3. syyskuuta 2015

Onnellinen nyt (vai aina sitten myöhemmin?)

Uskon, että tietyt ihmiset tai tapahtumat voivat tulla elämäämme syystä. Syystä että oppisimme jotain itsestämme, tavastamme olla ja katsoa maailmaa. Uskon myös, että moni tällainen kohtaaminen voi mennä meiltä ohi täysin huomaamatta, sillä meillä on usein kovin kiire, uppoudumme näpyttämään kännyköitämme, emmekä välttämättä ole ylipäätään valmiita näkemään niitä asioita, joita kohti kuitenkin ehkä vääjäämättä vähitellen kuljemme. 

Otan esimerkin oikeasta elämästä. Vielä muutama vuosi sitten haparoin yrittäessäni muodostaa omanlaistani suhdetta työelämään, etsiessäni tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Toisinaan paiskin töitä aivan liikaa, toisinaan taas tuntui, että säännöllinen työelämä ei sitten alkuunkaan ole minua varten. Unohdin totaalisesti huolehtia omasta hyvinvoinnistani. En liikkunut juuri yhtään ja olin usein aika väsynyt. Haaveissani pyöri epämääräisiä mielikuvia boheemista elämästä, sitoutumattomuudesta ja yhä vain uusista seikkailuista meillä ja maailmalla. Näin jälkikäteen ajatellen ne olivat varmaankin aika luonnollisia tunteita siirtymävaiheessa matkustelun ja hauskanpidon täyteisestä opiskelijaelämästä kohti vähän vastuullisempaa aikuisen elämää. Silloin kun elin niiden keskellä, ne olivat minulle kuitenkin vahvoja ja tosia, kasvukipujakin ehkä. 

Kuva lainattu täältä.

Kunnes tuli päivä, jolloin istahdin taksin takapenkille ja kohtasin sattumalta ihmisen, joka muutti vartissa tapaani katsoa maailmaa. Taksikuskin, joka sanoi minulle, että ei voisi kuvitella taksin ajamista parempaa työtä, koska jokainen päivä on kuin uusi jännittävä seikkailu. 
"Pakkaan aamulla eväät, nousen auton kyytiin, enkä koskaan voi tietää minne päivän aikana päädyn ja ketä kohtaan matkan varrella. Se on kuin lähtisi retkelle joka päivä. Se on mahtavaa."  
Ehkä olin ollut jo pitempään matkalla siihen pisteeseen, kypsytellyt ajatusta alitajunnan takamailla, mutta tuolla hetkellä tuntui kuin jonkinlainen sumuverho olisi kadonnut ajatusteni tieltä. Oivalsin miten paljon omaan (ja muiden) onnellisuuteen voi vaikuttaa omalla asenteella. Elämässä on tapahtumia ja olosuhteita, joita emme voi aina hallita, mutta jokainen meistä voi jollain tasolla tehdä päätöksen siitä, haluaako olla "taksikuski", joka nousee joka aamu auton kyytiin huokaillen ja naama myttyrällä vai sittenkin se kuljettaja, joka näkee jokaisen päivän uutena mahdollisuutena pienille seikkailuille, kauniille asioille ja sattumanvaraisille kohtaamisille.

Paljon on puhuttu ja tehty tutkimuksia siitä, onko kyky optimismiin ja onnellisuuteen geeneissä vai pystyykö positiivisempaa katsantotapaa tietoisesti opettelemaan. Meitä ihmisiä ja elämäntilanteita on kuitenkin niin monenlaisia, että tuskin yhtä ainoaa totuutta on edes olemassa. Omalla kohdallani olen kuitenkin huomannut onnellisuuden määrän kasvaneen suuresti sen myötä, kun olen opetellut katsomaan elämää (myös sen "tylsiä rutiineita") positiivisemmassa valossa ja tuntemaan kiitollisuutta pienistäkin asioista. Tässä nimenomaan paino sanalla opetellut. Tehnyt tietoisia valintoja, pysähtynyt hengittelemään, laatinut kiitollisuuslistoja ja yrittänyt opetella olemaan vahvemmin läsnä siinä kaikessa, mitä tapahtuu juuri nyt.

Kuva lainattu täältä.

