27. helmikuuta 2014

Treeni kaverin kanssa on luksustreeni ja sananen blogilomasta

Huomenna se alkaa. Kahden viikon talviloma. Tai no, pitäisikö sanoa kesäloma, sillä sen verran lämpimiin tuuliin ollaan täältä talven keskeltä pyyhältämässä... Viikko on ollut todella kiireinen, mutta siihen on sisältynyt muutamia kerrassaan ihania ja voimaannuttavia valonpilkahduksia. Viikonlopuksi matkustin kotiseudulleni Pohjois-Suomeen viemään kissaani hoitoon sekä viettämään harvinaista laatuaikaa perheeni kanssa. 

Sain oikein kunnon motivaatiopotkun pikkusiskoltani, joka on minua aikalailla kovakuntoisempi ja ahkerampi treenaaja. Lauantaina teimme hikisen kotitreenin pääosin oman kropan painolla ja muutamaa käsipainoa hyödyntäen. Siskoni oli ihan huikea tsemppari, ja mm. auttoi minua nostamaan lantiotani niiden viimeisten punnerrustoistojen aikana, jolloin voimat olivat jo aivan ehtyneet. Tuon treenin aikana tajusin, että kotonakin voi treenata todella kovaa, jos vain viitsii. Useimmiten kun ei vain yksin viitsi. Vaikka minulla on kotona nykyään kahvakuulakin, voin vannoa, etten koskaan saisi näin kovaa treeniä tehtyä yksin. Treenasimme kaksi kierrosta suurinpiirtein seuraavasti:

Hauikset ja selkä: Negatiivisia leukoja tangossa (max)
Ojentajat ja vatsa: Ojentajapunnerrus - lankkukomboa (10 kpl)
 Vatsa: Vinoja vatsalihaksia kiertäen 10 kg lisäpainolla (20 kiertoa)
Vatsa: Istumaannousuja lisäpaino suorilla käsillä (10 kpl)
Jalat: Yhden jalan maastaveto lisäpainolla (10 kpl / puoli)
Selkä: "Selkäpenkkiä" niin, että toinen makoili mahallaan sohvalla, ylävartalo sohvan reunan yli "roikkuen", toinen istui jalkojen päällä painona :D
Rinta: Miesten etunojapunnerruksia (20 kpl)
Hartiat: Pystypunnerrusvariaatioita lisäpainoilla (10 kpl)
Jalat ja vatsa: Askelkyykky lisäpainolla kiertäen (10 kpl / puoli)
Lopussa teimme vielä vatsalihaslankkua 1,5 minuutin ja 1 minuutin setit, huh!


Sunnuntaina oli ihanan leppoisa ja lämmin ilma, joten päätimme lähteä rauhalliselle hölkyttelylenkille. Minulla on ollut viime aikoina harmia kipeästä polvesta, enkä ole oikeastaan päässyt juoksemaan juuri ollenkaan. Tämä noin 7-8 kilometrin lenkki oli kuitenkin täysin kivuton ja sellainen nautinnollinen lenkki aivan parhaasta päästä. Vaikka minun pitäisi jo alkaa uskoa, etten todellakaan ole enää mikä rapakuntoinen nainen, on minusta silti aivan uskomatonta ja uskomattoman hienoa, että pystyimme siskoni kanssa pälättämään koko lenkin ajan! En ole oikeastaan koskaan ennen tajunnut sitä PPP-sääntöä (Pitää Pystyä Puhumaan), sillä muutamakin juoksuaskel sai aina keuhkoni soikeaksi rasituksesta ja aiheutti valtaisan puuskutuksen. Vauhti oli hirmuisen hidas, mutta ei se haittaa! Koin pitkästä aikaa sitä oikeaa, ihanaa juoksemisen euforiaa, joka tekee lajista niin koukuttavan ja hienon.

Tiistaina puolestaan treffasimme Sporttaillaan - blogin Hannan kanssa hauskan, mutta rankan Crossfit-tyylisen treenin parissa meidän kotisalilla. Voit lukea hyvän jutun treenin kulusta Hannan blogista, mutta tiivistettynä nyt verran, että olemme molemmat innostuneet toiminnallishenkisestä treenistä ja olemme hieman suunnitelleet toimivamme vuorokerroin treenin "pääsuunnittelijana" niin, että saamme treenaamiseen uusia ideoita ja joudumme pois sieltä omalta mukavuusalueelta.  Minä kun esim. haluaisin viimeiseen asti vältellä hartioiden treenaamista, ja Hannan tsemppaamana saan niihinkin tuskaisen ihanaa tuntumaa. Samoin Hanna on ihan huikea kyykkääjä, jolta minä voin oppia paljon :) Minä puolestani ehkä tsemppailen sitten Hannaa mm. leuanvetoharjoituksissa ja vatsalihasjutuissa, joita omassa treenissäni aina suosin.

