27. syyskuuta 2013

Fit as a Fighter - virallisesti vuoden hulluin treeni!

No huh huh! Nyt on kyllä vedetty ylivoimaisesti vuoden hulluimmat treenit! Eksyin nimittäin SATSin uutuudelle nimeltä Fit as a Fighter, ja kuvittelin päätyväni johonkin BodyCombatin kaltaiseen kovaan, mutta "turvalliseen" treeniin. Epäilykset heräsivät ensimmäisen kerran, kun ovella jaettiin nyrkkeily- ja pistehanskoja. Katsoin myös, että onpas harvinaisen paljon miehiä mukana, noin puolet treenaajista. 


Koko tunti vedettiin parin kanssa, ja parikseni päätyi pikkuruinen tyttö, joka osoittautui ihan järjettömän kovakuntoiseksi voimakimpuksi. Minulla ei antanut sisu periksi, ja vedinkin koko tunnin överitehoilla pysyäkseni parini mukana.  Ensimmäinen puoli tuntia vedettiin intervallimeiningillä niin, että toinen parista työskenteli toisen pidellessä pistehanskoja. Vedot olivat noin 1-2 minuutin mittaisia (tuntuivat vartilta). Erilaisia liikekomboja oli useita, mutta mieleen jäivät erityisesti nämä:

Neljä sivukoukkua, minkä jälkeen "hyökättiin" kiinni parin jalkoihin, ja NOSTETTIIN pari ilmaan :D Se pikkuruinen tyttö nosteli minua, lähes 70 kiloista matamia, kuin pumpulia vain, kun taas minä sain hänet hädintuskin pari senttiä maasta irti. Ei jösses se oli  älytöntä ;D En ole vieläkään päässyt yli siitä, että ryhmäliikuntatunnilla nostellaan toisia treenaajia. Naurattaa ääneen kun sitä miettii.

Toinen hullu kombo oli neljä lyöntiä pistehanskoihin, etunojapunnerrus maassa, ja ylös polvihypyllä mahdollisimman korkealle ilmaan. Ja uudestaan, uudestaan, uudestaan, uudestaan. Voi kuolema. Ihan kauheeta. Ihanaa. Kamalaa (oikeasti).



Olin jo ekan puolen tunnin jälkeen ihan totaalisen puhki. Sen jälkeen alkoi vielä 4 x 4 minuutin "oikea treeni". Sanat eivät riitä kertomaan miten hullua se oli, käykää itse kokeilemassa. Välillä tehtiin burbeeta, välillä "painittiin" parin kanssa, eli yritettiin työntää toista kumoon. Yhdessä välissä laitettiin kuminauha parin vyötärön ympärille ikään kuin valjaiksi, minkä jälkeen juostiin salia päästä päähän. Kuminauha toimi siis aika pahana vastuksena sille edellä menevälle, tuntui kuin olisi paikallaan juossut. Lopulta kun sai puskettua itsensä väkisin salin toiseen päähän, tehtiin luonnollisesti kolme burbeeta ja lähdettiin pusertamaan takaisin toiseen päähän. Sain koko tunnin ajan tosi paljon tsemppiä pariltani, sillä esimerkin lisäksi hän myös tsemppasi minua ylittämään itseni hihkumalla vaikeina hetkinä jotain tyyliin "tämä on viimeinen liike, jaksat kyllä potkia kovempaa!". Niin minä sitten potkin sivupotkuja parini pitelemään patjaan niin että tuntui! Nyt kyllä ymmärrän entistä paremmin miksi joku haluaa palkata itselleen personal trainerin ;D

Tunti oli pahempi kuin kolme muuta ryhmäliikuntatuntia yhteensä. En ole uskoakseni ollut koskaan niin punainen tunnin jälkeen. Jossain vaiheessa vilkaisin itseäni peilistä ja katsoin, että kappas, housut polvien kohdalta ihan litimärät hiestä. Siis oikeesti, kuka hikoilee polvista niin paljon?! Joku taistelijoiden ja sotureiden juttu varmaan.

Olen liian järkyttynyt ja liian onnellinen kirjoittaakseni aiheesta "normaalia" ryhmäliikuntahaastepostausta. Toivottavasti tämä kelpaa :) Mä niin rakastuin tuohon tuntiin, ai että! Tahdon mennä uudelleen - heti, jooko! Toisaalta en sitten taas enää ikinä. Apua.

Mikä on raskain ryhmäliikuntatunti, jolla olet koskaan käynyt? Menitkö uudestaan? 

Ps. Kiitos mukavista kommenteista edelliseen juoksupostaukseeni liittyen! Tämä on niin paljon motivoivampaa puuhaa, kun jaksatte aina välillä tulla kommentoimaan <3 Hyvää viikonloppua!

 Ja loppukevennyksenä päivän apteekkireissulta pongattua; juo itsesi hoikaksi ;D


23. syyskuuta 2013

Kävellen olisit jo perillä - ja muita juoksupohdintoja

Sen jälkeen, kun tein päätöksen puolimaratonin lykkäämisestä ensi vuodelle, olen löytänyt liikkumiseen aivan uudenlaisen palon. Nyt harrastan juuri niitä lajeja, joita haluan ja milloin haluan, ilman että poden jatkuvasti kaihertavaa huonoa omaatuntoa liian harvoista tai liian lyhyistä lenkeistä. Nyt juoksen vain silloin, kun siltä tuntuu, ja sehän on niin vallan vapauttavaa :) Toistaiseksi lenkkihaluja on ollut noin kerran viikossa. Juoksen yleensä noin 5 - 10 kilometrin lenkin, mahdollisimman rauhallisesti, mahdollisimman nautinnollisesti. Ei tee yhtään mieli tehdä intervalleja tai muita rajuja vetoja, enkä niitä myöskään tee.

