8. marraskuuta 2015

Melkein unelmieni liikuntaviikonloppu

Viime viikonloppu Berliinissä oli mukava, mutta hektinen. Olimme menossa aamusta iltaan. Mitä enemmän ikää tulee mittariin, sitä enemmän tunnistan itsessäni kaipuun rauhoittumiselle tällaisten vauhdikkaampien viikonloppujen jälkeen. En jaksa paahtaa koko ajan sata lasissa, vaan olen huomannut, että minulle sopii sellainen sopiva vauhdin ja hidastamisen aaltoliike. Väsyn, jos vauhti on kovaa liian pitkään ja toisaalta taas passivoidun, jos elämä on liian seesteistä ja ennustettavaa. Jokaisella on omat keinonsa ladata akkuja ja pysyä vireessä, ja ne itselle sopivat tavat löytyvät varmaankin parhaiten kokeilemalla ja omaa sisintään kuuntelemalla.

Tämän viikonlopun vietimmekin pitkälti kotioloissa rentoutuen ja vähän myös rästiin jääneitä kotitöitä tehden. Luin aika paljon, kudoin vähän ja kirjoitin kynä sauhutuen vastauksia Linjassa itseni kanssa - haasteen tehtäviin. Sen lisäksi liikuin jokaisena päivänä itselleni mieluisalla tavalla, ja voisin melkein todeta, että näistä aineksista on minun unelmien liikuntaviikonloppu tehty!

Perjantai: Jooga (lempeä flow)

Olen joogannut kesän jälkeen todella vähän ja huomannut sen kiristyneinä lihaksina ja ennen kaikkea helpommin kiristyvänä pinnana :D Jooga ei ole mikään ihmelääke, joka tepsisi kaikkiin vaivoihin, mutta siinä on kuitenkin jotain minulle ainutlaatuisen sopivaa. Analysointiin taipuvainen mieleni haluaisi kovasti keksiä jonkin konkreettisen selityksen sille, miksi joogaamisesta tulee niin kokonaisvaltaisesti hyvä olo. Olisi mukava ymmärtää miksi usein joogatessani huokaan ääneen hyvää oloani ja mistä se onnellinen tunne tulee. Ehkä se johtuu lihaksista vapatuvasta kireydestä tai kenties luvasta unohtaa hetkeksi huolet ja velvollisuudet? Tiedä häntä, mutta uskon, että te muut joogaajat tiedätte mitä tarkoitan. Ja mikseipä tuon tunteen voi hyvin saada muistakin lajeista :)



Aloitin viikonlopun siis joogaamalla. Valitsin Yoogaiasta yhden lempitunneistani, 45 minuutin mittaisen lempeän flown, sytytin pari kynttilää ja aloin vähitellen laskeutua kohti rennompaa olotilaa. Alkuun mieli oli aika rauhaton, mutta loppua kohti olo alkoi rauhoittua liikkeen ja hengityksen mukana. Olen huomannut, että joogalajeista minulle sopii parhaiten juuri flowmaiset tunnit, joissa liikutaan koko ajan hengityksen tahdissa. Aurinkotervehdyksiä, lempeitä venytyksiä ja kiertoja. Liikkeen yhdistäminen hengitykseen tuo väkisinkin ajatukset matolle ja lämmön kehoon. Tykkään <3

Lauantai: Jalkatreeni kuntosalilla


Jalkatreenipäivä, lempipäivä ;) Lauantain rauhallisen aamupalan jälkeen suuntasin tekemään salille hikisen jalkatreenin ohjelmalla, jonka julkaisin taannoin täällä blogissakin (klik). Ai että miten teki hyvää päästä Berliini-viikonlopun jälkeen taas punttailemaan oikein kunnolla. Usean lepopäivän jälkeen jaloissa oli voimaa ja pystyin lisäämään painojakin muutamaan liikkeeseen. Erityisesti huomaan pakaralihasten vahvistuneen, kiitos lantionnostojen ja taljapotkujen.

