22. elokuuta 2013

Ihmeellisen rentouttava saunajooga

Tänään piti kirjoittaa juoksemisesta, mutta koin eilen jotain niin ihanaa, että pakko tulla heti tunnelmoimaan kanssanne. Osallistuin nimittäin elämäni ensimmäistä kertaa joogaan - ja vieläpä saunassa! Olen koko ikäni ollut vahvasti epäileväinen joogaa kohtaan ja tuskin olisin tälläkään kertaa paikalle eksynyt, ellen olisi saanut ilmaista kokeilukertaa luodessani Sportsetter-profiilia. Moni teistä on ehkä jo törmännytkin tähän palveluun, jota on hypetetty ainakin muutamassa suositussa hyvinvointiblogissa. Homman nimi on siis se, että maksamalla tietyn kuukausimaksun (nykyisin 9 - 15 euroa) saa kuukausittain 2 - 4 liikuntapassia, joilla pääsee tutustumaan omaan fitness-profiliin sopiviin uusiin liikuntamuotoihin. Palvelu toimii tällä hetkellä vain pääkaupunkiseudulla, mutta laajenemissuunnitelmia kai on. Mielestäni idea on aivan loistava ja itsehän impulsiivisena luonteena motivoidun suuresti tällaisesta mahdollisuudesta päästä kokeilemaan sporttijuttuja, joihin ei normaalisti edes tulisi mieleen lähteä.

Äiti kyllä opetti, että ei pitäisi uskoa ketään, joka lupaa "ekan kerran olevan ilmainen", mutta tällä kertaa taisin langeta juuri siihen ansaan. Pääsin saunajoogaan Vantaan Flamingoon,  rakastuin, ja tilasin kuukauden Sportsetter - jäsenyyden. Toivottavasti ensimmäinen passi ei ollut vain ovelaa silmänlumetta, joka johdattaa viattoman ihmisen lopulta Itä-Helsingin varvashikikuntosaleihin, joissa pienimmät käsipainot painavat 17,5 kiloa, ja joissa ei paljon lähentäjälaitteissa Seiskaa lueskella.

Mutta siihen saunajoogaan... Sopiiko, että lopputeksti sisältää ainoastaan aah, ooh ja uuh - äänteitä? En ole varma pystynkö muuten kuvaamaan sitä taivaallista rentoutumisen tilaa, joka saunajoogasta seurasi. Yritän kuitenkin. Tapahtumapaikkana oli siis Vantaan Flamingo - kylpylä, jonne saavuin noin 25 minuuttia ennen tunnin alkua. Koska olin hyvissä ajoin uikkareissani, ehdin istuskella kymmenen minuuttia porealtaassa ennen kuin siirryimme kylpylän rauhallisemmalle "aikuisten osastolle". Voiko ihanammin ilta enää alkaa, kysynpä vaan <3


 "Ihan" tältä se ei näyttänyt :D Mutta tuntui jotakuinkin!

Jooga pidettiin noin 45 - asteisen saunan lauteilla. Siellä meitä odotti hirsiseinät, hämärä valaistus, kylmät vesikannut, pikkupyyhkeet ja aromaterapeuttisen öljyn tuoksu. Paikalla taisi olla seitsemän naista, jotka olivat ikähaarukaltaan arviolta 30 - 60 vuotiaita. Tunti kesti noin 30 minuuttia ja sen aikana tehtiin kuusi eri joogaliikettä. Alussa ja lopussa istuimme hetken paikallamme rentoutuen, silmät kiinni, saunan hiljaisuutta kuunnellen.

 Tässä yhden liikkeen alkuasento. Syytän tätä yläselän lihasten hellyydestä. Ihanaa! Kuva täältä.

Itsehän en lähtökohtaisesti tiedä joogasta yhtään mitään, ja olen kuvitellut sen olevan lähinnä vain tylsää käsien nostelua ja hengitystuhinaa. Liikkeet olivat kyllä rauhallisia ja hengityksen piti kulkea omien liikkeiden tahdissa, mutta miksei kukaan ole kertonut, että jalkojen ja käsien nostelu saunan lauteilla kipeyttää niin vatsa-, reisi- kuin yläselän lihaksetkin? Juujuu, lihaskuntoni on kyllä melko heikko, mutta silti! Nostakaapa itse itsenne riittävän pitkäksi aikaa "leijumaan" pelkkien käsien varaan niin, että pepun ja lauteiden väliin jää senttien rako. Kyllä tuntuu, ja hiki virtaa! Olen niin myyty <3

Tällaistakin kokeiltiin. Raskasta staattista pitoa jalkalihaksilla.