Eilen mäkisellä metsälenkillä kävelyn ja hölkän vuorotellessa pohdiskelin, että jotain taisi mennä puolimaratonvalmistautumisessa pieleen, niin henkisellä kuin fyysiselläkin puolella. Henkisellä puolella suurimpana esteenä oli varmaan se, että en ehtinyt tämän puolen vuoden aikana vielä "kasvaa juoksijaksi". En siis yksinkertaisesti saanut karistettua mielestäni sitä pyöreää pikkutyttöä, joka ei koskaan pärjännyt urheilukilpailuissa, joka ei saanut koululiikunnasta minkäänlaista hyvää fiilistä, ja joka sitten teini-iän korvilla liikkui vain laihtuakseen. Teidän, jotka olette aina olleet liikunnallisia, on ehkä tätä hankalaa ymmärtää, mutta liikunnallisuus on mielestäni sellainen osa ihmisen identiteettiä, jota ei voi ulkoapäin tai kiireellä pakottaa.  Toki asioista voi innostua, ja hetken huumassa jopa kuvitella, että kappas, minähän muutuin ihmisenä kuukaudessa, mutta jossain vaiheessa se oma, vanha minä kuitenkin puskee esille. Pysyvämpi muutos vaatii aikaa, työtä, uskoa ja lempeää kärsivällisyyttä.

Fyysisellä puolella puolimaratonvalmisteluissa meni pieleen uskoakseni ainakin kaksi asiaa.

1) En juoksuinnostuksissani malttanut koskaan rakentaa  riittävän vankkaa peruskuntoa. Kovasta yrityksestä huolimatta kaikkien lenkkien keskisyke heilui 160:n yläpuolella. Jopa sen rauhallisimman lönkyttelylenkin, jonka aikana koiranulkoiluttajat ohittelivat minua, kävellen.  Juoksuliikehdinnässä on jotain, mikä saa kehoni valtaisaan rasitustilaan, vaikka juoksisin hädintuskin reipasta kävelyvauhtia. Olen jumpannut, pumpannut, hölkännyt ja huuhkinut, mutta esimerkiksi eilen keskuspuiston ylämäessä kävellessäni sykkeeni nousi 174:ään.  Haluaisin syyttää geenejäni (HS:n jutun mukaan noin 10 prosentilla ihmisistä on sellaiset geenit, joiden vuoksi hapenottokyky ei kohene juuri lainkaan, riippumatta siitä kuinka kovaa ja usein treenaa), mutta annan nyt kuitenkin vielä tylsälle peruskuntotreenille mahdollisuuden. Jos syke ei hölkäten pysy alle 150 edes alamäessä, niin kävelen sitten s***na.  Jos olisin tajunnut tämän jo viime tammikuussa, niin olisinkohan jo juossut puolimaratonin? Kävellen olisin jo perillä?

 Se 174:n mäki :D

2) Toinen juttu, missä menin varmastikin mönkään, oli lihaskuntoharjoittelun laiminlyöminen. Kyllähän minä kävin yksittäisillä lihaskuntojumpilla viime keväänä ja salillakin ehkä viisi kertaa, mutta ei se valitettavasti taida vielä riittää. Luin jostain, että usein aloittelijan heikkoon juoksukuntoon on syynä nimenomaan huono lihaskunto, eikä pelkästään "geeniperimän rajoittama" hapenottokyky (sitä vaan olisi niin kiva syyttää!). Nyt on kaksi salitreeniä ollut viikko-ohjelmassa jo jokusen viikon, ja nälkä sen kun kasvaa syödessä! Heikoista reisistä ei jää tämän tytön juoksut ensi keväänä kiinni, se on saletti.

Ja jotta saisin vielä hieman jatkaa päättömiä juoksuhöpinöitäni, vastailen samalla myös taannoin Amandalta saamaani juoksuaiheiseen haasteeseen :)

1. Miten usein ja millaisia lenkkejä juokset?
Tähän vastasinkin jo ylempänä, eli tällä hetkellä noin kerran viikossa, 5 - 10 kilometrin lenkkejä. Tulevana syksynä pääasiallisesti kävely-hölkkää.

2. Miksi juokset?
Koska haluan ylittää itseni ja yllättää muut! Koska haluan voida paremmin, ja kokea sen mahtavan juoksu-flown, jonka ihanuuden tietää vasta, kun sen on joskus itse kokenut :)

3. Seuraatko jotain juoksuohjelmaa? Teetkö ohjelman itse vai oletko sen jostain poiminut?
En seuraa. Kurinalaisuuteni ei riittäisi, innostukseni kuukahtaisi. Juoksen mieluummin omia polkujani ja omia aikojani. Siksi minusta ei varmaan koskaan tulekaan Oikeaa Juoksijaa. Onnellinen sunnuntaihölkkääjä vain.

