29. toukokuuta 2013

Talvijuoksu on kivempaa!

Kesän tullessa mun juoksuharjoittelulle on käynyt juuri päinvastoin kuin olisi odotettavissa; se on vähentynyt! (Teko)syitä on monia, niistä lisää joskus myöhemmin, mutta tänään pääsin kirmaamaan kahdeksan kilomertin lenkin pururadalla, mustikkametsässä, upeassa kesäsäässä. Puitteet olivat mitä mahtavimmat, mutta vesipullon hölskyessä vyötäröllä, hien virratessa valtoimenaan ja pururatojen ruuhkautuessa tuumasin, että kyllä talvella juokseminen vaan on mukavampaa!

Siinä on ihan oma taikansa, kun lumihiutaleet lentelee kasvoihin ja jalat kohtaa lumen pehmentämän maan. Vastaantulijat ovat kaulaliinoihinsa kietoutuneita koiranulkoiluttajia, jotka vilkaisevat sinua syrjäkarein. Kukaan muu ei juokse. Korvissa soi hyvä musiikki, ja siinä kärsimyksen ja nautinnon rajamailla kasvoille nousee pienenpieni hymy. Tuo kummallinen ele, joka saa koiranulkoiluttajat kiertämään sinut hieman kauempaa. Se voittajafiilis, kun vastoin kaikkia universumin viestejä olet uhmannut pimeyttä, kylmyyttä ja lumisadetta, ja saanut jalkoihin lämmön ja ihanan lennon. Se tunne, kun tiedät, että kotona odottaa venyttelyjen jälkeen lämmin sauna.


Sattuuko siellä lukijoiden joukossa olemaan muita hulluja, talvijuoksun fanittajia? :) Vai vetoavatko kesäiset pururadat ja mustikkametsän tuoksu sinuun enemmän? Vai onko paras juoksuvuodenaika sittenkin syksy? Metsä ruskan väreissä, ilmassa syksyn tuoksua...


Ps.  Lupaan antaa vielä kesälle mahdollisuuden muuttaa mieleni. Lupaan myös olla pyristelemättä vastaan, jos kesä tulee ja sysää talven pois sieltä ykköspallilta hytisemästä.

5. toukokuuta 2013

Juokseminen on tuurilaji. Hyvällä tuurilla menee 15 km. Eilen meni.

Ihan alkuun onnittelut kaikille teille, jotka pääsitte eilen HCR:ssä maaliin! Oli aika mikä hyvänsä, on puolimaratonin juokseminen aina upea saavutus, jonka eteen on tehtävä töitä. Kenellekään puolimaratonin läpäisy tuskin tulee ilmaiseksi, joten nyt saa hyvällä omatunnolla olla ylpeä omasta sitkeydestä, kunnosta ja tahdonvoimasta! Täällä on esimerkkinä yksi, joka ei ihan vielä kykenisi siihen, vaikka harjoiteltu ja haaveiltu on :)

Sää täällä pääkaupunkiseudulla oli eilen aivan uskomattoman kaunis; varjossakin noin 14 astetta ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Avopuolisoni lähti HCR:lle työporukan kanssa ja läpäisi sen lopulta hienoon aikaan 1:58. Viime vuonna olin mukana kannustamassa, mutta tällä kertaa huoltotoimet hoituivat työpaikan kautta, joten päätin suunnata itse omalle "HCR:lleni".
Lauantaihölkkääjä ennen lenkkiä. Päällä ekaa kertaa Craftin juoksutakki, joka lopulta oli ihan liikaa ja päätyi vyötärölle.

Juoksu on ollut edelliset viikot todella tuskaista, väkinäistä ja valovuosien päässä on ollut se paljon puhuttu flow -tila. Minulla ei ole ollut hajuakaan väkinäisyyden syystä, ja olenkin ollut vuoroin kysymysmerkkinä ja vuoroin myrskynmerkkinä koko lajin suhteen. Eilen kuitenkin oli koko kropassa  hyvä ja energinen tunne, ja suuntasin kartan kanssa aivan uusille lenkkireiteille keskuspuistoon.

