11. lokakuuta 2015

What goes around comes around?

Ajan henki rohkaisee meitä tavoittelemaan unelmiamme ja ponnistelemaan parhaan mahdollisen elämän saavuttamiseksi. Pyrkimykset kohti henkilökohtaista hyvinvointia ovat mielestäni oikeutettuja, sillä onnellinen ja tasapainoinen ihminen on todennäköisesti myös taipuvaisempi levittämään ympärilleen positiivista energiaa. Jos joutuu rakentamaan oman jaksamisensa vuoksi ympärilleen suojamuurin, ei energiaa silloin välttämättä riitä jaettavaksi asti.

Jatkuvassa onnellisuusoptimoinnissa on kuitenkin vaarana liiallinen omaan napaan uppoutuminen ja toisten ihmisten "unohtaminen". Kyse ei todellakaan aina ole tietoisesta itsekkyydestä, vaan ehkä siitä, että olemme yksinkertaisesti sisäistäneet liiankin hyvin kaikkialla vallitsevan viestin siitä, miten "asenne ratkaisee" ja miten "kukin meistä on oman onnensa seppä".

Kukaan meistä ei kuitenkaan selviä täällä yksin, vaan vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa on oleellinen osa ihmisen elämää. Vaikka söisimme kuinka terveellisesti hyvänsä ja liikkuisimme yli terveyssuositusten, voi elämä tuntua vajaalta, jos siinä ei ole tilaa aidoille kohtaamisille muiden ihmisten kanssa. Monesti kun kuulee sanottavan, että toisen ihmisen saaminen onnelliseksi on myös lyhin reitti omaan onneen!

Tällaista askartelin eilen pienessä luovuudenpuuskassani  Hidasta Elämää - sivun juttua mukaillen :P

Itse olen pyrkinyt vähitellen laajentamaan fokusta oman hyvinvoinnin tavoittelusta enemmän myös toisten ihmisten huomioimiseen. Välillä kun on tuntunut, että olen saattanut hyvinvointietsinnöissäni keskittyä itseeni vähän liikaakin. Olen päättänyt aloittaa aivan arkisista teoista. Päästän kiireisempiä ihmisiä junaan ennen minua, pidän ovea auki ja toisinaan hymyilen, jos minua katsotaan silmiin (ei mikään itsestäänselvyys täällä pääkaupunkiseudulla ;)). Yhtenä päivänä autoin naista kantamaan kauppakassejaan, kun hänen kauppamatkansa sattui minun lenkkireittini varrelle.

En täysin tiedä mihin uskon tässä universumissa, mutta on ollut mukavaa huomata, että viime viikkoina myös omalle polulleni on sattunut erityisen ystävällisiä ihmisiä. Olisi mukava tietää, että olenko nyt vain taipuvaisempi havaitsemaan näitä tapahtumia vai voiko oikeasti olla niin, että maailmassa olisi jonkinlainen karma, jossa hyvää voi saada, jos itse myös antaa (pahoitteluni hihhuli-taajuudesta ;D). What goes around comes around, kuten lauluissakin sanotaan?

Eilen päästin täysine ostoskärryineni kassajonossa ohi miehen, jolla oli ostoksinaan vain kolme kissanruokapurkkia. Mies ilahtui ja samalla minäkin. Tein koko viikon isot ostokset kerralla, ja tavaraa kertyi vuorollani hihnan päähän enemmän kuin ehdin pakkaamaan. Ennen kuin huomasinkaan, jälkeeni tuleva nainen nappasi käteensä toisen muovipussin ja alkoi pakata tavaroita apunani! Kiittelin häntä yllättyneenä, ja nainen totesi vähän hämmentyneen oloisena, että "yllätin juuri itsenikin" :) Totesimme muutamalla sanalla miten pienillä teoilla voi piristääkään toista ihmistä, toivottelimme hyvää viikonloppua ja lähdimme hymyssä suin jatkamaan matkaa tahoillamme. Aivan ihana hyvän mielen kohtaamisketju :)


Pari viikkoa sitten tapahtui myös jotain, mikä on nostanut hymyn huulilleni monta kertaa sen jälkeenkin. Tulin ulos kuntosalin ovesta huomatakseni, että ulkona satoi kaatamalla. Siinä samassa viereeni ilmestyi ystävällinen hymy ja päälleni sateenvarjo. Tämä ohikulkija jakoi kanssani sateenvarjonsa ja reittiemme erotessa toivotti iloisesti mukavaa päivänjatkoa. Se tunne, jonka koin tuon jaetun sateenvarjon alla kävellessäni oli onnentäyteinen. Yllättävän hyvyyden kohtaaminen koskettaa.