Olen kuluneen vuoden aikana tehnyt ehkä noin 90 % treeneistäni yksin. Luokittelen yksin liikkumiseksi myös ne ryhmäliikuntatunnit, joissa ei ole ollut kaveria mukana. Nämä viime aikojen treenit mukavien kavereiden kanssa (Crossfit-blogimiitti, siskotreenit ja toiminnallinen treeni Hannan kanssa) ovat kyllä olleet varsinaisia valonpilkahduksia elämässäni. Nyt tiedän ainakin mikä saa minut ylös motivaatiokuopasta nyt ja jatkossakin. Ne mahtavat, tsemppaavat treenikaverit <3

 Kuva täältä.

Seuraavista treeneistä ei olekaan sitten tietoa, sillä aikaisin lauantaiaamuna lähden kahden viikon lomalle melkoisen kauas. Ilmasto tulee olemaan kuuma ja luulen, että ainoat treenit tulevat olemaan meressä tehdyt kuperkeikat ja käsilläseisonnat turkoosissa vedessä. Kyllähän minä vielä nyt suunnittelen tekeväni iltaisin punnerruksia yms., mutta punnertamista todennäköisempää lienee, että juoksen leijonia karkuun savannilla. Rakastan luontoa, rakastan eläimiä ja olen niin onnellinen, että saan viettää seuraavat pari viikkoa safarilla Afrikassa. Se tuntuu niin suurelta onnelta ja etuoikeudelta, että en oikein osaa edes asiaa sanoiksi pukea. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä Parempia polkuja - blogi siis hiljenee seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Minä tulen kuitenkin takaisin; montaa kokemusta rikkaampana ja treeni- ja bloggausintoa pursuillen :) Nauttikaa näistä ensimmäisistä kevään häivähdyksistä te ihanat lukijani! Se on ihan kohta täällä. Kesä <3

Pakkaaminen, se pakollinen paha :)

Tämä taulu on ollut haavekuvana meidän seinällä jo joitakin vuosia :)

20. helmikuuta 2014

Crossfittiä, blogikohtaamisia ja ylös motivaatiokuopasta

Hei vaan, pitkästä aikaa! Talviloma lähestyy ja työ on vienyt naisen lähes kokonaan mennessään. Ei ole ollut paljon luppoaikaa bloggaamiseen, ja mikä pahinta, ei myöskään liikkumiseen. Sitä tietää prioriteettien olevan kohdillaan, kun siirtyy työpäivän jälkeen kotisohvalle makoilemaan ja jättää samalla liikkumiset väliin. Vaikuttaa vähän liiankin tutulta toimintamallilta parin vuoden takaa. Onneksi kuitenkin kausi on väliaikainen ja helpottaa kyllä piakkoin! Ja ehkä Olympialaisilla on myös ollut osansa tämän sohvajumituksen aiheuttamisessa.... ;)

Liikkumiset ovat joka tapauksessa jääneet normaalia vähemmälle viime viikkoina, ja polven kipeytyminen oli ehkä se viimeinen niitti, joka tönäisi minut hetkellisesti motivaatiokuopan pohjalle. Tuli sellainen ärsyttävä no ei sitten-fiilis, joka on muutoin loistanut poissaolollaan jo pitkään. Tämä kuopan pohja ei ole kovin mukava, mutta en myöskään ole hirveän huolissani, sillä koin jokseenkin samanlaisia fiiliksiä myös viime keväänä. Otin kuukauden, pari vähän rauhallisemmin ja sitten olinkin jälleen menossa intopiukeana. Elämään vain kuuluu erilaisia ajanjaksoja, eikä ihan aina aurinko paista ja keijukaiset tanssi, vaikka toki oma asenne vaikuttaakin hirveästi siihen, miltä elämä maistuu vaikeampina aikoina.

