5. toukokuuta 2014

Parempia polkuja - blogi hiljenee toistaiseksi

Perustin tämän blogin tammikuussa 2013, kun kyllästyin rapakuntoiseen olooni, ja aloin harjoitella lähes nollilta puolimaratonille. Puolimaratonhaaveet jäivät (tai ainakin lykkääntyivät), mutta liikunnallinen ja terveempi elämäntapa jäi pysyäkseen. En halua liioitella blogin roolia elämäntapamuutoksessani, mutta en missään nimessä voi sitä kiistääkään. Blogilla sekä teidän lukijoiden tsempillä on ollut todella paljon merkitystä matkallani kohti parempaa fyysistä (ja sitä kautta myös psyykkistä) oloa. Kirjoittamalla olen jäsentänyt ajatuksiani ja ehkä samalla miltei tiedostamatta kirkastanut itselleni miten haluan olla ja elää, miten suhtautua elämän huippuihin ja vastoinkäymisiin. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta kirjoittamisen kautta olen tullut vahvemmin minuksi. Olen sinut itseni kanssa tällaisenaan, vaikka olenkin aivan tavallinen nainen, tavallisine tarinoineni :)
Tavallinen, mutta ehkä vähän voimakas ;)

Jotenkin minulle on kuitenkin viime aikoina tullut tunne, että en ehkä tarvitse tätä blogia enää, en ainakaan samalla tavalla, kuin silloin alussa. Ja mikä tärkeämpää: minusta tuntuu, että minulla ei oikeastaan ole enää blogille tai teille lukijoille kovin paljon annettavaa. Olen tavallinen nainen, joka liikkuu omaksi ilokseen. Minulla ei ole kerrottavana laihdutustarinaa, maratontarinaa tai narinamarinaa. Minulla on vain tämä ihan tavallinen kuntoilijan elämä, joten mikäpä minä olen täällä vinkkejä jakamaan?

Bloggaaminen ja muiden blogien lukeminen vie muutenkin yllättävän paljon aikaa viikossa, ehkä jopa 4 - 8 tuntia. Siis lähestulkoon yhden kokonaisen työpäivän verran. Luin myös jostain, että sosiaalisen median aktiivinen seuraaminen on aivoille sama asia kuin "jatkuvasti auki oleva tehtävä". Tehtävä, joka on loputtomasti kesken. Silloinkin kun siellä ei ole, sitä helposti miettii mitä siellä juuri nyt tapahtuu tai mitä siellä seuraavaksi haluaa sanoa. Aiemmin en kokenut bloggaamista taakkana, vaan nautin kirjoittamisesta, oman ajatusmaailman tunnistamisesta ja "konkretisoimisesta", sekä teidän lukijoiden kanssa "juttelusta" tosi paljon.


Nyt kesän kynnyksellä olen miettinyt, että voisi olla mielenkiintoista kokeilla elämistä ilman, että jatkuvasti kirjoittaa siitä :) Muutenkin tuntuu, että tällaisen "treeni"- tai "hyvinvointiblogin" pitäminen ylikorostaa oman navan ympärille keskittyvää ajattelutapaa. Eihän toki elämässä ole kovin montaa tärkeämpää asiaa kuin terveys, tasapaino ja kokonaisvaltainan hyvä olo, mutta täällä blogimaailmassa asiat tuntuvat menevän joskus vähän yli, tai ainakin olen näin ajatellut omalla kohdallani käyneen. Mitä minä tarvitsen voidakseni hyvin? Mistä minun onneni koostuu? Tärkeitä kysymyksiä, mutta samalla myös minä-keskeisiä. Entä sinä, entä me? Nekin ovat tärkeitä, mutta täällä välillä unohtuvia asioita, kun innolla puhuu vaikkapa uudesta punnerrusennätyksestä. Minun ennätyksestäni tietenkin ;)

Näin omilla kasvoilla bloggaavana, old-school ihmisenä minua myös jossain määrin häiritsee, että lukijamäärien vähitellen lisääntyessä minä "tunnen" teitä vähemmän ja vähemmän. Alkuun kun blogilla oli about 3 lukijaa muutaman satunnaisen googlettajan lisäksi, oli helpompaa avata itseään enemmän. Nyt väkisinkin joutuu miettimään välillä, että haluanko kirjoittaa tästä oikeasti koko maailmalle (nojoo, ehkä about 30:lle ihmiselle siellä, mutta silti :D). Tästä syystä esim. henkiseen hyvinvointiin liittyvät omakohtaiset jutut ovat olleet viime aikoina vähenemään päin.

Ehdoton huippuhetki blogimatkan varrelta. Elämäni ensimmäinen tapahtumakymppi. Se tunne, kun tekee jotain, mihin ei koskaan olisi voinut uskoa pystyvänsä.

