31. lokakuuta 2014

Ei kiitollisuutta ilosta, vaan iloa kiitollisuudesta

Lukeepa minkä onnellisuuteen liittyvän kirjan tai tekstin tahansa, törmää miltei vääjäämättä väittämään, jonka mukaan kiitollisuus tekee ihmisestä onnellisemman. Usein väittämää tuetaan hieman heppoisesti viittaamalla "lukuisiin tutkimuksiin", vaikkakin lähdeviitteet jäävät näistä jutuista useimmiten puuttumaan.

Ei kuitenkaan tarvitse olla kummoinenkaan tohtori todetakseen, että väittämässä on perää. Jos tuntee kiitollisuutta elämästään, tuntee mitä todennäköisimmin myös olonsa jokseenkin onnelliseksi. Miksemme siis vain voisi pysähtyä joka päivä kiittämään hyvistä asioista elämissämme, tulisimmehan sen myötä niin paljon onnellisemmiksi? Vaikuttaa niin yksinkertaiselta. Liiankin?

Yksi suurimmista kiitollisuusharhoistamme taitaa olla se, että pohjimmiltaan uskomme kiitollisuuden vaativan seurakseen suuria ja mullistavia tapahtumia. Ihmeparantumisen, matkan paratiisisaarelle ja jättipotin lotossa. Ja vaikka välillä tuntisimmekin häivähdyksen kiitollisuutta, palaamme hyvin nopeasti takaisin normaalitilaan huomaamalla (tai kuvittelemalla) että katsos nyt, tuolla kaverilla/naapurilla/kenellätahansa meneekin nyt itse asiassa vieläkin paremmin.

 Lapissa oli helppoa tuntea kiitollisuutta :)

Uskon siihen, että kiitollisuus on tunne, jota voi vahvistaa harjoittelemalla. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikista vastoinkäymisistä pitäisi löytää jotain hyvää, sillä joskus hommat ovat oikeasti aika syvältä. Ei tarvitse teeskennellä, että kaikki on aina hyvin. Silti monia asioita, vaikeuksiakin, olisi varmasti paljon helpompaa kohdata, jos pystyisi välillä pysähtyä miettimään mitkä asiat ovat tässäkin tilanteessa kuitenkin ihan hyvin.

Tavallisessa elämässä en itsekään ole mikään kiitollisuusaktiivi, vaan harmittelen myöhässä olevia junia ja vihmovaa räntäsadetta siinä missä muutkin. Konkreettisen kosketuksen kiitollisuusharjoituksiin olen kuitenkin saanut hatha-joogatunneilla. (Ja nyt: hihhuli-alert). Eilen harjoitus alkoi risti-istunnassa, jossa lyhyen rentoutusharjoituksen jälkeen saimme tehtäväksemme miettiä päivämme kulkua aamusta iltaan ja kiittää jokaisesta sen aikana tapahtuneesta hyvästä asiasta. Menin ihan lukkoon ja alkoi ahdistaa, kun tuntui että en keksi yhtään mitään. Ihan normipäivä taas töissä. Kiirettä, eikä kyllä yhtään mitään kiitettävää. Olin elävä todiste siitä harhasta, jossa uskotaan, että vain isoista asioista voi tuntea kiitollisuutta.


Hiljaisuuden jatkuessa ja pienen pinnistelyn jälkeen alkoi mieleeni nousta kuitenkin pieniä kivoja asioita päivän varrelta. Sain kävellä töihin terveillä jaloilla. Sain nauraa työpäivän aikana monta kertaa. Sain katsella ikkunan läpi kirkkaansinistä taivasta. Kotona vastassa oli huriseva kissa. Sain syödä maukasta Chili sin carneta ja juoda hanasta raikasta vettä. Minulla oli rahaa ostaa ruokaa. Minulla oli sinäkin päivänä ihana mies ja turvallunen koti. Asioita alkoi tulla mieleeni kiihtyvällä tahdilla ja harjoituksen lopussa olin aika massiivisen tunneryöpyn vallassa. Tunsin suurta kiitollisuutta elämästäni, ja kyllä, hyvin vahvaa onnellisuutta. Normipäivästä oli tullutkin aika onnellinen.

Harjoituksen lopuksi keskityimme vielä hengitykseen ja kiitimme jokaisesta hengenvedosta. Normaalisti olisin vaivaantunut moisesta hömpötyksestä, mutta tunnelataus alkoi olla jo semmoisella tasolla, että tippa linssissä mietin vain, että onpa ihan helkkarin mahtavaa, että saan hengittää ja olla elossa. (I know :D). Kiitollisuusharjoituksen jälkeiset fyysisemmät harjoitukset menivät mukavan korkealentoisessa tilassa.

En elä kuplassa, jossa kuvittelisin kiitollisuuden olevan lääke aivan kaikkeen harmaaseen. Uskon kuitenkin täysin, että kiitollisuudella voi olla hyvin merkittävä vaikutus tunnetilaamme. Kiitollisuus vai kateus, kumman valitsisit?

Minkälaisista asioista te tunnette yleensä kiitollisuutta? :) Miksi kiitollisuudesta puhutaan nykyään niin paljon? Voiko maanantai-aamuna tuntea kiitollisuutta vai onko kiitollisuus tuolloin vain keinotekoista ja teeskenneltyä?

28. lokakuuta 2014

Barcelona ja ruoka

Terveiset Barcelonasta! Selvittiin ehjinä takaisin, ellei nyt lasketa sitä pientä sydämeni palasta, joka Barcelonaan tämän reissun myötä jäi. Olin kuullut Barcelonasta niin paljon hyvää ennen matkaamme, että jopa hieman pelkäsin, että onkohan odotukset nyt ladattu hieman liian korkealle. Useimmiten kun ne parhaat matkakokemukset ovat niitä, joilta ei ole etukäteen osannut odottaa kovin paljoa. 

Mutta Barcelona, se kyllä lunasti miltei jokaisen etukäteishehkutuksen ja oli kerrassaan fantastinen matkakohde; erityisesti nyt lokakuussa, kun lämpöä oli juuri sopivat 20 - 25 astetta! Olen tässä nyt noin vartin ajan yrittänyt saada aikaiseksi lausetta, johon tiivistyisi edes osa Barcelonan taiasta, mutta palaan jatkuvasti alkupisteeseen. Miten voisin sanoin kuvata tuota kaupunkia, josta jokaisen kulman takaa löytyy jotain ainutlaatuista ja yllättävää? Aivan ihania, uniikkeja putiikkeja (jopa minulle, joka en juurikaan tykkää shoppailusta), mielikuvituksellista ja psykedeelistä designia, outoja rakennuksia, tapaksia ja sangriaa. Hirveästi värejä ja kuvioita! Räiskyvää, tyylikästä, yllättävää, outoa. Kaikkea sikinsokin. Ja niin paljon jäi vielä näkemättä! Täällä jo seuraavaa Barcan matkaa suunnitellaan ;)

