28. huhtikuuta 2013

Viikonlopun kicksit ryhmäliikunnasta: Lajeina kuntonyrkkeily ja BodyPump

Torstain huonosta lenkistä ja jalkajumeista suivaantuneena olen keskittynyt viikonlopun ihan erilaisiin touhuihin. Lauantaina oli hyvin lähellä, että olisin luistanut aamupäivän kuntonyrkkeilystä, sillä kroppa (vai ehkä sittenkin mieli?) tuntui vaativan lepoa ja lorvimista. Koska kyseessä oli kuitenkin kevään toiseksiviimeinen nyrkkeilytreeni, johon pääsemme avokkini kanssa yhdessä (ensi lauantaina Teemu juoksee HCR:ssä), niin päätin kammeta ahterini ylös sohvalta. 

Mutta kyllä kannatti taistella! Jos se ei ole jo aiemmissa postauksissani tullut ilmi, niin toteanpa vaan vielä kerran, että mä niiiiin rakastan kuntonyrkkeilyä! :) Se on mahtavan avavaa treeniä ylävartalolle ja saa Konttori-Iitan hartiat huutamaan hoosiannaa. Kuntonyrkkeilykurssin alussa keskityttiin tekniikkaharjoituksiin, joten treenit eivät nousseet kovin kovatehoisiksi. Nyt kuitenkin kurssin loppua kohti ollaan lyöntien määrää hilattu huomattavasti ylöspäin ja kyllä hiki lentää! Pariharjoitusten välissä heitetään aina yllättäin 10 punnerruksen tai vatsalihasliikeen sarjoja, ja sitten taas annetaan nyrkkien puhua. Jotenkin se vaan on niin ihanan kursailematonta perustreeniä. Ainoa miinus verrattuna Oulun kuntonyrkkeilytreeneihin on se, että täällä Espoossa treenit ovat tavallisessa jumppasalissa, jossa roikkuu päivästä riippuen vain 0 - 4 nyrkkeilysäkkiä, eli säkkiharjoittelun osuus jää hyvin pieneksi. Sitä hieman kaipaan, mutta en halua valittaa, koska olen lähtökohtaisesti hyvin onnekas, että pääsen kuntonyrkkeilemään vain muutaman sadan metrin päässä kotoani.

Upea Eva. Nappasin kuvan jostain vanhasta Sport - lehdestä.

Lauantai-iltana tuumasin, että olisipa kivaa mennä kokeilemaan BodyPumpia pitkästä aikaa. En edes muista olenko käynyt pumpissa tänä vuonna. Ilmoittauduin varasijalle 20, mutta niin vain sunnuntaiaamun aurinkoinen keli (tai darra? :D) niitti osallistujien määrää ja mulle vapautui paikka tunnille. Varauduin tuntiin melko kevyillä painoilla, mutta silti hieman sillä ajatuksella, että kyllähän yksi pumppi tästä menee, kun on tullut niin paljon treenattua viime aikoina. Mutta voi pojat, miksei kukaan muistuttanut, että pumppi on oikeasti todellista kivun ja nautinnon yhdistävää hikitreeniä? Olin ihan helisemässä siellä, vaikka kuuluin painoineni siihen "heiveröisimpään kolmannekseen". Poltteli, hapotti ja sydän hakkasi, mutta koko ajan olin niin onnellinen, että missään ei tuntunut sellaista repivää kipua kuin esimerkiksi torstain juoksulenkillä. 

Tajusin myös, että ei mun lihaskunto edelleenkään ole mitenkään kehuttavalla tasolle, eli ei ole ihme, jos juoksu edelleen tuntuu suhteellisen raskaalta. Sain tunnilta aivan uudenlaista potkua niin aerobisen kuin lihaskunnonkin kasvattamiseen. Jokainen treeni, myös BodyPump, ihan varmasti tukee tällaisen harrastelijan juoksukunnon kehittymistä. Jotenkin oli myös niin ihanaa käydä ryhmäliikunnassa, jossa ohjaaja huutaa, tsemppaa ja vaatii enemmän. Yksinäisillä juoksulenkeillä luovuttaminen tai "hölläily" on paljon helpompaa. Tänään ohjaaja oli erityisen hyvä, sillä hän treenasi selkeästi itsekin, eikä vain "mallin vuoksi". Mahtavaa oli katsoa miten ohjaajakin hikoili ja irvisteli :D

Mitkä ovat teidän mielestänne nykyisen BodyPump - ohjelman parhaita paloja? Minulle kohokohta oli ehdottomasti rintabiisi, jossa musiikkina oli Musen Uprising! <3 Jos olisi tiennyt, että biisinä on tämä, niin olisin ehdottomasti ladannut päihin kilot enemmän. Musiikin voima on niin vahva! 