Tiedättehän te blogiani pitempään seuranneet jo, että kuljen vahvasti tunteella ja intuitiolla. Innostun helposti, ja luovunkin. Blogista on kuitenkin tullut minulle sen verran tärkeä asia, että en pysty luopumaan siitä kertaheitolla. Tämän tekstin julkaisemistakin pohdin niin kuumeisesti, että en meinannut eilen saada millään unenpäästä kiinni. Jonkinlaisena merkkinä pidettäköön sitä, että olin aamulla unohtanut blogini salasanan :D Siis sen saman, jonka olen kirjoittanut tänne ihan jokaikinen päivä. Tänään en sitä muistanut, ja piti vaihtaa uusi.
'
Olen miettinyt, että minulle voisi tällä hetkellä sopia bloggailussa sellainen kerran viikossa - rytmi. Että kirjoittelisin vaikka sunnuntaisin (treeni)viikon tunnelmia ja ajatuksia. Toisaalta silloin jäisivät väkisinkin pois sellaiset "pohdiskelevammat" tai sitten jollain muulla tavalla sattumanvaraiset tekstit. Kiinnostaisiko kovinkaan montaa teistä oikeasti lukea treenikoostetta kerran viikossa, jos en muulloin kirjoittaisi? Kiinnostaisiko minua lopulta edes kirjoittaa sellaisia?

Taidanpa tehdä niin, että poistun täältä oman blogini äärestä joksikin aikaa. Toistaiseksi, mutta tuskin lopullisesti. Tai en minä tiedä miltä se blogiton elämä maistuu. Tuleeko ikävä jo viikossa, vai meneekö koko kesä ilman. Varmaa on, että kun vedän vaikka sen ensimmäisen leuan ilman avustusta, ajattelen ensimmäisenä tätä blogia ja teitä lukijoita. (Tai siis heti sen jälkeen, kun olen tuulettanut villisti jokaiselle 50 metrin säteelle osuvalle salitreenaajalle). Haluaisin jakaa sen ja ehkä muutkin kesän huippuhetket kanssanne. Sen onnistumisen ilon ja liikkumisen riemun. Niistähän tässä blogissa on loppujen lopuksi kai ollut kysymys.



Tiesin, että tästä tulee höpinäpostaus, sillä aihe ei ole aivan sieltä yksinkertaisimmasta päästä. Minä vedän nyt henkeä ja kuulostelen miltä elämä tuntuu elettynä. Ei mitään dramaattisia jäähyväisiä, mutta joka tapauksessa maailman suurimmat kiitokset teille kaikille, jotka olette olleet matkalla mukana tähän asti. Sen matkan määränpäänä oli paremmat polut, ja luulen, että minä olen nyt siellä, tai hyvin lähellä ainakin. Valoisaa ja energistä kevään jatkoa! <3


- Tiina

2. toukokuuta 2014

Miten sujui kuukausi kasvissyöjänä?

30 päivää lihatonta elämää takana ja on hyvä hetki tehdä pieni yhteenveto kokeilun tuloksista ja tunnelmista. Himoitsinko nyhtöpossua iltaisin, uneksinko kanatortilloista? Oliko jatkuvasti nälkä?

Asiaa on ehkä helpoin lähestyä ruokarytmin mukaisesti, aamusta iltaan. Mikään totaalivegetarismihan ei tässä ollut kyseessä, sillä söin kokeilun aikana edelleen kalaa ja muita mereneläviä, kananmunia sekä maitotuotteita. Jätin kuitenkin pois punaisen lihan sekä kanan ja kalkkunan. Jo tämä oli melko suuri muutos minulle, joka kuitenkin normaalielämässä syön lihaa miltei päivittäin.

Aamupala
Aamupala oli "piece of nakki" eli kaikista helpoin osuus lihattoman kuukauden aikana. Normaaliin aamupalaani kun ei muutenkaan kuulu nakki, pekoni tai lihapulla. Ainoa konkreettinen asia, josta luovuin, oli leikkele leivän päältä. Korvasin menetyksen lisäkasviksilla ja viikonloppuisin myös kananmunalla. Totesin, että leikkelesiivu on vain opittu tapa, joka ei lopulta tuokaan hirveästi lisäarvoa leivän makuun. Päätin, että jätän leikkeleen pois leivältä jatkossakin. Säästyypä sekin raha sitten johonkin muuhun, vaikkapa avokadoihin, joita vesi kielellä levittelin männä kuussa leivälleni.


Perusaamupala tänään. Avokado piilossa juuston ja salaatinlehtien alla. Oli luksusta syödä aamupala rauhassa kirjaa lukien ja kahvia Paavo-mukista* siemaillen.


