13. heinäkuuta 2017

Islanti

Hei ja terveiset Islannista! Kierreltiin juuri 8 päivän ajan Islantia ympäri ja olihan se (kylmyydestä huolimatta) aivan ihanaa <3 Islanti vaan on niin mykistävän kaunis ja siellä tuntee olevansa osa luonnon suurempaa kiertokulkua.

Islannissa luonnonvoimat ovat erityisen lähellä ja luonto ympärillä on vahvaa, puhuttelevaa, puhdasta ja niin kaunista. Useamman kerran ihastelin maisemia tippa linssissä, koska se kauneus on kertakaikkiaan vain niin hämmentävää.

Rakastan ja arvostan Suomen luontoa suuresti, mutta Islanti on aivan oma maailmansa. Hieman häiritsevää oli turismin valtaisa kasvu verrattuna esim. viiden vuoden takaiseen ensimmäiseen Islannin matkaamme. Erityisesti sen huomasi etelän suurilla vesiputouksilla. Golden Circlen jätimme suosiolla väliin, sen ihmisryntäystä en tohdi edes ajatella. Itävuonoilla ja pohjoisosissa oli onneksi edelleen väljempää. Uskon, että myös uskomattoman kauniilla Länsivuonoilla on hiljaisempaa, eli ehkä kyse on enemmän omista reittivalinnoista. Itse päädyimme tällä kertaa vuokraamaan normaalin pikkuauton (ei siis nelivetoa), jolloin esim.  Länsivuonoille ei ollut juuri asiaa. Ehkä seuraavalla kerralla taas 4WD ;) 

Alla muutama panorama-kuva reissusta. Eihän ne maisemat kuvissa täysin pääse oikeuksiinsa, mutta tässä ainakin muutamia tunnelmia matkan varrelta :)

Matkalla Itävuonoille.

Suuri Dettifoss.

Samainen Dettifoss-putous hieman ylempää kuvattuna. Näissä kuvissa ei näy miten pieniä pisteitä ihmiset olivat putouksen reunalla..huh! :)

Hurmaava Godafoss <3

"Perusmaisemaa" aurinkoisena päivänä.

Tröllaskagi Peninsula oli tosi kaunis ja siellä oli vain vähän muita matkailijoita :) Matkan varrella piti ajaa mm. 3 km pitkän yksikaistaisen tunnelin läpi.. pikkasen oli pelottavaa!

Kauniita islanninhevosia on tienvarret täynnä <3

Kävelyä tulivuorikraaterin reunalla. Tosi vaikuttava paikka oli.

Jonkun vuonon perukoilla..

Ehkä laitan vielä lisää reissutunnelmia tavallistenkin kuvien muodossa jossakin kohtaa... Nyt valmistaudumme Suomi-turneelle :)

Ootko käynyt Islannissa tai suunnitteletko käyväsi jossakin vaiheessa? :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...