25. huhtikuuta 2016

Miten luopua jostain, josta luopuminen tuntuu mahdottomalta?

Oletteko te olleet koskaan tilanteessa, jossa arvelette, että jonkinlaiset ruokavaliomuutokset saattaisivat olla avain kohti parempaa oloa, mutta ette ole kunnolla kokeilleet näitä muutoksia, koska niiden vaikutuksista ei ole etukäteen takeita? 

Minulla diagnosoitiin pari vuotta sitten endometrioosi, minkä myötä sain selityksen lamauttaville, pari kertaa päivystykseenkin vieneille vatsakivuilleni. Endometrioosissa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolelle, mikä aiheuttaa erilaisia kipuja ja usein myös lapsettomuutta. Diagnoosin saaminen oli minulle helpotus, sillä usein podin huonoa omatuntoa sairastamisesta ja mietin, että onko tämä normaalia, onko kaikilla naisilla oikeasti tällaista?

Endometrioosi on aiheuttanut minulle paljon harmia, mutta onneksi olen kuitenkin pystynyt elämään melkein (:D) normaalia elämää siitä huolimatta. Olen opetellut tietoisesti kiitollisuutta, hetkessä elämistä ja pienistä asioista nauttimista. Vaikka ehkä toisinaan tällainen "positiivinen psykologia" voi tuntua muista ärsyttävältäkin, on se minulle ainakin ollut tärkeänä osana tukemassa henkistä hyvinvointiani. Olen kaikesta huolimatta aidosti onnellinen ja kiitollinen tästä elämästä, joka minulla on :)


Nyt erilaisten oireiden kanssa ollaan kuitenkin tultu siihen pisteeseen, että minulle ei jää oikeastaan muita vaihtoehtoja, kuin kokeilla ruokavaliomuutoksia niiden helpottamiseksi. Endometrioosiin ei ole parannuskeinoa, mutta paljon on arveluita/kokemuksia siitä, miten sen oireita voidaan helpottaa vähentämällä (tai jättämällä kokonaan pois) ruoka-aineita, jotka pahentavat kipuja ja aiheuttavat kehoon matalatasoisia tulehduksia. 

Olen toki miettinyt ruokavaliomuutosten tekemistä aiemminkin, mutta en koskaan kovin tosissani, sillä "kiellettyjen" ainesten lista on tuntunut todella masentavalta. Vai mitä sanotte tästä listasta?

Vehnä (mielellään kaikki gluteeni)
Maitotuotteet
Punainen liha
Kahvi
Valkoinen sokeri (karkit jne)
Alkoholi
Soijatuotteet
Näiden lisäksi omenat, sipuli yms saattavat ärsyttää vatsaa

Itse kun jättäisin nämä kaikki pois kerralla, häviäisi ruokavaliostani varmaan 60 % :D Ei siis ihan pieni muutos minulle. Joskus kuitenkin tulee vastaan hetkiä, jolloin oma terveys on paljon tärkeämpää kuin vanhat tottumukset ja mieltymykset. Tiedän, etten pysty jättämään kaikkia listan mukaisia asioita ruokavaliostani pois kerralla, sillä tarvitsen aikaa ja energiaa löytääkseni korvaavia tuotteita tilalle. Tuskin myöskään tulen pyrkimään 100% kieltoihin loppuelämäni ajaksi, sillä se tuntuu ainakin tällä hetkellä sangen mahdottomalta ajatukselta!


Jostain on kuitenkin aloitettava ja ajattelin ensialkuun kokeilla jättää pois maidon, jota juon paljon (en kuitenkaan ainakaan vielä suosikkiaamupalaani maitorahkaa) sekä vehnätuotteet. Punaisen lihan ja soijatuotteiden vähentäminen on helppoa, sillä syön niitä muutenkin vähän. Karkin korvaaminen terveellisemmillä herkuilla olisi kaikilla mittapuilla järkiteko ;) Kasvisten määrän lisääminen tuntuu myös hyvältä ajatukselta :)

