29. heinäkuuta 2015

Lappi (ja yksi mökkiloma) minun silmin

Minkälaisia mielikuvia sinulla tulee mieleen, kun kuulet sanan Lappi? Todennäköisesti näet mielessäsi tuntureita, poroja ja vaivaiskoivuja. Ehkä pitkiä maantiepätkiä ilman ainuttakaan ihmisasumusta? Hyttysparvia, mustikanvarpuja, laskettelukeskuksia ja kosteita soita tupasvilloineen? 

Suurimmalle osalle Lappi tuo varmaankin mieleen erityisesti Tunturi-Lapin karunkauniit maisemat. Saanan, Haltin, Pallaksen. Lappi on toki kaikkea sitä, mutta Suomen suurimpana maakuntana myös paljon muuta. Lapin pinta-ala on yli 25 % prosenttia koko Suomen pinta-alasta, ajatella! Hirmuisen paljon tilaa, hyvin vähän ihmisiä.

Mökkijärvi <3

Itse vartuin eteläisemmässä Lapissa, matkojen päässä tuntureilta. En ole koskaan kokenut olevani mitenkään erityisen lappilainen. Pohjoissuomalainen kyllä. Se identiteetti asuu vahvasti minussa edelleen. Junan makuuvaunussa kanssamatkustajani kysyi olenko helsinkiläinen. Aloin melkein kuumeisesti selittää, että ei, ei, minä ainoastaan asun Espoossa. Olen kotoisin pohjoisesta. Vähän niin kuin oululainen, vaikka en nyt ihan taida kuitenkaan olla. Asunut pääkaupunkiseudullakin jo vuosikaupalla.


Lapsuudessani kävimme Lapin suurissa hiihtokeskuksissa silloin tällöin, mutta niihin ei liittynyt mitenkään erityistä hohtoa tai eksotiikkaa. Kai se on niin, että vasta kaukaa näkee paremmin lähelle. Kiersimme viime kesänä autolla miltei kaikki Lapin kunnat (mitä sitä ei kätköjen vuoksi tekisi!) ja minulle vahvistui tunne siitä, että Lappi merkitsee minulle nykyään ensisijaisesti tilaa ja rauhaa. Hiljaisuutta. Toki tunturit ovat järisyttävän kauniita, mutta parasta on se tilan tuntu, mikä täällä melkein kaikkialla vallitsee (on täällä toki kaupunkejakin, mutta tietänette mitä tarkoitan...)

Öistä usvaa mökkijärvellä.


Tuskin olen ainoa suomalainen, jonka kesiin liittyy läheisesti (lappilainen) mökkijärvi ja siellä pieni hirsimökki. Alunperin mökillä ei ollut sähköjä eikä juoksevaa vettä, mutta nykyään mökille tulee sähköt. Vettä tai viemäröintiä ei ole edelleenkään, joten pesuvesi otetaan järvestä ja käytössä on ulkohuussi. Olemme tällä hetkellä siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että pääsemme mökille aina sataprosenttisesti lomailemaan, sillä isäni pitää mökin kunnosta huolta isolla sydämellä. Me saamme keskittyä rentoutumiseen, vaikka toki kaikkea pientä puuhastelua siinä mökkielämän ohessa tulee tehtyäkin.

Arkielämä pääkaupunkiseudulla on vääjäämättä melko hektistä töineen ja harrastuksineen. Kesämökki on meille paikka, jossa saa elää hitaasti. Välillä päivän tärkein päätös on se, lämmitetäänkö nyt sauna vai syödäänkö ensin. Aika pitkälti mökkipäivät rytmittyvätkin juuri ruuan ja saunomisen ympärille :) Siinä välissä vähän luetaan, pelaillaan ja mahdollisesti vähän liikutaan, jos jaksetaan. Kokkaaminen pikkuruisessa keittiössä, grillillä ja kaasuliedellä, ottaa aina oman aikansa. 

Lähestyvä kuurosadepilvi.


Epävakaisesta kesästä huolimatta saimme tällä kertaa nauttia melko suotuisista mökkeilykeleistä. Viileäähän toki oli koko ajan, mutta sadetta tuli kunnolla vain viimeisinä päivinä. Sateella on mukavaa sytyttää muutamia kynttilöitä ja käpertyä sohvalle katsomaan vaikka elokuvia. Usein pelailemme sisällä myös lautapelejä, mutta tällä kertaa heittelimme vain muutamat Yatzyt.

