31. toukokuuta 2015

Joogamyytit vs. omat kokemukseni joogasta

Joogasta on tullut viime vuosien aikana melkein koko kansan harrastus, ja samalla siihen perinteisesti liitetyt stereotypiat ovat ainakin osittain murtuneet. Jooga ei enää ole pienen ihmisjoukon harrastus, vaan sen pariin hakeutuvat niin perheenäidit kuin jääkiekkoilijatkin. Jooga on tullut puistoihin ja kuntosaleille, eikä siihen ehkä enää liitetä niin vahvoja mielikuvia suitsukkeista, mystiikasta ja epäinhimillisistä ihmissolmuasennoista. Jonkinlaisia stereotypioita ja olettamuksia on epäilemättä kuitenkin vielä ilmassa...:)

Minä olen joogannut 1-3 kertaa viikossa nyt noin vuoden ajan. En muista tarkalleen miten päädyin joogan pariin, mutta todennäköisesti etsin tuolloin netistä jonkinlaista liikunnallista harjoitusta, jonka voisin tehdä helposti omalla takapihalla. Löysin ensin Yoga with Adrienne - kanavan YouTubesta ja melko pian myös Yoogaian live-joogat. Oli miten oli, olen iloinen, että löysin joogan. Olen saanut siitä paljon hyvää mieltä ja oloa, ja haluan osaltani murtaa lajiin liittyviä stereotypioita kertomalla mitä jooga merkitsee (ja ei merkitse) minulle. Kannattaa muistaa, että joogaa on monenlaista, enkä itse ole todellakaan tietoinen kaikista sen variaatioista tapoineen ja taustoineen. Näkemykset ja kokemukset ovat tässä siis 100% subjektiivisia :) 

Joogaharrastuksen alkumetreillä viime kesänä :)


Joogamyytit TOP 4 vs. omat kokemukseni joogasta

Myytti 1: Joogassa on liikaa henkisiä / hengellisiä elementtejä.

Oma kokemukseni: Täytyy myöntää, että olin melko hämmentynyt, kun törmäsin tekstiin, jossa pohdittiin voiko kristitty harjoittaa joogaa. Aloin googletella asiaa enemmänkin ja löysin joitakin todella jyrkkiä kannanottoja joogaa vastaan ko. näkökulmasta kirjoitettuna. Olin hämmästynyt siksi, että en ole kertaakaan oman joogamatkani varrella kokenut, että joogaan liittyisi uskonnollisia elementtejä, eikä varsinkaan sellaisia, jotka sotisivat jotain uskontoa vastaan. Kyllä, joogassa puhutaan usein kiitollisuudesta, yhteenkuuluvuudesta, juurtumisesta ja läsnäolosta, mutta en ole itse kokenut, että joogaan liittyisi mitään kovin hengellisiä tai varsinkaan uskonnollisia piirteitä. 

Varmasti joogasta, kuten monesta muustakin lajista, löytyy pitkälle vietyjä ääriesimerkkejä, mutta itse olen hakeutunut tunneille, joilla keskitytään pääosin joogan fyysisiin vaikutuksiin sekä henkisellä puolella rauhallisen, kiitollisen ja läsnäolevan olotilan etsimiseen. En tiedä kuinka paljon joogan muinaisissa juurissa on kytköksiä esimerkiksi hindulaisuuteen, mutta ne eivät kyllä ole juurikaan olleet näkyvissä niillä joogatunneilla, joilla itse olen käynyt.



Myytti 2: Joogaan liittyy outoja rituaaleja

Oma kokemukseni: Itse osallistun pääasiassa sellaisille joogatunneille, joilla on mahdollisimman maanläheinen tunnelma. Ehkä stereotyyppisin "rituaali", jossa olen ollut mukana, on ollut Ommmm - äänteen toistaminen yhteen ääneen. Sitäkin on tehty vain muutamalla tunnilla, eikä tilanteeseen ole liittynyt sen kummempaa mystiikkaa. Toki ensimmäisillä kerroilla itsekin vieroksuin tilannetta, mutta jossakin vaiheessa päätin vain relata ja heittäytyä mukaan. Tilanne oli itseasiassa aika rauhoittava ja yhteisöllinen. Mitään muita rituaaleja en kyllä joogatunneilta tunnista, jos mukaan ei lasketa sitä hetkeä, kun harjoituksen alussa ja lopussa istutaan jalat ristissä ja haetaan rauhallista läsnäolon tunnetta hengityksen avulla.


Myytti 3: Joogaan liittyy ylipäätään liian paljon kaikkea hörhöä, kuten esimerkiksi puhetta guruista, energiakanavista ja juurilukoista

Oma kokemukseni: Olen joogannut elämäni aikana nyt noin 100 kertaa ja vain kerran eksyin tunnille, jonka lopussa piti kumartaa omalle sisäiselle gurulle. En mennyt uudestaan. On ihan varmasti totta, että joihinkin joogamuotoihin liittyy enemmän tämäntyylisiä elementtejä, mutta on myös todella paljon joogatunteja, joissa niitä ei ole lainkaan.