Viime viikkojen kohokohta monellakin tapaa on kuitenkin helppo nimetä! Nimittäin viime lauantain tapaaminen kolmen upean blogittaren kanssa :) Minä, Sporttaillaan - blogin Hanna, Candy on the Run - blogin Karoliina ja Arjen helmihetkiä - blogin Satu olemme seurailleet toistemme blogeja tiiviisti jo tovin, ja päätimmekin Hannan ideoimana treffata ihan oikeassakin elämässä. Sovimme treffit Helsingissä sijaitsevaan Crossfit 10K:hon, missä meitä odotti 90 minuutin yksityistunti mukavan Peten ohjauksessa.


Kukaan meistä ei ollut aiemmin kokeillut Crossfittiä ja meitä kaikkia taisi kyllä jännittää ennen tuntia aikalailla! Minua jännitti erityisen paljon siksi, että kaikki muut tytöt ovat maratoonareita ja minä vain tällainen tavallinen kuntoilija & jumppapirkko :) Hienosti me tunnista kuitenkin selvisimme, sillä kaikki liikkeet olivat sellaisia, joita voi varioida oman kunnon ja osaamisen mukaan. Hiki lensi ja endorfiinit jylläsivät, kun heilutimme kahvakuulaa, heittelimme palloa syväkyykystä seinälle ja seisoimme käsillämme painovoimaa ja pelkojamme uhmaten. Vähän taisi ainakin minulla olla tekniikka hakusessa, mutta seuraavalle päivälle sain silti hankittua hurjat lihasjomotukset. Treeni meni todellakin perille! Kannattaa lukea muiden blogittarien mielenkiintoiset raportit päivästä klikkaamalla yllä olevia linkkejä! :)



Tämän treenin perusteella ymmärrän kyllä täysin miksi Crossfit vie niin monet mennessään. Se monipuolisuus, sosiaalisuus, kehonhallinta ja voima, jota lajiin sisältyy, on taatusti koukuttavaa. Mitä upeita voimanaisia ja -miehiä ne crossfittaajat ovatkaan! Uskaltaisikohan sitä joku päivä vielä on ramp - alkeiskurssille...? :)


Hanna ja Tiina kuin omenat puussa :) Tästä alkuasennusta tehtiin toes (not) to bar - liike, eli jonkinsortin vatsalihasrimpuilua telinevoimistelijoiden tyyliin. Noh, sanotaanko, että ainakaan minun ei kannata ihan vielä hakeutua voimistelujoukkueeseen ;)

Päivän paras anti: Wall Climb! Tuntui paljon hurjemmalta kuin miltä näyttää, ja herätti pienen handstand-kipinän :)





Syväkyykyn kautta palloa seinälle. En oikein hiffannut tekniikkaa ja heittelin palloa käsivoimin (enkä niin kovin korkealle). Tähän kuvaan kiteytyy aika hyvin se väsymys, jota heittelyn jälkeen tunsin. Hanna oli tässä ihan pro!

Elämäni ekat kahvakuulaheilautukset! Kävin ostamassa myös kotiin 12 kilon kahvakuulan :)

Hikisiä, väsyneitä, mutta niin onnellisia naisia kovan treenin jälkeen!

Hanna, Tiina, Karoliina ja Satu. Kiitos! :)

Onkos teille muille crossfit tuttu laji? Entäs oletteko te koskaan joutuneet motivaatiokuopan pohjalle, vai riittääkö liikkumiseen aina yhtä paljon paloa ja intoa? Ps. Huomenna klo 14 huudetaan.....;)

11. helmikuuta 2014

Viikon kehonromutusvinkki: harrasta juoksua!

Minä ymmärrän juoksijoita. Tiedän, miltä se parhaimmillaan tuntuu, kun jalat kuljettavat kevyesti, on helppoa hengittää ja mieleen asettuu sellainen erilainen rauha. Ajatuksia on, mutta kuten eräs lukijani osuvasti sanoi, ne menevät ja tulevat kuin poutapilvet. Se tunne, kun jalat ovat lämpimät ja "auki", ja kun juoksemista ei tarvitse lainkaan ajatella, on aivan hurjan ihana. Se on se syy, miksi juoksemiseen jää koukkuun.