Lounas
Enter the challenge! Tässä on sitten työssäkäyvän toimistopuurtajan hankalin osuus kasvissyöjänä. Työpaikkalounas. En koskaan kanna omia eväitä mukanani, sillä haluan ehdottomasti syödä lounasta yhdessä työkavereideni kanssa. Olen normaalisti sitä "mikä tahansa käy" - tyyppiä, kun ollaan päivän tärkeimmän päätöksen, lounaspaikkavalinnan, äärellä. Huhtikuussa jouduin kuitenkin toimimaan toisin.

Ensinnäkin jouduin käymään etukäteen lähiravintoloiden lounaslistat läpi nähdäkseni mitkä paikat tarjoavat tänään kala- tai kasvisruokaa. Parina päivänä (onneksi vain parina!) jouduin kieltäytymään lounaskutsusta, koska siellä ei ole tänään muuta kuin liharuokaa tarjolla. Useampana päivänä tein puolestaan kompromissin ja menin porukan mukana paikkaan, missä tiesin olevan kasvissyöjälle tarjolla vain jonkinsortin salaattipöytä ja ehkä keitto. Minulle lounas on päivän suurin ja tärkein ateria, ja siksi pelkän salaatin syöminen ei riitä. Tarvitsen jotain enemmän. Onneksi aika usein oli kalaa tarjolla ja pääsin varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni terveyssuositukseen; söin kalaa 2 -3 kertaa viikossa. Välillä kuitenkin jouduin kompensoimaan kalan tai järkevän kasvisruuan puutetta syömällä pari palaa leipää, mitä harvemmin lounaan yhteydessä normaalisti teen.

Kotona lounaan kanssa ei ollut ongelmia, mutta työpaikalla kyllä...

Pelkän punaisen lihan jättäminen on työmaaruokailijalle vielä ihan OK, mutta jos ei syö kanaa (tai saati sitten kalaa!) alkavat vaihtoehdot olla todella vähissä. "Oikeana" kasvissyöjänä tai eritoten vegaanina (!) joutuisi varmasti vakavasti harkitsemaan omien eväiden tuomista joinakin päivinä. Pitäisi suunnitella viikon lounaita etukäteen lounaslistojen mukaan jne. Itse olen niin mukavuudenhaluinen ihminen, että tällainen suunnitelmallisuus saattaisi tuntua alkuun aika hankalalta ja rajoittavalta.

Välipalat
Ei mitään ongelmia välipalojen kanssa, sillä harvoin vedän muutenkaan aterioiden välissä nassuun kuivattua lihaa tai porsaan ribsejä ;) Välipalaosastolla en oikeastaan joutunut luopumaan mistään huhtikuun aikana. Söin päivittäin pähkinöitä ja ehkä vähän normaalia enemmän rahkaa, koska yritin paikata lihan puutteen jättämää aukkoa proteiinin saantiin. Proteiinia taisi silti tulla liian vähän, sillä minulla oli kuin olikin erityisesti loppukuuta kohden usein ihan pohjaton nälkä. Olisin noin niin kuin kuvainnollisesti voinut syödä hevosen. Tuntui, etten saa kaikkea tarvitsemaani kasvisruuasta (ja tiedän tämän johtuvan aivan omasta kokemattomuudestani), ja lopputuloksena oli normaalia enemmän välipalanapostelua.

 

Päivällinen
Lounaan lisäksi syön aina töiden ja treenien jälkeen kunnollisen päivällisen. Siis ihan kunnon annoksen salaattia, keittoa tai muuta oikeaa ruokaa. Kun syö kunnolla, jäävät iltanapostelut vähemmälle. Olen siis aivan kirjaimellisesti nainen "joka on aina ruoka-aikaan kotona". Päivällisen kanssa minulla ei ollut huhtikuussa minkäänlaisia ongelmia. Nautin siitä, että sain vihdoin kokeilla uusia ruoka-ohjeita ja raaka-aineita. Välillä tuli epäonnistumisia (esimerkiksi uuniomenaohrapuuro) ja välillä taas herkullisia jättipotteja, kuten esimerkiksi kasvistäytteiset tortillat, linssi-kikhernepihvit tai katkarapurisotto.



Teen aika usein kasvissosekeittoja muutenkin, mutta huhtikuun aikana aloin lisätä joukkoon myös linssejä proteiininlähteeksi. Tykkään keitossa samettisesta rakenteesta, joten vedin myös linssit sauvasekoittimella tasaiseksi. Mieheni kehui näitä linssi-kasvissosekeittoja parhaiksi mitä on koskaan syönyt.


