen ! :)

1. elokuuta 2016

Päivävaelluksia ihanassa Skotlannissa (osa 1)

Heippa ja terveiset kauniista Skotlannista! Kotiuduimme reissusta muutama päivä sitten ja sen jälkeen ehdimmekin viettää jo mukavan Tampere-viikonlopun (blogi)ystävieni Hannan (Sporttaillaan!) ja Satun (Juoksuaskeleet) kanssa. Nyt kuitenkin ajattelin palata hetkeksi Skotlannin tunnelmiin! Olimme reissussa 9 päivää ja kiertelimme pääosin erilaisissa luontokohteissa, kaupunkien jäädessä tällä kertaa hieman vähemmälle.

Olin todella vaikuttunut Skotlannin luonnosta ja me maksimoimmekin luontokokemukset tekemällä useita 1 - 3,5 tunnin mittaisia vaelluksia laaksoissa ja kukkuloilla :) Toki ajokilometrejäkin tuli paljon, yli 1000 km, mutta silti minulle jäi päällimäiseksi mieleen juuri kaikki päivävaellukset kauniine maisemineen! 


Skotlannissa erilaisia vaellusreittejä on todella helppo löytää joko lähtemällä seuraamaan jotakin sattumanvaraista polkua majapaikan lähistöllä tai pongaamalla omalle kunnolle sopivia reittejä erinomaiselta Walkhighlands-sivustolta (klik). Tämän postauksen ensimmäiset kuvat ovat esimerkki ihan vain jostakin random polusta, joka löytyi Glen Clovassa olleen hotellimme takapihalta :)


Ensimmäisen päivän iltana sää oli aivan poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinen, joten halusimme lähteä verryttelemään matkalla jumiutuneita jalkojamme lähipolulle. Glen Clova tuntui olevan hieman sivussa ruuhkaisimmilta turistireiteiltä ja siitä muodostuikin lopulta yksi lempipaikoistani Skotlannissa. Jotenkin siellä vain tuli rauhallinen olo ja oli tilaa hengittää. Lisäksi meillä oli kyllä aivan ihana huone Glen Clova - hotellissa - todellista luksusta heti loman alkupäiviin <3. Seuraavat yöt nukuimmekin sitten teltassa sangen vaihtelevissa sääolosuhteissa ;D

 Glen Clova Hotellin takaa lähti polku kumpuileville niityille.

Vaellus-selfie Glen Clovassa! :D


Reissun toiselle päivälle osui todella kovat rankkasateet, ja ajelimme Cairngormsin kansallispuiston kapeilla teillä sumuisia maisemia ihmetellen. Iltapäivällä sade kuitenkin taukosi ja lähdimme jälleen kiipeämään yhdelle kukkulalle Braemarissa. Paikallisen turisti-infon henkilö ei suositellut kävelyä niin pilvisenä ja sateisena päivänä, mutta me päätimme silti lähteä hieman jalottelemaan. Olosuhteet olivat lopulta aivan kelvolliset... pongasimmepa reitillä myös vanhemman Skotti-herran, joka oli lähtenyt tekemään samaisen kävelyn hienosti suorissa housuissa ja pikkutakissa. Me hikoilimme, hän oli vain "pienellä päiväkävelyllä" :D

Rankkasateen jälkeen Braemarin maisemat olivat harmaat, mutta ylhäältä katsottuina ne näyttivät silti aivan vaikuttavilta :)

Glen Clovan ja Braemarin pikkukävelyt olivat sopivaa alkulämmittelyä meidän alkureissun upeimmalle kävelylle Corrie Feessä! Tämä kävely lähti muutaman kilometrin päästä Glen Clovan hotelliltamme ja alkuun kävelimme n. 45 minuuttia jokseenkin puuduttavaa metsäreittiä. Skotlannissa oli aika paljon istutettua ja hoitamatonta metsää, joista ei löytynyt Suomen metsien taianomaista tunnelmaa. (Suomen metsät ovatkin ihan parhautta! <3) Oli metsäpätkillä onneksi muutama nätimpikin näkymä, tämä muun muassa:


Metsäpätkän jälkeen silmiemme eteen avautui aivan käsittämättömän upea "luonnon amfiteatteri" - Corrie Fee! Kuvat eivät tee oikeutta paikan kauneudelle, joten tässäkin kohtaa on pakko vain todeta, että tämä on koettava omin silmin ja jaloin! Jotakin osviittaa paikan suuruudesta saa ehkä tästä kuvasta, jonka vasemmassa alakulmassa minä vaellan polulla pienenpienenä pisteenä :)



Corrie Feessä vaelsimme ensin hyvää polkua pitkin tasaisen laakson läpi, minkä jälkeen lähdimme kiipeämään ylöspäin. Pysähdyimme vähän väliä ihailemaan taaksemme avautuvaa maisemaa. Valokuvaaminen on aina hyvä syy pysähtyä vetämään happea ;)


Onnellinen vaeltaja Corrie Feessä :) 


Tässä vaiheessa jalka nousi vielä melko kepeästi ;) Jalassa minulla on aivan ihanan pehmeät, mukavat ja hengittävät Drop of Mindfulness - housut, jotka uskalsin pukea päälle, koska päiväksi ei oltu luvattu sateita. Istun itseasiassa nytkin sohvalla nämä pöksyt jalassa... ovat niin supermukavat ;D 

 Tässä lepohetki päivän korkeimmalla kohdalla Corrie Feessä! Ihan kelvolliset olivat maisemat, vai mitä sanotte? :) Vieläkin korkeammalle olisi päässyt, mutta meillä oli edessä vielä monen tunnin ajomatka tälle päivälle ja näimme viisaimmaksi lähteä laskeutumaan varovasti takaisin kohti laaksoa, metsää ja parkkipaikkaa :)

Tässä siis hieman ensimmäisiä tunnelmia Skotlannin kauniista luonnosta! Näiden kävelyiden lisäksi teimme vielä 2 + 1 todella upeaa päivävaellusta, mutta niihin tunnelmiin palaillaan hieman myöhemmin... ne kuvat nimittäin ansaitsevat aivan oman postauksensa!

Asiasta kukkapurkkiin... Ostimme reissu(j)a varten Ticket to the Moon - riippumaton, joka on osoittautunut ehkä mukavimmaksi paikaksi köllötellä, ever! :) Tämä lähtee kyllä mukaan kaikille tuleville reissuillemme. Katsotaan saisimmeko sen viriteltyä tänä kesänä vielä vaikkapa Kolin kansallismaisemiin :-)


Onkos joku teistä käynyt Skotlannissa tai haaveillut käyvänsä? Onko joku köllötellyt riippumatossa? :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...