Toisaalta minä en kyllä yhtään ymmärrä juoksijoita. Niin moni meistä tietää, miltä tuntuu, kun juoksun aikana polveen sattuu niin, että pitää palata kesken lenkin itkien kotiin. Penikoita särkee, kantapää ei kestä askellusta ja lonkkaa vihloo. Harmittaa, itkettää ja kiukuttaa, mutta silti etsitään sinnikkäästi (ja rahaa säästelemättä) keinoja lievittää kipua ja jatkaa juoksuharjoittelua. Olohuoneeseen ilmestyy foamroller, tennispallo, joogamatto, tiikeribalsami ja jääpussi. Kenkiin sullotaan räätälöidyt pohjalliset, polveen tukiside ja selkään kinesioteippaus. Hirveät kasat rahaa siirtyy juoksijalta hierojalle, fysioterapeutille, osteopaatille ja naprapaatille.

Ja kaikki tämä vain siksi, että saisimme edelleen juosta.

Kaikki tämä on tuttua ja totta myös minulle. Viime syksynä en juurikaan juossut, eikä minulla ollut mitään kipuja kropassani. Harrastin monipuolisesti ryhmäliikuntaa ja kuntosalitreeniä. Joulukuusta lähtien olen palautellut juoksua takaisin treeniohjelmaani, ja ihan viime viikkoina nostanut juoksumäärää hurjaan kahteen lenkkiin viikossa. Viikossa kilometrejä tulee edelleen alle 20, mutta kivut ovat palanneet. Ei vielä mitään hirveän hälyttävää, mutta kipuja silti. Sellaisia, jotka tekevät kävelemisestäkin vähän epämiellyttävää lenkkiä seuraavina päivinä.

Minua huolestuttaa tulevan puolimaratonin kohtalo, jos jo näin pienillä juoksumäärillä saan kehoni kipuilemaan.  Harmittaa ja kiukuttaa. Siitä huolimatta, oikean juoksijan tavoin, etsin kuumeisesti nettikaupoista minulle sopivaa foamrolleria. Iltaisin levitän tiikeribalsamia niin, että kotiamme voisi ohikulkija luulla mythontehtaaksi. Sunnuntaina menen hierontaan. 

Tänään olo on tämä:

Polveen sattuu
Polven ulkosyrjää särkee yleensä 2-3 päivää lenkin jälkeen, myös kävellessä.

 Nilkkaan sattuu
Vasemman nilkan sisäsyrjä on jatkuvasti kosketusarka. Aivan kuin siellä olisi joku ihonalainen mustelma. Kävellessä tai juostessa kipua ei onneksi tunnu.

Hartiaan sattuu
Tämä tuskin juoksun vika. Syytän leuanvetotreenejä. Maanantaina tuli nimittäin uusi enkka: yksi leuka vain 15 kilon apupainolla! Alkuun apuja oli 40 kiloa, eli jotain kehitystä sittenkin :)

 Koko tyttöön sattuu

 Ja tyttö kysyy: onko tässä järkeä?
(Vastaus itselleni: Lue tämän tekstin ensimmäinen kappale uudelleen.) 

8. helmikuuta 2014

Kyllä Google tietää mistä blogeissa puhutaan


Blogiini tulee säännöllisesti liikennettä Googlesta. Näin bloggaajan kannalta tästä tekee erityisen hauskaa se, että Google Analytics-tilastoihin jää jälki jokaisesta käytetystä hakusanasta. Keräsin tilastoista lauantaipäivän iloksi muutaman hakusanan analysoitavaksi. Googlella on selkeästi erinomainen tietämys siitä, mistä Parempia polkuja - blogissa on kyse! Jos et kuitenkaan löytänyt vastausta ensimmäisellä hakukerralla, lupaan että löydät sen tästä postauksesta.


"Tottuuko korkokenkien aiheuttamaan kipuun koskaan?"
Kannattaa aloittaa harjoittelu maltillisesti, erityisesti jos edellisestä korkokenkäkävelystä on aikaa. Korkokenkäkävely on siitä hyvä laji, että et tarvitse siinä juuri mitään erikoisvarusteita. Sinun täytyy ainoastaan tietää kärsitkö ylipronaatiosta, alipronaatiosta, supinaatiosta vai höpinäätiöstä. Selvitä myös jalkateräsi luuston rakenne. Kun nämä perusteet ovat selvillä, löydät helposti juuri sinun jalkaasi sopivat korkokengät. Nyt voit aloittaa harjoittelun.