Järjellä ajatellen muutosten pitäisi siis olla "helppoja", varsinkin, jos ne tuovat helpotusta olooni ja vievät ruokavaliota entistä värikkäämpään ja kasvispainotteisempaan suuntaan. Tunteella ajatellen tuntuu kuitenkin haikealta ajatella, että en esimerkiksi enää voisi syödä viikonloppuna (vehnä)tortilloita kylmän maitolasin kera, puhumattakaan jälkkärikahvikupposesta! Kaikelle löytyy toki varmasti aina hyvät korvaavat vaihtoehdot, mutta miten isolta urakalta tuntuukaan alkaa opetella pois siitä omasta tutusta tavasta syödä! Me ihmiset vaan niin tykätään kaikesta tutusta ja turvallisesta ;)


Juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että *snif*, mutta huomenna on olo varmasti taas jo toiveikkaampi. Edelleen kiitollisena siitä, että minulla on terveet jalat, joilla liikkua, terävä pää, jolla ajatella, vakinainen työ, joka tuo taloudellista turvaa ja silmät, jotka ovat auenneet entistä vahvemmin mm. luonnon kauneudelle. Ehkä vielä jonain päivänä sitten myös rauhallisempi maha sekä suu, joka nauttii uusista vehnättömistä/maidottomista/ sokerittomista/mistälie ruokakokemuksista :)

Oletteko te joutuneet luopumaan joistakin asioista ruokavaliossanne ja millaisia ajatuksia se herätti? Onko teillä kokemuksia ruokavaliomuutoksista, joilla on ollut positiivisia vaikutuksia oloonne ja terveyteenne?

7 kommenttia :

  1. Itselläni ei ole kokemusta endometrioosista, mutta ammattini puolesta kyllä nähnyt, miten kivuliasta se tosiaan onkaan, ja aiheuttaa harmia kuukausittain. Mutta ihanaa, että olet jaksanut positiivisella ajattelulla tsempata itseäsi jaksamaan.. <3 Mutta mitä tuohon ruokavalioon, kannustan sinua hurjasti! Itselläni oli niitä lukuisia vatsavaivoja, ja oma hyvinvointi noussut ihan hurjasti kun olen jättänyt myös lähes kaikki samat ainesosat pois ruokavaliiostani, mitä kirjoititkin.. lukuunottamatta kahvia. Varmasti löydät mieluisia vaihtoehtoja! Mutta kuten sanoitkin, muutoksia kannattaa tehdä pikkuhiljaa..

    Vehnä -- vehnätuotteet voi korvata gluteenittomilla ja kauratuotteilla. Ja tortillalättyjä löytyy maissista tehtyinä.

    Maitotuotteet -- mantelimaidosta, kookosmaidosta ja kauramaidosta voi tehdä herkullisia esim. chiasiemenvanukkaita ja tuorepuuroja. Rahkalla ei varsinaisesti löydy korviketta, mutta muunlaisia vaihtoehtoja kantsii etsiä. Rahkan pehmeyden tyylistä tuo smoothien esim. avocado.

    Punainen liha -- Näistä löytyikin sulla jo lukuisia muita vaihtoehtoja.

    Kahvi -- Oh man. Tämä olisi paha. Sopiiko tee?

    Valkoinen sokeri (karkit jne) - Stevialla, hunajalla, banaanilla, taateleilla saa makeutta.

    Alkoholi - Noh, ei lie tippa tapa, mutta ilman pärjää vallan hyvin. :)

    Soijatuotteet - manteli-, kaura- ja kookosmaitotuotteet.

    Näiden lisäksi omenat, sipuli yms saattavat ärsyttää vatsaa -- Minä siedän paremmin päärynää ja olen vähentänyt myös sipulin syömistä.

    Mutta toivottavasti huomaat olossa hyvää muutosta, joka saa valitsemaan aterioillesi hyviä valintoja. Lopulta rajoitteet on ainakin minulla vain monipuolistanut ruokavaliota.. vaikka alkuun hankalalta vaikuttikin. Tsemppiä!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Satu KIITOS kannustavista sanoista ja näistä vinkeistä ja vaihtoehdoista! Mieltä lämmitti ja lämmittää edelleen <3 On hienoa kuulla, että olet saanut helpotusta omiin vatsavaivoihisi ruokavaliota muuttamalla. Olen ennen kaikkea iloinen puolestasi, ja tokihan positiivisten kokemusten kuuleminen motivoi myös itseä jatkamaan muutosten polulla.

