Elämäni A:sta Ö:hön

Täällä ollaan taas tipahdettu päistikkaa alas blogitrendien aallonharjalta, sillä aakkoshaaste taisi mennä pois muodista jo alkuvuodesta? Idea on kuitenkin niin kiva, että päätin tarttua siihen siitä huolimatta. Tässä siis minun elämäni aakkoset :)


A: Armollisuuden löytäminen on perfektionisti-/suorittajatyypille suuri helpotus. On ihanaa todeta, että kaikessa ei tarvitse olla paras, vaan voin olla aivan onnellisesti tavallinen nainen.

B: Blogi, BodyBalance ja bataatti. En pystynyt valitsemaan näistä vain yhtä! Bloggaaminen on minulle rakas harrastus; mukava tapa jäsentää poukkoilevia ajatuksia ja oppia ymmärtämään ympäröivää maailmaa paremmin. BodyBalance on suosikkini LesMills-tunneista ja mitä ihanin tapa ylläpitää kehon ja mielen välistä yhteyttä. Bataatti on suurinta herkkua, erityisesti sosekeitoissa, muhennoksissa sekä uunissa täytettynä.

C: Comfort-zone. Elämäni mukavuusalue, jolle olen juurtunut joiltakin osin jopa liian tiukasti. Kaipaan elämääni silloin tällöin ripauksen enemmän rohkeutta.

D: D-vitamiini ja magnesium ovat ainoat lisäravinteet, joita aion jatkossa syödä purkista. Haluan saada ravintoaineet pääasiallisesti monipuolisesta ja kasvispainotteisesta ruokavaliosta.

E: Elokuusta alkaa lempivuodenaikani. Syksy <3

F: Frendit - boxeja löytyy kirjahyllystä täydet 10 kappaletta. Osaan monia kohtauksia miltei sanasta sanaan ulkoa.

G: Geokätköily. Harrastus, johon hurahdin vuonna 2011 muutettuani pohjoisesta pääkaupunkiseudulle. Etsin muovipurkkeja metsistä ja siltojen alta pääosin kesäisin, ja löytöjä on tällä hetkellä noin 600 kappaletta.

Epäilyttävästä asennosta huolimatta vannon, että olin tuolla vain kätköilemässä...

H: Hame on lempivaatekappaleeni. Haluaisin pukeutua mekkoihin ja hameisiin joka päivä (jos tuulipukua ei saa valita).

I: Innostuminen. Olen luonteeltani super-innostuja, mikä näkyy myös täällä blogissa mm. uusina laji- ja ruokakokeiluina. Innostumisen kääntöpuolena on joskus lyhytjänteisyys.

J: Jooga on minulle tärkeä keino pysähtyä ja olla itselleni armollinen. Jooga antaa kaivatun hengähdyshetken suorituskeskeisen arjen keskelle ja samalla se toimii loistavana kehonhuoltokeinona.

K: Kiitollisuus tekee todistetusti ihmisestä onnellisemman. Silloin kun muistan, kiitän nukkumaan mennessä kolmesta päivän aikana tapahtuneesta asiasta.

L: Luonto. Paikka liikkumiselle, rauhoittumiselle ja geokätköilylle.



M: Mehulinko. Uusin innostukseni, joka surisee keittiössäni 4-5 kertaa viikossa. Minulla on vahva usko tuoreista hedelmistä ja kasviksista puristetun mehun terveysvaikutuksiin, ja sen juomisesta tulee hyvä mieli.

N: Nauru. Minulla on kai hieman äänekäs ja ehkä joidenkin mielestä ärsyttävä nauru. Harmi heille, koska nauran paljon ja helposti ;) Parasta on sellaiset holtittomat naurukohtaukset, jotka käyvät vatsalihaksiin.

O: Opiskelu. Jos voisin, olisin ammatiltani varmaankin opiskelija. Olen aina viihtynyt koulussa ja tykännyt opiskelusta.

P: Praha. Elämäni suurin matkarakkaus. Paikka, jossa olen asunut ja johon palaan yhä vain uudelleen.

Q: Qtamo. Pilvettömän tähtitaivaan katselemisessa on jotain ikiaikaista ja rauhoittavaa. Kun katsoo avaruuteen tuntee oman elämän murheiden pienuuden. Tykkään myös välillä tiirailla kuuta kiikareilla B-)

R: Rohkeus. Ihailen suuresti ihmisiä, joilla on rohkeutta elää omannäköistä elämää, muiden mielipiteistä riippumatta.

S: Svea. Rakas 9,5 - vuotias kissani, joka tuo minulle suunnattomasti iloa joka ikisenä päivänä. Vatsan päällä huriseva kissa on liikunnan lisäksi paras mielialalääke, jonka tiedän.