Kävele aina yksi katulampun väli korkokengissä ja seuraava katulampun väli ilman kenkiä. Toista harjoitusta noin 2-3 kertaa viikossa, kunnes olet valmis muuttamaan harjoitusta niin, että kävelet korkokengissä kaksi katulampun väliä ja riisut ne vain yhden välin ajaksi. Harjoitus on sitä tehokkaampi, mitä kylmempää ulkona on, sillä saatat huomata, että kävely paljain jaloin lumihangessa on epämiellyttävämpää kuin kävely korkokengissä.

"Muotiblogi 2013"
Löysit perille. Parempia polkuja on muotipiireissä laajasti tunnustusta saanut trendiblogi. Tässä kuva iättömästä vintage-käsilaukusta, jonka ostin Seppälästä vuonna 2004:



"Oikeasti ilmaiset elokuvat"
Vastakohtana siis niille leikisti ilmaisille elokuville, joita luulet katsovasi ilmaiseksi Ylen ykköseltä, mutta joista oikeasti maksat joka kuukausi Yle-veroa. Oikeasti ilmaisia elokuvia voi katsoa esim. Ikean lasten leikkinurkkauksessa, kunhan et sorru leffan jälkeen syömään lihapullia tai prinsessaleivoksia siellä kahviossa.

Esimerkki: Jos söit Ikeassa näitä sen jälkeen, kun katsoit siellä piirrettyjä, ei elokuva ollut oikeasti ilmainen.


"Oon maalaistalon poika, syön ruisleipää ja voita"
Hauska tutustua! Olen hakusi jälkeen miltei päivittäin miettinyt, että laitatko myös suihketta kainaloon?


"Humalassa jo ennen matkaa"
Henkilökohtainen suosikkini kaikista blogiini ohjanneista hakusanoista. Hienoa, että olet löytänyt juuri minun blogiini tällä termillä! Aiheeseen sopiva kuva lienee tämä parin viikon takainen otos: "skumppaa matkamessuilla".



"Param pa pa pa pa paa paa biisi"
Jokainen meistä tietää miten piinaava on se tunne, kun päässä soi joku biisi, jonka esittäjää, saati nimeä, ei tiedä. Mitä nykyajan ihminen tässä tilanteessa tekee? No kirjoittaa biisin lyriikat Googleen, tietenkin. Vaikka  sitten vain sen yhden sanan, jonka muistaa. Tai jos ei muista sanoja, niin voi yrittää kirjoittaa auki sen melodian. Google kyllä ohjaa oikeaan paikkaan. Esim. Parempia polkuja - treeniblogiin.

Ällös kuitenkaan huoli, hyvä kanssagooglettaja. Search no more. Vastaus kysymykseesi on 96% varmuudella tämä:
 
 

Toinen vaihtoehto on se, että muistit melodian väärin, ja tarkoititkin hakea trololo-biisiä (biisi, jota jokainen meistä pohjimmiltaan etsii).

 


"Blogspot seksikäs hieroja"
Olen hyvin pahoillani, mikäli ensimmäinen hakusi ei tuottanut tulosta. Haluan hyvittää tämän Sinulle henkilökohtaisesti tämän kuvan välityksellä:



Tämän postauksen myötä haluan toivottaa teille hurmaaville lukijoille mukavaa viikonloppua, riippumatta siitä, millä hakusanalla alunperin löysitte blogiini ;) Mikäli sinullakin on blogi, niin haastan sinutkin kertomaan millä hakusanoilla sinun blogiisi on löydetty! Jos teet aiheesta postauksen, niin linkkaa se tämän tekstin kommenttiboxiin, niin voidaan iloita Googlen osumatarkkuudesta yhdessä!

4. helmikuuta 2014

Voiko kuumuuteen kuolla? Tarina siitä, kun pää ei hiljene.

Olen tyypillinen nainen. Tai ehkä ihan vain ihminen. Mielessäni risteilee jatkuvasti ajatusten hillitön ja hallitsematon verkko. Sen huomaa erityisesti, kun menee joogaan. Siellä kun pitäisi keskittyä vain siihen hetkeen ja oman kehon tuntemuksiin. Ja mikä pahinta, omaan hengitykseen. 

Viime viikolla kävin tutustumassa kolmeen eri lämpöjoogaan. Kaksi 90 minuutin mittaista tuntia (lempeä HotJooga ja YinYang) sekä yksi 60 minuutin tunti (normaali HotJooga). Joogasalissa oli seesteinen tunnelma ja ihmiset näyttivät yhtä aikaa keskittyneiltä ja poissaolevilta. Niiden päässä oli varmaankin hiljaista. Oman pääni sisällä puolestaan kuulosti suurinpiirtein tältä (katkelma joogaminuuteilta 17 - 20).