Ihana Muse toimii myös juoksulenkillä!

Muita tuskaisia ihanuuksia olivat mielestäni hartiabiisi sekä askelkyykkybiisi, johon sisältyi ihan käsittämätön hyppyosuus. Laudan sivuilta hypättiin laudan päälle ja räjähtävän hypyn kautta takaisin laudan sivulle. Siinä tulikin sitten päivän sykehuippu saavutettua, komeat 182. Selkäbiisistä tykkäsin myös, koska mun mielestä lihaksikas selkä niin miehellä kuin naisella on upea, ja mulla on haaveena joskus saada yläselän ja hartioiden lihaksia esiin. Selkäbiisiin kun latasi riittävästi painoja, niin sai hyvin sykkeen kattoon ja samalla ihanan poltteen lapojen väliin.

Hmm, pitäisikö tästä nyt tehdä päätelmä, että olin ihan fiiliksissäni about koko Pump-ohjelmasta? ;) Oli vaan niin piristävää vaihtaa yksinpuurtaminen hetkeksi ryhmän voimaan ja energiaan. Ihanuutta <3

26. huhtikuuta 2013

Running sucks

Kun olimme tammikuussa Kuubassa, näin ravintolassa suurimahaisen miehen päällä t-paidan, jossa luki "Running sucks". Naureskelin mielessäni, että haluan sellaisen paidan päälleni ensimmäiselle puolimaratonille, sillä elänhän aikamoisessa viha-rakkaussuhteessa juoksemisen kanssa. Unohdin aikeeni reissun jälkeen, kun juoksu alkoi kulkea omaan kuntotasooni nähden mukavasti. Eilisellä torsoksi jääneellä pitkiksellä ajatus kuitenkin hiipi jälleen mieleeni: Ei hemmetti juokseminen on kamalaa...


Takana on siis kaikista pahimman tuntuinen ja epäonnistunein lenkki koskaan. Minulla oli suuri suunnitelma hölkätä aurinkoisena iltapäivänä töistä kotiin, kokonaiset 14,8 kilometriä, eli pisin matka tähän mennessä. Olin suunnitellut reitin etukäteen ja olin innoissani kuin lapsi jouluaattoa edeltävänä iltana. Reitti oli sinänsä erikoinen, että se kulki lähes luotisuoraan länteenpäin, eikä koko matkalla olisi muutamaa kaarretta lukuun ottamatta tarvinnut tehdä yhtään suunnanmuutosta. Helppoa, juu, mutta entäs sitten, kun lännestä puskee ihan hillitön vastatuuli? Pyöräilijät matelivat ohitseni ja tuntui kuin olisin puskenut vasten seinää. Samalla jalat säteilivät sellaista kipua, jota en ole kertaakaan aiemmin tuntenut. Siitä oli ihanat lihaspoltteet kaukana. Molemmissa penikoissa todella ärhäkkää kipua, samoin kuin kipua toisessa pohkeessa ja takareidessä. Melkein itkun kanssa väänsin menemään, kunnes viiden kilsan kohdalla oli pakko vaihtaa kävelyyn. Siinä sitten jalat tuskaisen kipeinä kävelin vielä 2 kilometriä lähimmälle juna-asemalle, hain lohtupussin karkkia ja tulin kotiin mököttämään :D

Kuva täältä.