T: Telttailu. Ei kesää ilman telttaretkeä. Viime kesänä telttailtiin Lapissa ja kahtena edeltävänä Islannin häkellyttävissä maisemissa.

U: Uusi-Seelanti. Maa, missä olin vaihto-oppilaana 16-vuotiaana ja missä syttyi lopullinen kipinä matkustaa ja nähdä maailmaa. Matkustaminen on suuri etuoikeus ja yksi hienoimmista asioista tässä elämässä.

Palasin Uuteen-Seelantiin vuonna 2010.

V: Vapaus. Vaikka Suomea kuulee joskus kutsuttavan holhousyhteiskunnaksi, vallitsee täällä silti yksilön vapaus, jollainen ei todellakaan ole itsestäänselvyys kaikkialla maailmassa. Arvostan erittäin paljon vapauttani tehdä omaa elämää koskevia valintoja. 

W: Wellbeing. Hyvinvointi. Olotila, joka muodostuu monen asian summasta. Fyysinen hyvinvointi ei takaa henkistä hyvinvointia, mutta on oman kokemukseni mukaan kuitenkin edellytys sille. 

X: "Tässä on nyt otettava X-määrä asioita huomioon."Jostakin syystä viljelen tätä hölmöä sanontaa erityisesti töissä, vähintäänkin oman pääni sisällä. 

Y: Ystävät. Minulla on muutama hyvin läheinen ystävä ja lisäksi X-määrä (heh) erilaisista elämänvaiheista elämääni jääneitä kavereita, joita tapaan harvemmin, mutta joiden kanssa juttu jatkuu aina luontevasti kun nähdään. Viihdyn hyvin omissa oloissani, mutta ystävien tapaaminen tuo elämään aina ainutlaatuista valoa ja lämpoä.



Z: zzzz....Uni on minulle hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeä asia. Tarvitsen 8-9 tuntia unta yössä, mutta arkiöisin ehdin (?) nukkua yleensä vain 7- 8 tuntia. Kyllä minä tuollakin määrällä pärjään, kunhan saan viikonloppuna otettua vähän pitemmät unet. Ikä näkyy siinä, että arvostan nykyään unta enemmän kuin biletystä (satunnaisia "hairahduksia" lukuun ottamatta ;D)

Å: Året runt. Vaikka kirjoitin ruotsista ällän, en osaa tuottaa ruotsinkielistä puhetta tai tekstiä enää ollenkaan! Englanti on jyrännyt kaikessa ohi ja on ainoa kieli, jolla pystyn suomen lisäksi oikeasti keskustelemaan.

Ä: Äiti. Äitini asuu 700 kilometrin päässä täältä ja ikävöin häntä usein. Tapaamme vain noin neljä kertaa vuodessa,  mutta soitamme pitkiä puheluita joka viikko. Myös isäni ja kaksi ihanaa pikkusiskoani asuvat edelleen pohjoisessa ja näen heitä aivan liian harvoin. Joskus vielä muutan takaisin sinne jonnekin.

Ö: Ö-mappi. Sinne toivoisin jokaisen meistä heittävän turhan itsekriittisyyden, täydellisyyden tavoittelun ja omaa ulkonäköä koskevat negatiiviset ajatukset.


Tässä siis aakkoseni tällä hetkellä. Koitko jotain ahaa-elämyksiä tai samaistumisia kanssani, vai olisiko oma listasi aivan erilainen? :) Ihanaa viikonloppua!

Kommentit

  1. Olipas kivasti ja mukaansatempaavasti kirjoitetut aakkoset :) Samaistuminen iski todella monessa kohtaan! Esim. kohdat I, K, V, Z ja Å olisivat voineet olla sanasta sanaan mun kynästä.

    Oi että, mua kiinnostaisi ihan hirveästi toi geokätköily. Kuulin siitä ekaa kertaa vasta kesällä kun kampaajani kertoi harrastavansa sitä, ja kuuntelin ihan silmät pyöreinä kun kuulosti niin mahtavalta. Mutta niin se kesä meni enkä saanut kätköilyä aloitettua, oikeastaan jopa unohdin koko jutun. Jotenkin kiehtova ajatus että ympäri Suomea on lukemattomia kätköjä, ihan omilla kotinurkillakin - nyt mun pitää oikeasti rekistöröityä sinne sivuille ja siirtyä sanoista tekoihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit! Mulla olisi ollut jokaiseen kohtaan monta vaihtoehtoa ja pohdintaa, mutta yritin tiivistää tähän oleellisimmat :)