Aamupalaa meidän majapaikan parvekkeella. Asuttiin paikallisen Vitorin pyörittämässä B&B:ssä eli käytännössä yhdessä Vitorin kolmesta vierashuoneesta. Tosi samantyyppinen fiilis kuin Kuuban kotimajoituksissa... Niin paljon kotoisampaa (ja halvempaa) kuin hotelleissa :)


Ruoka oli pääosin tosi hyvää, vaikkakin aika paljon heittelyä ruuan tasossa tuntui olevan. Ei oltu hirveästi ehditty valikoida ruokapaikkoja etukäteen, joten aina ei nälkäisenä hetkenä sattunut kohdalle se kaikista maukkain vaihtoehto, erityisesti kuin liikuttiin tällä ensimmäisellä visiitillämme pääosin turistialueilla. Ehkä ruuan osalta odotukset olivatkin kavunneet hivenen liian korkealle, ja jatkuvan kulinaristisen ilotulituksen varmistamiseksi olisi vaadittu hieman enemmän etukäteissuunnittelua. Silti ymmärrän hyvin väittämän, että Barcelonaan kannattaa tulla yksistään jo ruuan vuoksi. Edelliset kolme päivää on syöty hyvin ja usein. Nyt on hurjasti hyvää energiaa kropassa tulevia treenejä varten ;) Tässä muutamia ruokakuvia matkan varrelta ;)

Maistettiin juomaa varmuuden vuoksi useammassa eri paikassa ja voin todeta, että sangria, se kyllä lunasti kaikki odotukset ;)


Espanjalaisen ruokakulttuurin parasta antia ovat ehdottomasti erilaiset tapakset. Njom. 

Tämä mielikuvituksellisuus ja leikkisyys ylsi kaikkialle; ruuasta arkkitehtuuriin ja putiikkien sisustukseen.... 

Hankkiuduttiin ihan varta vasten kasvisruokapaikkaan nimeltä Green Shots ja päästiin syömään todella hyvää kasvispizzaa ja -quichea. Jälkkäriksi vielä tuorepuristetut mehut Jungle Juice Bar - tyyliin. Koko setillä hintaa 12 euroa :)

Kinkkua, pinjansiemeniä, parmesania ja rucolaa. Niistä oli moni annos tehty ;)


Liharuuan vastapainoksi teki välillä mieli linssisalaattia ja tuorepuristettua appelsiinimehua. Edessä siintää Välimeri... 


Tyypillisiä tapaksia tässä. 

Tapaksia syötiin monissa paikoissa baaritiskillä. Tuosta oli kiva valita aina seuraavaa suupalaa maistettavaksi...

Löydettiin yksi aivan erityisen ihana kahvila, johon palattiin toiseenkin kertaan. Leppoisan tunnelman lisäksi syynä oli.... 


...tämä hillitön kakkuvalikoima ;) 

Ruuhkasta huolimatta yksi suosikkipaikkojani oli La Ramblan varrella oleva kauppahalli. Makeisia ja keksejä ovat nämä kaikki tässä....



 Makeisten sijaan päädyttiin tällä kertaa kuitenkin maistelemaan näitä tajuttoman hyviä mehuja ja smoothieita. Kiwi Coconut oli mun suosikki, njoms! Ja kaikki nämä vain euron kappale. Saiskos Suomeenkin, kiitos :)

Ehkä vielä epäreilumpaa on, että eurolla tai kahdella sai ihan massiivisia hedelmäannoksia. Tällaisia kun saisi täällä Suomessakin napattua mukaan kotimatkalla!


Oletteko te käyneet Barcelonassa tai Espanjassa ylipäätään? Mitä tykkäsitte ruuasta siellä? Missä maassa olette syöneet parasta ruokaa koskaan? Minulla ykkösenä taitaa edelleen olla Tansania mielettömine papu-linssipatoineen!


Ps. Kirjoittelen seuraavalla kerralla LesMillsin Immersive Fitness - projektista, johon pääsin osallistumaan Barcelonassa, ja palailen vähitellen normaalimpaan päiväjärjestykseen tämän blogin suhteen... Nyt oli vain ihan pakko päästä jakamaan kanssanne kaikki nämä ruokajutut <3

22. lokakuuta 2014

Joogaa taidemuseossa ja LesMillsiä Barcelonassa

Yleensä harrastan joogaa kotona tai lähikoulun liikuntasalissa. Eilen puitteet olivat kuitenkin hieman toisenlaiset. Edessäni näkyi syksyinen Itämeri (niin kauan kuin valoa riitti) ja ympärilläni oli alkuperäisteoksia sellaisilta tyypeiltä kuin vaikkapa Gallen-Kallela, Järnefelt ja Schjerfbeck. Aikamoista, sanoisin.

Löysin Voi Hyvin - lehden menovinkeistä Muistijälkiä - valokuvanäyttelyn, joka järjestetään yksityisomisteisessa Villa Gyllenberg - taidemuseossa Helsingissä. Ajauduin aikani kuluksi museon nettisivuille ja törmäsin siellä vielä huikeampaan menovinkkiin: museon näyttelytilassa järjestetään joogatunteja kolmena peräkkäisenä tiistaina, teemoina mm. mieli, rauhoittuminen ja muistaminen! Liikunnallisena elämyspongarina innostuin heti ja huomasin ilmoittautuneeni mukaan noin kuudessa sekunnissa. Siitäkin huolimatta, että joutuisin voittamaan parkkeerauskammoni*, joka yleensä estää minua menemästä mihinkään erikoisjuttuun täällä pääkaupunkiseudulla yksin. (*esiintyi lievässä muodossa jo aiemmin ja voimistui kun kolaroin tässä taannoin 400 euron arvosta parkkipaikalla).

Museo.

Museon ovet avattiin 45 minuuttia ennen joogan alkua, joten ehdin osallistua lyhyelle opastetulle kierrokselle. En minä oikeastaan tiedä taiteesta yhtään mitään, mutta kyllähän tuollaisten ykköskastin taidemaalarien teosten katselemisessa on aina jotain sykähdyttävää. Kun lopulta istahdin joogamatolle, huomasin, että melkeinpä kaikki ympärilläni puhuivat ruotsia. Lopulta selvisi, että jooga ohjattaisiin myös ruotsiksi, mikä toi siihen omalta kannaltani mielenkiintoisen lisämausteen! Ensin ajattelin, että apua, jouduin vahingossa eturiviin* ja nyt en edes ymmärrä ohjeistusta! (*luulin laittavani maton taktisesti takariviin, mutta kävi klassiset ja ohjaaja tulikin siihen minun eteen).

Olin hyvissä ajoin paikalla ja tälläsin "takariviin" pinkkeine mattoineni. No, ohjaaja tuli sitten tuohon flyygelin taakse. Joogan ajaksi valot himmennettiin ja oli vain se hetki.