4. Mikä on ollut tämän vuoden paras lenkki? Jäävätkö yksittäiset lenkit yleensäkään mieleen? 
Olen kokenut useita huumaavia onnistumisenkokemuksia lenkeilläni tänä vuonna. Mieleen ovat jääneet erityisesti 1) eka kerta, kun jaksoin juosta 6 km, 2) ensimmäinen tapahtumakymppi Forssassa ja 3) elämäni pisin, 15 kilometrin lenkki. Ihania muistoja <3

15 kilometrin jälkeen, vielä hymyilyttää :)

5. Suositko jotain tiettyä merkkiä juoksuvarusteissa? Miksi juuri sitä?
Minulla on todella vähän juoksuvarusteita (treenivaatepostaus tulossa myöhemmin), joten lempimerkkiäkään ei ole vielä löytynyt. Juoksukenkiä minulla on kolmet: Niket, Adidakset ja Brooksit.

6. Pidätkö juoksupäiväkirjaa? Jos, niin mitä siihen kirjoitat?
En järjestelmällisesti. Blogini on päiväkirjani ;)

7. Onko sinulla tavoitteita juoksun suhteen? Millaisia tavoitteita?
Puolikas hengissä, Kymppi alle tuntiin. Siinä on jo tavoitetta kerrakseen vuodelle 2014 :)

8. Mikä on juoksuharrastuksessa haastavinta?
Uskominen. En vieläkään usko olevani oikea juoksija. Myös juoksemisen yksinäinen luonne on yhtä aikaa haastavaa ja kiehtovaa.

9. Juoksetko ympäri vuoden? Mikä on mielestäsi paras vuodenaika harrastukselle?
Olen harrastanut nyt juoksua 9 kuukautta ja ainakin toistaiseksi lempparivuodenaika juoksemiselle on talvi. Ihanaa juosta räntäsateessa, kun ulkona on kylmä, mutta juoksuvaatteiden sisällä ja sydämessä lämmin :)

10. Oletko koskaan kokenut ns. runners high -ilmiön? Juoksetko flowssa?
Todistettvasti ainakin kerran - tämän kesän Midnight Runissa.

11. Heitä joku protip aloittelevalle juoksijalle!?
Kävellen olisit jo perillä.

Tämä oli niin hauska haaste, että haluaisin haastaa  samoilla kysymyksillä Satun, Hannan, Akun, Heidin ja Inkan .Elkää ottako stressiä, vastatkaa jos jaksatte ;)

Innostuin viikonloppuna vähän värkkäämään. Tätä tapahtuu noin kerran vuodessa :D

Löysin viikonloppuna kaikista lemppareimman korun ikinä. Juuri sopiva bisnes-naiselle :D Kunpa olis viisas kuin pöllö!

19. syyskuuta 2013

Ryhmäliikuntahaaste Osat 5 ja 9: MUD ja Champs

Nyt on jo kuulkaas lähes neljännes ryhmäliikuntahaasteen tunneista testattu :) Haasteen myötä liikkumiseen on tullut mielettömästi lisää monipuolisuutta ja inspiraatiota. En voi kyllä muuta kuin lämpimästi suositella haastetta teille kaikille! Tässä postauksessa tunnelmia kahdelta syksyn uutuustunnilta: MUD ja Champs, olkaa hyvät!

Mitä: MUD

Mitä sanotaan SATSin sivulla: Jätä silkkihansikkaat kotiin. Nyt on aika juosta, hypätä ja ryömiä, kunnes ollaan väsyneitä ja likaisia. MUD-tunti tarjoaa haastavaa ulkoilmaharjoittelua koko keholle.

Mitä se oli oikeasti:Tuntikuvaus kuulosti niin hullulta, että halusin päästä testaamaan uutuutta heti ensimmäisellä mahdollisella kerralla. Sain mukaan bloggaja-kolleega Hannan, joka kirjoittelikin taannoin hyvän postauksen MUDista (pääset lukemaan jutun tästä linkistä).

Odotukset (ja pelot) olivat tunnin suhteen korkealla. Kokoonnuimme kauniina syystiistaina kuntokeskuksen aulaan, minkä jälkeen ohjaaja otti meiltä luulot pois juoksuttamalla meidät ihan kamalaa vauhtia noin kilometrin päässä sijaitsevaan urheilupuistoon. Se ei sitten todellakaan ollut minulle mitään pk-vauhtia, vaan puuskutuksesta päätellen mentiin ainakin 6 minuutin kilometrivauhtia. Se on lujempaa kuin koskaan juoksen lenkillä, saati sitten alkulämmittelyn aikana! Tämä revittely oli treenin ikävin osuus, ja minulla meni ensimmäinen neljän minuutin treenijakso ihan siitä juoksusta toipuessa. Ja todettakoon, että alkuravia seuraava ylämäkijuoksu- &  burbeeyhdistelmä ei todellakaan ollut se kevein mahdollinen palauttelukeino! 


Tunti koostui siis alkulämmittelyn jälkeen neljästä neljän minuuttin treenijaksosta, joissa treenattiin juuri niin kovaa kuin tuntikuvauksessa luvattiinkin. Kovaa toiminnallista treeniä armeijahengessä. Välillä tuli mieleen ne ala-asteen hiihtokilpailut, joissa vedin aina verenmaku suussa, keuhkot puuskutuksesta soikeana, mutta silti olin aina kisan toiseksi viimeinen. Erona tähän oli, että MUDin jälkeen ei saanut lämmintä mehua. Silti, jollain perverssillä tavalla tykkäsin tunnista, sillä missään muualla en ikinä treenaisi näin kovaa ja oman kuntotasoni äärirajoilla.Mukavaa oli myös treenata porukalla ulkona.

