Ole ihminen, ihminen.

Tiedättekö sen epämääräisen tunteen, kun ajatukset kiertävät jonkun asian ympärillä ilman, että saa niistä kunnolla otetta? Yksi ajatus tässä, toinen tuossa, mutta kokonaisuus tuntuu epäselvältä. Niitä tunteita, joita eittämättä tuntee, mutta joita ei kunnolla ymmärrä, eikä oikein osaa selittää.

Sitten tulee ihminen, joka sanoo tai kirjoittaa jotain, mikä saa hajallaan olevat ajatukset loksahtamaan paikoilleen ja sanoo juuri sen, mitä ei itse osannut. 

Minulle näin kävi muutama päivä sitten, kun törmäsin Hidasta Elämää - sivustolla Katri Syvärisen kirjoitukseen otsikolla Ei saa olla liian pieni, muttei liian suurikaan (joku voi pahoittaa mielensä)


Tuon tekstin jälkeen on aika turhaa yrittää kirjoittaa itse paljoakaan, koska tekstissä on sanottu kaikki juuri niin kuin olisin sen itse halunnut osata sanoa. 

"Ihmisyys on nykyisellään sullottu kapeaan muottiin, josta terävät kärjet ovat siloiteltu pois. Liian pieni ei saa olla, mutta ei liian suurikaan. Voimakkaat tunteet, koskettavat haavat ja oma potentiaali on parempi piilottaa, jotta ei turhaan asetu alttiiksi toisten hyökkäyksille."

Minua on nimittäin jo jonkin aikaa vaivannut se, että kaikki vähänkin keskiarvosta poikkeavat valinnat, ajatukset ja tunteenilmaukset leimataan kovin helposti vääränlaisiksi. Ole vain se sopeutuvainen, keskimääräinen, riittävän äänetön ihminen, niin kukaan ei pahoita mieltään. Näytä haavoittuvaisuutesi tai iloitse ääneen hyvistä asioista elämässäsi, niin jo löytyy joku paheksumaan, väheksymään tai vetäytymään kauemmas sinusta ja noista pelottavista tunteistasi (joita ihmisyydeksikin kai kutsutaan).


Toivon olevani väärässä, mutta toisinaan tuntuu, että jokainen hiemankin vahvempi tunteenilmaus, vaatii aina vastapainokseen jonkinlaisen lieventävän asianhaaran, jotta se tulisi yleisesti hyväksytyksi. Ikään kuin jokainen vahva tunne pitäisi aina ansaita vastakkaismerkkisellä. Iloa saa tuntea (hetkellisesti) vain, jos elämässä on ollut riittävästi vaikeuksia ja surun keskellä kuuluu tarrautua positiivisiin ajatuksiin.

Ei saa olla liikaa mitään, eikä varsinkaan olla liian onnellinen, innostua ja elää palavasti, koska, niin... joku voi todellakin pahoittaa mielensä ja sehän nyt on aivan liian suuri hinta onnellisuuden hippusista maksettavaksi.

Olenko tässä kuvassa a) iloinen, b) surullinen vai c) ihminen ;)

Nämä ajatukset eivät koske vain "muita", vaan myös minua, joka toisinaan vetäydyn toisten surun edessä, koska en tiedä mitä pitäisi tehdä ja mitä sanoa. Silti välitän. Myös minä ärsyynnyn huonona päivänä "liian" positiivisista ihmisistä, vaikka tiedän, että toisen onni ei ole minulta pois ja sen takana on aina niin paljon enemmän kuin koskaan voin itse tietää (kipuakin).

Silti, toivoisin niin kovin, että jokainen meistä voisi löytää elämäänsä sellaisen turvallisuuden tunteen ja tasapainon, että jaksaisi rohkaista ihmisiä ympärillään tuomaan esiin kaikki ihmisyyden ja inhimillisyyden monet puolet.

Että iloitsisi toisen ilosta, vaikka itse olisi hippusen surullinen.
Että kulkisi vierellä sydän täynnä myötätuntoa, kun toiseen käy kipeästi. 
Että uskaltaisi itse olla ihminen.
Antaisi tilaa ilolle, surulle,
omalle
ja toisten.
Että ei kavahtaisi toisen inhimillisyyttä
ja että riemuitsisi rinnalla, kun toinen löytää ilon
metsäretkistä, auringonlaskuista, vastaantulijan hymynkareesta,
siitä, että on ihminen

että saa olla
ja hengittää.

Ps. Joskus tämmöistä luovempaa tekstailua tekee mieli tuottaa, toivottavasti se passaa sinulle :-)
Pps. Tästä jutusta tämä ajatus siis lähti - kannattaa käydä lukemassa! (klik klik)...

Mitä ajatuksia sulle tästä heräsi? :)

Kommentit

  1. Olen niin samaa mieltä sun kanssa tästä asiasta, että olisin voinut vaikka itse kirjoittaa tuon tekstin (jos vain olisin osannut). Viime aikoina olen usein miettinyt sitä, kuinka paljon toisten ihmisten vähättelevällä kommentoinnilla on vaikutusta omaan tekemiseen ja etenkin tekemättä jättämiseen. Mielummin sitten jättää iloitsemisen ja riemun omaksi sisäiseksi hyvän olon hyrinäksi ettei joudu alttiiksi muiden vähättelyille. Silloin vain tahtoo se aito ikioma elämä jäädä elämättä. Meidän suomalaisten pitäisi opetella olemaan ylpeitä omasta ja muiden osaamisesta ja onnistumisista. Iloa ja positiivista asennetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on justiinsa niin! <3 On niin harmillista, että ihmisten ilo ja innostus ammutaan Suomessa niin helposti alas ennen kuin ne hienot asiat ovat ehtineet lähteä edes kunnolla lentoon! Onneksi löytyy sitten myös niitä ihania, kannustaviakin ihmisiä, jotka rohkaisee kokeilemaan ja iloitsemaan elämästä täysin rinnoin :) Nimenomaan - iloa ja positiivista asennetaa lisää! :)

      Poista
  2. Kerrassaan passaa :) Ja tosiaan, hyvää pohdintaa ja artikkeli. Paljon samankaltaisia mietteitä <3

    VastaaPoista
  3. Oon kyllä niin kaivannut sun kirjoitteluja :). En tunnista (tai tunnusta :D) vähätteleväni muiden tunteita, mutta omiani välillä kyllä ja hölmöä sekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihana <3 Kiva kuulla :) Mukavaa kirjoitella aina toisinaan! Ja tosiaan, myös omien tunteiden vähättely on aihe, johon on hyvä kiinnittää huomiota! Mukavaa kesän jatkoa sinne:)

      Poista

Lähetä kommentti

Bloggaamisessa parasta on keskustelu. Olisi tosi mukavaa kuulla mitä ajattelit, kun luit tämän tekstin :)

Suositut tekstit