Kävi kuitenkin ilmi, että vaikka en osaa tuottaa sanaakaan ruotsia itse, niin ymmärrän sitä kuitenkin aika hyvin. Vain pari kertaa piti raottaa vasenta silmää ja vakoilla mitä vieruskaveri tekee. Lähinnä hakusessa olivat tiettyjen ruumiinosien nimet ja mieleeni palautui elävästi kuva ruotsinkirjasta, jossa ihmisen vartaloon oli vedetty nuolia, joiden päässä oli ko. ruumiinosan nimi ruotsiksi. Oli päässyt osa vähän unohtumaan.

Jooga oli todella lempeää hathaa ja aivan alkeistasoa. Suurin osa osallistujista oli n. 40 - 70 vuotiaita naisia, olipa muutama mieskin joukkoon eksynyt. Jotenkin se miljöö antoi joogalle aivan ihanan tunnelman ja tykkäsin tapahtumasta kovasti. Ensi tiistaina on vielä mahdollisuus osallistua, eli käykäähän kiinnostuneet kurkkaamassa lisätietoja tämän linkin takaa.


Loppuviikkokin menee hieman erilaisissa merkeissä, sillä olemme lähdössä perjantaina Barcelonaan! Luvassa siis paljon tapaksia ja sangriaa, mutta niiden väliin mahtuu myös eräs fyysispainotteisempi huippuhetki. Sattumanvaraiset pongailut nimittäin saivat jatkoa, kun löysin Facebookista linkin LesMillsin Immersive Fitness - tapahtumaan. Tapahtuma kiertää viidessä Euroopan suurkaupungissa ja se sattuu Barcelonaan juuri samana viikonloppuna kuin mekin! Kyseessä on siis aivan uudenlainen ryhmäliikuntakonsepti, jossa liike yhdistyy kuvaan (lupausten mukaan) aivan ainutlaatuisella tavalla. Esimerkiksi BodyCombatissa taistellaan "oikeita vastustajia" vastaan ja väistellään lentäviä esineitä hyppimällä. BodyBalancessa tehdään aurinkotervehdyksiä vuoren huipulla. Tässä hieman esimakua tulevasta:

Kuva LesMills.com

Ilmoittauduin kaikkiin kolmeen tuntiin, totta kai, koska en osannut valita vain yhtä! Luvassa on siis RPM Spinning ("The Trip"), BodyCombat + Grit sekä elämäni suurin liikuntafantasia come true: BodyJam + BodyBalance. Siis kaksi kaikkien aikojen lempituntiani. Yhdessä. Barcelonassa. En tiedä miten päin olisin tämän onneni kanssa.

Nyt blogi hiljenee viikoksi ja seuraavan kerran luvassa tunnelmia Barcelonasta ja Immersive Fitness - tunneilta!

Mitkä ovat teidän ikimuistoisimpia liikuntakokemuksia? Oletteko joskus liikkuneet epätavallisissa paikoissa tai epätavallisiin vuorokaudenaikoihin? Mikä liikuntakokemus on ollut teille kaikista suurin Elämys? :)

19. lokakuuta 2014

Muutos asenteisiin vai muutos olosuhteisiin?

Usein kuulee väitettävän, että onnellisuus on oma valinta, asennekysymys. Toisaalla taas rohkaistaan muuttamaan elämässä ne asiat ja olosuhteet, jotka tuntuvat olevan onnellisuuden esteinä. Uusi ammatti tai parisuhde, hoikempi vartalo. Itse haluaisin uskoa siihen, että onnellisuus on pitkälti asennekysymys. Elämässä kun on kuitenkin niin paljon sattumuksia ja olosuhteita, joihin emme voi vaikuttaa. Voimme ainoastaan vaikuttaa miten niihin suhtaudumme. Toisaalta olen löytänyt itseni usein haaveilemasta isoista elämänmuutoksista. Olisinkohan onnellisempi, jos muuttaisin takaisin pohjoiseen tai ulkomaille? Tai jos opiskelisin aivan uuden ammatin?

Juuri tässä piilee minun onnellisuusdilemmani. Mistä tietää milloin onnellisuus löytyy omaa asennetta korjaamalla? Milloin se puolestaan vaatii muutoksia olosuhteisiin? Yhtä absoluuttista totuutta tuskin on olemassa ja aiheesta löytyykin tutkimuksia ja näkemyksiä laidasta laitaan. Luin hiljattain Voi Hyvin-lehdestä, että 40 prosenttia onnesta olisi kiinni asenteista. Olosuhteiden ja perimän vaikutus ihmisen onnellisuuteen olisi siis noin 60 prosenttia.  Suhtaudun skeptisesti tapaan esittää onnellisuutta prosenttilukuina, mutta tulkitsen tämän tutkimuksen tulokset ylätasolla niin, että onnellisuuden saavuttamisessa asenne on pienemmässä roolissa kuin mitä voisi nykypäivän "happiness is an attitude" - mantrojen perusteella odottaa. 

Törmäsin aihetta tutkiessani mielenkiintoiseen ajatusleikkiin. Mieti tilannetta, jossa joudut polkemaan pyörällä kylmässä sateessa 20 kilometriä nälkäisenä ja väsyneenä. On todennäköistä, että kiroat säätä, väsymystä ja nälkää (=olosuhteita) ja syytät niitä kärsimyksistäsi. Mutta entä jos olet rakastunut, ja pyöräilemässä rakkaasi luokse? Entä jos olet pyöräillyt koko maailman ympäri, ja jäljellä on enää vaivaiset 20 kilometriä? Mitä niissä tilanteissa päässäsi liikkuu? Kärsisitkö? Jos ja kun vastauksesi on, että et kärsisi, eikö se todista, että kärsimys ei johdu pyöräilystä, nälästä ja väsymyksestä, vaan ainoastaan omista ajatuksistasi; suhtautumistavastasi olosuhteisiin, joihin et voi vaikuttaa?


Kuten sanottua, uskon itse siihen, että onnellisuutta voi lisätä muuttamalla omaa asennetta. Huomasin viime talvena notkahduksen työmotivaatiossani. Syytin työtäni ja ajattelin, että olisin onnellisempi, jos tekisin jotain muuta. Pääni sisällä asui valittaja, ja aloin muuttua sellaiseksi negatiiviseksi ihmiseksi, joka en koskaan halua olla. Kesälomalla asioita pohtiessani tuli mieleeni ajatus, että ehkä syy ei olekaan työssäni vaan omassa asenteessani. Mitä jos suhtautuisin asioihin uudella tavalla? Ottaisin aiemmin negatiivisia tunteita aiheuttaneet "ongelmat" vastaan mielenkiintoisina oppimiskokemuksina; haasteina, joita saan ratkoa yhdessä todella hyvän työporukan kanssa. Lopputulema tästä kokeilusta oli se, että syksyn kiireistä huolimatta työnteko on tuntunut mukavammalta kuin aikoihin. Voin oikeasti sanoa, että tykkään työstäni. Ihmeellisintä tässä on se, että ainoa asia, joka on yhtälössä muuttunut, on oma asenteeni. 