Karmaa tai ei, olen varma siitä, että hyvät teot saavat aikaan positiivista energiaa niin vastaanottajassa kuin antajassakin! Tuntuu hyvältä nähdä hymy toisen ihmisen kasvoilla. Tulee hyvä mieli, kun tietää, että omilla teoillaan voi piristää toisen ihmisen päivää ja ehkä enemmänkin. Ollaan siis ystävällisiä toisillemme! Jokaisen pienen hyvän teon myötä maailmasta tulee ainakin sen yhden hymyn verran parempi paikka elää :)


Muistatteko te lähiajoilta jonkin tilanteen, jolloin olisitte ilahtuneet toisen ihmisen ystävällisestä teosta? Entä miten olette auttaneet / ilahduttaneet muita? Uskotteko, että hyvä kiertää? :)

10 kommenttia :

  1. Ihana postaus ja ihania kohtaamisia on sulla ollut :) Kyllä nää kertoo sen, että maailmassa on onneksi paljon hyväntahtoisuuttakin! Mulla ei oo noin säkenöiviä kohtaamisia ollut lähiaikoina, mutta oon aina iloinen kun autoilijat antaa tilaa suojatiellä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna!! <3 Juu kyllä tosiaan tällaiset kohtaamiset antaa uskoa siihen hyväänkin, jota monissa on :) Välillä tuntuu, että media ja maailma ovat täynnä huonoja uutisia, joten ainakin itselleni hyväntahtoisuuden kohtaaminen arkitasolla on tosi tärkeää! Se on kyllä mukavaa, kun autoilijat päästävät kulkemaan suojatien ohi :)

      Poista
  2. Luin tän postauksen eilen illalla, ja mitenkä näiden ajatusten siivittämänä oli ihana kellahtaa yöunille. Todellakin uskon, että hyvä kiertää. Ja metsä vastaa kuin sinne huudataan. Ihania kohtaamisia ollut, ja todellakin tuollaiset pienet asiat jäävät mieleen pitkiksi aikoihin. :) Pienillä asioilla voimme vaikuttaa ja hymy jonka annat, palaa takaisin. Ihanaa viikkoa Tiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Satu, kiva kuulla, että nämä ajatukset siivittivät kohti mukavia yöunia :) Näin sen kyllä on oltava, että hyvä lähtee kiertämään eteenpäin ja aina välillä se sitten osuu omallekin kohdalle! Tänään ilahdutti katsoa vierestä, kun nuorehko mieshenkilö tarjosi ruuhkajunassa istumapaikkaansa alle keski-ikäiselle naiselle. Ihanaa kohteliaisuutta! Samoin mukavaa loppuviikkoa sinne <3

      Poista
    2. Ihanaa kohteliaisuutta tosiaan!:) Mutta äh, kirjoitin tuon kommentin puhelimella ja nyt luettuani häiritseepä kirjoitusvirheet, mutta you got the point. :) Hymyä viikonloppuun!:)

      Poista
    3. Ei haittaa typot! En itse asiassa edes huomannut niitä, eli pointti välittyi kyllä :) Näissä kommenteissa on kyllä se huono puoli kun niitä ei pääse enää jälkikäteen muokkailemaan, mutta toisaalta ne ajatukset siellä takana on kuitenkin se pääasia! :)

      Poista
  3. Osut naulan kantaan. Pyrin myös huomioimaan ympärillä olevat ihmiset ja siitä tulee niin itselle kuin vastaanottajallekin hyvä mieli. Viime viikolla lähdin taas ajamaan kouluun ja kylmänä aamuna seitsemän jälkeen joku vieras jalankulkija hymyili minulle autoon. Jo siitä jaksoi iloita :)

    Vuosia sitten oli ollut poikkeuksellisen hauska työpäivä ja olin hilpeällä tuulella kun pääsin lähtemään töistä kotiin. Odotin liikennevalojen vaihtuvan vihreiksi, kun kävi sama kuin sinulle ja ylleni laitettiin sateenvarjo ja siinä sateenvarjonpitäjän kanssa hymyiltiin molemmat :D Olen nyt sitten jollain tapaa päätellyt kaikkien vastaavien tilanteiden kautta, että toisen hyvän tuulen aistii tai näkee tms. ja sellaista ihmistä on alitajuntaisesti helppo lähestyä. Tai sit kaikki on vain sattumaa :D