On olemassa puhtaasti fyysiseen puoleen keskittyviä tunteja ja sitten niitä, joilla fyysisen harjoituksen ohessa harjoitellaan hengittämistä, kiitollisuutta ja hyväksyvää & tiedostavaa läsnäoloa. Varmasti joillekin jo tällaiset asiat ovat liian hörhöjä, mutta jos niihin suhtautuu riittävällä lempeydellä, huumorillakin ehkä, voi joogasta yllättäen löytää myös onnellisuutta tukevia elementtejä. Joogaa (kuten ei mitään muutakaan lajia) kannata ottaa liian ryppyotsaisesti. Jos puhe energiakanavista tuntuu hörhöltä, mutta joogan liikkeet kehossa hyvältä, niin kannattaa ehkä vain opetella päästämään ne omasta mielestä hölmöimmät jutut toisesta korvasta ulos ja keskittyä aistimaan hyvää oloa omassa kropassaan :)



Myytti 4: Joogassa on tavoitteena päästä mitä erikoisempiin solmuasentoihin

Oma kokemukseni: Tämä pätee varmasti joihinkin joogamuotoihin, mutta on melko kaukana minun omasta joogakokemuksestani. Itse kun harrastan pääasiassa joogan lempeämpiä muotoja; hathaa ja erilaisia (vinyasa) flow - tunteja. Minulle jooga on elämässäni se yksi asia, jossa olen antanut itselleni luvan olla tavoittelematta minkäänlaista kehitystä. Jooga on se hetki, jolloin minun ei tarvitse ratkaista yhtään ainoaa pulmaa, ei tulla paremmaksi, ei  suorittaa, ei saavuttaa yhtään mitään muuta kuin mitä satun kulloisestakin harjoituksesta saamaan. Jooga on todella ihanaa vastapainoa hektiselle työlle sekä ainakin hetkellinen armahdus sille pienelle perfektionistille, joka helposti ylisuorittaa kaikilla elämän osa-alueilla. Vieroksun hieman joogaan joissakin yhteyksissä liitettyä tehokkuusajattelua, mutta toisaalta se mikä ei sovi minulle, voi sopia erinomaisesti jollekin toiselle!

Tämä otsikko pysäytti paristakin syystä... :)

Mielestäni siinä ole mitään väärää, jos joogalla tavoittelee notkeampaa, vahvempaa ja vetreämpää kehoa (sehän on vain tervetullutta plussaa ja tulee kyllä vähitellen säännöllisen harjoittelun myötä :)), mutta minulle joogassa ei ole kyse solmuasennoista. Fyysisellä puolella itselleni joogan tärkeimmät annit ovat olleet kehonhuollon säännöllistyminen, hengityksen tiedostaminen sekä tietynlaisen kehotietoisuuden lisääntyminen. Tunnen kehoni aiempaa paremmin ja olen jollain tavalla oppinut arvostamaan sitä ja sen rajoja ja kykyjä entistä enemmän. Parhaana päivänä tiedostan kehoni ja hyväksyn sen juuri sellaisenaan - mukavan mutkatonta monien hankalampien vuosien jälkeen :)

Tässä haastavin jooga-asento, jonka osaan nyt (ja todennäköisesti koskaan :))


Lopuksi:
Vaikka jooga onkin trendilaji tällä hetkellä, on se kuitenkin vain yksi laji monien joukossa. Joogan ei tarvitse sopia kaikille, eikä kaikkien tarvitse edes yrittää innostua joogaamisesta. Tärkeintä on, että jokainen löytää ne lajit, jotka antavat itselle eniten hyvää mieltä ja energiaa. On myös aivan mahdollista, että omat suosikkilajit vaihtuvat vuosien myötä. Ei tarvitse pitää kynsin hampain kiinni vanhasta, vaan voi antaa tilaa uusille tuulille ja kokemuksille. 

Minkälaisia mielikuvia tai kokemuksia teillä on joogasta? :) Tunnistitteko näitä stereotypioita, joista kirjoitin?

Ps. Sanon sen nyt julkisesti, jotta en voi perua: huomenna pyöräilen ekaa kertaa tälle vuodelle töihin. Vain 15 km! Jaksaa, jaksaa, heti aamuseiskalta ;) Mukavaa uutta viikkoa! Se on kesäkuu...

Pps. Muistattehan, että Blogilista lopettaa toimintansa huomenna. Voit seurailla blogia jatkossa esim. Facebookissa, Bloglovinissa, Feedlyssä tai Blogipolulla.

22. toukokuuta 2015

Läsnäolon taidosta ja vaikeudesta

Viime kuussa osallistuin Löydä elämän flow - kirjoitushaasteeseen, jonka yhtenä teemana oli läsnäolo. Tehtävän tarkoituksena oli pohtia vastauksia muun muassa seuraavanlaisiin kysymyksiin: mitä läsnäolo sinulle tarkoittaa ja mitä positiivista se sinulle tuo? Mitkä asiat estävät sinua olemasta läsnä? Mitkä asiat puolestaan auttavat sinua olemaan vahvemmin läsnä? Tämä oli minulle yksi haasteen antoisimmista tehtävistä ja tiesin jo tuolloin, että näitä ajatuksia haluan jakaa myös kanssanne. 

Läsnäolo tarkoittaa minulle pohjimmiltaan rauhallista ja keskittynyttä olotilaa, jonka aikana itsen ja muiden olemisen tarkkailu vähenee, eikä mieli poukkoile hallitsemattomasti ympäriinsä. Läsnäolon tunteen saavutan itse helpoiten silloin, kun teen jotain mukavaa ja keskittymistä vaativaa, esimerkiksi luen, geokätköilen tai tanssin. Tätä läsnäoloa kuvaa mielestäni hyvin termi "flow-tila", jonka aikana aika ja paikka unohtuvat ja jäljelle jää intensiivinen läsnäolon, olemassa olemisen, tunne. Onnellisuusprofessoriksikin tituleerattu Markku Ojanen kuvaa flow-tilaa varsin osuvasti näin (*):

"Flow-tilan aikana omaan minään kohdistuvat ajatukset katoavat. On kuin tietoisuutta ei olisi olemassakaan. Tämä tila koetaan yleensä myönteiseksi, mikä ei ole ihme, koska silloin muuten niin meluisa minuus hiljenee täydellisesti. Mitä enemmän voimme tehdä asioita, joista saavutamme tämän tilan, sitä tyytyväisempiä olemme." (*Tämä ote on joko kirjasta Hyvinvoinnin käsikirja tai Murra onnellisuuden esteet. En valitettavasti pääse tarkistamaan enää kummasta, koska olen palauttanut kirjat kirjastoon. Olivat muuten molemmat mielenkiintoisia - suosittelen!)