Toisaalta, jos me kaikki tulisimme siihen lopputulemaan, että onnellisuus on ainoastaan asenteesta kiinni, me lakkaisimme pyrkimästä elämässämme eteenpäin, ehkä jopa taantuisimme. Jos tyytyisimme aina vallitseviin olosuhteisiin, emme enää tavoittelisi kehittymistä yksilöinä tai ihmiskuntana. Unelmat ja tavoitteet ajavat ihmistä eteenpäin, sytyttävät palon tehdä, kokeilla, erehtyä ja oppia. 


Ehkä elämä on niin kuin aallokko valtameressä. Välillä etsimme itseämme ja onneamme rajustikin erilaisista muutoksista, välillä tyynnymme nykyhetkeen ja löydämme onnen asenteella ja tahdonvoimalla; juuri nyt on hyvä näin. Tässä aallokossa minä kuitenkin yritän ennen kaikkea välttää joutumasta onnellisuusansaan, jota määrittää uskomus siitä, että onnellisuutta täytyy jatkuvasti jahdata muuttamalla elämän olosuhteita. Onnellisuusansassa eletään "sitten kun" - elämää, jota leimaa jatkuva odotus. Olisin onnellinen, jos...






Mitä mieltä te olette? :) Löytyykö onnellisuus muuttamalla asenteita vai olosuhteita? Ja ennen kaikkea, onko teillä ajatuksia siitä, miten voi tunnistaa eron näiden välillä? Mistä tietää milloin onnellisuus löytyy omaa asennetta korjaamalla? Milloin se puolestaan vaatii muutoksia olosuhteisiin? Oletteko te joskus löytäneet itsenne "onnellisuusansasta"?

16. lokakuuta 2014

Kun keskittyy liikkeeseen, turha itsensä tarkkailu unohtuu

"Ensimmäinen elämänohjeeni on tämä: uskalla tanssia. Voita pelkosi ja mene tanssitunnille. Unohda miltä näytät ja anna musiikin viedä. Tanssiminen on kuin sisäinen suihku. Yhtä kokonaisvaltaista elämystä et saa mistään muualta. Kun keskittyy liikkeeseen, turha itsensä tarkkailu unohtuu."

Näin totesi Marketta Viitala, 78,  Kodin Kuvalehdessä viime kesänä, kun kokeneilta naisilta kysyttiin mitä he elämässään katuvat ja mitä he haluaisivat kertoa nuoremmilleen. Haltioiduin. Tässä on niin hyvin tiivistetty tanssimisen ydin, että oikeastaan koko tämän lopputekstin kirjoittaminen on turhaa. Yritän kuitenkin. 

En ole koskaan harrastanut pitkäjänteisesti mitään yksittäistä tanssilajia, mutta kuntokeskusten tanssitunneilla olen käynyt parikymppisestä asti. Tanssiminen on yksi ainoista liikuntamuodoista, joka ei tunnu minusta oikeastaan yhtään liikunnalta. Se vapaus heittäytyä ja unohtaa rajoittava itsetietoisuus, mahdollisuus antaa kehon liikkua musiikin rytmissä, on äärettömän puhdistavaa. 




Lempitanssituntini on LesMillsin BodyJam, jossa rakennetaan ja tanssitaan kaksi pitempää koreografiaa muutamien yksittäisten fiilistelybiisien lomassa. Nykyisessä ohjelmassa toinen koreografia on hiphoppia ja toinen housea. Olen ensimmäisestä kerrasta lähtien tykännyt paljon hiphop-pätkästä, jossa pääsee revittelemään täysillä ja päästämään irti aivan kaikesta muusta. Houselle olen alkanut lämmetä vasta nyt, kun olen tehnyt ohjelman läpi viitisen kertaa. BodyJam on tunti, jonne kiellän ketään menemästä vain kerran. Ensimmäinen kerta on tuskaista sekoilua, toinen epämääräistä hapuilua, ja vasta kolmannesta kerrasta eteenpäin aukeaa tanssitaivas, kun pystyy heittäytymään musiikin vietäväksi koko sielullaan ja ruumiillaan :) Olen lähes hallitsemattomasti innoissani siitä, että pääsen reilun viikon päästä kokemaan Barcelonassa jotain ainutlaatuista liittyen BodyJamiin ja BodyBalanceen <3 Siitä lisää myöhemmin!

Toinen LesMillsin tanssitunneista on ShBam, josta olen aiemminkin täällä blogissa kirjoittanut. ShBam on ihan kivaa, mutta siihen minulla on pitemmälti Don't care / Love it - suhde. Joihinkin ohjelmiin hurahdan aivan totaalisesti, kun taas osa jää vähän hajuttomiksi ja mauttomiksi. Jos BodyJamissa ei kannata kokeilla yhtä ohjelmaa vain kerran, niin Sh'bamissa täytyy ehdottomasti käydä muutamassa erissä ohjelmassa, jotta kohdalle osuu mieluinen sellainen. Tämä nykyinen ohjelma nro 16 menee minulla valitettavasti ihan OK - kategoriaan, kun taas edellinen ohjelma oli alusta loppuun aivan käsittämättömän hyvä. Paras Sh'bam-ohjelma, missä olen koskaan käynyt!

Lemppari-Sh'Bamin track list!

LesMills - tuntien lisäksi olen käynyt pari kertaa tutustumassa Elixian Love2Dance-tunteihin. Siellä jokaisessa kappaleessa on oma koreografiansa ja tanssityylit ovat TODELLA moninaiset. Jos BodyJam ja Sh'Bam kulkevat tanssitrendien aallonharjalla, on Love2Dance lähes hellyttävän kotikutoisen oloinen. Tunnilla tanssitaan lattareita, itämaista tanssia, afroa, 70-luvun discoa, Michael Jacksonia ja ihan mitä ikinä vain voit kuvitella. Yllätyksellinen ja sympaattinen tunti. Tunnin kruunasi Pink Pantherin tahtiin tehdyt loppujäähdyttelyt, jonka aikana päästimme sisäiset kissamme valloilleen. Näytti koomiselta, tuntui mahtavalta. Kumpi on lopulta tärkeämpää? :) (ainakin niin kauan, kun se ei päädy YouTubeen).

Kuva Tumblr.

Tänään Sh'bamissa hyppiessäni tunsin voimakasta kiitollisuutta. Olen aika onnekas, kun minulla kroppa, jolla saan liikkua ja jossa saan tuntea olevani niin vahvasti elossa. Välillä mietin, että pitäisi olla vähän hoikempi ja enemmän sitä ja tätä, mutta näinä hetkinä havahdun siihen, että oikeasti tärkeintä on toimintakykyinen vartalo, joka sallii minun ilmaista itseäni liikkumalla. Tällaisen tunteen voi saada monenlaisesta liikunnasta, ei pelkästään tanssimisesta! Sain myös aikamoiset energiaboostit ympärilläni hymyilevistä ihmisistä. Iloinen, liikunnasta nauttiva ihminen on kyllä karismaattinen :) Huomasin myös, että tanssiminen sujuu "kuin tanssi", jos ennen tuntia on syönyt korvapuustin! Oli aikamoinen ero jaksamisessa verrattuna siihen normaaliin puolinälkäiseen olotilaan, joka usein työpäivän jälkeisessä treenissä vallitsee.