Yksi hauskimmista osuuksista tunnilla oli punnerruskisa, jossa punnerrettiin parin kanssa vuorotellen, muita pareja vastaan tosissaan leikkimielisesti kisaillen. Naisten punnerrukset olivat ehdottomasti kiellettyjä, ja sehän sopi mainiosti minulle, joka en ole vuosiin tehnyt yhtään miesten punnerrusta. Jostain se sisu kuitenkin löytyi tehdä ne muutamat punnerrukset siinä Hannan tsempatessa, ja tämän tunnin jälkeen minuun iskikin tsetse punnerruskärpänen! Olen punnertanut nyt jokaisen salitreenin päätteeksi yhden maksimipunnerrussarjan (ite keksin tämä sanan), eli yhden sarjan verran miesten punnerruksia niin monesti, kuin suinkin olen jaksanut. Ihan huippua puuhaa, ja melko nopea kehitys todellakin palkitsee ja motivoi :)

Menisinkö uudestaan: Alkulämmittelyn perusteella en menisi enää, mutta loppuosan hauskat army-osuudet pelastivat treenin. Voisin mennä takaisin jo pelkästään punnerruskisan takia! Tämä on sopiva treeni sellaiseen hetkeen, kun haluaa puristaa viimeisetkin mehut sukista.

Kenelle suosittelisin: Hunkseille, Hulkeille, Hulluille, Masokisteille. Ala-asteen hiihtokilpailuiden mitalisteille.

*******************************************************************************

Mitä: Champs

Mitä sanotaan SATSin sivulla: Champ-tunti on erinomainen johdatus ryhmäliikunnan maailmaan. Haastamme sinut, jolla on toistaiseksi vain vähän tai ei vielä lainkaan kokemusta harjoittelusta, treenaamaan tehokkaita perusharjoituksia, joilla kehität sekä voimaa että kestävyyttä. Champs-tunneilla pystyt helposti säätämään tunnin intensiteettiä oman kuntosi mukaan. Tästä se alkaa!

Mitä se oli oikeasti: Tunnin lopussa ohjaaja harmitteli, kun Champs - tunneilla on käynyt niin vähän porukkaa. Meitä taisi olla paikalla 10. Nyt kyllä täytyy sanoa, että on tuntikuvaus ja tunnin markkinointi mennyt harvinaisen paljon pieleen. Ensinnäkin, "tositreenaajat" eivät hevin tule tunnille, jota näin räikeästi mainostetaan "lepsuna" aloittelijoiden tuntia. Toisekseen, tunti oli todella paljon tehokkaampi kuin kuvauksesta käy ilmi, minkä vuoksi paikalle uskaltautuneet aloittelijat eivät välttämättä tule enää uudelleen. Lopputulemana tunti, jossa harva käy, ja joka hiipunee aika pian pois lukujärjestyksestä.

Tunnin kesto oli 45 minuuttia, ja se koostui kahden liikkeen seteistä, joissa treenaattiin ensin kaksi settiä voimaa (mm. käsipainoilla ja punnerrellen), sitten kaksi settiä kestävyyttä (lisää burbeeta!) sekä viimeinen setti vatsalihaksia (linkkuveitsi, au au). Tunti oli sisällöltään aika samantyyppistä toiminnallista treeniä kuin CrossTraining, mutta aloittelijan tunniksi sen tunnisti settien välissä olevista minuutin palauttelutauoista, jotka tuntuivat todella pitkiltä. Tuli fiilis, että tahtoo jo treenaa lisää!

Kaikista parasta tunnissa oli punnerrukset, joita tosiaan olen treenaillut nyt salilla pari kertaa viikossa. Nämä punnerrukset ovat kuitenkin aina sijoittuneet salitreenin loppuun, jolloin ylävartalo on jo valmiiksi ollut puhki. Champsissa olin ihan fiiliksissäni, kun jaksoin kaksi täyttä puolen minuutin punnerrussetiä - miesten punnerruksia!! En ole ikinä jaksanut punnertaa näin paljon. Fiilis oli ihan yhtä mahtava ja yllättynyt kuin ensimmäisten viiden kilsan lenkkien jälkeen! Nyt mä en muuta haluais tehdäkään, kuin punnertaa :D Kuka väitti, että innostun asioista vähän liian helposti ja intensiivisesti ;) Yksi päätön treenikana täällä säntäilee. Mutta pääasia, että on treeniä, eikös vaan :)

Menisinkö uudestaan: Jotenkin haluttaisi mennä jo ihan kannatuksen vuoksi, kun eihän siellä kohta enää käy ketään, jos minäkään en mene! Tämä tunti tullee silti valitettavasti jäämään minunkin treeneissäni muiden juttujen jalkoihin, vaikka ihan kivaa ja hikistä perustreeniä olikin. Jos niitä minuutin taukoja siellä välissä saisi nipistettyä vähän lyhyemmäksi, niin lupaan tulla uudelleen :) Ps. Mistä lähtien ylipäätään mikään tunti on tuntunut minusta vähän liian kevyeltä?! Apua, mitä mun kunnolle on tapahtumassa?

Kenelle suosittelisin: Jos toisessa laidassa on aloittelija, toisessa  80 -luvun Arnold, suosittelisin tätä heille, jotka seisovat noin kolme metriä vasemmasta laidasta Arnoldiin päin.

Tykkäätkö punnertaa? Entäs oletko päässyt koskaan porukan mukaan ohjattuun ulkotreeniin? Pärjäsitkö ala-asteen hiihtokilpailuissa? ;)


16. syyskuuta 2013

En treenaa kuntosalilla, koska...