Onnistumisen iloa tuotti tällä kertaa suorin jaloin maastaveto, joka minulla tuntui pitkään ikävästi alaselässä. Olen vihdoin saanut vihiä tekniikasta sekä riittävästi voimaa keskivartaloon niin, että saan liikkeen tuntumaan sinne minne pitääkin. Eihän hyvällä SJMV-tekniikalla ole toki elämän suuressa mittakaavassa mitään merkitystä, mutta silti on mukavaa kokea omia pieniä onnistumisia liikunnan saralla!


Rutkasti lisää salimotivaatiota on tuonut tämä paperilappunen, johon merkkailen sarjojen välissä toistot ja painot. Kirjanpidon avulla näkee hyvin missä kohtaa tapahtuu edistystä ja missä ehkä jumitetaan hieman. Vaikka minulla ei ole kuntosalitreenien suhteen oikeastaan mitään konkreettisia tavoitteita (hyvä olo pääasiassa), niin silti treenien kirjaaminen paperille on tuonut harjoitteluun ryhtiä ja mielekkyyttä. Suosittelen kokeilemaan, jos ja kun kuntosaliharjoittelu on tuntunut joskus pelkältä haahuilulta :)

Sunnuntai: Love2Dance - tanssitunti



Jalat alkavat olla sen verran tottuneita punttitreeneihin, että ne eivät onneksi mene enää täysin toimintakyvyttömiksi treeniä seuraavina päivinä. Pääsinkin tänään ilokseni kruunaamaan viikonlopun huikealla Love2Dance - tanssitunnilla :) Kukin ohjaaja saa suunnitella kyseisen tunnin sisällön itse, joten tunneissa on eroja, mutta olen löytänyt oman lempparituntini, joka saa aikaan sekä hymyn että kylmät väreet. Ilon ja tunnelatauksen. Tänään päästiin jammailemaan mm. Antti Tuiskun Keinutaan - biisin tahtiin. Voisiko mikään olla parempaa? ;)

Kirjoitin tämän jutun otsikkoon, että tämä oli melkein unelmieni liikuntaviikonloppu. Jooga, tanssi ja kuntosali ovat tällä hetkellä lempiliikuntamuotojani, mutta kyllä hyvään liikuntaviikonloppuun kuuluisi ehdottomasti myös kulkemista luonnossa. Kävellen, hölkäten tai kätköillen. Lisäksi unelmien liikuntaviikonloppu olisi vieläkin unelmaisempi, jos osan treeneistä saisi jakaa kaverin kanssa :) Tänä viikonloppuna treenasin yksin, ihan mukavaa sekin, mutta kyllä vain jaettu ilo tuplaantuu myös liikunnan saralla! Lämmöllä muistelen mm. viikonloppua, jolloin kokoonnuimme neljän blogitytön kesken liikkumaan ja rentoutumaan Vierumäelle (klik) :)

Minkälaisia liikuntajuttuja kuului teidän viikonloppuun? Entä minkälainen olisi teidän unelmien liikuntaviikonloppu? :)

14 kommenttia :

  1. Hei,

    ihanan kuuloinen liikuntaviikonloppu sinulla! Sama juttu mulla, että ei saa olla liikaa touhua joka viikonloppu, mutta silti pitää olla aina välillä menoa ja tekemistä. Eli sopivassa suhteessa kumpaakin. Välillä tarvitsee niitä viikonloppuja, kun ei ole ennalta sovittuja menoja tai aikatauluja. Mennyt viikonloppu oli juuri sellainen mukavan rauhallinen kotiviikonloppu, joka oli liikunnan kannalta myös miltei täydellinen. Lauantaiaamuna oltiin miehen kanssa jätemäen portaissa ja eilen kätköiltiin ja kuljettiin Sipoonkorvessa. Sateesta huolimatta tuli oltua reilu 2,5 tuntia ja olihan se vaan rentouttavaa. Täydellisen liikuntaviikonlopusta olisi tehnyt vielä itsekseen juostu lenkki perjantaina, mutta iltamenon takia jäi väliin, mutta eipä tuo niin vakavaa.