Jokainen on varmasti kokenut joskus tällaisen huumaavan flow-tilan esimerkiksi juoksulenkillä, metsäretkellä tai vaikkapa käsitöiden tai hyvän keskustelun äärellä. Tekemisen kautta saavutetulle läsnäolon tunteelle on ominaista se, että sisäinen melu hiljenee, mutta samalla käy helposti niin, että myös ulkoisen maailman havainnointi unohtuu. Esimerkiksi juoksulenkillä voi olla niin vahvasti sen ihanan juoksu-flown pauloissa, että unohtaa aistia miltä ympäröivä metsä näyttää, kuulostaa tai tuoksuu.

Toisenlainen läsnäolon kokemus onkin mielestäni ns. "olemisen kautta" syntyvä läsnäolo. Hyvänä esimerkkinä tästä voisi olla vaikkapa hetki mökkisaunan portailla löylyjen välissä, tyynelle järvelle katsellen ja luonnon ääniä kuunnellen. Tässäkin hetkessä oma sisäinen maailma hiljenee, mutta samalla fokus kääntyy ympärillä olevan maailman aistimiseen. Kevyt tuulenvire iholla, sammalmättään tuoksu, kukkuvan käen tyynnyttävä rytmi. Tällainen olemisen kautta syntyvä läsnäolo on vähintäänkin yhtä huumaavaa kuin tekemisen kautta syntyvä sellainen, mutta ainakin minulle varsin haastavaa saavuttaa nykyään. Silloin kun "en tee mitään" (paitsi aistin ympärilläni olevaa täydellisen ihanaa maailmaa), niin mieleni lähtee hyvin helposti vaeltamaan, ja aivan liian usein käteen eksyy myös kännykkä täyttämään syntynyttä "tyhjää tilaa".


Jos oikein pitkälle haluaa ajatella, niin on kenties olemassa vielä kolmaskin läsnäolon taso, meditatiivinen sellainen. Tämä on sen läsnäolon tunne, jota tavoitellaan esimerkiksi joogan tai bodybalancen loppurentoutuksessa. Hetki, jonka aikana sekä sisäinen maailma että ulkoiset aistit hiljenevät ja ollaan vain aivan hiljaa ja paikoillaan. Olen vain muutaman kerran onnistunut sivuamaan tällaista tunnetta joogan loppurentoutuksessa, sillä mieleni on tyypillisesti melko levoton ja nopealiikkeinen. Totta puhuakseni, en tällä hetkellä oikeastaan edes kaipaa tällaista täydellistä meditatiivista läsnäolon taitoa, mutta haluaisin tulla paljon paremmaksi ympäristöni aistijaksi ja läsnäolijaksi. Haluaisin oppia olemaan paremmin läsnä hetkessä ilman, että minun täytyy jatkuvasti tehdä tai suunnitella jotain tai tuijottaa kännykän ruutua.

Jooga on ollut minulle omalla tavallaan portti vahvempaan läsnäoloon, mutta toisaalta taas voin todeta, että en ole koskaan aiemmin käyttänyt niin paljon aikaa netissä kuin mitä käytän nykyään. Erityisesti bloggaaminen on läsnäolon kannalta kaksiteräinen miekka. Kirjoittaessani saavutan intensiivisen flow-tilan, mutta sen lisäksi käytän melko paljon aikaa muiden blogien seuraamiseen, kommentoimiseen sekä oman blogin tulevien juttujen pohdiskeluun. En ole varma onko suunta minulle oikea, mutta toisaalta olen sitä mieltä, että voisin karsia alkuun muunlaisista asioista. Turhista Iltalehti-klikkailuista, Facebook-tarkistuksista ja yleisestä nettiroikkumisesta ilman päämäärää. Usein sitä ottaa kännykän käteensä vain täyttääkseen sen hetken, jolloin ei ole muuta tekemistä. Hetken, jolloin odottaa bussia, istuu siellä kyydissä tai odottaa marjojen sulavan mikrossa. Voisiko noina hetkinä tehdä jotain muuta? Katsella ympärille ja havainnoida mitä tapahtuu ja miltä tuntuu tässä ja nyt?


Luulen, että rakastan matkustamista nykyään erityisesti siksi, että matkoilla on helpompaa olla läsnä. Matkoilla aistit ovat virittyneet aistimaan kaikkea uutta ja ihmeellistä, ja kännykän räplääminen jää luonnostaan vähemmälle. Mielestäni on kuitenkin suurta haaskausta, jos omassa elämässään pystyy olemaan kunnolla läsnä vain lomien ja matkojen aikana. Läsnäolon ja hetkessä elämisen taitojen opettelu on minulle henkilökohtaisesti melko merkittävä asia, sillä uskon, että sen kautta elämä tulee näyttäytymään juuri niin aitona, rikkaana ja värikkäänä kuin se parhaimmillaan vain voi olla. Miten tämä kaikki toteutuu käytännössä, on minulle vielä aika suuri mysteeri, mutta uskon, että asian tiedostaminen on jo hyvä alku.

Milloin ja miten te olette vahvimmin läsnä? Mitkä asiat teillä edesauttavat tai estävät läsnäolon tunnetta? Pyrittekö tietoisesti kehittämään läsnäolon taitoa vai oletteko sitä mieltä, että sen asian kannattaa antaa tulla luonnostaan, jos on tullakseen, turhia miettimättä? Mukavaa viikonloppua! <3

20. toukokuuta 2015

Itkisinkö onnesta, jos treenaisin nyt kunnolla...