Olen aina keksinyt paljon syitä miksi en tykkää treenata salilla, eikä punttien kolistelu olekaan ikinä kuulunut lempitreeneihini. Vajaat kymmenen vuotta sitten taisin innostua hommasta muutamaksi kuukaudeksi, mutta muuten salikäynnit ovat kyllä olleet aikamoista tervanjuontia. Järjen tasolla olen kyllä täysin tietoinen salitreenin positiivisista (terveys)vaikutuksista, mutta ulkoapäin annetut järkisyyt eivät ole koskaan riittäneet minulle sisäisen motivaation sytykkeiksi. Enkä varmasti ole järjettömyydessäni yksin. Kyllähän me tiedämme, että vaikkapa parsakaalia olisi hyvä syödä, koska siinä on paljon terveellisiä ravintoaineita, mutta silti jätämme nämä vihreät möykyt helposti ostamatta. Salitreeni on minun ikioma vihreä möykkyni.

Tämä vuosi on kuitenkin tuonut mukanaan niin paljon positiivisia muutoksia elämässäni, että päätin antaa salitreenille vielä mahdollisuden. Tällä kertaa en kuitenkaan lähtenyt liikkeelle kaikki-tai-ei-mitään mentaliteetillä, vaan lähestyin tätäkin möykkyä hieman pehmeämmästä kulmasta. Olen nyt käynyt salilla vaivihkaa jo kymmenisen kertaa, ja tänään treenin jälkeen olin niin onnellinen, että oli miltei mahdotonta kävellä salista rauhallisesti ulos. Lihasten huutaessa väsynyttä hoosiannaa ja endorfiinin virratessa suonissa piti pistää kaikki itsehillintä peliin, etten olisi poistunut salista laukka-askelilla hyppelehtien, duurivoittoista laulua rallatellen.

Olen ihan untuvikko tässä salihommassa vielä, mutta päätin silti koota yhteen postaukseen omia vastauksiani niihin argumentteihin, joiden perusteella olen aiemmin lopettanut saliharjoittelun aina parin treenikerran jälkeen. Muistuttakaa minua palaamaan tämän tekstin pariin, jos joku päivä valitan siitä, miten salitreeni on NIIN tylsää ;) Tässä siis vinkkejä aloittelijalta aloitteilijoille. Saa ottaa näistä vaarin, tai sitten olla rohkeasti ihan eri mieltä!


Salilla ei tule edes kunnolla hiki!
Jos laitat riittävästi painoja ja teet liikkeet hyvällä tekniikalla alusta loppuun, hiki tulee aivan varmasti. Jos tekniikka on hakusessa, varaa pariksi kerraksi Personal Trainer, joka opettaa sinulle tehokkaat ja turvalliset liikeradat.  Toinen hyvä vinkki on vaivihkaa tarkkailla kanssatreenaajia taukojen aikana ja kokeilla liikettä vaikkapa seuraavalla salikerralla. Olen myös joskus kuullut niin uhkarohkeasta teosta, kuin neuvon kysyminen. Itse en ole tosin koskaan uskaltanut.

Tauot sarjojen välillä ovat niin tylsiä!
No niinhän ne ovatkin! Siksipä olenkin todella iloinen kanssabloggaajalta saamastani saliohjelmasta, joka muodostuu liikepareista. Vuorotellaan esimerkiksi rintalihaksia ja selkää. Kun toinen lihasryhmä työskentelee, toinen on tauolla. Ei tule turhaa seisoskelua, ja ohjelman saa vedettyä läpi tunnissa. Salilla ei todellakaan kannata palloilla yhtään sen pidempään.

Minua tuijotetaan!
Ellet satu treenaamaan eristetyssä avaruuskapselissa, joku todennäköisesti katsoo sinua. Erityisesti he, joilla on tauoilla tylsää. Tai he, jotka eivät koskaan ole rohjenneet siihen laitteeseen, jossa veivaat, ja katsovat sinusta vaivihkaa mallia. Tai he, joiden mielestä pohkeesi ovat vastustamattomat. Hyvin harvaa kuitenkaan oikeasti kiinnostaa mitä sinä salilla touhuat. He ovat tulleet tekemään sinne omaa treeniään, kuten sinäkin, ja on sangen inhimillistä, että pienessä tilassa ihmisten katseet välillä kohtaavat. Jos katse kuitenkin häiritsee, tuijota hetki rävähtämättä takaisin. Mikään ei pelota suomalaista salitreenaajaa enemmän kuin tiukka tuijotuskilpailu peilin kautta. Lupaan, että voitat sen.

 What are you lookin' at?

Salitreeni on silkkaa hifistelyä!

Tämän virheen olen tehnyt arviolta joka kerta. Olen hommannut jonkun monimutkaisen kolmijakoisen ohjelman, treenannut menemään mitä mysteerisimmissä asennoissa ja lopettanut salitreenin, kun tuloksia ei ole tullut. No eihän niitä varmasti tule, jos käy salilla kerran tai kahdesti viikossa ja saa treenattua yhtä lihasryhmää jopa harvemmin kuin kerran viikossa. Ei sitä hauista aloittelijan oikeasti tarvitse treenata kolmella eri liikkeellä. Yksi tai kaksi kursailematonta liikettä per lihasryhmä riittää aivan hyvin. Itselläni yksijakoinen ohjelma toimii älyttömän hyvin nyt, kun pääsen salille kahdesti viikossa. Yhtään sen useammin en haluaisi käydä, eikä se epäkäs-lihaksen treenaaminen nyt oikeasti ihan välttämätöntä ole.