    Mukavaa marraskuuta Sinulle! Tämä vuodenaika on muuten mulle paras kaikista, olen niin jouluihminen kuin olla ja voi, että en lannistu pimeydestä ollenkaan, vaan virittelen tohkeissani kynttilöitä ja valoja :)

    -Terhi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Terhi! Oli kyllä ihanan rentouttava viikonloppu. Sopivasti lepoa ja liikuntaa :) Teki hyvää ottaa vähän iisimmin reissuviikonlopn jälkeen. Tosi mukavalta kuulostaa myös teidän viikonloppu! Ihana, että pääsitte ulkoilemaan ja erityisesti kätköilemään ;) Mulla jäi ulkoilut harmillisen vähälle, kun muka pitelin sadetta, mutta tottahan se on, että varusteilla voi hyvin sadetta vastaan suojautua!

      Oi ihanaa marraskuuta ja joulun odotusta sinnekin <3 Minullakin on nyt erilainen fiilis joulun suhteen, kun laitetaan sitä ekaa kertaa tänne meidän omaan kotiin!

      Poista
  2. Kivan kuuloinen viikonloppu! :) Omaan treeniviikonloppuuni kuului kotijoogaa, balettia ja pieni lihaskuntojumppa kotona, kun salilla äheltäminen ei nykyään pahemmin huvita. Täydelliseen liikuntaviikonloppuun voisi kuului lisäksi vielä lenkki kauniissa säässä, mutta koska tuonne tihkusateeseen ei huvita lähteä, niin ei auta muu kuin tyytyä sisälajeihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa kivalta ja monipuoliselta sinunkin viikonlopun liikkumiset. Ihania nuo jooga ja baletti! Rauhoittumista ja hetkeen uppoutumista :) Juuu viikonloppuna ei kyllä säillä liiemmin hemmoteltu, joten jäi ulkoilut harmillisen vähälle täälläkin. Ensi viikonloppuna toivottavasti vahinko takaisin!

      Poista
  3. Kuulostaa kyllä mukavalle ja varsin monipuoliselle viikonlopulle. :) Itse nautin viikonloppuna maalaismaisemista ja kävin juoksemassa kahden ja puolen tunnin pitkän polkujuoksulenkin.. :) Ja oih, tuo meidän vierumäkiweekend. Ihan paras!!
    Iloa marraskuuhun!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi, polkujuoksulenkki kuulostaa aivan ihanalta! Voin kuvitella miten hyvä olo on ollut sen jälkeen :) Metsän raikkautta kaipaan itsekin. Ja totta tosiaan, Vierumäellä oli niiiin mukavaa! Lämmöllä kyllä muistelen sitä ja olen iloinen siitä, että saatiin sellainen miitti järjestettyä <3 Aurinkoista mieltä sinnekin!

      Poista
  4. Ihanan liikunnallinen viikonloppu! :) Mun unelmaliikuntaviikonloppu on kyllä varmaan aika pitkälti sellainen kuin meillä oli Vierumäellä viime tammikuussa! Se oli kivaa!! Viime viikonloppuna ei tullut paljon liikuttua, kun kärvistelin supistuksissa! :D Onneksi palkinto oli mitä parhain! <3 Kivaa viikkoa Tiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppu oli kyllä ihana! Vastapainoa Berliinin city-menolle :) Mutta Karkki, sulla se vasta viikonloppu olikin!!!! <3 Ei ehkä sille kestävyyssuoritukselle löydy vertaa ;) Mutta palkintona tosiaan ihaninta, mitä maailmassa olla voikaan! Ihania vauvantuoksuisia, ihmetyksen ja onnentäyteisiä päiviä sinne!

      Poista
  5. Kuulostipa kivalta viikonlopulta 😊 Odottelen itse ensi viikonloppua, mikä on harvinainen vapaa viikonloppu. Vapaina viikonloppuina on ihanaa vaan keskittyä itseensä ja se sisältää myös aina liikuntaa. Jos saisin toivoa niin mielelläni sisällyttäisin siihen jalkapalloa, tanssia ja jonkun jumppatunnin, missä hiki lentää ja hädin tuskin pääsee omin jaloin kotiin 😄 Jalkapallosta innostuneena parin päivän turnaukset ovat myös loistava tapa viettää viikonloppu. Tämä viikonloppu meni hieman puihin liikuntojen suhteen, kun flunssa iski päälle, mutta ensi viikonloppuna sitten ☺

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Suvi! Olipa mukavaa lukea pitkästä aikaa sun kuulumisia :) Mukavalta kuulostaa sun ensi viikonlopun suunnitelmat! Toivottavasti toivut siihen mennessä ja pääset liikkumaankin :) Voin hyvin uskoa, että on tosi mukavaa viettää viikonloppu turnauksessa, jossa yhdistyy liikunta, kaverit ja urheilujuhlan tuntu! Tuosta hikijumpasta puheen ollen, mulla on juuri tuollainen suunnitteilla ensi viikonlopuksi, rääkeistä parhain ;) Mukavaa viikkoa ja marraskuun jatkoa sinnekin!