Käyttekö te tanssitunneilla? Miksi tai miksi ette? Mikä on lempparituntinne? Ja hei, mitä kannattaa syödä ennen kovaa treeniä, että jaksaisi yhtä hyvin kuin tänään korvapuustin voimalla? ;)

12. lokakuuta 2014

Nämä asiat teen tällä kertaa juoksussa toisin

Ihmeellinen paikka tuo kantapää. Niin pieni ruumiinosa, mutta silti ihmisen tehokkain tapa oppia. Niin moni asia tuntuu oikeasti valkenevan vasta, kun se koetaan kantapään kautta. Joskus toki tässä prosessissa on hyvänä apuna myös pää, jota voi hakata seinään erinäisissä tilanteissa yhä vain uudelleen.

Kun aloittaa uuden harrastuksen, vaikkapa juoksemisen, on mukana usein 97% innostusta, 2% järkeä ja 1% kärsivällisyyttä. Kaikki on uutta ja ihmeellistä, kehitystäkin tuntuu tapahtuvan ja mitäs tässä nyt muuta kuin täysillä eteenpäin! Lenkille siis, ja ehdottomasti pitemmälle ja nopeammalle kuin viime kerralla (eli eilen).

Kärjistettyä ehkä, mutta ei kuitenkaan täysin tuulesta temmattua. Innostuminen on ihana asia, josta kannattaa ehdottomasti ammentaa energiaa. Innostuksen huumaavissa pyörteissä voi kuitenkin joskus iskeä vauhtisokeus. Mennään täysillä niin kauan kuin tuntuu hyvältä, ja onnekkaimmat pääsevätkin samalla höyryllä maaliin asti ilman sen suurempia vastoinkäymisiä. Toisilla meistä taas kyllästymisen tai kipujen kaltaiset realiteetit pysäyttävät matkan ennemmin tai myöhemmin.

Itse pääsin vuonna 2013 juoksumatkallani omalla mittapuullani aika pitkälle, sillä touhussa oli jossakin määrin myös järkeä mukana. Pidin lepopäiviä ja pitempiäkin juoksutaukoja aina, kun kroppa tuntui niitä tarvitsevan. Jossakin vaiheessa kuitenkin kyllästyin jatkuviin vaivoihin ja päätin lopettaa juoksemisen ennen kuin se aiheuttaa minulle suurempia terveysongelmia. Vaihdoin juoksun ryhmäliikuntatunteihin ja sille tielle jäin.

Nyt, kun juoksuinnostus on pitkästä aikaa heräämässä, olen miettinyt, että jotain olisi kuitenkin syytä tehdä tällä kertaa toisin. Kokosin omiin kokemuksiini perustuen listan asioista, joita aloittelevan juoksijan (note to self) olisi hyvä huomioida. Lista vaikuttaa ensisilmäyksellä aivan itsestäänselvältä, mutta miksi sitä on niin hankala noudattaa?


1. Hanki oikeanlaiset juoksukengät. Älä hyvä ihminen juokse niillä samoilla kengillä, jotka äiti osti sinulle yläasteen yleisurheilutunteja varten.

2. Hanki kenkiin tukipohjalliset. Ei varmaankaan välttämätöntä kaikille, mutta itse sain hieman helpotusta penikkavaivoihin Footbalance-pohjallisista.



3. Tee alkuverryttely. En ole tainnut tehdä koskaan alkuverryttelyä tai -lämmittelyä ennen juoksulenkkiä. Kotiovelta heti täyteen matkavauhtiin. Virhe.

4. Kasvata juoksun määrää maltillisesti. Tähän löytyy paljon neuvoja ja laskentakaavoja netistä, jos haluaa mennä tieteelliseksi. Näppituntumalta sanoisin, että aivan uutena juoksijana minun kannattaa juosta enintään kaksi kertaa viikossa ja alkuun naurettavan lyhyitä lenkkejä, naurettavan hitaasti. Näin jalat saavat mahdollisuuden tottua uudenlaiseen rasitukseen, enkä riko itseäni viikkoon kolme mennessä.

5. Kehonhuolto, venyttely, rullaus. Joka ikisen lenkin jälkeen ja mielellään myös välipäivinä. Ei tekosyitä, sillä täsmävenytykset vievät vain muutaman minuutin. Minun penikkavaivojeni syyksi epäiltiin kireitä pohkeita ja silti venyttelin niitä vain satunnaisesti silloin, kun muistin. #Fail



6. Käy urheiluhierojalla. Ja käy ehdottomasti jo ennen kuin tunnet kipua. Mielellään vaikka heti parin ensimmäisen juoksulenkin jälkeen. Hyvä urheiluhieroja löytää potentiaaliset jumitukset jo ennen kuin itse tiedät niistä ja antaa vinkkejä, joiden avulla voit iskeä niitä vastaan ennaltaehkäisevästi. Hyvää hierontaa pääkaupunkiseudulla saa ainakin Suomen Urheiluhierontakeskuksesta.

7. Älä unohda lihaskuntotreenejä. Valitettavasti juoksukunto ei taida olla sama asia kuin se aika, jonka jaksaa juosta yhteen putkeen tuupertumatta. Jos jalkojen ja keskivartalon lihakset ovat heikot, altistuu entistä helpommin juoksuvammoille.

8. Lepopäivät. Ei pelkästään juoksusta, vaan myös muista kovista treeneistä. Myös niistä juoksua tukevista kuntosali- ja HIIT-hommeleista. Itselläni meinaa välillä lähteä pappatunturi keulimaan, sillä kovan treenin tuottamiin endorfiineihin jää helposti koukkuun. Yang-treenien vastapainoksi elämään tarvitaan ripaus Yiniä, vaikka joogaa tai BodyBalancea :)

9. Motivoidu musiikista. Tämä ei välttämättä ennaltaehkäise loukkaantumista, mutta tylsistymistä kylläkin. Uskon, että he, jotka ovat joskus kokeneet sen energiaboostin, jonka hyvä biisi saa aikaan juoksulenkillä, tietävät tismalleen mitä tarkoitan. Kun musiikista ja kehosta tulee yhtä, ja paikka ja aika unohtuvat hetkeksi.

10. Motivoidu treenivaatteista. Ei pakollista, mutta kivaa :) Itse kävin pitkästä aikaa treenivaateostoksilla ja kotiin kulkeutui kaikkea aika herkullista.