Housuista huokuu aito mökkityyli :D

Lukeminen on oleellinen osa mökkeilyä(kin). Luin muutaman sivun saunan portailla sen lämpiämistä odotellessa :)

Hyvällä säällä mölkky on ehdoton mökkisuosikki! Porukalla on mukavaa pelailla, vaikka sääsket tässä meidän kimppuun hyökkäsivätkin. Noo, me etelän miehet otettiin vähän ohvia (ja huidottiin myös vähän ;D).

Ehta mökkivaatetus a) lämmittää, b) auttaa suojautumaan sääskiltä ja c) on ehdottoman tyylikästä.

 Tällä kertaa teimme mökiltä päiväretken ja kävimme mm. pelaamassa frisbeegolfia hienoissa Lapin maisemissa ja siinä sivussa vähän myös kätköilemässä ;) Tässä totista keskittymistä ja tuulipukutyyliä, joka suojasi myös miljoonilta sääskiltä!


Tällainen on siis minun Lappini. Tänne on joka vuosi yhtä ihana palata. Rauhaan, hiljaisuuteen <3

Minkälaisia mielikuvia sinulla tulee mieleen, kun kuulet sanan Lappi? Oletko käynyt Lapissa? Milloin ja missä viimeksi? :)

23. heinäkuuta 2015

Miten löytää harrastukset, jotka tekevät onnelliseksi

Arkielämässä aika jakautuu tyypillisesti kolmeen osaan: työhön, vapaa-aikaan ja lepoon. Ideaalitilanteessa nämä kolme osa-aluetta ovat tasapainossa niin, että ne täydentävät toisiaan ja edesauttavat jaksamista ja onnellisuutta. Levännyt ihminen jaksaa tehdä töitä ja harrastaakin. Mielekäs työ tarjoaa riittävästi haasteita, mutta se ei saisi olla niin kuormittavaa, että se nielee kaiken energian myös vapaa-ajalta. Hyvä vapaa-aika harrastuksineen antaa puolestaan energiaa jaksaa töissä, joskin myös vapaa-aika on mahdollista (nykyään aika helppoakin) aikatauluttaa liian täyteen kaikkea kivaa ja "tarpeellista". 

Tasapainoisen elämän ainekset ovat jokaisella omanlaisensa, mutta moni meistä on varmasti sitä mieltä, että hyvään elämään kuuluu harrastus, tai harrastuksia, joiden parissa voi rentoutua, onnistua, kehittyä ja nauttia. Aina niiden omien juttujen löytäminen ei kuitenkaan ole aina niin suoraviivaista, ja toisaalta elämässä voi roikkua mukana vanhoja harrastuksia, jotka eivät enää tunnukaan yhtä innostavilta kuin ennen.

Täällä mökillä ollessani aloin miettiä omia harrastuksiani ja sitä, miten ole niiden pariin päätynyt. Tässä minun näkemykseni siitä, miten löytää elämään ne harrastukset, jotka tekevät onnelliseksi :)


1. Ole utelias ja ennakkoluuloton
Tämä taitaa päteä elämään noin ylipäätään: utelias ja avoin asenne tekee elämästä värikästä. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että pitäisi olla harvase kuukausi hyppäämässä laskuvarjolla tai vaeltamassa Himalajalla. Utelias elämänasenne voi merkitä sitä, että kävelee tutun lenkkireitin sijaan pienillä metsäpoluilla, lähtee kaverin mukaan kansalaisopiston valokuvauskurssille tai tekee kuperkeikan, vaikka vähän hirvittäisi. Itsensä ylittäminen, vaikka sitten pienikin sellainen, ilahduttaa, antaa uskoa omiin kykyihin ja voi parhaimmillaan johtaa myös täysin uuden, innostavan harrastuksen pariin. Seuraavan kerran, kun mietit uskaltaisitko kokeilla jotain uutta, vastaa kyllä :)



2. Mieti mitä harrastukselta kaipaat 
Käytä hetki aikaa pohtiaksesi mikä on harrastuksesi tavoite. Ei niin, että ihmisen kaiken toiminnan tulisi olla tavoitteellista, mutta harrastus vastaa usein jonkinlaiseen (toisinaan piilevään) tarpeeseen. Jos teet työtä yksin, saatat nauttia harrastuksesta, jossa saat ihmiskontakteja. Jos puolestaan työskentelet hektisessä ympäristössä, voit etsiä jotain rauhallista ja keskittymistä tukevaa harrastusta. Jos työsi on fyysistä, saatat kaivata harrastukseksi jonkinlaista aivoja kehittävää puuhaa, esimerkiksi uuden kielen opiskelua. Vai onko työsi jo niin vaativaa, että haluat lepuuttaa vapaa-ajalla aivojasi ja rasitatkin harrastuksissa mieluummin lihaksistoasi?