Elämäni ei ole täydellistä ja totta kai minuakin väsyttää, harmittaa, itkettää ja kiukuttaa aina välillä. Silti minusta tuntuu, että en ole koskaan ollut onnellisempi kuin nyt, tässä tuikitavallisessa avovaimon, kissanomistajan, sovelluskonsultin, taviskuntoilijan, siskon ja ystävän elämässäni. Tiedän olevani onnekas, kun minulla on tällainen elämä. Tiedän myös, että muutama vuosi sitten kipuilin keskellä tätä (miltei) tismalleen samanlaista elämää ja halusin muuttaa siinä suurinpiirtein kaiken. Elämästä tuli värikkäämpää, kun lopulta päätin, että onnellinen voi olla niin pienestä, että melkein naurattaa.

Siitä, että valo siivilöityy kauniisti kuusen oksien välistä. Että jalat pysyvät lämpiminä siskon kutomissa villasukissa. Että saa syödä makean appelsiinin. Että saa lukea hyvän kirjan. Että saa hengästyä pururadalla. Että saa kastella kukkia ja katsoa miten ne kukkivat. Että saa Whatsapp-viestin kaverilta. Että saa nukkua puhtaissa lakanoissa. Olla elossa ja kulkea joka päivä kohti uusia pieniä seikkailuita :)

Muistatteko te matkanne varrelta jonkun tapahtuman tai kohtaamisen, jonka myötä tuli tunne, että tämä tapahtui syystä? Että opitte tuosta tilanteesta jotain, mikä ehkä muuten olisi jäänyt oppimatta? Voiko onnellisuutta tai ainakin positiivisempaa elämänasennetta mielestänne tietoisesti opetella?

Ps. Ulkona sataa, mutta toivotaan silti päivääsi auringonpaistetta - ainakin ajatuksien tasolla. Nämä sanat sanoi minulle tuo sama taksikuski, kun nousin pois kyydistä. Mikä tyyppi! Sitä samaa toivottelen nyt teillekin <3

16 kommenttia :

  1. Upea postaus :) Olen kans onnellinen päivittäin ja oikeastaan, miksi sitä ei olisi ko loppujen lopuksi asiat ovat oikein hyvin ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja juuri niin: miksei iloitsisi niistä elämän pienistä/suurista jutuista, varsinkin jos ja kun perusasiat ovat oikeasti aivan hyvin :)

      Poista
  2. Nyt varsinkin kun maailmalta kantautuu taas ikäviä uutisia joka tuutista, on aika olla onnellinen siitä omasta elämästä, ihan tavallisesta siis. Miten onnekas olenkaan, kun mulla on turvallinen koti, työpaikka, mieluisat harrastukset ja kourallinen, pari ihmisiä, joiden seurassa on hyvä olla ja joista saa hyvää mieltä. :) Elämä rullaa kivasti eteenpäin!

    Mulla ei ole tuollaista kohtaamista, joka olisi noin mullistanut elämänkatsomusta. Hieno taksikuski, vau! Hyvä asenne! Mä ammennan energiaa sellaisista tarinoista, joissa ihminen on kohdannut vastoinkäymisiä, ja löytää silti syyn jatkaa elämää ja pysyä onnellisena! Kuten vaikka Pekka Hyysalo :)! Siinä on esimerkkiä kaikille!

    Ihanaa syyskuun ekaa viikonloppua sinne <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri siinä onkin se pointti; valtaosa maailman ihmisistä olisi varmasti todella onnellinen kodista, lähipiiristä (joka on turvassa ja voi hyvin), työpaikasta. Niistä perusasioista, jotka meille monille ovat itsestäänselvyyksiä, mutta joista oikeasti olisi syytä olla todella kiitollinen!

      Luulen, että taksikuskin kohtaaminen oli mullekin lähinnä se "jäävuoren huippu". Olin varmasti jo pitkään kypsytellyt noita ajatuksia mieleni sopukoissa, mutta tällaisen ihmisen kohtaaminen loksautti sitten ne viimeisetkin palaset tuon asian tiimoilta kohdilleen :) Ja kyllä, sisukkaat ja oman näköistä elämää vastoinkäymisistä huolimatta elävät ihmiset ovat todella inspiroivia!