Kuulostaa aika yksinkertaiselta, vai mitä? :) Silti minua pelottaa, että kohtaan jälleen samat vastukset ja kivut, jos ryhdyn taas juoksemaan säännöllisemmin. Mitä te olette oppineet juoksemisesta (tai treenaamisesta ylipäätään) kantapään kautta? Tulisiko teidän do's & don'ts listalle vielä jotain muita vinkkejä näiden listaamieni lisäksi?

10. lokakuuta 2014

Elämäni A:sta Ö:hön

Täällä ollaan taas tipahdettu päistikkaa alas blogitrendien aallonharjalta, sillä aakkoshaaste taisi mennä pois muodista jo alkuvuodesta? Idea on kuitenkin niin kiva, että päätin tarttua siihen siitä huolimatta. Tässä siis minun elämäni aakkoset :)


A: Armollisuuden löytäminen on perfektionisti-/suorittajatyypille suuri helpotus. On ihanaa todeta, että kaikessa ei tarvitse olla paras, vaan voin olla aivan onnellisesti tavallinen nainen.

B: Blogi, BodyBalance ja bataatti. En pystynyt valitsemaan näistä vain yhtä! Bloggaaminen on minulle rakas harrastus; mukava tapa jäsentää poukkoilevia ajatuksia ja oppia ymmärtämään ympäröivää maailmaa paremmin. BodyBalance on suosikkini LesMills-tunneista ja mitä ihanin tapa ylläpitää kehon ja mielen välistä yhteyttä. Bataatti on suurinta herkkua, erityisesti sosekeitoissa, muhennoksissa sekä uunissa täytettynä.

C: Comfort-zone. Elämäni mukavuusalue, jolle olen juurtunut joiltakin osin jopa liian tiukasti. Kaipaan elämääni silloin tällöin ripauksen enemmän rohkeutta.

D: D-vitamiini ja magnesium ovat ainoat lisäravinteet, joita aion jatkossa syödä purkista. Haluan saada ravintoaineet pääasiallisesti monipuolisesta ja kasvispainotteisesta ruokavaliosta.

E: Elokuusta alkaa lempivuodenaikani. Syksy <3

F: Frendit - boxeja löytyy kirjahyllystä täydet 10 kappaletta. Osaan monia kohtauksia miltei sanasta sanaan ulkoa.

G: Geokätköily. Harrastus, johon hurahdin vuonna 2011 muutettuani pohjoisesta pääkaupunkiseudulle. Etsin muovipurkkeja metsistä ja siltojen alta pääosin kesäisin, ja löytöjä on tällä hetkellä noin 600 kappaletta.

Epäilyttävästä asennosta huolimatta vannon, että olin tuolla vain kätköilemässä...

H: Hame on lempivaatekappaleeni. Haluaisin pukeutua mekkoihin ja hameisiin joka päivä (jos tuulipukua ei saa valita).

I: Innostuminen. Olen luonteeltani super-innostuja, mikä näkyy myös täällä blogissa mm. uusina laji- ja ruokakokeiluina. Innostumisen kääntöpuolena on joskus lyhytjänteisyys.

J: Jooga on minulle tärkeä keino pysähtyä ja olla itselleni armollinen. Jooga antaa kaivatun hengähdyshetken suorituskeskeisen arjen keskelle ja samalla se toimii loistavana kehonhuoltokeinona.

K: Kiitollisuus tekee todistetusti ihmisestä onnellisemman. Silloin kun muistan, kiitän nukkumaan mennessä kolmesta päivän aikana tapahtuneesta asiasta.

L: Luonto. Paikka liikkumiselle, rauhoittumiselle ja geokätköilylle.



M: Mehulinko. Uusin innostukseni, joka surisee keittiössäni 4-5 kertaa viikossa. Minulla on vahva usko tuoreista hedelmistä ja kasviksista puristetun mehun terveysvaikutuksiin, ja sen juomisesta tulee hyvä mieli.

N: Nauru. Minulla on kai hieman äänekäs ja ehkä joidenkin mielestä ärsyttävä nauru. Harmi heille, koska nauran paljon ja helposti ;) Parasta on sellaiset holtittomat naurukohtaukset, jotka käyvät vatsalihaksiin.

O: Opiskelu. Jos voisin, olisin ammatiltani varmaankin opiskelija. Olen aina viihtynyt koulussa ja tykännyt opiskelusta.

P: Praha. Elämäni suurin matkarakkaus. Paikka, jossa olen asunut ja johon palaan yhä vain uudelleen.

Q: Qtamo. Pilvettömän tähtitaivaan katselemisessa on jotain ikiaikaista ja rauhoittavaa. Kun katsoo avaruuteen tuntee oman elämän murheiden pienuuden. Tykkään myös välillä tiirailla kuuta kiikareilla B-)

R: Rohkeus. Ihailen suuresti ihmisiä, joilla on rohkeutta elää omannäköistä elämää, muiden mielipiteistä riippumatta.

S: Svea. Rakas 9,5 - vuotias kissani, joka tuo minulle suunnattomasti iloa joka ikisenä päivänä. Vatsan päällä huriseva kissa on liikunnan lisäksi paras mielialalääke, jonka tiedän.



T: Telttailu. Ei kesää ilman telttaretkeä. Viime kesänä telttailtiin Lapissa ja kahtena edeltävänä Islannin häkellyttävissä maisemissa.

U: Uusi-Seelanti. Maa, missä olin vaihto-oppilaana 16-vuotiaana ja missä syttyi lopullinen kipinä matkustaa ja nähdä maailmaa. Matkustaminen on suuri etuoikeus ja yksi hienoimmista asioista tässä elämässä.

Palasin Uuteen-Seelantiin vuonna 2010.

V: Vapaus. Vaikka Suomea kuulee joskus kutsuttavan holhousyhteiskunnaksi, vallitsee täällä silti yksilön vapaus, jollainen ei todellakaan ole itsestäänselvyys kaikkialla maailmassa. Arvostan erittäin paljon vapauttani tehdä omaa elämää koskevia valintoja. 

W: Wellbeing. Hyvinvointi. Olotila, joka muodostuu monen asian summasta. Fyysinen hyvinvointi ei takaa henkistä hyvinvointia, mutta on oman kokemukseni mukaan kuitenkin edellytys sille. 

X: "Tässä on nyt otettava X-määrä asioita huomioon."Jostakin syystä viljelen tätä hölmöä sanontaa erityisesti töissä, vähintäänkin oman pääni sisällä. 

Y: Ystävät. Minulla on muutama hyvin läheinen ystävä ja lisäksi X-määrä (heh) erilaisista elämänvaiheista elämääni jääneitä kavereita, joita tapaan harvemmin, mutta joiden kanssa juttu jatkuu aina luontevasti kun nähdään. Viihdyn hyvin omissa oloissani, mutta ystävien tapaaminen tuo elämään aina ainutlaatuista valoa ja lämpoä.