Alkuun pahoittelut teille, jotka olette korvamatoihin taipuvaisia. En vain kyennyt vaihtamaan tämän tekstin hassunhauskaa otsikkoa enää sitten, kun olin sen kertaalleen päähäni saanut! Otsikolla on totuuspohjaa sikäli, että meinasin olla vähän herkistyneessä tilassa äsken, kun kävelin PT-treenien jälkeen kohti juna-asemaa. Jäätävän kovan selkä- ja jalkatreenin jälkeiset endorfiinit jylläsivät sen verran villisti, että taisin hymyillä koko matkan kuntosalilta asemalle, ja junassa tunsin lähimmäisenrakkautta jopa niitä kaikista kiireisimpiä ihmisiä kohtaan, joista yksi löi minua mm. vahingossa päähän muovipussilla, jossa oli ruusuja. Siis ajatelkaa: päähäni olisi voinut kolahtaa vaikka vodka-pullo (julkisissa kun ollaan), mutta sain päähäni ruusukimpusta :P Talk about good Wednesday! ;)

Vaikka vasta kirjoittelin, että treenijuttujen kirjoittaminen ei juuri nyt inspiroi, niin luonnollisesti kävi niin, että minulle tuli yhtäkkiä vahva halu kirjoittaa... noh, treenijuttuja ;D Muunlaisiakin juttuaiheita on mielessä vaikka kuinka, mutta tänään halusin jakaa fiilikisiä ja ajatuksia viime päivien treeneistä. Edeltävät viikot ovat olleet hieman takkuisia mm. käsiepisodin ja sen jälkeisen flunssan takia, ja ehkä pienenpientä motivaatio-ongelmaakin on ollut ilmassa työstressin ja ylipäätään liikunnan vähäisyyden vuoksi. Mikään kun ei ruoki liikuntamotivaatiota aivan yhtä hyvin kuin säännöllinen liikkuminen...


Edellisen neljän päivän aikana olen taas saanut onneksi tuta miten ihanaa ja oleellisen tärkeää olotilalleni liikkuminen onkaan! Kummasti ovat yöunetkin olleet sikeämpiä, kun on liikkunut itsensä rennoksi ja väsyksiin... Sunnuntaina kaivoin pyörän naftaliinista ja polkaisin noin puolen tunnin matkan salille. Aerobinen kuntoni on nyt mitä on, joten kyllähän se puuskututti, mutta oli silti aivan huippua nauttia vauhdin hurmasta kevätauringossa :) Kun pääsin salille, niin alkulämpät oli jo hoidettu ja minä kohtalaisen täynnä let's go - fiilistä. Salilla treenailin yläkroppapainotteista ohjelmaa, johon tosin kuuluu yleisen kiusan vuoksi myös maastavetoa ja thrustereita. 

Eilen sain jonkinlaisen paniikkireaktion, kun hoksasin, että Extreme Run lähestyy vähitellen, enkä ole treenannut juoksemista kunnolla yli vuoteen. Tietenkin ajattelin, että en minä nyt ainakaan alle puolen tunnin takia juoksemaan lähde, mutta jouduin nöyränä toteamaan, että tällä aerobisella kunnolla juostaan pikemminkin kolme kuin kolmekymmentä minuuttia putkeen. Saa kai sen tunnustaa täällä hurjien juoksijoiden keskellä, että minun on lähdettävä rakentamaan juoksukuntoa taas kerran katulampun välejä hölkäten? ;) Hölkkälenkki ei siis todellakaan ollut nautintoa nähnytkään, mutta eiköhän se taas tästä, jos pikkuisen yrittäisi satsata myös tuonne aerobiselle puolelle jatkossa..?

Tuskaisen hölkän jälkeen sain kuitenkin hieman hyvitystä olooni, kun osallistuin kokonaisen tunnin mittaiselle hatha-joogatunnille Yoogaiassa. Yoogaia tarjoaa nykyään (kiireisten ihmisten kysynnästä?) paljon 30-45 minuutin tunteja, joille minäkin kiireinen ihminen olen usein osallistunut. Taitaa se kuitenkin olla niin, että joogan vaikutukset alkavat olla parhaimmillaan vasta silloin, kun joogatunti kestää 60 - 90 minuuttia. Lyhyemmät joogat käyvät hyvästä kehonhuollosta, mutta pitemmillä tunneilla ehtii mielikin mukaan. Joogasta onkin tarkoitus kirjoitella vähän pitemmästi tänne lähiaikoina....


Tänään oli sitten tosiaan vuorossa 90 minuutin treeni PT:n kanssa, ja sen endorfiininpöllyisestä lopputuloksesta te tiedättekin jo kaiken...;) Treeni oli normaalia pitempi hyvityksenä parista aiemmin tehdystä lyhyemmästä sessiosta. Ja ahh, tänään treeni oli aikalailla täydellinen! Alkuun teimme yläselän liikkuvuusharjoituksia sekä erilaisia selälle kohdistuvia kuntosaliliikkeitä. Kävimme läpi alataljan sekä pari muuta laitetta. Liikkuvuus- ja tekniikkaosioiden jälkeen alkoi kohtuullisen jäätävä jalkatreeni; ensin kuntosalin puolella ja sen jälkeen vielä kirsikkana kakun päällä karmeahko toiminnallishenkinen treeni.  Etenkin pakarat ja etureidet vetivät sellaisille hapoille, että ilman PT:n tsemppiä olisin lopettanut treenin jo aikaa sitten. Täytyy kyllä myöntää, että pari vihoviimeistä toistoa menivät "hämärän rajamailla", mikä on itselleni melko harvinainen ja vieras tapa treenata. Mutta kyllä vaan tämä "near-death experience" palkitsi huikealla ololla ja innolla päästä treenaamaan taas jo pian uudelleen :)

Näissä fiiliksissä on kivaa suunnata sängylle ilta-auringon säteisiin lueskelemaan. Oletteko huomanneet miten yltäkylläisen runsas ja jopa tuhlaileva tämä toukokuun valo on? <3

Oletteko te saaneet jostain liikuntasuorituksesta erityisen hyvän fiiliksen lähiaikoina? Milloin olette viimeksi tehneet TODELLA kovan treenin ja mitä siihen sisältyi? :) Onko teidän helppoa viedä itsenne äärirajoille treeneissä vai onnistuuko sen paremmin esim. ryhmäliikuntatunnilla tai kaverin kannustamana?

