Onnellisuus on priorisointikysymys ja muita 30 v. naisen oivalluksia elämästä

Käsi ylös, jos et tavoittele elämääsi onnellisuutta. Niinpä. Jokainen meistä haluaa varmasti pohjimmiltaan olla onnellinen tai vähintään tyytyväinen elämäänsä. Niin minäkin.

Tietyllä tavalla vieroksun onnellisuusvinkkejään julistavia ihmisiä, koska jokaisen polku onnelliseen elämään on erilainen. Jos osaisin kirjoittaa onnellisuuden universaalit säännöt yhteen blogipostaukseen, olisin varmaan aika rikas bloggaaja. Toisaalta minusta itsestäni on mukavaa välillä lukea muiden ihmisten oivalluksia onnellisuudesta, sillä osaan niistä voin samaistua ja osa saa pohtimaan asioita uudesta näkövinkkelistä. Siispä silläkin uhalla, että olen nyt se ärsyttävä onnellisuusvinkkejään julistava ihminen, kirjaan ylös muutaman oivalluksen oman matkani varrelta. En itsekään osaa elää näiden periaatteiden mukaan joka hetki, tai edes viikko, mutta ainakin useimmiten yritän :)

1. Onnellisuus on priorisointikysymys

Minusta tuntui pitkään, että elämä on pelkkää työtä, ja että en ehdi tehdä niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Ongelma oli se, että halusin aivan liikaa kaikkea. Jossakin vaiheessa ymmärsin, että minun ei tarvitse tehdä arjessa kaikkea mahdollista (kuten osallistua lampunvarjostinkurssille, opetella soittamaan kitaraa, juosta, katsoa elokuvia, kirjoittaa, lukea, joogata, osallistua näytelmäkerhoon, laulaa kuorossa jne), vaan voin valita kuhunkin elämänvaiheeseen muutaman hyvänolon jutun, joihin keskityn. Valitsin lukemisen (ja lukupiirin), jumpat, joogan, ruuanlaiton ja bloggaamisen, ja kas, yhtäkkiä huomaankin tekeväni vapaa-ajalla juuri niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Ehkä ensi keväänä osallistun sille lampunvarjostinkurssille, jos siltä tuntuu, mutta minun ei tarvitse tehdä kaikkea yhtä aikaa. Onnellisuus on priorisointikysymys.

2. Onnellisuus asuu hetkissä

Ekstaattinen onnellisuus ei ole pysyvä olotila, sillä ihminen on väistämättä välillä väsynyt, surullinen tai stressaantunut. Onnellisuuden määrää voi kuitenkin lisätä, jos hyväksyy sen, että onnellisuus ei vaadi aina seurakseen kynttiläillallisia, maailmanympärimatkoja tai uusien kokemusten valtamerta. Onnellisuus asuu pienissä hetkissä arkisenkin elämän keskellä: kehräävässä kissassa, hyvässä ruuassa, puiden välistä siivilöityvässä auringonvalossa. Onnellisuutta tulee, jos avaa silmät elämän pienille hetkille ja tarttuu niihin.

3. Kaikki eivät tykkää sinusta ja se on ihan OK.

Erityisesti nuorempana koin vahvaa tarvetta miellyttää jokaista kohtaamaani ihmistä niin ulkonäöllisesti kuin luonteenikin puolesta. Arvatkaa onnistuinko ja väsyykö ihminen, jos yrittää tavoitella jokaikisen kohtaamansa ihmisen hyväksyntää. Ikä on tuonut armollisuutta erityisesti ulkonäön suhteen, mutta luonnejutun kanssa työskentelen vielä. Olen kuitenkin oppimassa, että olin sitten miten kaunis, hauska, älykäs ja herttainen hyvänsä (mitä kaikkea ilman muuta olen :D), niin tulen aina kohtaamaan ihmisiä, jotka käyttäytyvät minua kohtaan töykeästi tai välinpitämättömästi. Ehkä he eivät tykkää minusta tai ehkä heillä onkin juuri sillä hetkellä vain aivan hirveä nälkä. On uuvuttavaa yrittää tulkita omaa arvoaan jokaisen vastaantulijan katseesta. Sinä olet arvokas ilman vieraiden ihmisten hyväksyntääkin.

4. Epäonnistuminen on alku. Älä pelkää sitä niin hervottoman paljon.

Vaikka olen tehnyt elämässäni paljon asioita, joita olen halunnut, olen jättänyt paljon myös tekemättä. Pääasiassa siksi, että pelkään epäonnistuvani. Epäonnistumisen pelko on varmasti yksi suurimmista (ja inhimillisimmistä) esteistä ihmisen ja hänen unelmiensa välissä. On helpompaa jäädä siihen tuttuun, vaikka hieman ikäväänkin, kuin ottaa riski, kokeilla uutta ja ehkä epäonnistua. Tässä minullakin on todella paljon opittavaa. Olen oppinut armollisuuden, tulisiko seuraavaksi rohkeus?

5. Aina ei tarvitse kehittyä

Tämä on ehdottomasti yksi ihanimmista oivalluksistani. Luulen, että olen saanut sen alunperin joogasta, mutta laajentanut sitä vähitellen muihinkin elämän osa-alueisiin sopivissa määrin. On vapauttavaa todeta, että minun ei tarvitse tulla koko ajan paremmaksi jossakin, vaan voin tehdä tiettyjä asioita vain koska nautin niistä. Esimerkiksi joogassa minulle riittää oikein hyvin se ihana läsnäolon ja lämmön tunne, eikä minun tarvitse tulla fyysisesti yhtään paremmaksi tai notkeammaksi nauttiakseni siitä. Tavoitteet tekevät hyvää ja ajavat ihmistä elämässä eteenpäin, mutta aina ja kaikessa ei tarvitse kehittyä. Välillä voi vain tehdä, olla ja nauttia. Tarpeellista, mutta ei aina niin helppoa tässä suorituskeskeisessä maailmassa, jossa vertaamme itseämme muihin ja haluamme aina vain lisää.

6. Älä yritä tavoitella onnellisuutta

Joku viisas on joskus sanonut, että "Kysy itseltäsi oletko onnellinen ja lakkaat olemasta." Olen vähitellen alkanut olla samaa mieltä. Jos onnellisuuden tavoittelusta ja oman navan kaivelusta tulee elämän keskipiste, ei rennolle läsnäololle ja tyytyväiselle olotilalle jää tilaa. Aina löytyy jotain, mikä voisi olla toisin ja jossitellaan, että sitten kyllä olisin onnellinen, jos... [olisin laihempi], [minulla olisi romanttisempi mies], [saisin tehdä työtä, joka ei tunnu työltä]. Mitäpä jos onnellisuutta on kuitenkin riittävästi täällä jo nyt, eikä aivan koko elämää tarvitsisi tuhlata sen odottamiseen?

Tällaista kevyttä torstaipohdiskelua siis tänään :) Ei taida olla sopivampaa jatkoa tälle illalle, kuin edessä häämöttävä hatha-jooga ja sauna sen jälkeen.

Minkälaisia ajatuksia nämä onnellisuusoivallukset herättivät? Puhuttelivatko vai ärsyttivätkö? Oletteko tehneet saman- tai omantyylisiä oivalluksia? :)