Z: zzzz....Uni on minulle hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeä asia. Tarvitsen 8-9 tuntia unta yössä, mutta arkiöisin ehdin (?) nukkua yleensä vain 7- 8 tuntia. Kyllä minä tuollakin määrällä pärjään, kunhan saan viikonloppuna otettua vähän pitemmät unet. Ikä näkyy siinä, että arvostan nykyään unta enemmän kuin biletystä (satunnaisia "hairahduksia" lukuun ottamatta ;D)

Å: Året runt. Vaikka kirjoitin ruotsista ällän, en osaa tuottaa ruotsinkielistä puhetta tai tekstiä enää ollenkaan! Englanti on jyrännyt kaikessa ohi ja on ainoa kieli, jolla pystyn suomen lisäksi oikeasti keskustelemaan.

Ä: Äiti. Äitini asuu 700 kilometrin päässä täältä ja ikävöin häntä usein. Tapaamme vain noin neljä kertaa vuodessa,  mutta soitamme pitkiä puheluita joka viikko. Myös isäni ja kaksi ihanaa pikkusiskoani asuvat edelleen pohjoisessa ja näen heitä aivan liian harvoin. Joskus vielä muutan takaisin sinne jonnekin.

Ö: Ö-mappi. Sinne toivoisin jokaisen meistä heittävän turhan itsekriittisyyden, täydellisyyden tavoittelun ja omaa ulkonäköä koskevat negatiiviset ajatukset.


Tässä siis aakkoseni tällä hetkellä. Koitko jotain ahaa-elämyksiä tai samaistumisia kanssani, vai olisiko oma listasi aivan erilainen? :) Ihanaa viikonloppua!

7. lokakuuta 2014

Alkaisiko minulla jo juoksuaika?

Tiedättehän miten joskus joku asia tuntuu tupsahtavan näköpiiriisi minne ikinä katsotkin? Jos olet esimerkiksi käynyt hiljattain Sloveniassa, näet reissun jälkeen harvase päivä lehdissä juttuja Slovenian poliittisesta tilanteesta, ja mietit, miten ihmeessä tästä nyt yhtäkkiä näin paljon kirjoitetaan. Totuus taitaa kuitenkin olla se, että havaintokykymme on sangen rajallinen, ja tietoisuuteemme asti kulkeutuvat ne asiat, jotka ovat meille jo valmiiksi tavalla tai toisella ajankohtaisia. 

Harhakuvaa tai ei, minä näen tällä hetkellä aivan tolkuttomat määrät juoksijoita ja juoksuaiheisia juttuja. Olen toki jo pitkään seurannut muutamia ihania juoksupainotteisia blogeja, mutta minusta tuntuu, että niiden lisäksi vähintäänkin joka toinen seuraamani bloggaaja on innostunut erityisesti nyt syksyn tullen juoksemisesta. On Asicsen juoksuhaastetta, ruskafiilistelyitä hölkkäreitin varrelta ja kuvia värikkäistä kengistä ja iloisista hymyistä. 

Jokaisen lukemani jutun myötä olen tuntenut, miten tuo sisälläni pitkään sammuksissa ollut juoksukipinä välkehtii, yhä vain levottomammin liikehtien. Välillä olen jopa yrittänyt hyssytellä sitä hiljaiseksi, sillä eihän tässä nyt näiden kaikkien jumppien ja joogien päälle enää mitenkään tohtisi lenkkipolulle nilkka-, penikka- ja polvikipuja hakemaan (vrt. mitä kävi edellisillä kerroilla, kun juoksusta innostuin).

Syysjuoksu ja ilman kipuja, kiitos. Kuva täältä.

Sitten tuli mieleeni yksi eriskummallinen ajatus. Ajattelin, että ehkä minä voisin kokeilla hölkätä ihan vain vähän ja huvin vuoksi. Vaikka sitten vain kerran viikossa ja muutaman kilometrin kerrallaan. Jospa juoksusta voisi tulla minulle edes jollakin tavalla sitä, mitä jooga minulle jo on. Laji, jota voin harrastaa, koska se on mukavaa tässä ja nyt, ilman pakkoa jaksaa joka kerta enemmän, pitemmälle ja nopeammin. Ajankohta juoksuharrastuksen paluulle olisi ainakin optimaalinen, sillä rakastan syksyistä luontoa ja minusta on myös perverssillä tavalla mukavaa juosta räntäsateessa. Mitä isompia tiskirättejä osuu naamaan, sitä sisukkaampi on askel. 

Tänään ei vielä tipahdellut tiskirättejä, mutta minä juoksin! Maltillisesti ja vain vähän, mutta silti se tuntui jotenkin yllättävän helpolta. Hengitys kulki vaivattomasti ja vaikka jalat eivät selvästikään ole tottuneet juoksun rytmitykseen, ne kuljettivat minua silti eteenpäin. Suunnittelemani (hurja) kolmen kilometrin matka meni kevyesti ja tuntui, että olisin voinut jatkaa vielä. Olenhan minä kyllä treenannut tämän syksyn aika melko monipuolisesti ja paljon, joten ilmeisesti sieltä on jotain siirtynyt aerobisen kunnon puolellekin. Keveyden tunteeseen saattaa olla vaikutusta myös viime viikon keventelyillä; kävin yhdellä kovalla tanssitunnilla, mutta muuten ohjelmassa oli vain BodyBalancea, joogaa ja geokätköilyä. Jalat olivat freesit ja hymy oli herkässä, vaikka asfaltti tuntuikin aika kovalta jalkojen alla.

Laitoin piponkin, koska on syksy <3 

Pieni osa minusta haluaisi nyt remuta ja hihkua, että oi miten juoksu onkin ihanaa! Syksyinen metsä, hyvä musiikki korvanapeissa, vaivaton hengitys ja kevyt askel. Parhaimmillaan se on kyllä aika parasta. Toinen osa minusta toppuuttelee ja varoittaa innostumasta liikaa. Ettei kävisi niin kuin aiemmillakin kerroilla, että juoksen itseni kipeäksi ja kyllästyneeksi. Haaveilen edelleen puolimaratonista tai vähintäänkin kympin tapahtumista, mutta en halua enää tehdä juoksusta sellaista pakkoa jollaiseksi se meinasi jossain vaiheessa tulla. Jotenkin kutkuttavalta tuntuu nyt kuitenkin ajatus juoksun ja joogan yhdistämisestä kerran viikossa. Sopivan kevyt hölkkä illan hämärtyessä ja sen jälkeen joogaa kynttilöiden valossa. Sitten sauna ja ihana olo. Aivan kuten tänään. Kyllähän sellaisen saattaisi kelpuuttaa vaikka jo tavaksi. Ainakin sellaiseksi syysromanssin mittaiseksi ;)

Kuulutko sinä siihen ihmisryhmään, joka on innostunut juoksemisesta nyt syksyllä? :) Vai onko joku muu laji vienyt sinut syksyn tullen mukanaan?