Oli ihan kaamea lenkki ja nyt jalat ovat jotenkin tosi kipeät ja jumissa. En ole siitä hirveästi täällä huudellut, mutta lumien sulettua ja asfalttijuoksun alettua mun jalkoihin on taas alkanut hiipimään kipuja. Mä taidan olla pahimman luokan kanta-astuja ja jalat eivät vaan kestä sitä asfaltin kovaa mäiskettä. Olenkin harkinnut, että pitäisikö nyt pitää ainakin viikon tai kahden juoksutauko (juoksukoulua lukuun ottamatta) ja aloittaa juoksuharjoittelu uudelleen kunhan lumet ovat tuolta keskuspuiston pururadoilta sulaneet. Voisin taas käydä pitkästä aikaa myös ryhmäliikuntatunneilla ja muutenkin harrastaa liikuntaa, joka ei aiheuta kipuja. Tämä päätös tarkoittaisi lähes automaattisesti sitä, että Forssan puolikas jää juoksematta, mutta en mä halua uhrata terveyttäni juoksemiselle. Olen saanut kokea aivan ihania huippuhetkiä juoksemisen parissa ja haluaisin pitää suhteen juuri sellaisena. En kivuliaana ja pakkomielteenomaisena, vaan nautinnollisena ja ihanana asiana, joka saa mut tuntemaan oloni hyväksi. Nyt siis saa ehdottaa jotain kivoja (ja TASAISIA! :D) puolimaratoneja Etelä-Suomen alueella elo-syyskuussa. Se on silti ennen kuin täytän 30.

Hyvää viikonloppua teille ihanat lukijani! Toivottavasti teidän urheiluviikkonne on ollut onnistuneempi :)

21. huhtikuuta 2013

Harrastuksena geokätköily

Kaksi kesää sitten se tapahtui: lähdin ensimmäistä kertaa muovipurkinmetsästykseen. Kävelin kotini lähistöllä pari tuntia ympäriinsä kahta eri kätköä etsien, enkä löytänyt niistä kumpaakaan. Minulla ei ollut hajuakaan mistä niitä olisi pitänyt etsiä ja miltä ne näyttävät. Tunsin oloni jokseenkin noloksi ja ehkä vähän rikolliseksikin haahuillessani siinä metsäkaistaleella kiviä nostellen, lenkkeilijöiden luodessa minuun epäileviä katseitaan. Kotiin palattuani suuntasin välittömästi nettiin lukemaan muiden kätköilijöiden loggauksia, joista yleensä saa joitakin (tahattomia) vihjeitä kätkön sijaintiin liittyen. Ärsytti vähän, kun logeissa luki jotain tyyliin "siellä oli missä pitikin" tai "tarkat naatit johdattivat suoraan kätkölle". Seuraavana päivänä oli pakko lähteä uudestaan, tuolloin serkku kaverina, ja sieltähän se ensimmäinen kätkö sitten pitkällisen etsinnän jälkeen paljastui. Voi sitä riemua! Koukussa oltiin.
Nyt olen löytänyt noin 400 geokätköä, ja lisää tulee, kunhan loputkin lumet tuosta sulavat :) Muutama lukija on pyytänyt postausta kätköilystä, jotenka tässäpä tulee infopläjäystä harrastajan näkökulmasta, olkaat hyvät! :) Pitkähköä tekstiä olen värittänyt muutamilla kuvilla, joissa Tiinuska kätköilee :D