      Mukavaa uuden viikon alkua sinne Hannaseni :)

      Poista
  3. Voi ihana Tiina! Kyllä uskon siihen, että tilanteet / kohtaamiset eivät ole aina sattumaa, vaan niillä on tosiaan jonkinnäköinen merkitys. Jos ei ihan elämänkatsomukseen, mutta pieniin hetkiin ainakin. Koskaan ei myöskään itse tiedä, millaisena ilonlähteenä voi itsekin jollekin toiselle olla. Joskus jopa hymyn häivä voi olla iso juttu jollekin toiselle.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, pitäisi pitää itsekin mielessä se, että pienillä sanoilla / teoilla / jopa pelkällä hymyllä voi olla suuri merkitys jonkin toisen ihmisen päivään. Ehkä pitäisi myös jatkossa uskaltaa kertoa rohkeammin ihmisille mikäli joku heidän sanoistaan/teoistaan on tuonut omaan päivään hyvää fiilistä. Sellaiset jutut eivät maksa mitään, mutta voivat jäädä ihmisten mieliin koko loppuelämäksi, kuten minulle kävi tässä lyhyessä kohtaamisessa valoisan taksinkuljettajan kanssa :)

      Poista
  4. Loistava postaus! Musta tuntuu että kiinnostun koko ajan enemmän ja enemmän sellaisesta itsensä kehittämisestä, itsetuntemuksesta ja onnellisuudesta, joten on aina tosi mielenkiintoista lukea tällaisia postauksia :)

    Upeeta että löytyy sen taksikuskin kaltaisia ihmisiä. Mulla ei nyt äkkiseltään tule mieleen vastaavanlaista kohtaamista, mutta olen kyllä huomannut että kohtaamiset ja ajanviettäminen avarakatseisten ja optimististen ihmisten kanssa antaa hirveästi energiaa ja saa uskomaan siihen että kaikki on mahdollista ja moni asia on omasta suhtautumisesta kiinni. Kiitollisuuteen ja onnellisuuteen panostaminen vaatii tavallaan aikaa, mutta kun siihen ajatusmalliin tottuu niin se jää päälle, eikä enää haluakaan mennä vain laput silmillä eteenpäin. Ehkä sitten joskus pystyy itsekin tekemään johonkin samanlaisen vaikutuksen kuin se taksikuski :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Nuo luettelemasi aihepiirit kiinnostavat kovasti minuakin ja aina välillä näitä pohdintoja läikähtelee tänne bloginkin puolelle :)

      Ihana ajatus, että joskus voisi itse tehdä toiseen ihmiseen omalla optimistisuudella / asenteella sellaisen vaikutuksen kuin esimerkiksi tuo taksikuski teki minuun! Se ehkä tulee, jos on tullakseen "sivutuotteena" sille omalle perusasenteelle, jota totta tosiaan mielesätni joutuu / pystyy kyllä työstämäänkin jonkin verran. Joskus täytyy ihan (kuvainnollisesti) vetää itseään hihasta, että pysähdys nyt hei hetkeksi katsomaan miten paljon kaikkea elämässä on hyvää tässä ja nyt. Kiireisessä ja suorituskeskeisessä arjessa sellainen vaatii välillä ihan tietoista työtä, että ei vaan touhota menemään ja takerru pelkkien epäkohtien voivotteluun :)

      Poista
  5. Hieno kohtaaminen ja hieno postaus! Vaikka en itse työssäni päivittäin olekaan asiakaskontakteissa, niin tuntuu että ne hiukan harvemminkin tapahtuvat erilaisiin ihmisiin ja persoonallisuuksiin tutustumiset ovat yksi eniten pitämäni asia työssäni. Ja mielenkiintoista on myös se, että mitä avoimemmin mielin niihin kohtaamisiin itse astelee, sitä useammin niistä poistuu hymy huulilla. Tuollainenkin hieno taksikuskin kommentti olisi saattanut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jollet olisi ollut vastaanottavainen keskustelulle toisen ihmisen kanssa!

    Onnellisuuteen ja oman elämänsä hyväksymiseen luin taannoin yhden mielenkiintoisen ajatelman, alkuperä saattoi olla J. Sarasvuo tai joku muu, en muista varmaksi mitä kautta tähän törmäsin.

    Matkaa ei voi jatkaa sieltä missä olit eilen, ei sieltä missä haluat olla tulevaisuudessa, eikä varsinkaan sieltä missä et ole koskaan ollut.
    Matkaa voi jatkaa vain sieltä missä olet nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hyvä ajatelma! Tuohon kätkeytyy kyllä todella paljon ajattelemisen aihetta. Itsellä tulee tuosta ensimmäisenä mieleen se, ettei turhaan antaisi menneisyyden määrittää sitä, mitä on nyt tai haluaa olla tulevaisuudessa. Se kuljettu matka on tosiaan meissä muistoina mukana aina, mutta matkaa voi todellakin jatkaa vain sieltä, missä on nyt.