Ps. Tekstin julkaisun jälkeen huomasin, että unohdin kokonaan kirjoittaa maanantain BodyJamista, joka oli myös aikalailla rakkautta pitkän tauon jälkeen :) Uusi ohjelma taitaa tulla lähiaikoina, mutta nyt oli hauskaa vielä veivata paria aiempaa ohjelmaa!

16. toukokuuta 2015

30 eri lajia ja akut täyteen Ikaalisissa

Heippa! Blogia Facebookissa seuraavat ehkä jo tietävätkin, että vietimme juuri pari päivää kylpylälomalla Ikaalisissa. Saimme äidiltäni joululahjaksi lahjakortin vapaavalintaiseen Rantasipi-hotelliin ja päädyimme tällä kertaa Ikaalisiin pääosin sen monipuolisen aktiviteettivalikoiman vuoksi. Juhlimme taannoin 30 - v synttäreitäni Naantalin kylpylässä, joka osoittautui sekä kylpyläosastonsa että aktiviteettitarjontansa osalta yllättävän vaatimattomaksi kohteeksi, ja tällä kertaa halusimme varmistaa, että todella viihtyisimme paikan päällä. Vaikka tykkään ihan vain oleskellakin, niin minusta hyvään lomaan kuuluu aina myös jonkin verran muuta touhua ja tekemistä. Tällä kertaa kohdevalintamme osui nappiin, sillä Ikaalisten kylpylä tarjosi hyvät puitteet sekä rentoon oleskeluun että erilaisiin aktiviteetteihin. 

Kylpylässä oli riittävän monipuolinen ryhmäliikuntatarjonta ja lisäksi laadukas pieni kuntosali, jota kävimme kertaalleen testaamassa.

Kylpylä sijaitsi kauniilla paikalla veden äärellä. Saimme sattumalta huoneen, josta oli näkymä suoraan järvelle, ja näitä näkymiä oli kiva iltaisin fiilistellä :)

Miniloma tuli oikeaan paikkaan, sillä olen ollut todella kiireinen töissä viime viikkoina. Vaikka kuinka olen yrittänyt pitää lippua korkealla ja virettä positiivisena, on kiire silti välittynyt erityisesti yöuniin, tai pikemminkin niiden puutteeseen. Tämä vaikuttaa taas vääjäämättä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin heikentävästi, sillä yöunien jäädessä katkonaiseksi jäävät myös liikunnat helposti vähemmälle, ja järkeviä ruokavalintoja on hankalampaa tehdä. Täydellinen irtiotto arkiympyröistä teki hyvää, ja kotiin palasikin melkein kuin uusi ihminen :) Tässäpä muutama kuva ja sananen meidän reissun tunnelmista!

Matkalla Ikaalisiin pysähtelimme useammallekin kätkökäynnille. Tässä Vantaanjoen Pikkukoskella. Pitkospuut tulivat jälleen tutuiksi... :)

 Kylpylään päästyämme teimme pikaisen salitreenin, minkä jälkeen oli mukavaa pulahtaa altaaseen. Perjantaina kävimme keilaamassa sopuisaan 9 euron hintaan (pääkaupunkiseudulla ratavuokrat alkavat olla nykyään 20 - 40 euron luokkaa...)

Jos jotain pientä palautetta Ikaalisten kylpylälle haluaisi antaa, niin pimennysverhot ois kivat ;D


Hyvin nukutun yön jälkeen oli mukavaa aloitella uuden päivän touhuja. Aamupalan jälkeen vuokrasimme frisbeet (1,50 euroa / kpl) ja suuntasimme kylpylän välittömässä läheisyydessä sijaitsevalle frisbeegolfradalle. Aamuisen sateen jälkeen rata oli paikoin melko märkä ja mutainen, mutta suurta plussaa oli se, että saimme pelata koko radan läpi aivan kaksistaan. Kesällä varmaankin kiireisempää täälläkin.


Olen kirjannut liikkumiseni nyt jo noin vuoden ajan HeiaHeiaan ja ohjelmahan on siitä mukava, että se antaa erilaisia "mitaleita" kun on kokeillut useita erilaisia lajeja kuluvan vuoden aikana, tai mikäli on harrastanut yhtä lajia riittävän monta kertaa. Minulle napsahti eilisen vesijumpan jälkeen (johon muuten sain suostuteltua myös Teemun :D On se vaan paras <3)  "30 eri lajia vuonna 2015" - mitali. Joukkoon mahtuu peruslajien lisäksi mm. vesijuoksua, barretonea, reggaetonia ja lumikenkäkävelyä.

Olen täällä blogissa kertonutkin, että tykkään harrastaa liikuntaa monipuolisesti ja kokeilla erilaisia lajeja mahdollisimman laajasti. Monipuolisuus pitää motivaation yllä, joskin sen kääntöpuolena on tietenkin se, että missään lajissa ei tapahdu kovin merkittävää kehitystä. Toisaalta minulle itselleni liikkumisessa tärkeintä on se, että siitä tulee hyvä olo ja mieli, ja parhaiten tämä toteutuu silloin, kun saan liikkua vapaasti ja monipuolisesti.