Geokätköily pähkinänkuoressaan:
  • Geokätköily on  ulkoiluharrastus, jossa etsitään toisten harrastajien piilottamia geokätköjä gps-laitteen avulla.
  • Tyypillinen kätkö koostuu vedenpitävästä rasiasta, ja sisällä olevasta lokikirjasta, johon kätkön löytäjät lisäävät nimimerkkinsä sekä käyntipäivän.  Löytö kirjataan myös maailmanlaajuiselle kätköilysivustolle (www.geocaching.com), josta löytyy kaikkien maailman kätköjen koordinaatit, vihjeet sekä loggaustiedot. 
Kätkö voi näyttää esimerkiksi tältä.
  • Tällä hetkellä aktiivisia kätköjä on maailmassa yli 2 miljoonaa kappaletta ja niitä voi löytää käytännössä lähestulkoon jokaisesta maailman kolkasta.
  • Jokainen, jolla on tunnukset kätköilysivustolle, voi halutessaan myös piilottaa oman kätkön.Itse olen piilottanut kaksi Helsinkiin :D
  • Kätköjä on hyvin monenlaisia; mm. 
  • peruskätköjä, jotka löytyvät suoraan annettujen koordinaattien avulla
  • multikätköjä, joiden koordinaatit ohjaavat tietylle alkupisteelle, mistä saa lisävihjeitä varsinaisen kätköpaikan löytämiseen
  • mysteerikätköjä, jotka vaativat jonkin "mysteerin" (esim. matemaattisen tehtävän, sudokun, tietovisan tms.) ratkomista etukäteen kotona. Mysteerin ratkaisusta saa kätkön lopulliset koordinaatit.
  • Kätköilyyn liittyy myös numerosarjalla merkityt geokolikot tai "travelbugit", joita kätköilijät kuljettavat kätköltä toiselle ja sitten loggaavat kuljettamansa kolikon tiedot kätköilysivustolle. Omani ovat seikkailleet muiden kätköilijöiden mukana mm. Australiassa, Islannissa ja Tshekissä :D
Miksi kätköily?
  • Olen aina tykännyt pelaamisesta, ja sitähän kätköily aikalailla onkin :)
  • Kätköillessä löytää upeita paikkoja niin Suomesta kuin ulkomailtakin, joita tuskin olisi löytänyt ilman kätköilyä. Kätköt kun ovat usein paikallisten piilottamia ja esittelevät paikkoja, joista eivät matkaoppaat kerro.
Maisemia viime kesän kätköilyretkeltä Helsingistä.
  • Kätköily tapahtuu raikkaassa ulkoilmassa ja usein tulee kuin huomaamatta käveltyä / pyöräiltyä useita kilometrejä..
  • GPS-laitteen seuraaminen ja kätkön etsiminen on lähes meditatiivista puuhaa; maailman murheet eivät paina, kun kaikki huomio on keskittynyt etsintäpuuhiin ja ympäristön tarkkailuun.
  • Kätköily tarjoaa todella paljon variaatioita, eli mielenkiinto ei hevin lopahda; aina löytyy joku uusi hauska kätköilyhaaste suoritettavaksi.
  • Yleissivistys kasvaa, sillä monien kätkökuvausten yhteydessä on tarinaa paikan historiasta tms. 
Tämä kätkö löytyi viime kesänä Espoosta suuren siirtolohkareen päältä. Sisäinen lapsi ja seikkailija pääsee valloilleen, kun saa kiipeillä siirtolohkareille, tai vaikkapa puuhun :D