      Olen ottanut tässä nyt tosi pieniä askeleita, mm. jättänyt maidon juomisen kokonaan (juustoja ja rahkaa edelleen) ja lisäksi pyrkinyt leikkaamaan viljojen määrän minimiin, pois lukien kauran. Nämä ovat olleet minulle helppoja muutoksia, hankalampiakin tuosta listalta löytyy. Mutta kokeilen ensin näin ja teen suunnanmuutoksia aina tarpeen mukaan :) Ihanaa loppuviikkoa sinne!

      Poista
  2. Hei Tiina! Ymmärrän hyvin tunteesi ja ajatuksen luopumisen tuomasta menetyksen fiiliksistä. Toivottavasti et siis tulkitse ajatuksiani epäempaattisena, koska olen tosiaan pahoillani puolestasi. Kuitenkin, uskallan rohkaista sinua muutoksiin hyvillä mielin. Tässäkin asiassa todennäköisesti vanhojen asioiden pois jättäminen tekee tilaa uusille, paljon paremmille. Tein meillä perheessä totaalisen ruokavalioremontin reilu 10 vuotta sitten ja sillä tiellä ollaan edelleen (varsinkin itse olen). Ruokavaliossani ei ole ollenkaan kahvia, mitään sokeria, mistään viljasta tehtyjä jauhoja, ei käytännössä juuri koskaan soijatuoteita, enkä juo maitoa. Juustoja käytän, myös ruoassa, mutten tietenkään aina ja jogurtteja smoothieissa, mutta ne voisin hyvin korvata esim. kookos-, pähkinä- ja mantelijuomilla kokonaan. Nuo rajoitukset tein ja ne ovat pitäneet. Lopputuloksena syön nyt PALJON parempaa, terveellisempää, monipuolisempaa ja ihanampaa ruokaa. En ole tietoisesti mitenkään rajoittanut punaista lihaa tai alkoholia, mutta huomaan, että ne ovat kuin itsestään koko ajan vähentyneet. Tätä vinkkasi joogaopettajanikin jo vuosia sitten; säännöllinen joogaaminen yleensä vain saa ihmisen syömään vähemmän lihaa ja käyttämään vähemmän alkoholia. Näin on pikkuhiljaa käynytkin. Menee päiviä, etten syö punaista lihaa ja pidän enemmän kalasta ja valkoisesta lihasta. Ja menee viikkoja, ettei edes tee mieli alkoholia. Ja kahvista en vain ole koskaan pitänyt. Nyt on teekin jäänyt käytännössä pois ja juon yrttijuomia. Tämä kuulostaa tosi tylsältä, mutta on kaikkea muuta. Kun tein muutoksen, harjoittelin, otin selvää, luin, testasin ja kokelin sokeritonta, jauhotonta jne, (eli vhh) ruokavaliota ja siihen meni oikeasti kaikki liikenevä aika noin 3 kk. Silloin asioista ei yleisesti kovinkaan paljoa tiedetty ja ympäristö piti minua varmaan aika outona. Sittenhän moni muukin alkoi kiinnostua ja aloin jakaa reseptejä ja tietoa ja jossain vaiheessa bloginikin syntyi reseptipankikseni. Siellä kaikki (ehkä yhtä juhlakakkua lukuunottamatta) reseptit ovat jauhottomia, sokerittomia, ei juuri missään soijaa, kahvia, alkoholia tosi vähän ja paljon ruokia ilman punaista lihaa. Pitäisi jossain vaiheessa uusia luokitusta, koska esim. vegeä on jo paljon, mutta myös kanat ja kalat ja kasvislisukkeet löytyvät nytkin helposti. Yritän vain sanoa, että nyt mahdottomalta tuntuva muutos on täysin mahdollinen ja sillä tulee olemaan myös kaikkeen hyvinvointiisi postiivinen vaikutus. Nykyään on niin hyvin kaikkea saatavilla ja esim. maito helppo korvata terveellisemmillä ja vähintään yhtä hyvillä vaihtoehdoilla. Itse en millään vaihtaisi enää ruokavaliotani pois, päinvastoin, siitä on tullut ilon ja intohimon aiheeni ; ) Voimia, onnea ja tsemppiä ajatuksiisi ja muutoksiisi <3