Minulla vuoden 2015 alkupuoliskon suosituin laji on ollut kirkkaasti kuntosali, josta kirjoittelinkin mm. postauksissa Onko kuntosaliharjoittelu edes kivaa? ja Takana 20 treeniä Personal Trainerin kanssa. Kuntosalin jälkeen seuraavina tulevat jooga, kävely ja kehonhuolto. Tanssi ja aerobiset treenit ovat jääneet yllättävän ja harmillisen vähälle alkuvuonna. Ei ihme, että ylämäkien kiikkuminen metsässä ja pururadoilla alkaa hapottaa ja hengästyttää nykyään melko nopeasti. Syketreenejä sekä kestävyyspainotteisia treenejä kaivattaisiin siis ehdottomasti lisää! Elättelen toiveita siitä, että asiaan tulee korjausta kunhan saan itseni motivoitua jälleen työmatkapyöräilyn pariin. Kynnys sen aloittamiselle tuntuu vain jotenkin kovin korkealta, koska matkaa yhteen suuntaan on noin 15 kilometriä, ja minun vauhdillani matkaan menee aikaa n. 50-55 minuuttia, mikä on noin puolet enemmän kuin julkisilla liikennevälineillä.... Takaraivossa tuokin kuitenkin kolkuttaa, sillä onhan minulla nyt melkein tuliterä hybridipyörä, jolle on keväthuoltokin jo tehty :) 


Näihin mietteisiin taidan lopetella tänään ja lähteä pienelle iltakävelylle ennen seuraavaa jääkiekon välierää. Olen pienestä pitäen ollut suuri MM-lätkäfani ja parin edellisen viikon aikana on tullut katsottua peli tai pari päivässä aina kun niitä on vain ollut tarjolla :) Ehkä ihan hyvä, että kisat alkavat olla lopuillaan, niin ehtii ehkä itsekin taas liikkumaan ;D

Oletteko te käyneet koskaan kylpylälomalla Ikaalisissa tai muualla? Mitä tykkäsitte? Tai jos ette ole käyneet, niin haluaisitteko käydä? Minkälaisia asioita kylpylälomalta toivotte tai odotatte? Entä oletteko te jo saaneet pyörän kaivettua talviteloilta? :) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

7. toukokuuta 2015

Takana 20 treeniä Personal Trainerin kanssa. Kannattiko?

Joulukuussa pohdiskelin täällä blogissa, että tarvitseeko taviskuntoilija oikeasti Personal Trainerin. No, nyt neljä kuukautta ja noin 20 PT-treeniä myöhemmin luulen, että minulla on jokunen kokemus aiheesta jaettavana. Personal Trainerini on osoittautunut alansa huippuosaajaksi ja ihailen hänen ideointi- ja improvisointikykyään. Etukäteen tehdyt suunnitelmat ovat vaihtuneet sujuvasti lennosta, jos joku paikka (lue: niska-hartiaseutu) on ollut valmiiksi niin jumissa, että emme ole pystyneet tekemään suunniteltua treeniä.

Ensimmäisten treenien aikana keskityimme erityisesti vatsa- ja lapatuen kaltaisiin perusasioihin sekä ylävartaloa avaaviin liikkeisiin. Olin saanut itseni niin totaalisen jumiin staattisessa toimistotyössä, että tällaiset hienovaraiset liikkuvuusharjoitukset ovat todellakin tulleet tarpeeseen. Vaikka etukäteen jossain mieleni sopukoissa toivoin pääseväni PT-treenien avulla "elämäni kuntoon", niin lopulta treenien tärkeimmäksi anniksi on osoittautunut selän ja niska-hartiaseudun hyvinvoinnin parantuminen, niin mummomaiselta kuin se voi kuulostaakin!

Olen kärsinyt viimeisten vuosien ajan häiritsevistä yläselän kivuista, ja on ollut hienoa huomata niiden lievittyneen säännöllisten harjoitusten avulla. Totta kai minä olen "aina tiennyt", että niska-hartiaseudun hyvinvointiin auttaa vain liike, mutta tarvitsin ilmeisesti 20 PT-kertaa ujuttaakseni edes muutaman avaavan perusliikkeen päivittäisiin rutiineihini... :D Ihminen tuntuu tarvitsevan ihan hirmuisesti toistoja ennen kuin oppii muuttamaan vanhoja toimintamallejaan edes hiukan!



Ryhtiasian lisäksi PT-jakson tavoitteeksi asetettiin muutama voimaan ja "tiivistymiseen" liittyvä ei-niin-konkreettinen tavoite. Näiden tavoitteiden toteutuminen olisi vaatinut säännöllistä työtä (=treeniä salin puolella) ja myös jonkin verran viilausta ruokavalioon. Tavoitteet ovat jääneet aika pitkälti saavuttamatta, sillä edelliset kuukaudet ovat olleet minulle terveyden kannalta melko kehnoa aikaa. Olen sairastanut pari flunssaa, kovia vatsakipuja ja lopulta tuli sitten vielä se käsiepisodikin. En todellakaan ole ollut niin terve ja energinen kuin olisin toivonut, eikä tilannetta ole juurikaan auttanut taipumukseni heivata kaikki terveellisen syömisen periaatteet kankkulan kaivoon heti jos en pääse liikkumaan säännöllisesti. Jos liikun hyvin, myös syön hyvin, ja valitettavasti sama pätee sitten myös toisinpäin. Vanhat tottumukset tuntuvat nousevan esiin, vaikka kuinka välillä kuvittelee, että matkan varrella on tullut jotain oppittuakin ;)

Tiedän, että kiinteytyminen saavutetaan pääosin ruokavaliota viilaamalla, enkä voi millään muotoa pistää tämän tavoitteen saavuttamatta jäämistä PT:ni piikkiin. Tämä erityisesti siksi, että olen itse korostanut PT:lleni, että en halua juurikaan puuttua syömispuoleen yhdessä, sillä pelkään, että pienikin ruokavalion tiukentaminen johtaisi jälleen jonkinlaiseen jojoilukierteeseen. Olen opetellut rennon syömisen ja painonhallinnan perusteita pienin (ja välillä taaksepäin menevin) askelin, ja jotenkin toivoisin, että voisin tehdä myös ne seuraavat tarvittavat oivallukset rennosti ja hyvillä mielin ilman ulkopuolelta tulevaa kontrollia. Meillä on kuitenkin ollut PT:n kanssa muutama hyvä ravintokeskustelu treenien ohessa, ja olen saanut erinomaisia ideoita sovellettavaksi omaan elämääni. Muutama hyvin pieni juttu on jo juurtunut osaksi rutiinejani, mutta aika paljon on vielä opittavaakin...