Aivan ensimetreistä lähtien askel tuntui todella kevyeltä, eikä mihinkään sattunut. Tämä on täysi ihme huomioiden, että viikko sitten jaloissa tuntui todella ikäviä tulehduskipuja. Olin aivan totaalisen fiiliksissäni kun pääsin metsään hiekkateille juoksemaan, ja juoksu rullasi niin kepeästi, että välillä jouduin vilkuilemaan olkani yli tarkastaakseni, että juoksenko alamäessä. Ja hei, ekaa kertaa elämässäni ohitin HÖLKKÄÄJÄN! :D

Hölkyttelin siinä menemään uusia maisemia tutkiskellen ja huomasin kympinkin menneen uuteen ennätysaikaan 1:10. Olin siis mennyt 7 minuutin kilometrivauhtia!! Siinä se ajatus sitten syntyi, että kyllähän tässä viitonen vielä menee, ja menihän se, vaikkakin aika tuskaisesti kun olin unohtanut vesipullon kotiin ja suu napsui kuivuuttaan. Lopulta juoksin pari kertaa kotikorttelin ympäri, että sain sen 15 täyteen, mutta arvatkaas mikä voittajafiilis oli sen jälkeen!! Loppuaika oli 1:47 ja keskivauhti 7:09 min/km. Eilisillä jaloilla olisi kannattanu juosta HCR:ssä, sillä se olisi mennyt läpi ihan varmasti!


Juoksun jälkeen pohdiskelin juoksun luonnetta, ja tulin johtopäätelmään, että kaikista harrastamistani lajeista juoksu on eniten tuurilaji. Siis miten muuten voi selittää tällaiset valtavat heilahtelut viikonkin sisällä? Toisena päivänä menisi vaikka puolimaraton, toisena taas ei mene viitostakaan.

Itse arvelen, että tuurin lisäksi hyvään juoksufiilikseen vaikuttivat useatkin seikat:
  1. Juoksun ollessa motivaatiokuopassa harrastin hyvällä omatunnolla muita lajeja ja "juoksulenkeillä" harrastin kevyttä kävely-hölkkää, pääosin kävellen. Pakko uskoa, että matalasykkeisillä pk-lenkeillä saattaa oikeasti olla positiivisia vaikutuksia ihmislapsen kunnon kehittymiseen.
  2. Söin ennen juoksua tuhdin makaronilaatikkolounaan sekä puoli pussia karkkia. Hiilarivarastoni olivat täpötäydet, toisin kuin joinakin kevyempinä "salaattipäivinä".
  3. Juoksin pääosan reitistä myötätuuleen (JOKU OIKEA syyhän juoksun keveydelle on pakko olla!)
  4. Juoksin ekaa kertaa aivan ihanilla, kevyillä ja "pomppivilla" Adidas Energy Boost - lenkkareilla.
  5. Yritin soveltaa juoksukoulun oppeja ja keskittää askeltani vartalon painopisteen alle niin, että paino laskeutuu koko jalkapohjalle, eikä kantapään kautta.
Kertokaa te ihanat ja viisaat lukijani, että miten pystyisi "varmistelemaan" että saa tuollaisen huippu-flown päälle juuri kisapäivänä? Vai onko kyse pelkästään tuuripelistä; tänään kulkee, huomenna ei, syytä ei tiedä kukaan? :D

Ja ps. Miten kannatte vesipulloa mukananne lenkillä? Kädessä, vyötäröllä vai repussa? Itseäni ei huvittaisi kantaa mukana mitään ylimääräistä, mutta eilinen lenkki osoitti, että pakko on...

Aiheeseen suoranaisesti liittymättä. Tässä tamineet, jotka päällä katson Suomen pelit, kotikatsomossakin :D Muistatteko Myllyksen? Fanitin sitä kovasti 90-luvulla! ;D
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...