 Illanvietot ja muut erikoistilanteet
Lounaan jälkeen se haastavin juttu. Myös kaveripiirissä olen aina se kaikkiruokainen tyyppi, jonka takia ei illanistujaispöydän antimia tarvitse erikseen suunnitella. Huhtikuun aikana jouduin kuitenkin olemaan se "hankala tyyppi", jonka vuoksi esimerkiksi mökkireissun menuuta piti muuttaa kala- ja kasvispainotteisemmaksi ja joka ei voinut syödä kanapiirakkaa illanistujaisissa. ("Pärjään ihan hyvin tällä salaatillakin"). Asia varmasti helpottuisi aikaa myöten, jos ryhtyisin kasvissyöjäksi pysyvästi, kun silloin kavereilleni olisi ehkä jo automaatio ajatella myös sitä kasvispuolta laajemmin. Nyt kuitenkin tämä kaikkiruokaisen Tiinan lihaton kokeilu tuli aika puskista, eikä siihen oltu oikein osattu henkisesti valmistautua millään tasolla :D Toisaalta esim. mökkireissulla meidän lohimedaljonki-bataattiranskisateria sai ihan hirveästi kehuja myös raavailta miehiltä, eli ehkä kyse on enemmänkin vain siitä, että ei osata edes ajatella mitä kaikkea hyvää voikaan tehdä myös ilman (punaista) lihaa.

Mökkimenun suunnittelu on siis varmasti tottumis- ja opettelukysymys, mutta yhteen asiaan tuskin voi näin yksilönä vaikuttaa: nimittäin snägärillä kello 01.30 myynnissä oleviin ruokiin ;D Käyn silloin tällöin keikoilla ja joskus ilta venähtää sen verran myöhään, että joutuu paheen tielle. (Näistähän ei varmasti saisi täällä kirjoittaa :D). Näin kävi kerran huhtikuun aikana ja haksahdimme keikan päätteeksi grillille. Ainoa lihaton vaihtoehto oli ihan hirvittävän makuinen kasvishampurilainen, josta oli kyllä syömisen ilo kaukana, jopa siihen aikaan yöstä. Mitä kasvissyöjät siis syövät yöllä kaupungissa? Vai ovatko he kaikki sen verran hyveen ihmisiä, että tällaista tilannetta ei koskaan pääse syntymään? ;)

Kaiken kaikkiaan..
Lihaton huhtikuu oli sangen mielenkiintoinen ja opettavainen kokeilu. Kokkasin aivan uudenlaisia ruokia ja tutustuin uusiin raaka-aineisiin. Rahaa meni ruokaan enemmän kuin normaalisti, sillä kasvisruoka pitää maustaa hyvin, että se maistuu. Jos jo itse kasvikset ovat talviaikaan kalliita, niin sitä ovat myös erilaiset yrtit ja mausteet, varsinkin, kun joutuu aloittamaan niiden hankinnan ns. "nollilta". Ihan varmasti maittavaa kasvisruokaa voi kokata edullisestikin, erityisesti kesällä ja syksyllä, kun sadot ovat runsaimmillaan. Itselläni kuitenkin äkkiseltään lisääntynyt kasvisruokien syönti näkyi lompakossa jonkin verran, mutta toisaalta olen tässäkin asiassa sitä mieltä, että hyvään kannattaa panostaa.

Sain varmaankin lopulta liian vähän rautaa ja proteiinia, koska loppukuuta kohden minulla oli monesti tosiaan sellainen "pohjaton nälkä". Toisaalta nälkä voi olla kytköksissä myös lisääntyneeseen salitreeniin noin ylipäätään. En nimittäin syö mitään palautuspulvereita. Pitäisiköhän? Hommasin puolivälissä kuuta hyvät lisäravinteet ja vähintäänkin näiden syömisestä tulee hyvä mieli, jos ei muuta.


Haaveilin usein kanasta, mutta punaista lihaa en oikeastaan kaivannut yhtään. Toukokuussa aion jatkaa ns. "joustavana kasvissyöjänä" eli syön pääosin kasvisruokaa, mutta en kieltäydy lihasta totaalisesti. Kanaa syön varmasti jatkossa kotonakin, mutta punaisen lihan syönnin taidan jättää vain erityistilanteisiin. Mitähän kaikkea grillattavaa sitä keksiikään, kun sen makkaran nakkaaminen hillokselle ei olekaan enää automaatio...?

Mitä ajatuksia nämä minun kokemukseni herättivät? Onko teillä ollut samantyylisiä kokemuksia? Ärsyttikö joku näissä höpinöissä tai heräsikö vinkkejä, joista voisi olla hyötyä ns. joustavalle kasvissyöjälle?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...