Viimeisen niitin täydelliselle rentoutumiselle antoi 15 minuutin kelluminen mineraalivesialtaassa. Altaassa on nimensä mukaisesti mineraalipitoista vettä, jonka suolapitoisuus on 2,5 %. Sellaisessa vedessä pysyy pinnalla helposti. Jalat altaan reunalle, kellunta-asentoon, ja korvat veden alle. Veden alla kuului liplatuksen lisäksi...klassista musiikkia! Tässä kohtaa päästin täysin irti arkitodellisuudesta ja vaivuin johonkin transsinkaltaiseen olotilaan. Oikeastaan mielessäni ei liikkunut yhtään mitään. Olo oli täydellisen tyyni.

Tämän nautinnon jälkeen en yksinkertaisesti kyennyt hyppäämään heti rattiin, vaan jäin vielä hetkeksi Flamingoon fiilistelemään ja nauttimaan itsenäisen naisen etuoikeudesta: ylellisessä yksinäisyydessä nautitusta salaattiannoksesta :)


Kotona kissani auttoi minua ilmaisemaan täydellisesti jooganjälkeisen olotilani:


Nyt en kysy, menenkö uudestaan, vaan kysyn milloin? Joko? Oioi, nyt NIIIN tiedän miten tulen itseäni tästä eteenpäin hemmottelemaan stressin nostaessa rumaa karvaista päätään. En joka viikko, mutta silloin kun kroppa ja mieli sitä kaipaavat. Tässäpä muuten myös aivan loistava (joulu)lahjaidea ystävälle, työkaverille, siskolle tai äidille :)

Onkos siellä joogaajia? Onko saunajooga tuttua? :)

16. elokuuta 2013

Ryhmäliikuntahaaste osa 1/40: SH'BAM

Nyt se on totta! Ryhmäliikuntahaasteen ensimmäinen osa on suoritettu, ja enää vaivaiset 39 jäljellä. Hommahan alkaa olla jo voiton puolella! Tässäpä siis tunnelmia ensimmäiseltä testaamaltani tunnilta :)

Mitä: SH’BAM (Les Mills – konseptiin kuuluva tunti)

Milloin: Keskiviikkona klo 17.00 – 17.45

Kesto: 45 minuutta

Ketä oli paikalla: 16 – 50-vuotiaita naisia. Suurin osa noin 20 – 30-vuotiaita. Itsehän heilahdan vielä kevyesti tähän ikähaarukkaan, meh.

Mitä sanotaan SATS:in sivulla: Les Mills SH’BAM-tunti koostuu kuumista liikkeistä, listahiteistä ja uudelleen miksatuista vanhoista suosikkibiiseistä. Tällä tunnilla voit yksinkertaisesti treenata itsesi kuntoon, ja antaa samalla sisäisen tähtesi loistaa!


Mitä se oli oikeasti: Nyt täytyy kyllä todeta, että oli aika mullannut muistiot. Olen käynyt Sh’Bamissa kerran aikaisemmin ja tuolloin petyin, koska olin toiveikkaasti odottanut löytäväni jotain BodyJamin kaltaista. Nyt kun BodyJam on vihdoin tulossa salimme vallikoimaan, on ehkä helpompi antaa SH’BAM:ille anteeksi sen zumbamainen lyhytjänteisyys ja pitempien koreografioiden puute. Sh'bamissa kun ei rakennella biisirajat ylittäviä koreografioita, vaan jokainen biisi on oma kokonaisuutensa, joka koostuu muutamasta helpohkosta tanssillisesta sarjasta.

SH’BAMin kahdestatoista biisistä ensimmäinen ja viimeinen otetaan vähän rauhallisemmin. Kymmenen keskimmäistä biisiä ovatkin sitten yllättävän kovaa tykitystä. Luulin, että tunti muodostuisi pääosin kevyehköstä eteen-taakse askelluksesta itseään toistavan musiikin tahdissa, mutta yllätyin positiivisesti siitä, miten kovatehoiseksi tunti aika ajoin yltyi. Tunnilla tehdään nimittäin melko runsaasti hyppyjä, mikä rauhallisempiin osioihin yhdistettynä aiheuttaa intervallityyppisiä tuntemuksia.

Ison plussan annan myös siitä, että sekosin välillä askeleissani. Mielestäni tanssillinen tunti on aivan liian helppo, jos siinä pysyy heti ensimmäisellä kerralla täydellisesti mukana. Miten ihmeessä sellaista jaksaisi sahata uudelleen ja uudelleen kolmen kuukauden ajan?