4. lokakuuta 2014

Kirjasuosituksia syksyisiin iltoihin

Yksi elämän pienistä suurista iloista on ehdottomasti hyvän kirjan lukeminen lämpimässä viltin alla. Kirjojen lukeminen on yksi tapa prosessoida omia tunteita ja kokemuksia. Joskus kirja on hyvä juuri siksi, että sen avulla omat, joskus hieman hajanaiset tunteet saavat muodon. Se hetki on hieno, kun huomaa, että ei hitsi, juuri näinhän minäkin ajattelen tai tunnen. On antoisaa, kun pystyy samaistumaan kirjassa olevien henkilöiden elämään tai saamaan niistä peilauspintaa omille ajatuksille.

Toisinaan kirja on puolestaan nautinnollinen siksi, että sen avulla pääsee sukeltamaan maailmaan, joka muuten olisi itselle aivan vieras. Toisiin aikoihin, kulttuureihin ja elämäntapoihin. Jossakin sanottiin, että hyvä kirja on ihmisen paras (ja ehkä ainoa) mahdollisuus päästä toisen ihmisen tietoisuuden sisään. Me emme koskaan voi täysin ymmärtää muiden ihmisten tunne- ja ajatusmaailmaa, mutta hyvän kirjan avulla voimme päästä lähelle. Lukeminen on myös turvallinen tapa kohdata erilaisia tunteita. Ainakin minulle kirjan parissa kyynelehtiminen on hyvin puhdistavaa. Saa ikään kuin surra turvallisen etäisyyden päästä muiden, useimmiten fiktiivisten ihmisten kohtaloita menemättä surussa kuitenkaan liian henkilökohtaiselle tasolle.



Onnenpäivä - blogissa oli hyvä juttu siitä, miten voimme aikuisena löytää meille lapsuudessa iloa tuottaneet harrastukset uudelleen. Minulla näin on käynyt lukemisen kanssa ja olen siitä tosi iloinen. Saimme viime keväänä, yli vuoden "pitäisi" - keskustelujen jälkeen perustettua ystävieni kanssa lukupiirin, ja ihmeellistä kyllä, olemme huomenna kokoontumassa sen tiimoilta jo viidennen kerran. Lukupiiri on mukava tapa jakaa kirjan herättämiä ajatuksia ja kysymyksiä. Aivan kuin olisimme käyneet yhteisellä matkalla ja nyt kokoontuneet yhteen katselemaan kuvia ja muistelemaan matkan kulkua; kukin omien ainutlaatuisten kokemustemme pohjalta. 

Tykkään itse saada blogeista ja kavereilta kirjasuosituksia, joten ajattelin vinkata nyt muutaman lempparikirjani tältä vuodelta. Ehkä siellä ruutujen takana on muitakin kaltaisiani kirjatoukkia :) Olen lisännyt blogin sivupalkkiin myös "Tätä luen nyt" - osion, josta voi halutessaan käydä kurkkaamassa mihin kirjaan olen parhaillaan uppoutunut. Kirjablogia tästä ei tule, not to worry, mutta saatan harvakseltaan tehdä tällaisia koosteita erityisen hyvistä kirjalöydöistä.


1. Riikka Pulkkinen: Totta
Hyvin taidokkaasti kirjoitettu tarina, jossa ihmisten kohtalot keriytyvät auki ja samalla kietoutuvat toisiinsa kauniilla tavalla. Hauras, inhimillinen, kaunis ja herkkä tarina. Yksi ainoista lukemistani kirjoista, jonka aion hankkia kirjahyllyyni ja lukea uudelleen. (Myös Kathryn Stockettin Piiat oli mielenkiintoinen aikahyppy menneeseen!)



2. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
Hulvaton, mutta samalla myös riipaiseva tarina suomalaisesta miehestä, joka haluaa tulla ruotsalaiseksi, hinnalla millä hyvänsä. Todella ainutlaatuinen ja yllättävä kirja. Onneksi rohkenin tarttua tähän ennakkoluuloistani huolimatta, sillä kirja oli yksi tämän vuoden parhaita lukukokemuksia. Jos pitää valita lukeeko kirjan vai katsooko tämän elokuvana, suosittelen ehdottomasti kirjaa, sillä elokuvaan tarina oli kirjoitettu aikalailla uusiksi. 

Luin kirjan käytännössä yhdeltä istumalta 9 tunnin ajomatkalla etelästä Lappiin...

3. Tua Harno: Ne jotka jäävät
Kirjassa on pulkkismaisen kaunista kieltä, ja Harnon tapa edistää tarinaa on ehkä myös vähän samantyylinen kuin Pulkkisella. Tässä kirjassa käsiteltiin minulle aina ajankohtaisia lähtemisen ja jäämisen teemoja. Kirjassa seurataan sitä, miten ihmisten kipupisteet voivat periytyä sukupolvelta toiselle. Suuria teemoja ja kysymyksiä, jotka tarjosivat mahdollisuuden myös itsetutkiskeluun, aika kun sattui sille olemaan juuri otollinen :)

Kesämökin terassilla <3


4. Julie Orringer: Näkymätön silta
Lähes eeppinen, mutta todella koskettava teos. Päähenkilöt ovat Unkarin juutalaisia, mutta tarinan tekee erityisen kiinnostavaksi se, että siinä ei vellota pelkästään juutalaisvainojen julmuuksissa, vaan iso osa tarinasta sijoittuu Pariisiin, aikaan ennen juutalaisvainojen täysimittaista alkamista. Pariisissa henkilöihin kiintyy ja tulevat koettelemukset tuntuvat sen vuoksi todella syvällä. Suosittelen tätä kirjaa ihan jokaiselle. Varaa yöpöydälle pino nenäliinoja.



5. Tove Jansson: Muumi-kirjat
En ollut lukenut yhtään muumi-kirjaa ennen kuin valitsimme Vaarallisen juhannuksen yhdeksi lukupiirimme kirjoista. Olin etukäteen hieman skeptinen ja ajattelin, että onpa vähän hölmöä lukea satuja aikuisena. Kuinka ihanasti väärässä olinkaan! Kirjat sisältävät aivan ihania ja ajattomia tarinoita ja elämänviisauksia. Nämä tarinat sopivat hyvin myös meidän aikuisten luettavaksi ja tuovat takuuvarmasti hymyn huulille. Ihanan naiivia ja positiivishenkistä porukkaa tuo Muumilaakson väki :)

Kesäloma, paljaat varpaat ja Muumit :)

Lukupiiriä varten luettu Saatana saapuu Moskovaan ei noussut suosikkiteosteni joukkoon, mutta halusin lisätä tämän kuvan sen ihanan kesäisen tunnelman vuoksi <3



Minkälaisia lukijoita te olette? Mikä on viimeisin kirja, jonka olette lukeneet? Entäpä kaikkien aikojen lempikirja? :)

Ps. Lisää kirjavinkkejä tässä postauksessa (klik).
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...