"Henkisellä" puolella PT-treenien tavoitteeksi asetettiin pitkäjänteisyyden kehittäminen sekä uusien ideoiden ja innostuksen löytäminen erityisesti voimatreeneihin. Näitä tavoitteita ei ole ainoastaan saavutettu, vaan ne on reippaasti myös ylitetty. En ole koskaan ollut (ajatuksen tasolla) näin innostunut kuntosalitreenistä ja lihasvoiman kehittämisestä! Sairastelut ovat hidastaneet konkreettista kehitystä, mutta puhkun intoa päästä haastamaan itseäni kuntosalille ;D Olen saanut PT:ltäni kymmeniä ideoita kuntosalitreeneihin, mutta samalla myös kullanarvoisen oivalluksen siitä, että treenin ei tarvitse olla mitään ihmeellistä kikkailua/hifistelyä ollakseen tehokasta. Hyvillä perusliikkeillä taviskuntoilija voi päästä jo pitkälle, ja erilaiset kikkailutreenit ovat sitten vain hyvää ja hauskaa vaihtelua sinne perustreenien väleihin. Voi kun vain nyt pysyisin terveenä, että pääsisin treenaamaan säännöllisemmin! :)

Yhteenvetona voidaan siis todeta, että kaikkia fyysisen puolen tavoitteita ei PT-jakson aikana saavutettu, mutta henkiselle puolelle olen saanut uudenlaista draivia ja innostusta. Jos nyt voi vähän heittäytyä hihhuliksi, niin voisin todeta, että tämän yhteistyön aikana olen rakastunut liikkumiseen entistä enemmän. Joskus muinoin liikkumiseen sekoittui aina laihtumisen vaatimuksia, mutta nykyään voin todeta nauttivani liikkumisesta täydestä sydämestä ja pääasiassa sen tuottaman mahtavan fiiliksen vuoksi. Se on asia, jota on rahalla miltei mahdotonta mitata.

Ja koska PT:ni on niin huippu, niin yhteistyömme jatkuu vielä 10 treenin verran, tästedes joka toinen viikko, jeee! Paljonpa oli PT-asiaa patoutunut päähäni! Onnittelut sinulle joka jaksoit lukea tänne asti :D Kävin muuten viime viikolla pätkäisemässä hiuksista pois yli 10 senttiä ja värjäämässä traagisiin mittoihin venyneen juurikasvuni. En yhtään tykkää käydä kampaajalla, joten nyt on helpottunut olo kun tietää, että seuraavaan kertaan on taas onnellisesti n. 4-5 kk :D Nyt kisakatsomoon!


Miltä nämä PT-kokemukset kuulostivat? Onko teillä PT:n kanssa treenanneilla ollut vastaavanlaisia vai aivan muunlaisia kokemuksia? Minkälaisia tavoitteita te asettaisitte, jos palkkaisitte Personal Trainerin? :)

1. toukokuuta 2015

Mietteitä blogin historiasta ja ajatuksia tulevasta

Aivan alkuun huomio teille, jotka seuraatte blogia Blogilistan kautta! Blogilista lopettaa toimintansa 1.6. minkä jälkeen blogien seuraaminen sen kautta ei enää onnistu. Ei kuitenkaan hätää, sillä Parempia polkuja - blogia voi seurailla helposti myös Facebookin, Bloglovinin, Feedlyn ja Bloggerin kautta. Facebookissa julkaisen välillä myös kuvia ja juttuja blogin ulkopuolelta. Tervetuloa siis seurailemaan jatkossakin!

Aika on taas vierähtänyt nopeasti ja edellisestä postauksestakin kulunut jo viikko. Loukkaantunut käteni alkaa olla nyt n. 90% kunnossa ja olen päässyt treenailemaan melkein normaalisti. Tiukimpia puristusotteita vaativat liikkeet ovat pannassa vielä jokusen viikon, mutta en voisi olla kiitollisempi siitä, että taisin lopulta selvitä kuitenkin säikähdyksellä taannoisesta käsiepisodista. Eilen juhlistimme ystäväni kanssa vappuaattoa osallistumalla kahden tunnin tanssimaratoniin Satsilla! 120 minuuttia BodyJamin ja Sh'bamin parhaita paloja, ja tunnin jälkeen vielä skumppatarjoilu :) En ole tottunut noin pitkäkestoisiin urheilusuorituksiin, joten tunnin jälkeen reidet ja pohkeet olivat hurjilla hapoilla ja jalkapohjat arat. Hymy oli kuitenkin herkässä, sillä voisiko mikään olla parempia tapa juhlia vappua kuin tanssia kaksi tuntia putkeen?! No ei ehkä ;)


Tajusin muuten tässä yhtenä päivänä, että olen kirjoittanut tätä blogia pian jo 2,5 vuotta! Vaikka kirjoitusinto vaihtelee, niin bloggaamisesta on tullut minulle melkoisen rakas harrastus, jota ilman en varmaankaan enää osaisi olla, ainakaan kokonaan! On mukavaa pohtia kanssanne erilaisia hyvinvointiin liittyviä ilmiöitä ja jakaa myös arkisempia ajatuksia ja kuulumisia. Tykkään kirjoittamisesta tosi paljon, mutta kaikista parasta on ehdottomasti vuorovaikutus teidän kanssanne! Erityiskiitos teille, jotka jaksatte kommentoida aina välillä!