SH’BAMissa ohjaajan ammattitaito ja persoona ovat mielestäni keskimääräistä tärkeämmässä asemassa. Ilmeisesti konseptiin kuuluu, että ohjaaja höpöttelee ja hulluttelee, ja näin pyrkii saamaan myös muun porukan revittelemään täysillä ilman rajoittavaa itsetietoisuutta. Arvatenkin tällainen konseptinomainen hulluttelu voi onnistua hyvin, todella hyvin tai erittäin huonosti. Onneksi tällä kertaa ohjaaja kuului kategoriaan erittäin hyvä. Ohjaajan hassujen tarinoiden ja mielikuvien takia hymy oli minullakin herkässä, vaikka normaalisti olen se totinen, toiseksi takimmaisen rivin jumppapirkko. Kerran jopa nauroin tunnin aikana ääneen, mutta toki sitten piti nopeasti vilkaista ympärille, että eikai nyt kukaan huomannut. Onhan se niin noloa. Vähän niin kuin kaatuminen. Aina ensin katsoo näkikö joku, ja vasta kotona tutkii murtumat ja mustelmat.

Kaiken kaikkiaan SH’BAM oli mukavaa, ja tarjosi juuri sopivassa määrin irrottelua kangistuneen konttorirotan jäsenille. Koreografia oli tässä ohjelmassa niin taitavasti rakennettu, että pääsi syntymään ”minähän osaan tanssia tosi hyvin” – illuusio, ”miksi en koskaan ole hakeutunut musiikkivideon taustatanssijaksi”.

Lihaskuntoliikkeitä ei tällä tunnilla tehdä, ja venyttelytkin hoidetaan hyvin kevyesti viimeisen kappaleen chillaus-heilunnan ohessa. Biisit eivät jääneet minulle kovin hyvin mieleen, mutta tykkäsin ainakin puolivälin hoochie mama shake ya booty – tyylisestä meiningistä. Myös remix-versio Rebel Yellistä toimi mainiosti.


Menenkö uudestaan? En usko, että jaksaisin tanssia samaa kohtuullisen yksinkertaista koreografiaa kolmea kuukautta putkeen, joten säännöllistä shäbämääjää minusta tuskin tulee. Aion kuitenkin piipahdella tunnilla jatkossa silloin tällöin. Erityisesti silloin kun ei huvita harrastaa ”oikeaa liikuntaa” (shoot me :D) tai jos kaipaan kunnon sugar-rätätätä-shake it – fiilistä päivään. 

Erikoista: Rebel Yellin tahtiin tanssittu Riverdance. Venyttelyt, joissa piti kuvitella olevansa kiraffi.
Kenelle suosittelisin: Suihkulaulajille, Wannabe-Spice Girlseille, Antti Tuiskun musiikkivideoiden taustatanssijoille.

Onkos siellä lukijoiden joukossa shäbämmääjiä? :)

6. elokuuta 2013

Menovinkki: Pyöräillen Hangon ympäri ja tasapainon vuoksi vohvelit Tammisaaressa

Jos viikko sitten olisi pyydetty nostamaan käsi ilmaan, jos tykkää polkupyöräilystä, olisi minun käteni jäänyt retkottamaan kohti lattiaa. Polkypyörä on ollut minulle koko lapsuuden ja nuoruuden ajan vain kulkuväline, pakollinen paha, jolla on armotta veivattu kodin ja koulun väliä milloin 40 asteen pakkaessa, milloin pyörremyrskyn silmässä. (Yhtään en liioittele). Liikunnaksi en ole pyöräilyä koskaan osannut mieltää, vaikka siinä yleensä aika armoton hiki iskeekin heti kun pysähtyy paikoilleen.

Minulla on muitakin polkupyörätraumoja, sillä ainoa pyörä, josta koskaan tykkäsin, varastettiin Oulussa ensimmäisenä opiskelijasyksynäni. Minulla oli tunneside siihen pyörään ja taisin itkeä varkauden jälkeen vähän. Ostin tilalle uuden, ja sekin varastettiin. Kolmas, ja nykyinen pyöräni on ihan järkyttävän raskaskulkuinen luuska, jonka ostin Halpahallista vuonna pyörävarkaus. Ei kelpaa enää edes varkaille. Jos jotain muuta positiivista pyörästä haluaa kaivaa, niin olenpa ainakin oppinut laittamaan irronneet kettingit takaisin paikalleen. Niin monesti olen nimittäin Hilma-pyöräni kettinkejä tienpientareella (40 asteen pakkasessa) rassannut.

Viime viikonloppuna kaikki oli kuitenkin toisin! Olimme Teemun kanssa telttailemassa Hangossa, sillä emme tietenkään saaneet Islannissa vielä retkeilystä kylliksemme <3 Hanko, Suomen eteläisin kunta, sijaitsee niemessä, jonka pohjoislaidalta löytyy tuo tukikohtana pitämämämme leirintäalue. Kaupungin keskusta puolestaan sijaitsee niemen etelärannalla, noin neljän kilometrin päässä leirintäalueelta. 