Miten harrastuksen voi aloittaa? 
  • Harrastusta varten tarvitset oikeastaan vain kaksi asiaa: kätköilytunnuksen, jonka perustaminen onnistuu sivulla www.geocaching.com, sekä gps-vastaanottimella varustetun puhelimen (eli käytännössä minkä tahansa älypuhelimen). Hardcore-kätköilijät saattavat hommata erillisen gps-laitteen maastokarttoineen, mutta itse olen ainakin pärjännyt ihan hyvin puhelimella. 
  • Kätköilytunnuksen perustaminen ei maksa mitään, mutta halutessasi voit myöhemmin liittyä premium-jäseneksi. Jäsenyys tuo muutamia lisätoimintoja kätköilijän käyttöön (esim. statistiikkaa) ja se maksaa 30USD / vuosi. Itse olen maksanut sitä lähinnä kannatuksen vuoksi, eli siksi, että joku taho jaksaa koordinoida näin massiivista maailmanlaajuista nettisivustoa, joka on todella toimiva.
  • Joihinkin vanhempiin Nokian malleihin pystyy naputtelemaan kätkön gps-koordinaatit karttasovelluksen kautta, mutta uudempiin (esim. Windows Phone 7) pitää ladata erillinen kätköilysovellus, joka maksaa muistaakseni pari euroa. Suosittu sovellus on Geocaching Live, jonka saa ainakin Windows Phoneen, iPhoneen ja Androidiin. (kts. lisätiedot täältä).
  • Kun olet perustanut kätköilytunnuksen ja ladannut puhelimeesi jonkun sovelluksen, voit ryhtyä kätköilemään! GC Live toimii niin, että kun menet ulos seisoskelemaan, niin saat ladattua siihen esim. 5 lähintä kätköä. Vaihtoehtoisesti voit tutustella lähialueesi kätköihin samalla sivustolla, jossa loit tunnuksen (hide and seek a cache - osio).
Kätköilyä pää pilvissä viime kesänä Islannissa.
  • Kätkön piilottaja määrittelee kätkölle T- ja D-arvot välillä 1 -5 . T = terrain, eli mitä suurempi luku, sitä hankalampi kätkölle on päästä. 3,5 taitaa olla maksimi T-arvo, jonka olen hakenut (on vaatinut mm. puuhun kiipeämistä). Sitä korkeammat arvot voivat olla hengenvaarallisia ilman asianmukaisia varusteita. D = difficulty, eli mitä suurempi on D -arvo, sitä ovelammin kätkö on piilotettu ja siksi hankala löytää. Aloittelijan kannattaa lähteä liikkeelle kätköstä, jonka D ja T - arvot ovat max. 2.
  • Ota kätköreissulle mukaan kynä sekä halutessasi pieni taskulamppu (kätköt voivat olla piilossa esim. sillan alla, missä on aina hämärää!). Joskus on myös hyvä idea pitää puutarhahanskaa kädessä, sillä kätköillessä jotuu kopeloimaan kaikenlaisia koloja :D 
Aika usein kätköilijä pääsee tutustumaan myös sillanalusiin :D
  • Jos kätköä ei millään meinaa löytyä, kannattaa lukea nettisivulta muiden kätköilijöiden loggauksia tai kätköön liittyvä vihje.
  • Huom! Kätköilijät kunnioittavat luontoa. Älä tuhoa sitä etsiessäsi kätköä!!
  • Kun löydät kätkön, kirjoita logikirjaan nimesi ja tämän jälkeen piilota kätkö takaisin tismalleen samaan paikkaan mistä löysit sen. Kätköä etsiessäsi varo "geojästejä", eli muita ei-kätköileviä ihmisiä (tämä on ehkä nörtein ilmaisu ever :D). On tärkeää olla paljastamatta kätkön sijaintia "jästeille", jotta sitä ei esim. lasten toimesta hävitetä, eli "jästitä".
  • Kun palaat kotiin, kirjaa löytösi www.geocaching.com - sivustolle, ja ala suunnitella seuraavaa kätköretkeäsi! :) 
Toivottavasti tästä postauksesta oli apua teille, joita kätköilyn aloittaminen kiinnostaa! Tai vaikkei niin kiinnostaisikaan, niin suosittelen silti kokeilemaan ensi kesänä, edes kerran tai kaksi ;) Onko joku teistä jo kokeillut kätköilyä? Kyselkää ihmeessä, jos vielä joku mietityttää! Autan mielelläni, jos osaan :)

18. huhtikuuta 2013

Motivaatio miinuksella

Huokaus. Minulla on parin viime päivän ajan ollut motivaatio ihan kadoksissa. Tajusin nimittäin pari viikkoa sitten, että Forssan puolikas on kahden kuukauden päästä, enkä taida olla vielä siinä kunnossa, että pystyisin silloin puolikkaalle. Tai siis kyllä minä sen varmaan selviäisin just ja just alle kolmeen tuntiin, mutta onko se sitten niin kivaa olla se viimeinen, jonka perässä ajaa huoltoauto ja kerää pois reittimerkkejä? :)

Siis onhan mun kehitys ollut hienoa kun ajattelee lähtötilannetta: alussa jaksoin juosta vajaat 2 kilometriä kerralla, sykkeen ollessa lähes 180. Nyt pystyn juoksemaan 12 kilometriä n. 155 sykkeellä. Painoa on tippunut alkuvuoden aikana 7-8 kiloa, mikä on hurjaa, kun ajattelee, että en ole ollut päivääkään "herkkulakossa". Mutta silti. En saa sykettä pysymään mitenkään alle 150:n edes kaikista hitaimmalla hölkkätahdilla, eli en käytännössä pysty treenaamaan hölkkäämällä peruskestävyyttäni ollenkaan. Mukavalta hölkkä tuntuu kun juoksen n. 7.45min / km vauhdilla. Haluaisin juosta vähän alle 7min /km, mutta en vaan jaksa :/