    Eräs tapaus on myös jäänyt mieleeni kun ruuhkassa kipitin metrolle portaita alas ja siinä matkalla joku nainen piti minulle ovea auki ja sanoin hänelle kiitos. Nainen kääntyi ja sanoi, että olipa mukavaa kuulla kiitos, koska kukaan ei normaalisti sitä sano. En tiedä, voiko se pitää paikkaansa.

    Vaikkei ole tekemässä mitään ystävällistäkään, jo puhuminen vieraille nostattaa molempien mielialaa. Olen itse ainakin huomannut, että kun ihmisille käy juttelee esim. junassa tai laivassa, he ovat varsin iloisia, että heistä ollaan kiinnostuneita. Toki matka menee myös joutuisammin. Se on tavallaan niin helppoa ja hauskaa puhua ihan vieraalle, kun tietää, että siitä ei kehkeydy mitään ystävyyttä ja saa kuulla asioita ja tarinoita hyvinkin erilaisilta ihmisiltä, joihin ei normaalisti tutustuisi.

    Tämähän herätti tunteita :D

    t: Tataii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Tataii ja kiitos mukavasta kommentista! Hauskaa kuulla, että sateenvarjon alle olet päässyt sinäkin :) Heräsin tästä sinun kommentistasi miettimään, että ehkä siinä tosiaan on perää, että ihmiset aistivat toisissa hyväntuulisuuden tms ja täten uskaltavat myös helpommin tulla juttelemaan tai auttamaan! Ehkä se on joku pieni hymynkare, avoin katse, ryhti, en tiedä... Mutta tottahan se on, ettei oikein kiukkuisen ja vihaisen näköisen ihmisen luo välttämättä tohdi mennä, vaikka hän se avun tarpeessa juuri silloin saattaisi ollakin ;)

      Suomessa on tosiaan vieläkin melko harvinaista sellainen "small talk"-kulttuuri, toisin kuin esim Yhdysvalloissa, missä se on osa normaalia ihmisten välistä vuorovaikutusta. Silti minustakin on usein mukavaa vaihtaa sana tai kaksi ohimennen myös tuntemattomien kanssa, jos tilanne sen sallii :)

      Kiitos vielä ajatuksistasi ja mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  4. Jälleen osui ja upposi sun postaus, vaikka näin myöhässä ehdinkin kommentoida! :) Mä olen niin samaa mieltä. Toisten ihmisten huomioon ottaminen ja yleinen ystävällisyys on jotain niin tärkeää. Pienikin ystävällinen ele tuntematonta kohtaan on usein olematon vaiva antajalta, mutta antaa vastapuolelle parhaimmillaan todella hyvän mielen ja jää pitkäksi aikaa mieleen. Juuri niin kuin noi sun kauppa- ja sateenvarjo esimerkit! Kun joku ilahduttaa kohteliaalla ja hyvällä käytöksellä niin toinenkin haluaa laittaa hyvän kiertämään ja se jos mikä synnyttää positiivisen kierteen :)

    PS. Hidasta elämää sivusto on paras! Aloin seurailla niiden Facebook-sivuja pari kuukautta sitten ja olen ammentanut sieltä niin paljon kaikkea ajattelemisen arvoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit ja että teksti herätti ajatuksia! Se on kyllä juuri niin, että se ystävällinen ele on antajaltaan usein todella pieni vaiva, mutta voi jäädä vastaanottajan mieleen piristämään pitkäksi aikaa :) Olen viime aikoina jotenkin herkistynyt huomaamaan niitä pieniä hyviä juttuja, joita ihmiset ihan arjenkin keskellä toisilleen tekevät ja niistä jos jostakin tulee hyvä mieli!

      Ja jep, Hidasta elämää - sivustolla on kyllä paljon hyviä juttuja! Moni niistä on herättänyt kipinän jatkaa pohdintoja täällä omankin blogin puolella :) Ps. huomenna nähdään, jee!!

      Poista

Bloggaamisessa parasta on keskustelu. Olisi tosi mukavaa kuulla mitä ajattelit, kun luit tämän tekstin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...