Tämä blogihan oli ensimmäisen vuoden ajan juoksupainotteinen, sillä sain päähänpiston juosta itseni rapakunnosta puolimaratonille. Juoksuharjoitusten ohella aloin vähitellen opetella myös terveellisempiä elämäntapoja, sillä olin totaalisen kyllästynyt väsyneeseen olooni. Ensimmäisen vuoden aikana kiinnitin erityisen paljon huomiota muutoksiin, jotka saisivat minut voimaan fyysisesti paremmin: testailin paljon erilaisia liikuntamuotoja ja kokeilin enemmän ja vähemmän onnistuneesti uudenlaisia tapoja syödä ja laittaa ruokaa. Kokemuksia ja havaintoja näistä päätyi usein blogiinkin.


Sivujuonteena näiden "ulkoisten" muutosten opettelussa oli kuitenkin yhä vahvemmin myös tietynlaisen armollisuuden opetteleminen. Paljon tapahtui myös blogitekstien ulkopuolella ja kävin samalla läpi aika isoa henkistä muutosprosessia. Tein tietoisesti ja alitajuisesti paljon töitä päästäkseni eroon siitä perfektionistista, jolle sanat keskiverto, hyvä ja riittävä olivat epäonnistumisen merkkejä. Vain kiitettävä suoritus, mieluiten täydellinen sellainen, olivat minulle aiemmin riittäviä, jos nekään. "Täydelliseen tavoittelusta" on ollut paljon hyötyäkin, erityisesti opiskeluelämässä, mutta jossain vaiheessa ymmärsin, että on melkoisen kuluttavaa kulkea elämän läpi pelkkiä täydellisiä suorituksia tavoitellen. Jonkinasteisen armollisuuden ja lempeyden löytäminen itseä kohtaan ovat olleet suurimpia "lahjoja" tämän blogimatkan aikana. Osansa on varmasti ollut ikävuosien karttumisella, mutta luulen, että joogallakin on ollut merkitystä.


Valitsen blogin juttuaiheet usein melko spontaanisti ja viime aikoina liikunta-aiheiset jutut ovat selkeästi vähentyneet. Nykyään liikunta on vakiintunut normaaliksi osaksi elämääni, enkä koe, että minulla olisi siitä kovinkaan paljon kiinnostavaa kerrottavaa täällä blogin puolella. Liikun n. 4-7 tuntia viikossa kuntosalilla, joogaten ja välillä ryhmäliikuntatunneilla hikoillen. Minua tavallisempaa kuntoilijaa saa hakea, ja mietin, että ei kai ketään voi kiinnostaa mitä milloinkin salilla tein tai kuinka BodyJam taas kerran oli ihan parasta ;)

Toisaalta taas mietin, että kaltaiseni taviskuntoilijan ääni voisi olla arvokas täällä blogimaailmassa sikäli, että usein treeniblogeja kirjoittavat aktiiviset elämäntapaliikkujat tai opiskelijat, joilla voi olla suhteessa runsaammin aikaa käytettävissä liikuntaan kuin vaikkapa työssäkäyvällä perheenäidillä. Ehkä voisi olla hyvä myös tuoda esiin keskivertoliikkujan (mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan) näkemys ja ääni, kaikkine ylä- ja alamäkineen. Siitä huolimatta liikuntajuttuja miettiessäni koen jonkinlaista kirjoitusmotivaation puutetta, sillä tuntuu, että omat kokemukseni aiheesta ovat niin perin tavallisia.


Sitäkin enemmän olen viime aikoina innostunut erilaisten henkiseen hyvinvointiin liittyvien ja muutenkin laajemmin "elämänmakuisten" juttujen kirjoittamisesta. Luen jonkin verran erilaisia elämänhallintaan keskittyviä blogeja ja kirjoja, ja ko. aihepiirit herättävät minussa valtaisasti ajatuksia, joita palan halusta jakaa täällä blogissa myös teidän kanssanne. Parasta on kommenttiboksiin syntyvä keskustelu, joka on ainakin minulle avannut aivan uusia näkökantoja asioihin! Ehkä olen matkallani tällä hetkellä siinä vaiheessa (lue: kolmenkympin kriisissä :D), että erilaiset onnellisuuteen ja henkiseen hyvinvointiin liittyvät aiheet puhuttelevat minua enemmän kuin "kolme tapaa saada pinkeät kesäpakarat" - jutut (ei toki mitään vikaa niissäkään ;)). 

Ehkä se menee niin, että blogit kasvavat ja elävät bloggaajan mukana. Kun bloggaajan elämässä tai elämänarvoissa tapahtuu muutoksia, ne heijastuvat väistämättä myös blogin puolelle, varsinkin jos blogia ei ole tarkoituksenmukaisesti rajattu vain johonkin yksittäiseen aihepiiriin (esim. ruokaohjeiden julkaisemiseen). Ehkä voin siis jatkossakin kirjoittaa juuri siitä, mikä juuri silloin on tärkeää. Mukana matkalla pysytte te, joiden on tarkoituskin <3

Mitä mieltä te olette seuraamienne blogien "tyylimuutoksista"? Harmittaako, jos alunperin esim. treeniblogina aloittanut blogi laajenee enemmän lifestyle- tai hyvinvointipainotteiseksi? Ja kysymys liittyen Parempia polkuja-blogin sisältöön: kaipaatteko tänne liikuntajuttuja (siitä huolimatta että ne ovat kohdallani niiiin tavallisia :D)? Tai päinvastoin: jos olet pääosin kiinnostunut syvällisemmistä teemoista, niin häiritsevätkö välillä ilmestyvät liikuntajutut?

Kivaa vappupäivää! :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...