Minun työni vaatii aivoilta paljon, mutta keho on päivän ajan täysin pysähdyksissä. Siksi nautin liikunnallisista harrastuksista, joissa saan hien pintaan ja pääni nollattua. Lukemista tarvitsen, koska se auttaa minua keskittymään pitkäkestoisesti yhteen asiaan (luksusta loputtomien sähköpostien ja some-päivitysten keskellä). Myös geokätköily auttaa keskittymään hetkeen. Jooga on armollinen hengähdyshetki; harrastus, jonka parissa minun ei tarvitse kehittyä tai saavuttaa "konkreettisesti" yhtään mitään.


3. Muistele mistä nautit lapsena
Tämä on ihan lapsellisen helppo vinkki! Mieti mitä harrastit ja mistä nautit lapsena ja kokeile samoja juttuja myös aikuisena. Hyvin todennäköisesti huomaat nauttivasi samantyylisistä jutuista edelleen. Älä tyrmää itseäsi sanomalla, että eihän aikuinen voi kiivetä puuhun (kun esimerkiksi geokätköilyssä voi!) tai värittää värityskirjaa (aikuisten värityskirjathan ovat varsinainen hitti juuri nyt!). Miltei kaikista lapsuudenharrastuksista löytyy myös aikuisille sopivia versioita.

Itse tykkäsin lapsena lukemisesta. Mitä teen nyt? Perustimme kavereiden kanssa lukupiirin, jossa juttelemme kirjojen herättämistä ajatuksista ja samalla elämästä noin ylipäätään. Kun olin lapsi, nautin kaikkien mahdollisten lauta-, kortti- ja pihapelien pelaamisesta. En saanut peleistä kylläkseni! Mitä teen nyt? Ratkon mysteereitä ja etsin muovipurkkeja geokätköilyn parissa - eli pelaan! ;) Hyvä harrastus voi siis olla jonkinlainen variaatio lapsuuden lempiharrastuksista. Avoimin mielin siis kokeilemaan myös niitä juttuja, jotka tuntuvat ensialkuun "lapsellisilta". Leikkisä elämänasenne kantaa pitkälle ;)



4. Uskalla luopua vanhasta
Aika on rajallinen resurssi, joten uusien harrastusten löytäminen tarkoittaa usein sitä, että jostain vanhasta on samalla luovuttava. Ehkä vanhat harrastukset eivät tunnu enää innostavilta, tai elämässä on ylipäätään asioita, jotka eivät ole (enää) sinulle tarpeellisia. Luopumisen yhteydessä ei tarvitse kuitenkaan olla ehdoton - voihan olla, että tarvitset muutaman vuoden tauon jostain harrastuksesta vain löytääksesi sen myöhemmin uudelleen! Tämä Hidasta Elämää - sivustolta lainattu kuva antaa mielestäni hyvän ja yksinkertaisen työkalun omien onnellisuusjuttujen pohdiskeluun. Ei pelkästään se nautinnollinen loma, vaan ennen kaikkea hyvä arki! :)



5. Hellitä välillä
Jatkuvasti ei tarvitse harrastaa ja suorittaa. Elämässä tulee välillä väkisinkin aikoja, jolloin levon tai esimerkiksi perheen merkitys korostuu, eikä omille harrastuksille jää yhtä paljon aikaa kuin aiemmin. Sohvalle ei kannata jäädä loputtomasti makaamaan, mutta toisinaan pehmeä sohva on kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Kenenkään ihmisarvoa ei määritellä harrastusten kautta. Harrastetaan silloin, kun jaksetaan ja silloin, kun harrastaminen antaa enemmän kuin ottaa <3


Tällaisia pohdintoja täältä meidän Lapin mökiltä tänään :) Mukavaa, miten lomalla on aikaa välillä vain olla ja antaa ajatusten virrata vapaana... Mitkä harrastukset tuovat teille eniten onnellisuutta juuri nyt? Milloin ja miten löysitte kyseisen harrastuksen pariin? Ovatko teidän nykyiset lempiharrastukset samoja kuin lapsuuden lempiharrastukset? :)