      Poista
  6. Voi vitsit, aikas kiva sporttiviikonloppu sulla ollut viime viikonloppuna <3! Ihanasti huoltavaa liikuntaa, voimaa ja aerobista - melkonen setti siis! :) Mäkin muistelen lämmöllä Vierumäkiviikonloppua. Sinne olisi kyllä ihana päästä uudestaankin ;) Se oli aikalailla täydellinen setti liikuntaa... lihaskuntoa, polkujuoksua, uintia ja hiihtoa ja uintia lisää.. ehkäpä olisin vielä lopetukseksi kaivannut jonkun rentouttavan joogan niin oltais oltu aika lähellä täyskymppiä. <3 Mun täydellinen liikuntaviikko kyllä kaipaa juoksua tai mieluusti polkujuoksua tai suunnistusta, jotta se vois olla aivan huippu. Onneks kelit on usein olleet nyt niin hyvät, että ulkona on saanut liikkua tarpeeksi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva ja monipuolinen! Ehkä nuo liikuntalajit meni vähän "väärässä järjestyksessä", kun eka tuli jooga ;) mutta kyllä joogaaminen toisaalta on aivan mahtis tapa aloittaa viikonloppu <3 Jooga tai vaikkapa Balancen tyylinen tunti olisi kyllä sopinut Vierumäki-weekendin loppuun tosi hyvin! Liikkuminen ulkona, juosten tai vaikka kävellen, tuo kyllä ehdottomasti hymyn ja hyvän fiiliksen :) Mukavaa viikonloppua Hannaseni!

      Poista
  7. Kuulostipa aika loistavalta ja urheilulliselta viikonlopulta! Kaikki tasapainottivat toisiaan ja sehän on juuri parasta keholle ja mielelle, että tulee tehtyä monipuolisesti eri juttuja. On niin kiva kuulla että sun sali-innostus on edelleen katossa!

    Mulla on joogailu jäänyt nyt parin viikon ajan lähes täysin, mutta jos viikonloppuna ehtisin laittaa Yoogaiasta jonkun mukavan tunnin pyörimään. Tämän viikon urheiluun liittyvä oivallus on ollut se, että jos juo kahvia juuri ennen kuin lähtee juoksemaan niin kylläpäs juoksu sujuu hyvin :D Tuntuu että olisi jaksanut jatkaa loputtomiin. Pitääpä ottaa tavaksi ajoittaa kahvi juuri ennen lenkkiä jos sillä aina on tuollainen vaikutus, hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monipuolisuus ja melkein kaikkien lempparilajien yhdistyminen yhteen viikonloppuun takasi kyllä hyvän mielen ja olon :) Sali-innostus on ehdottomasti katossa edelleen! Muutaman viikon päästä saan myös uuden ohjelman, joten siitä tulee toivottavasti vielä lisäpotkua :)

      Mullakin oli joogat tauolla melkein koko alkusyksyn, enkä vieläkään ole ihan päässyt siihen rutiiniin, mutta pyrin kuitenkin joogaamaan kerran viikossa sen tuoman hyvän mielen vuoksi! Missään nimessä ei kuitenkaan kannata ottaa stressiä siitäkään, koska sitten vaikutukset ovat nurinkuriset :-) hih, hyvä kahvioivallus! Mä huomasin taannoin samanlaisen efektin kun söin karkkia ennen lenkkiä. Sitä en tosin ehkä voi suositella montaa kertaa viikossa :D Kaipa opetus oli, että hiilarivarastot täynnä on hyvä juoksennella ;)

      Poista

Bloggaamisessa parasta on keskustelu. Olisi tosi mukavaa kuulla mitä ajattelit, kun luit tämän tekstin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...