Alaselän lihasten treenaaminen ei voisi vähempää kiinnostaa!
Kaikilla meistä on joku lihasryhmä, minkä treenaaminen ei vaan pätkääkään kiinnosta - ehkä siksi, että kyseisen lihaksen treenaaminen on "hyödytöntä",  "ei vain näy missään", tai "on nyt ylipäätään vain  tappavan tylsää". Minulle se on alaselkä, tuo yksi juoksijan tärkeimmistä lihasryhmistä, mutta ah niin älyttömän tylsä treenikohde. Tässä kohtaa astuu kuvaan kuitenkin armollisuus. En skippaa kyseisen lihasryhmän treeniä kokonaan, mutta kolmen tuskaisen sarjan sijaan teen lopussa vain yhden pidemmän sarjan kevyemmillä painoilla. Ei täydellistä, mutta silti paljon parempaa kuin nolla toistoa ja yleispotutus. Joskus vähemmän on enemmän.

Aina juuri se laite on varattuna, johon minun seuraavaksi pitäisi mennä!
Tämä on yksi lempiargumenteistani salitreeniä vastaan, sulassa sovussa kohdan "salilla ei tule edes kunnolla hiki" - kanssa. Potuttaa, jos joku veivaa sadan toiston sarjoja Kuntoplussaa lueskellen juuri siinä etureisikoneessa, jossa minun pitäisi nyt treenata. Tai jos joku alkaa ladata kahdensadan kilon painoja jalkaprässiin juuri silloin, kun olen kävelemässä päämäärätietoisesti laitetta kohti. Olen vähitellen alkanut kuitenkin oppia, että treenini ei todellakaan mene pilalle, jos sekoittelen liikkeiden järjestystä sen mukaan, mikä laite tai paino on vapaana. Ja jos se Kuntoplus-veivaaja on päättänyt parkkeerata koko illaksi etureisikoneeseen, niin minä voin kyllä ihan hyvin tehdä vaikkapa askelkyykkyä. Treeniä se on sekin, ja saattaapa vaihtelu olla välillä jopa ihan hyvästä :)

Mitkä ovat sinun syysi treenata tai olla treenaamatta salilla? :) 

 Ihan täydellinen kuvaus mun ensimmäisistä salitreeneistä ;D

3. syyskuuta 2013

Ryhmäliikuntahaaste osat 3 ja 4: Zumba ja ShapePulse

Okei, myönnetään, että dramaattisesti hieman yliarvioin oman aikani ja kykyni kirjoittaa oma postauksensa jokaisesta testaamastani ryhmäliikuntatunnista. Epäilen myös vahvasti jaksaisiko niitä "analyyseja" edes kukaan lukea ;D Haaste kuitenkin etenee mukavasti, ja lyön tällä kertaa kaksi (jumppa)kärpästä yhdellä postauksella. Testissä siis Zumba ja ShapePulse, olkaa hyvät!

Mitä: Zumba

Milloin: Torstaina klo 17.30 - 18.30

Mitä sanotaan SATS:in sivulla: Latinalaisamerikkalaisen rytmin ja liikkumisen ilo ovat tunnusomaisia piirteitä tälle kuumalle lisälle SATSin laajassa tarjonnassa. Zumba on valloittanut maailman, ja nyt SATS on kouluttanut joukon ohjaajia, jotka vetävät näitä mahtavia tanssitunteja.

Miltä se näyttää mainoksissa...

Mitä se oli oikeasti:  Päätin, että annan ryhmäliikuntahaasteen myötä vielä yhden mahdollisuuden Zumballe, johon en ole muutamista kokeiluista huolimatta tykästynyt juurikaan. (Aiempi Zumba-postaukseni löytyy täältä). Menin Zumba-tunnille ex tempore ABSolution - tunnin jälkeen, kun huomasin sen olevan juuri alkamaisillaan lempiohjaajani vetämänä. Nyt jos koskaan, mietin, syttyy sisälleni Zumban tähti. Hypin, heiluin, sheikkasin ja riekuin kuin päätön kana, mutta Ei, ei ja vielä kerran ei. Ei syttynyt sisälläni tähti, ja kylmäksi jätti Zumba tälläkin kertaa. Tai siis sellaiseksi kylmänhikiseksi, sillä kyllähän siinä riekkuessa nyt kuitenkin lämmin tulee.

Miltä se näyttää oikeasti.

Zumba, kuten SH'BAMikin, koostuu perättäisistä kappaleista, joissa jokaisessa on oma helpohko koreografiansa. Biisirajat ylittävää koreografiaa ei rakennella, eikä lihaskuntoa erikseen treenata. Paljon on hyppyä ja muka-pirteää latin babe - meininkiä, mutta jotain tunnista jää mielestäni silti puuttumaan. Toisin kuin SH'BAMissa, Zumbassa kaikki biisit kuulostavat vähän samalta, eikä se tanssityylikään niin hirveästi vaihtele biisistä toiseen. Lisäksi ärsytysmittari heilahtaa, kun lähes jokaiseen biisin on mixattu joku pirtsakka "Let's Zumbaaaaa!" - huudahdus. Haluaisin kuule nyt jumpata ihan vaan rauhassa tässä toiseksi takimmaisessa rivissä, niih.