Mukavaa viikonloppua! Me lähdetään nyt pelailemaan mölkkyä :-)

19. heinäkuuta 2015

Seikkailupuisto Huipusta, joogakiellosta ja tukilihaksista

Joku teistä saattaa muistaakin, että laadin toukokuussa Bucket listin, johon kirjailin asioita, joita haluaisin tehdä kesän aikana täällä pääkaupunkiseudulla. Tällä viikolla pääsin toteuttamaan kohdista yhden, kun suuntasimme Teemun kanssa Espoon Leppävaarassa sijaitsevaan Seikkailupuisto Huippuun! Kyseessähän on siis paikka, jossa puihin ja niiden väleihin on rakennettu erilaisia esteitä ja kiipeilyratoja. Kiipeilijän turvana on koko matkan ajan valjaat, eli vaikka tasapaino pettäisi jollakin esteellä, ei kovin alas pääse tipahtamaan. Silti kiipeily korkealla puiden väleissä oli todella jännää ja vähän pelottavaakin... mutta ehdottomasti kokemisen arvoista!


Ready to go! Ihan vähän saattaa tässä jänskättää...

Ensimmäisellä vihreällä radalla ihmettelemässä, että mistäs tässä onkaan kyse...

Huipussa radat oli jaettu vaativuuden mukaan neljään eri värikoodiin. Vihreä oli helpoin, musta haastavin. Yhteensä erilaisia ratoja oli kuusi kappaletta, joista neljä vähän helpompaa (vihreät ja siniset) ja kaksi haastavampaa (punainen ja musta). Jokainen rata päättyy hauskaan vaijeriliukuun ilmojen halki. Pisin liuku on Huipun nettisivujen mukaan yli 100 metriä pitkä! 


Whii, nyt mennään! Liu'ussa vauhti kiihtyi aika hurjaksi (tai siltä se ainakin tuntui :D), enkä osannut tehdä tyylipuhtaita laskeutumisia tuonne lopputasanteelle. Tulin milloin peppu, milloin polvet edellä, mutta onneksi selvittiin ilman vahinkoja!

Etukäteen ajattelin, että suurin haaste olisi lähinnä päänsisäisten pelkojen voittaminen, mutta jo helpoimmatkin radat osoittautuivat myös fyysisesti jonkin verran haastaviksi. Voihan se toki olla, että ensimmäisellä kerralla kroppaa tuli jännitettyä tavallista enemmän, mutta minulla alkoi kyllä toden teolla hapottaa käsivarsia muutamilla esteillä... Homma kävi siis oikeasti myös hyvästä liikunnasta! Erityisesti ojentajissa oli tuntumaa vielä pari päivää seikkailun jälkeenkin.


Kukin rata kierretään siis aina yhden katkeamattoman vaijerin varassa, eli radoilla ei pysty ohittelemaan toisia, eikä myöskään peruuttamaan, jos tulee pupu pöksyyn! Se olikin minusta yksi seikkailun jännimmistä jutuista; tieto siitä, että jos tuolle radalle lähden, on minun mentävä se loppuun asti, tuli mikä tuli. Eräänkin kerran esteillä näkyi itkeviä lapsia, jotka eivät suostuneet menemään eteenpäin :D Siinä sitten vanhemmat ja puiston henkilökunta (joka oli muuten todella ystävällistä!) käyttivät erilaisia rohkaisu- ja maanittelukeinoja saadakseen kiipeilijän jatkamaan matkaa...



Koska en halunnut päätyä yhdeksi noista puunlatvassa parkuvista ihmisistä (ihan olisi ollut sekin mahdollista :D), niin menin läpi vain neljä helpointa rataa. Punaisen ja mustan jätin vielä tällä kertaa suosiolla väliin, sillä niissä molemmissa oli muutamia sen verran haastavan näköisiä esteitä, että en välttämättä olisi niistä kunnialla selvinnyt. Neljässä helpossakin radassa meni kuitenkin (taukoineen) melkein kaksi tuntia aikaa, joten koin saaneeni 24 euron pääsylipulle vastinetta jo niissäkin. Ja ennen kaikkea koin voittaneeni itseni siellä puiden välissä roikkuessani! Olihan se aikamoista adrealiiniryöpytystä, joten jälkikäteen oli kyllä hymy herkässä! (Vaikkakin himpun verran jäi kaivelemaan se, etten uskaltanut lähteä punaiselle... ;))