Välillä tulee mieleen, että onkohan musta tullut vähän liikaakin välineiden ja tilastojen orja... Eli siis onko tällaisella peruskuntoilijalla vähän korkeammasta hölkkäsykkeestä mitään erityistä haittaa, kun tavoitteena ei kuitenkaan ole maraton (ainakaan vielä ;)). Olisiko niin kauheaa, jos juoksisin sen puolimaratonin läpi jollain 160-165 keskisykkeellä, jos kuitenkin jaksan, vai olisiko järkevämpää treenata niin kauan, että sykkeet alkavat pysyä kohtuulukemissa ja sitten vasta osallistua puolikkaalle? Pitäisikö mun hylätä sykemittari hetkeksi kokonaan, ja alkaa kuunnella vaan oman kropan tuntemuksia?

Kyllä tiedän olevani äärettömän onnekas, kun olen päässyt eroon jalkavaivoistani ja ylipäätään saan harjoitella terveenä. Siitä olen kiitollinen! Ja kyllä olen myös onnellinen siitä, että kunto on noussut kohisten, ja olen nyt jo pystynyt saavuttamaan jotain, mitä en olisi koskaan voinut kuvitella saavuttavani: olen löytänyt juoksemisen ilon! Mutta nyt olisi hetki tehdä päätös: alanko treenata kuin "hullu", jotta voin osallistua Forssaan, johon olen jo ilmoittautunut, mutta samalla ehkä riskeeraan jalkojeni terveyden, tai mikä pahinta, juoksumotivaation? Vai luovunko Forssan tavoitteestani ja tähyilen jonkun mukavan loppukesän tapahtuman sen tilalle? Tämä jälkimmäinen päätös olisi kyllä tosi hankala tehdä, sillä meillä on jo kavereiden kanssa varattuna mökki Forssasta, jonne oli tarkoitus mennä saavutusta juhlistamaan saunomisen ja hyvän ruuan merkeissä... Apua, rakkaat lukijat, what to do?

7. huhtikuuta 2013

Saako näin hitaasta juoksuvauhdista edes kirjoittaa?

Jalat ovat saaneet lepäillä koko viikon, joten tänään suuntasin taas innolla lenkkipolulle. Juoksuharjoitteluni on ollut melko epäsäännöllistä ja - suunnitelmallista johtuen kipeistä penikoista, jotka ovat aiheuttaneet toistuvasti 1 - 2 viikon juoksutaukoja. Kun ottaa huomioon, että olen harjoitellut juoksemista nyt reilut 3 kk, ja siihen sisältyy useita penikkataukoja, niin ihan hirveän montaa lenkkiä en ole ehtinyt tälle vuodelle tehdä. Arvelisin, että maksimissaan n. 15-20.

Olen juossut kaikki lenkit "fiiliksen mukaan" ilman sen kummempia syke- tai nopeustavoitteita. Ajatuksena ollut vain totuttaa kroppaa juoksemiseen, nostaa kuntoa ja samalla todistaa lähinnä itselleni, että kyllä minä jaksan sinnillä ja sisulla, vaikka sitten maksimisykkeillä luukuttaen.Nyt kun minulla on vihdoin lenkkikaverina Garmin Forerunner (sydän), niin ajattelin alkaa juosta vähän suunnitelmallisemmin niin, että jokaisella lenkillä olisu joku juju. Tarkoitus on siis lähinnä se, etten enää ihan jokaisella lenkillä juoksisi itseäni piippuun maksimisykkeillä, vaan ottaisin ohjelmaani vähän erityylisiä lenkkejä. Juoksukuntoni on edelleen melko heikko, mutta se on kuitenkin sillä tasolla, että uskon pystyväni jo vähän "kikkailemaan" juoksurytmien ja - nopeuksien kanssa, toki omaa kroppaa tarkasti kuunnellen.

Usein kuulee, että peruskestävyys- eli pk-lenkkejä olisi hyvä juosta kerran tai pari viikossa. Ymmärtääkseni pk-lenkin juju piilee siinä, että juostaan sen verran rauhallisesti, että syke pysyy kohtuulukemissa, n. 60-70% maksimista. Itse en ole yhtään pk-lenkkiä pystynyt juoksemaan, sillä sykkeeni nousee heti ensimmäisten hölkkäaskelten jälkeen n. 160:een. Muutaman kilsan jälkeen syke on pysyvästi 160:n paremmalla puolen, useimmiten jopa siellä 170:ssä. Olen miettinut, että onkohan tuollaisilla sykkeillä jo jotain terveysriskejäkin, jos yli kaksi tuntia juoksee sydän takoen kuin Singer-ompelukone? Ainoa tapa pitää syke alle 140 on kävely, tai paremminkin ehkä makoilu tienpientareella.