    VastaaPoista
  3. Olen itse kokeillut vaikka minkälaista ruokavaliota ja jättänyt erilaisia tuotteita pois terveyden edistämiseksi tai eettisistä syistä. Paras tapa on ajatella mielummin, että mitä sillä saa kun jättää jotain pois, eikä sitä mitä menettää. Ruokavaliota ei kannata tietenkään myös heittää kertaheitolla uusiksi, vaan lähteä kokeilemaan juuri tuolla tavalla tuote kerrallaan ja ainakin minimoida maidon, lihan, vehnän yms käyttö. Itse ryhdyin joskus vegaaniksi ja eka ajatus oli kauhu, koska tajusin että en voi koskaan enää syödä tuplaa :D Nykyän en ole enää vegaani, mutta silti yritän syödä enimmäkseen kasviperäistä ravintoa :)

    Kiva kun jätit blogilinkin Instagramiin niin pääsin lukemaan :)

    VastaaPoista
  4. Ensinnäkin olen pahoillani miten iso ja kurja tauti sulla on, mutta samalla ylpeä kuinka hyvin olet sen kanssa elänyt. Ruokavaliomuutoksilla haetaan varmasti sinulle parempaa oloa, joten kyllä niitä kannattaa kokeilla vaikka se aluksi vaikealta tuntuukin. Nykyään on niin paljon korvaavia tuotteita että varmasti pystyt löytämään itsellesi sopivia tuotteita. Anna aikaa :)! Satulla oli paljon hyviä vinkkejä. Mä käytän paljon kaurajauhoja, en juuri enää vehnää (paitsi hiivan kanssa), ja niillä saa erinomaisia juttuja tehtyä.. Pannaria esim banaanimakeutuksella ja mantelimaidolla -> toimii :)! Tsemppiä sulle tosiaan muutosten keskellä! Ja toivotaan sulle hyvää terveyttä! <3

    VastaaPoista
  5. Jätin vuoden vaihteessa ruokavaliostani gluteenin kokonaan pois, keliakiaa minulla ei ole diagnosoitu, mutta jatkuvat vatsakivut, turvotus yms. kertoi vahvasti siitä, että jonkinlainen ongelma on. Nyt neljä kuukautta myöhemmin voin todeta tämän luopumisen olleen oikea ratkaisu. Olo on loistava, enkä varmasti palaa enää ns. normaaliin ruokaan.

    VastaaPoista
  6. Ikävä kuulla että joudut kärsimään endometrioosista. Voin vain kuvitella kuinka rankkaa se mahtaa olla... Haluan ehdottomasti kannustaa ruokavalion muutokseen oireiden helpottamiseksi! Itse aloin karsimaan juuri noita listaamiasi ruoka-aineita pois muutama vuosi sitten kun tajusin että mulla on jatkuvasti vaikeeta herkän vatsani kanssa. Kun pikkuhiljaa haki vaihtoehtoja eri ruoka-aineille niin siitä tuli tapa, ja kun huomasi että muutokset auttoi niin se kannusti pysymään niissä. Kova pala olisi ollut jos olisikin yhtäkkiä esim. allerginen noille kaikille ja joutuisi 100% pitäytymään erossa. Se että silloin tällöin viikon mittaan syö joitain noista listassa olevista asioista (esim. vehnätuotteita, maitotuotteita) ei onneksi vaikuta ainakaan mun vatsaan juurikaan eikä "pilaa" mitään, nyt kun perusruokavalio on kunnossa, mikä tuo elämään sen joustavuuden mitä ruokavaliolta kuitenkin kaipaa. Ihan muutama asia on sellainen mitä mun ei käytännössä kannata syödä koskaan ilman että niillä olisi välitön vaikutus vatsaan: omena, päärynä, parsa, sienet ja paprika.

    Pikkuhiljaa siis muutoksia kohti kokeillen :) Tsemppiä!

    VastaaPoista

Bloggaamisessa parasta on keskustelu. Olisi tosi mukavaa kuulla mitä ajattelit, kun luit tämän tekstin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...