Menenkö uudestaan: Sattuikin niin, että tämä oli kesälukkarin viimeinen Zumba-tunti, eikä syyslukkarista kotisaliltani enää Zumbaa löydy. Trendit elää ja kehitys kehittyy, enkä ehkä sitten lopulta ollutkaan ainoa, jonka Zumba-tähti jäi syttymättä. En taida mennä uudestaan, ellei joku kaveri ihan ehdottomasti halua raahata minua vuonna 2033 jollekin retrojumppasalille, jonka ohjelmiston kirkkaimpana tähtenä Zumba edelleen pyörii.

Miltä se näyttää, kun kissa tanssii sitä.

Kenelle suosittelisin: Mietin ja mietin, mutta jostain syystä mieleeni tulee vain "päättömille kanoille". Kauhea minä. Ehkä myös heille, joita Ricky Martin tanssituttaa, mutta vaikeat koreografiat pelottaa. Silti kyllä suosittelisin ennemmin SH'BAMia..

*****************************************************************************
Mitä: ShapePulse

Milloin: Maanantaina klo 17 - 18

Mitä sanotaan SATS:in sivulla: Hauska yhdistelmätunti. Pääpaino sykettä nostavilla helpoilla askelsarjoilla, jotka rakennetaan kappaleittain. Tunnin lopussa kattava lihaskunto-osion. Tunti ei sisällä hyppyjä.


Mitä se oli oikeasti: Tämä on tunti, jonka olet kokenut, jos olet joskus jumpannut paikkakuntasi Naisvoimistelijoiden kiinteytysjumpassa. Alkuun puolisen tuntia helppoa, hyvin perustavanlaatuista jumppa-askellusta. Vaikeinta oli ehkä tehdä ensin V-askel eteen ja heti perään A-askel taakse. Siihen perään kun vielä heitetään grapevine, niin ai että jumppapirkko iloitsee! :)

Kun lämpö oltiin saatu askelluksella pintaan, haettiin käsipainot ja jumppailtiin lisää. Tehtiin BodyPumpistakin tuttuja perusliikkeitä, mm. askelkyykkyjä, hauiskääntöjä ja vipunostoja. Itse otin kolmen kilon painot, ja yllätyin siitä, miten kovan jumpan ja poltteen sellaisillakin saa aikaiseksi, kunhan riittävän pitkään veivaa (Tyyliin kuusi toistoa. Kiitos lihaskuntoni, olematon). Odotin seuraavalle päivälle käsivarsiarkuutta, mutta yllätyksekseni hellyys löytyikin takareisistä. (Meinasin kirjoittaa, että pepusta, mutta se olisi saattanut olla jo kaksimielisille liikaa). Tämä takareisituntemus herätti kysymyksen, kuka keksi rakkauden: löytyykö timmien takareisin salaisuus sittenkin V-askeleesta?


Menenkö uudestaan: Tähän jumppaan kulminoitui kaikki, mitä ihmiset ajattelevat kuullessan sanan "jumppa". Tämä oli kunnianosoitus Jane Fondalle, jumppatrikoille ja V-askeleelle. En voisi kutsua itseäni enää koskaan oikeaksi jumppariksi, jos kieltäytyisin menemästä uudelleen. Menen siis mielelläni, jos tunti osuu sopivasti kohdalle.

Kenelle suosittelisin: Kursailettoman ja klassisen Jumpan ystäville. Heille, jotka pitävät kiiltävistä jumppatrikoista. Heille, joiden mielestä Ylellä lauantaisin näytettävä jumppa on kaikkien aikojen paras TV-ohjelma.



Onkos teillä kokemuksia Zumbasta? Syttyikö Zumba-tähtenne, vai jäikö himmeäksi? :) Entäs käytkö koskaan PerusJumpalla, vai pysyykö jumppaintosi päällä parhaiten trendikkäillä uutuusjumpilla?

1. syyskuuta 2013

Midnight Run 2013: Karnevaalitunnelmaa ja uusi ennätys

Eilen hölkätessäni tuhansien vihreäpaitaisten ihmisten joukossa pitkin Helsingin kauneimpia kaupunginosia muistin jälleen kristallinkirkkaasti miksi minä juoksen. Yhtäkkiä jokaisella vuoden 2013 aikana juostulla lenkillä, niillä vähän tylsemmilläkin, oli selkeä tarkoitus. Niiden ansiosta minä, koululiikunnan traumatisoima nainen, entinen juoksunvihaaja, pystyin osallistumaan tällaiseen ainutlaatuisen tapahtumaan ja nauttimaan (melkein) joka hetkestä. Tänään, kovimman fyysisen rasituksen hellitettyä, on kovin helppoa olla tyytyväinen :)

Saavuin Senaatintorille noin tunti ennen juoksua, mikä oli hyvä päätös, sillä pitkissä vessajonoissa seistessä meni parisenkymmentä minuuttia. Vessakäynnin jälkeen ehdin tehdä kevyet venyttelyt, osallistua SATS:in järjestämään alkulämmittelyyn sekä stressata palellunko juoksun aikana T-paidassani. Tosi monella näytti olevan pitkähihainen pusero T-paidan alla. Rauhoittelin kuitenkin itseäni palauttamalla mieleeni Forssan Suvi-illan, missä myös stressasin alkuun kevyttä vaatetustani, mutta missä oli lopulta niin kuuma, että olisi voinut juosta vaikka alasti :D (onneksi ei nyt sentään). Loppujen lopuksi kevyehkö vaatetukseni osoittautui sopivaksi Midnight Runissakin, sillä hikoilen aina juostessani kuin pieni eläin. (lisää mukavia mielikuvia). Sää oli eilen muutenkin aivan optimaalinen juoksulle, sillä lämpöä oli noin 14-15 astetta, eikä vettä tullut uhkaavista sääennusteista huolimatta pisaraakaan.