Halusimme mennä keskutaan syömään, joten vuokrasimme leirintäalueelta vanhat kunnon Jopo-pyörät  (15euroa / 8 tuntia) ja lähdimme matkaan pyörän pienille renkaille naureskellen. Nauru muuttui kyllä aika pian leveäksi hymyksi, sillä mehän suorastaan kiisimme polkypyörinemme pitkin Hangon tasaisia kulkuväyliä. Miksei kukaan ole kertonut minulle miten mahtavan hauskaa pyöräily on, jos alla on hyvä, tai edes kohtalainen menopeli?! Kekseliäästi voisin jopa todeta, että hymyilimme kuin Hangon keksit, kun viiletimme vuokra-Jopoillamme eteenpäin.



Pysähdyimme matkalla etsimään pari geokätköä sekä ihmettelemään Hangon loputtomia hiekkarantoja ja suloisia puutaloja. Perillä kävimme syömässä Pirate - nimisessä ravintolassa, joka sijaitsee meren rannalla ja on (mainostensa mukaan) yksi ainoista ravintoloista Suomessa, josta saa oikeassa (tuli)kiviuunissa paistettua pizzaa. Ruokaa odotellessamme tutkimme Hangon karttaa ja huomasimme, että siihenhän on merkitty 19 kilometrin pyöräilyreitti, joka kulkee koko Hankoniemen ympäri. Ja mitäs me reippaat lomalaiset muuta kuin Hankoa kiertämään!


Lähdimme keskustasta liikkeelle noin seitsemältä ja saimme pyöräreittiin kulumaan yhteensä kolme tuntia :D Etenimme siis JOPA minun juoksuvauhtiani hitaammin! Pysähtelimme vähän väliä etsimään kätköjä tai pienille hiekkarannoille ihailemaan laskevaa aurinkoa. Välillä taas otimme aikaa kiinni polkemalla metsäosuuksia todella vauhdikkaasti, jopa pieneen hengästymiseen asti. Pyöräilyreitti kulki suoraan leirintäalueemme ohi, joten ehdimme nipinnapin palauttaa pyörät ennen vastaanoton sulkeutumista.






Hanko oli minulle kyllä kaiken kaikkiaan todella positiivinen yllätys. Voisin jopa kutsua sitä rohkeasti Suomen Rivieraksi, sillä en ole missään muualla Suomessa nähnyt niin paljon hiekkarantaa! Ja koska Hanko sijaitsee tosiaan niemessä, on moni onnekas ihminen saanut pystyttää siellä sievän kodin meren rannalle. Huokaus, miten kaunista siellä oli. Enkä tuntenut minkäänlaista kateutta, eeeeen...

Tiinuska jopoilee.

Kaiken muun lisäksi Hankoon on pääkaupunkiseudulta matkaa vain reilut 100 kilometriä, eli sinne ajaa vajaassa kahdessa tunnissa! Matkan varrella on useita hienoja paikkoja, kuten Tammisaari, Fiskars, Mustion linna sekä Raasepori. En ole käynyt vielä niissä kaikissa, mutta aion kyllä käydä nyt kun tajusin miten lähellä ne ovatkaan. Paluumatkalla pysähdyimme vielä Tammisaaren tunnelmallisessa kahvilassa nimeltään Voffeli & Kaffeli, missä tarjoiltiin kahvia pienistä vanhanajan kupeista ja paistettiin vohveleita nälkäiselle kansalle. Valittavana oli suolaista ja makeaa täytettä, ja herkkuhiiri kun olen, valitisin lakkahillotäytteisen vohvelin. Nam ja kiitos. 




Jos siis asut Etelä-Suomessa, ja mietit mitä tekisit viikonloppuna, ota suunnaksi Hanko. Nappaa pyörä mukaan tai vuokraa Jopo paikan päältä. Ihastut paikkaan varmasti! Sen verran säävarausta toki kannattaa pitää, että tämä(kin) paikka on parhaimmillaan aurinkoisena päivänä. Jos sataa, lähde mieluummin vaikka vohvelille :-)

Onkos jollekin teistä Hanko jo tuttu paikka? Ihastuitko? (Ps. Vanhenemisen huomaa ehkä siitä, että kotimaanmatkailusta alkaa saada yhä suuremman kokoluokan kicksejä.)


Pps. Jos siellä ruudun toisella puolella on äitejä (tai isiä, mitä tosin vahvasti epäilen), niin vinkkinä, että Silversandin leirintäalue Hangossa on TODELLA lapsiystävällinen. Sieltä löytyy pomppulinnaa sun muuta kiljumista aiheuttavaa aktiviteettia niin, että heikompia hirvittää ;)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...