      Ja hei, suosittelen kyllä lämpimästi geokätköilyyn tutustumista! Se on tosi kiva tapa tutustua ympäristöön sekä löytää uudenlaisia paikkoja niin kotoa kuin matkoiltakin. Minä olen ainakin tämän harrastuksen myötä päässyt moneen sellaiseen paikkaan, jotka olisivat muuten jääneet näkemättä ja kokematta (niin hyvässä kuin pahassakin :P). Kirjoittelin muuten taannoin postauksen geokätköilyn perusteista. Tsekkaa, olisiko siitä apua harrastuksen aloittamisessa :) Kivaa viikonlopun jatkoa! http://parempiapolkuja.blogspot.fi/2013/04/harrastuksena-geokatkoily.html

      Poista
  2. Olipas kiva lukea :) Siitäkin huolimatta, että olen hitusen kateellinen mahan päällä hurisevasta kissasta (omani ei tykkää sylittelystä ja ampaisee karkuun ääntä nopeammin jos edes yritän) :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos inspiksestä itsellesi :) Olin melkein jo unohtanut koko haasteen, kunnes kirjoitit siitä blogissasi. Heh, jokainen kissa on kyllä täysin Oma Persoonansa. Yhteen muottiin niitä ihanuuksia ei saa millään. Sveppukin valitsee itse ajan ja paikan, jolloin tulee syliin, yleensä kuitenkin onneksi useamman kerran päivässä. Pyytämällä tai nostamalla ei mitään toivoa täälläkään. Sellaisia ne ovat, omapäisiä karvakeriä <3

      Poista
  3. Uskaltaisin väittää, että oli paras aakkos-postaus, minkä oon lukenut. Oot niin taitava kirjoittaja!:) A, L ja K erityisesti yhdistää. ja Ö-Mappi - ihana sinä. Todellakin Ö-mappiin kaikki roska!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule Satu, jos olisi olemassa hymiöitä, jotka ilmaisevat, että "olen hämilläni" ja "suuri kiitos", niin laittaisin ne tähän peräkkäin :) Tosi ihanasti sanottu <3

      Ja juu, Ö-mappiin vaan kaikki rajoittavat ja turhat ajatukset. Ei me niitä tarvita mihinkään ;-)

      Poista
  4. KIva postaus Tiina!! :) En tiennytkään, että olet ollut vaihdossa Uudessa-Seelannissa! Se on niin ihana maa :) Haluaisitko siitä joskus kirjoittaa matkapostauksen? Ja muitakin ihania uusia juttuja tuli selville! Ei nää aakkospostaukset oo yhtään 2013, vaan just hyviä! :) Viikonloppuja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit :) Tätä oli kiva kirjoitella, kun oli päättänyt, ettei ala turhan tarkkaan analysoimaan näitä valintoja, vaan ottaa vain ne, joka tulee ensimmäisenä mieleen!

      Jep, olin Uudessa-Seelannissa vaihto-oppilaana vuoden 2000. Taisin johonkin postaukseen tästä lyhyesti kirjoitellakin, mutta kaikki kuvat tuolta ajalta ovat paperisia, kun eihän silloin mitään digijuttuja vielä ollut ;D Voisin joskus kuitenkin kirjoitella meidän v.2010 reissusta sinne, kun sopiva inspis iskee :) Viikonloppuja sinnekin <3

      Poista
  5. Yhdyn Satuun, osaat kirjoittaa niin loistavasti. Nää oli ihania juttuja, ja samaistun moneen, yli puoleen ainakin täysin! Ihana toi Ö-mappi, sinne tosiaan kaikki turhuudet!! Ja niin, sulla on ihana nauru :)! Ihanaa viikonloppua vielä kerran! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Hanna <3 Itse helposti sokeutuu omille teksteille, joten kiva kuulla, että ajatukset kuitenkin välittyvät niiden kautta edes jollakin tapaa ymmärrettävästi! Hih, Ö-mappiin vaan kaikki turhuudet, ja kevyin mielin elämässä eteenpäin :) Ihanata viikonlopun jatkoa myös sinne!

      Poista
  6. Minökin innoistuin kirjoittamaan aakkospostauksen ko luin tämän :) Tuli vain niin hyvä mieli tämän lukemisesta ja samaistun todella moneen kohtaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kiva, että sinäkin innostuit tämän myötä pohdiskelemaan omia aakkosiasi :) Kävin kurkkaamassa listasi ja meiltä kyllä löytyy monia yhtäläisyyksiä!

      Poista
  7. Hauska postaus. Vientiinkin lauantai-illan tutustuen sun blogiin ja nyt olet seurannassa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Bloggaamisessa parasta on keskustelu. Olisi tosi mukavaa kuulla mitä ajattelit, kun luit tämän tekstin :)

Suositut tekstit