Isolla porukalla kohti lähtöviivaa. Jännitti hulluna!

Olin ilmoittautunut optimistisesti 5b - ryhmään, jonka tavoiteaikana oli 60.00 - 65.00 minuuttia. Aikahaarukkaan pääseminen olisi siis tarkoittanut noin 1,5 minuutin parannusta Forssan aikaani nähden. Lähtö Senaatintorilta oli mahtava kokemus jo sinänsä, sillä musiikki pauhasi, ihmiset kannustivat ja lähtöportista suihkusi kaikenmaailman valopatsaita ja tulenlieskoja. Lähtöjärjestelyt toimivat väkimäärään nähden sujuvasti.

Pian lähdön jälkeen vaivuin jonkinsortin "juoksutranssiin", jonka vuoksi muistikuvani juoksusta ovat jokseenkin pätkittäisiä. Kukaan ei tietenkään myönnä sellaista kokeneensa, mutta juoksun jälkeen oli vähän samanlainen olo, kuin niin kostean illan jälkeen, että muistaa illan tapahtumista vain välähdyksiä. Aivan kuin oma henkilökohtainen tietoisuuteni olisi siinä juostessa jotenkin sulautunut osaaksi kollektiivista tietoisuutta. Ehkä osittain tähän tunteeseen vaikutti se, että reitin varrelle järjestetyt ohjelmanumerot (sambaajia, bändejä, DJ:eita, cheerleadereita) menivät todellisuudessakin ohi yhdessä silmänräpäyksessä, kun ei niitä ehtinyt jäädä paikalleenkaan ihmettelemään. Muistan kuitenkin, että reitti oli kaunis ja tunnelmallinen - välillä juostiin mm. ulkotulin reunustetulla puistotiellä. Reitti oli myös monilta osin aika ruuhkautunut, eikä ohitteleminen ollut ihan niin vaivatonta kuin Forssassa. Midnight Run ei sikäli varmasti olekaan mikään varsinainen ennätystentavoittelutapahtuma, vaikka allekirjoittanut lopulta oman ennätyksensä vahingossa juoksikin...

Yleisöä kirkon portailla.

Vaikken ole kesällä kovin paljon juossutkaan, oli minulla silti salaisena tavoitteena 65 minuutin alittaminen, olinhan mukana siinä vauhtiryhmässäkin. Yritin pitää silmällä Garminin kertomia väliaikoja, mutta monilla osuuksilla oli niin pimeää, etten nähnyt mitä vauhtia juoksen. Tunsin kuitenkin juoksevani huomattavasti nopeampaa kuin normilenkeillä, mutta juoksu kulki kevyesti ja kivuttomasti 8,5 kilometriin saakka. Tämän jälkeen jalat hyytyivät ja loppumatka oli täyttä tuskaa, toisin kuin Forssassa, missä vetäisin viimeisen kilometrin hyvissä voimissa ja ennätysvauhtiin. Ymmärrettävää tosin sikäli, että Forssassa viimeinen kilsa juostiin pitkään ja loivaan alamäkeen, kun taas Helsingissä piti vielä punnertaa ylämäkeä pitkin. Jostain ihmeellisestä paikasta sain kuitenkin ammennettua voimaa, ja lopulta viimeisestä kilometristä tuli se nopein myös Helsingissä.


 Ajanottochippi kiinnitettiin kenkään ja se lähetti reaaliaikaisesti väliaikatietoja nettiin. Juoksin kympin tällä kertaa Brookseillani, eikä polvikipuja tuntunut ollenkaan.

Saavuin lopulta maaliin (hieman :D) alle 65 minuutin aikaan ja paransin Forssan aikaani noin 1,5 minuuttia!! Juoksin siis keskimäärin 10 sekuntia nopeampia kilometriaikoja kuin Forssassa. Avomieheni oli seurannut juoksuani reaaliaikaisesti Midnight Runin sivulla, ja häneltä oli onnitteluviesti odottamassa puhelimessani jo ennen kuin itse tiesin virallista aikaani. Samoin ihanalta Hannalta, joka juoksi oman kymppinsä ihan hurjaan aikaan!

Jalkani menivät todella jumiin saman tien kuin lopetin juoksemisen, joten lyhyt kävely rautatieasemalle teki hyvää maitohappojen poistumisen kannalta. Kotona korkkasin yhden voitonsiiderin ja venyttelin niin maan perusteellisesti kipeytyneitä jalkojani. Pääsin nukkumaan yhden aikaan, mutta kolmelta heräsin paleluun ja pääkipuun. Mitä ilmeisimmin olin juossut omaan nykykuntooni nähden aivan jaksamisen äärirajoilla. Join ison mukin vettä, johon olin liuottanut vähän suolaa, ja pian sen jälkeen huono olo menikin onneksi ohi. Nyt täällä jo bloggaillaan aivan normaaleissa ruumiin ja sielun voimissa mahtavasta vesisateen pauhusta nautiskellen :)

Onko kukaan teistä kokenut tuollaista "juoksutranssia" mitä kuvasin? Se oli sen verran erikoinen fiilis, että mielelläni kuulisin teidänkin kokemuksia siitä, minkälainen olotila ja "tietoisuuden taso" teillä on juoksutapahtumissa, jossa juoksette oman jaksamisenne & kuntotasonne äärirajoilla.. :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...