Korkeasykkeinen ja toiminnallinen salitreeni

Lihaskuntotreenit jäivät kesällä aika vähälle, joskaan eivät aivan tyystin unohtuneet. Kävin salilla noin kerran viikossa tekemässä "mitä huvittaa" - treeniä, eli valitsin liikkeet melko päämäärättömästi fiiliksen mukaan. Olen kuitenkin sen verran käynyt vuosien aikana salilla (ja viime talvena Personal Trainerin ohjauksessakin), että saan kyllä hien ihan hyvin pintaan ilman tiukkaa ohjelmaakin. Toki tuollaisen epäsuunnitelmallisen treenaamisen hyödyistä voidaan olla montaa mieltä, mutta ei siitä varmasti haittaakaan ole.

Olen ajoittain innostunut noudattamaan jotain tiettyä saliohjelmaa, mutta kovin pitkäjänteinen salitreenaaja en valitettavasti taida olla. Kyse ei ole siitä, ettenkö tykkäisi salitreenistä mutta se ei vain nosta minussa esiin samanlaisia endorfiinipöllyjä tai intohimoja kuin vaikkapa tanssi tai ohjattu korkeasykkeinen lihaskuntotreeni (esim. Crosstraining). Hyviä pohdintoja aiheesta kannattaa käydä kurkkaamassa myös Hannan Sporttaillaan - blogista.

Salitreeni on kuitenkin sikäli hyvä juttu, että sitä ei ole sidottu tiettyihin aikatauluihin, ja salille pääsee treenaamaan helposti myös vaikkapa lomareissuilla, jos näin haluaa. Ja kyllähän se kovan salitreenin jälkeinen lihasväsymys on aivan omaa luokkaansa. Mikään perusjumppa ei herätä minussa yhtä kovaa NÄLKÄÄ (siis fyysistä ruuan nälkää) kuin salitreeni, eli jotain siinä täytyy olla...

Samaapa mietin!


Viime talvena kävin tosiaan aika usein Crosstraining - tunnin musselirääkissä, mutta nyt tunti ei enää sovi aikatauluihini. Kaipasin myös jonkinlaista suunnitelmallisuutta lihaskuntotreeneihini, jottei elämä menisi ihan pelkäksi jumpaksi, humpaksi ja joogailuksi. Päädyin sitten laatimaan oman toiminnallisen lihaskuntotreenini, jossa intensiteetti on korkea, tauot lyhyitä ja liikkeet kokonaisvaltaisia. Ohjelma perustuu pääasiassa liikepareihin, eli tehdään peräkkäin kaksi eri liikettä, pidetään noin 30 sekunnin tauko ja toistetaan taas nuo kaksi liikettä. Yhden liikeparin liikkeet tehdään yhteensä kolme kertaa, minkä jälkeen parin minuutin tauko ennen seuraavaa liikeparia. 

Kävimme Hannan kanssa testaamassa ohjelman keskiviikkona ja treeni oli kyllä hyvä ja tehokas! Hieman muokkailin ohjelmaa ensikokemusten perusteella, ja tulevina viikkoina ajattelin käydä tekemässä tätä treeniä ainakin kerran viikossa. Vaihdan liikkeitä sitten, kun joku osa-alue alkaa tuntua liian mukavalta. Hieman ehkä kaipailisin vielä yhtä raskasta jalkaliikettä tähän mukaan, mutta vedän tämän nyt pari kertaa läpi ennen lisämuutoksia. Nyt ohjelman pystyi tekemään reilussa 45 minuutissa, mikä on kyllä aivan täydellinen kesto minun salitreenilleni.

Tässäpä ohjelma, jolla tavoittelen tulevan syksyn aikana voimaa, lihaskestävyyttä sekä parempaa hapenottokykyä. Mitä mieltä olette? ;)
  1. Askelkyykkykävely kahvakuulat molemmissa käsissä (20 askelta x 3)
  2. Kyykkyhypyt (15) + Istumaannousu kahvakuula suorilla käsillä (15)
  3. Miesten etunojapunnerrus (12) + Burbee eli yleisliike (10)
  4. Soutu TRX - naruissa (10) + "Ristiinnaulittu"  käsipainolla (10 per puoli)
  5. Etuheilautus kahvakuulalla (15) + Ojentajapunnerrus (10)
  6. Rinnalleveto ja pystypunnerrus tangolla (12) + takareidet TRX - naruissa (12)
  7. Alaselkäliike selkäpenkissä (15 x 3)
TRX-treeniä NRJ Workoutissa viime viikonloppuna.

Noudatatteko te aina jotain tiettyä ohjelmaa salilla vai treenaatteko fiiliksen mukaan? Jos teillä on ohjelma, niin kuka sen on laatinut ja mikä sen tavoite on? :) Onko ohjelmassa liikepareja- tai pattereita, vai treenaatteko perinteisemmin yksi liike/lihasrymä kerrallaan?

Kommentit

  1. Tää sun ohjelma oli kyllä kivan monipuolinen! :) Voitais seuraavaksi vielä aloittaa niillä leuanvedoilla, niin olis täydellinen paketti kasassa! :D Jos haluat jaloille lisää, niin myös boksihypyt noiden kyykkyhyppyjen tilalla vois toimia. Tiistainako sit taas kokeillaan tätä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leuanvedot kyllä kruunaisivat treenin! Voidaan ainaki seuraavalka satsin kerralla kokeilla :) ja boksihypyistä tosiaan sais hyvin lisähaastetta ilman, että kasvattaa ohjelman pituutta. Hyviä vinkkejä! Ja juu-u, eiköhän me huomenna taas tämä testata + extrat ;)

      Poista
  2. Ihan hullu treeni! Oisin ihan kuollu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihan sopivat tärinät tästä tulee itse kullekin :D Olis kiva päästä kokeileen joskus yhdessä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Bloggaamisessa parasta on keskustelu. Olisi tosi mukavaa kuulla mitä ajattelit, kun luit tämän tekstin :)

Suositut tekstit