Tänään otin kuitenkin tavoitteekseni "pk-lenkin", mikä omalla kohdallani tällä hetkellä tarkoittaa sykkeen pitämistä n. 150 - 160 välillä. Tiedän, että se on silti kova, mutta kuitenkin kaukana niistä 170-180 sykkeistä, joilla välillä on menty. Tämä tavoite mielessäni juoksinkin elämäni hitaimman (ja samalla pisimmän) lenkin ja yritin pysyä pois kävelijöiden tieltä, jotka menivät samaa vauhtia kanssani :D Hitsi se vaatii kyllä itsehillintää ja pokkaa hölkätä kävelyvauhtia (tai hitaammin), kun tuntuu, että kaikki tuijottaa, että ei hitsi mikä SUNNUNTAIhölkkäilijä. No tuskin oikeasti ketään kiinnostaa miten hitaasti hölkkään, mutta silti... Välillä kun oli kova vastatuuli, tuntui siltä, että kohta alan liikkua taaksepäin, niin hidasta se vauhti oli.

Tiinuska lenkkeilee. Kuva täältä.

Onnistuin kuitenkin syketavoitteessani melko hyvin, sillä lenkin keskisyke oli lopulta 155, matalin koskaan siis! Tähän mennessä tyypillinen lenkin keskisyke on ollut 164-167.  Alla lenkin sykestatistiikkaa (Cocon toiveesta :) ), joka samalla on itselleni tavallaan alkupiste, johon aion jatkossa peruskestävyyskuntoni kehittymistä verrata.  Vaikka olen tyytyväinen siihen, että jaksan nyt jo hölkätä 11,5 km ilman yhtään kävelyaskelta, niin silti jotenkin nolottaa tunnustaa tällaiset etanavauhdit täällä blogissa julkisesti, varsinkin kun siellä lukijoiden joukossa on niin monta rautaista juoksijaa ;) 

Matka 11,57 km
Aika 1h 35 min :D
Keskivauhti 8,15 min / km
Keskisyke 155
Max. syke 176 (portaat pari kertaa ylösalas lenkin lopussa)
Kalorit 842

 Garminin statistiikkaa, joka näyttää minkälaista taistelua kävin pitääkseni sykkeen tavoitealueella. Näyttää melkein intervallitreeniltä, vai mitä?  :D Tuosta näkee myös hyvin miten nopeasti syke ponkaisee sinne 150 päälle heti kun ottaa parit hölkkäaskeleet.

Juoksu "matalammilla" sykkeillä tuntui kuitenkin sen verran kevyeltä, että tällä vauhdilla uskoisin jaksavani jo nyt hölkätä puolimaratonin läpi, nipinnapin siihen kolmen tunnin maksimiaikaan, jossa ajanotto keskeytetään :D Jo tämä on minulle henkilökohtaisesti hieno saavutus, mutta kyllä nälkä on kasvanut syödessä, ja haluaisin pystyä hölkkäämään sen puolimaratonin alle 2,5 tuntiin. Nyt on kuitenkin kiva, kun on plakkarissa yksi tällainen hölkyttelyjuoksu, johon voin verrata kunnon kehittymistä jatkossa! 

Mikä on teidän peruskestävyyslenkin tavoitesykealue? Saatteko sykkeen pysymään siinä helposti?

Ps. Brooksit tuntuivat tosi hyviltä ja rullaavilta, ja ainakaan toistaiseksi minulla ei ole niistä moitteen sanaa sanottavana (kts. aiempi juttu lenkkareista täältä)! Palaillaan tarkempiin fiiliksiin myöhemmin, kun alla on muutama lenkki enemmän...

Ei se haittaa, että juoksee hitaasti,  kun jalassa on sentään uudet Brooksit! Kuva täältä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...