Teemu läpäisi myös punaisen ja mustan radan. Minä tyydyin valokuvaajan rooliin maan pinnalla :)

Alaselkä, jonka siis loukkasin kuntosalilla mave-treeneissä kolmisen viikkoa sitten, on tuntunut tykkäävän kaikenlaisesta kevyestä liikunnasta (kävelystä, pyöräilystä ja geokätköilystä), joten siksi uskalsin yhden kivuttoman viikon jälkeen lähteä kiipeilemäänkin. Selkä ei tuntunutkaan olevan köysiseikkailusta moksiskaan, mutta takapakkia tuli yllättäen joogan jälkeen :/ Jooga on minulle rakas laji, joten odotin jo kovasti, että pääsisin jälleen sen pariin. Jo 45 minuutin lempeän flow-joogan jälkeen alaselkä alkoi kuitenkin jälleen ilmoitella itsestään, ja tuttu "paineen tunne" tuli takaisin pariksi päiväksi.

Kävin perjantaina fysioterapeutti-hierojalla, joka epäili, että selkään on tullut jonkinlainen lihasrevähdys, joka ei ole vielä täysin parantunut (vaikka jo kivuton ehti ollakin). Revähtäneelle lihakselle ei saisi ilmeisesti antaa kovin pitkiä ja voimakkaita venytyksiä, joita joogassa tulee koko ajan kuin huomaamatta (lapsen lepoasento, eteenpäintaivutukset jne). Niinpä sitten sain kehotuksen olla nyt jonkin aikaa joogaamatta. Kyllähän se tietysti jonkin verran harmittaa, sillä näin kesäisin olisi ihanaa joogailla ulkonakin, mutta järjellä hyvin ymmärrän, että nyt kannattaa malttaa mielensä, jotta selkä kuntoutuu ja voin jatkaa rakkaita harrastuksiani sitten myöhemmin. Tarvitsen joogaa erityisesti hektisen arjen keskellä, joten onneksi olen nyt lomalla ja mieli pysyy suht rentona ilman joogaakin ;)


Joogatauon lisäksi sain sekä hierojalta että PT:ltä suosituksen alkaa vahvistaa keskivartalon syviä tukilihaksia. Ei siis mitään isoja ja repiviä core-liikkeitä, vaan hallittuja pilates-tyyppisiä harjoituksia. Istumatyöntekijän selkä joutuu niin kovalle kuormitukselle päivän staattisessa könötyksessä, että syvien (vatsa)lihasten tuki olisi ainakin minun tapauksessani aivan välttämätöntä. Kaikki faktat tukevat siis tätä asiaa, mutta miksi ihmeessä minun on silti niin hankalaa motivoitua tekemään pilates-tyyppisiä harjoituksia kotona tai salilla?

Joogaa lukuunottamatta kaipaan yleensä liikunnalta korkeita sykkeitä ja isoja hapotuksia, joten sellainen pieni liikehdintä (joka tosin aiheuttaa coreen mojovan poltteen, jos vain malttaa keskittyä) tuntuu ajatuksena niin tylsältä. Tiedän, että minun on päästävä yli tästä asennevammasta ja ujutettava nuo pilates-tyyppiset harjoitukset osaksi viikoittaisia treenejäni. Selkä oireilee nykyään niin paljon, että minulla ei taida olla paljon muita vaihtoehtoja jäljellä. Se, että tekisin näitä treenejä täysin omatoimisesti, on tällä hetkellä vielä aika kaukainen ajatus, mutta Elixialla ja Yoogaialla on onneksi viikko-ohjelmassa pilates- ja selkätunteja. Ehkä teen loman jälkeen sen ainoan oikean ja järkevän terveysteon ja alan osallistua tämäntyyppisille tunneille vähintään kerran viikossa. Lisäksi selkä- ja pakara-alueen lihakset selkeästi kaipaavat rullausta silloin tällöin. Kannattaisikohan siis olla järkevä, ja nyt vain mukisematta tehdä se, mikä on tehtävä? ;) Onneksi saan myös syksyllä säädettävän työpöydän niin, että voin seisoa osan päivästä! 

Onkos joku teistä käynyt joskus Huipun kaltaisessa seikkailupuistossa? Tai haluaisitteko mennä? :) Entä miten te huolehditte teidän selän hyvinvoinnista? Käyttekö pilateksessa? ;)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...