Sisään, ulos, sisään...Kappas, minähän osaan keskittyä nyt vain tähän hengittämiseen! Jes, hyvä minä. Ääh, eikun siis eihän hengittämistä saa ajatella, vaan sen pitää nimenomaan tulla ihan ajattelematta palleasta asti...sisään, ul...mikä se pallea muuten oikein on? Hengitänköhän nyt sieltä? Ehkä jos suoristan ryhtiä vähän. No niin, nyt on hyvä. Nyt keskityn vain hengitykseen ja tyhjennän pään kaikista ajatuksista. Tekee hyvää työpäivän jälkeen tämmöinen rentoutuminen. Sisään, ulos, sisään, ul... miksihän minulla on jo nyt näin kuuma, vaikka täällä on vain istuttu? Tuolla naisella mun edessä ei ole ollenkaan hiki! Siis kato nyt sen olkapäitäkin, ei karpalon karpaloa.  No ei se varmaan haittaa. Kaikki ovat täällä tekemässä vain omaa harjoitustaan. Niinhän tuo ohjaajakin just sanoi. Keskityn nyt kyllä vain itseeni ja tähän harjoitukseen...

Sisään, ul...kuinkahan kauan tuo ohjaaja on harrastanut joogaa? Näyttää siltä, että se on raskaana. Vissiin tätä voi siis raskaanakin harrastaa, että tuo kuumuus ei vahingoita lasta. Niin sen täytyy olla. Ai nyt pitää mennä seisovaan koiraan. Miksihän just koiraan? Jotenkin tuntuu, että vaikka lehmä sopisi paremmin. Intiassahan lehmä taitaa olla pyhä eläin. Tollo! Ei kai joogassa sellaista liikettä voi olla kuin seisova lehmä. Sali täynnä seisovia lehmiä. Apua, naurattaa! Nyt on kyllä pakko keskittyä vain tähän hengitykseen. Nyt en varmasti enää ajattele mitään lopputunnin aikana.  Olen vaan ja hengitän. Siitähän tässä joogassa on kysymys. Hiljentymisestä. 

Sisään, ulos, sisään, ulos, sisään, ulos...hei uusi ennätys! Menikö kolme kokonaista, menikö? Mahtavaa, miten mä kehityn! Kyllä tämän jälkeen on varmasti mahtava olo. Mutta miksi mulla on näin älyttömän kuuma? Mun polvet hikoilee, apua, onko tämä normaalia? Tuntuu kuin selässä olisi auennut vesiputous. En ole ikinä hikoillut näin paljon. Tuolla naisella ei ole vieläkään hiki! Kauhea olo, tai siis ihana, mutta pyörryttää kyllä vähän. Sisään, ulos, sisään...aah, kylläpä on rentoutunut olo. Tosi rauhallin...apua, hirveä hiki...sisään, ulos, ylöspäin katsova koira...sisään, ulo... onkohan joku joskus kuollut hotjoogaan? Voiko kuumuuteen kuolla? En halua kuolla! Ääh, eikun nyt kyllä keskityn siihen mikä on tärkeää. Hengittäminen on. Melkein kaikki on. Sisään...

Eli tällaista hiljentymistä joogassa viime viikolla. Kaikesta taustamelusta ja kuolemanpelosta huolimatta tykkäsin hirveästi. Olo ei ehkä ollut yhtään sen zenimpi kuin ennen joogakokeiluakaan, mutta se oli jotenkin pehmeämpi ja lämpimämpi. Kun joogatunnin jälkeen seisoin keskuksen himmein led-valoin valaistussa suihkuhuoneessa, tunsin hirveän isoa onnellisuutta siitä, että selvisin hengissä. Milloin pääsee taas hiljentymään? Toivottavasti jo tällä viikolla!

Nyt lähden hakemaan toisenlaista hiljentymisen olotilaa juoksulenkiltä. Kerron teille sitten kumpi hiljensi paremmin. Oletteko te kokeneet vastaavanlaisia rauhoittumisongelmia rauhallisilla tunneilla? Kumpi hiljentää teillä pään tehokkaammin: jooga  vai juokseminen?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...