      Hyvä havainto myös se, että voi monesti olla aika pitkälle itsestä kiinni minkälaiseksi kohtaamiset muiden kanssa muodostuvat. Jos muistaisi kohdata ihmisiä avoimin mielin, kuunnella ja olla ylipäätään enemmän läsnä, niin voisi oppia todella paljon. Sitä viettää usein aikaa pääasiassa "omanlaisten" ihmisten kanssa ja on todella mielenkiintoista ja avartavaa kohdata myös ihmisiä, jotka elävät aivan toisenlaista elämää. Parhaimmillaan se oma maailmankuva muuttuu sitten vähitellen entistä avarammaksi ja rikkaammaksi :)

      Poista
  6. Hei! Olipa hienoja ajatuksia ja olen itse ihan samaa mieltä kirjoittamistasi asioista. Oma onnellisuus on paljon omasta asenteesta kiinni. Usein kuljen hymy huulilla oikeastaan ilman mitään syytä ja huomaan vastaantulijoiden vastaavan hymyyni (jolloin oikeastaan vasta huomaankin hymyileväni). Rakastan kohdata positiivisia ihmisiä ja yritän aina oppia heiltä ja imeä sitä energiaa itseenikin. Tuosta taksikuskikohtaamisestasi tuli mieleen, kun kerran tapasin Espanjassa lentokentällä vanhemman miessiivoojan, joka lauloi upeasti oopperaa luututessaan lattiaa ja oli silminnähden täydellisen onnellinen työssään, eikä olisi voinut ottaa siitä hetkestä enempää irti. Tuollaisia kohtaamisia ei voi olla unohtamatta. Ja oikeastaan jokainen hetki ja kohtaaminenhan on uusi mahdollisuus, johon voi itse hyvin paljon vaikuttaa. Olen myös huomannut onnellisen mielentilan vetävän puoleensa lisää onnen aiheita kuin magneetti. Asiat eivät vain tunnu menevän hyvin, vaan kivoja asioita tapahtuu, kivoja ihmisiä kohtaa ja elämästä saa nauttia paljon enemmän, kun siihen suhtautuu kiitollisesti ja onnellisesti. Mitä enemmän pyrkii tuottamaan muille iloa, sitä enemmän sitä saa eri muodoissa itse vastaanottaa. Enkä voi sanoa, että elämäni olisi aina ollut yhtä silkkaa onnea, isoja menetyksiä ja suruja olen kokenut jo nuorena ja erilaisia haasteitahan on aina. Ajattelen, että niilläkin on merkityksensä ja, että nekin kokemukset vain korostavat sitä, miten kiitollinen saa olla siitä, mitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja ajatustesi jakamisesta! Ihanaa saada lukea myös teidän muiden ajatuksia aiheesta :) Mukava tarina lentokentän työntekijästä! Siinäkin tilanteessa on useita asennoitumistapoja, joista valita ja hän oli tainnut valita ilon :) Olen samaa mieltä siitä, että positiivisuus vetää puoleensa lisää hyviä asioita. Osansa ehkä voi olla silläkin, että positiivinen/avoin ihminen on ylipäätään valmiimpi huomaamaan ne pienetkin hyvät asiat elämässä ja se elämä sitten vain kokonaisuutenakin tuntuu onnellisemmalta. Silti olen kyllä huomannut myös omassa elämässä sen, että uskomattomiakin juttuja voi tapahtua, jos uskaltaa unelmoida ja uskoa niihin :) Ei onnellisuudessa ole mielestäni kyse siitä, etteikö koskaan kohtaisi vastoinkäymisiä tai vaikeita hetkiä, vaan sellaisesta perusasenteesta ja nimenomaan kiitollisuudesta kaikesta siitä, mitä on.

      Poista
  7. Mä oon nyt ite samassa tilanteessa kun sä oot ollu pari vuotta sitten, eli siis tässä työelämään siirtymisessä. Just mun ystävä huomautti, että ajattelen koko ajan sitä, mitä mun elämä vois olla enkä sitä, mitä mulla jo on. Mä oon kanssa sitä mieltä, että kyllä sitä myönteistä ajattelua voi ihan opettelemalla oppia. Olishan se todella jees osata olla onnellinen ihan perusasioista, ei se oikeen niin voi toimia, että aina pitää olla jotain kamalan ihmeellistä, että kokee olonsa onnelliseks. Koska sithän sitä ei varmaan kovin usein tapahdu. Tää oli hyvä teksti, jatkan oppimisprosessiani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella tuttuja tunteita ja ajatuksia! Tunnistan todellakin itsenikin noista ajatuksista, että onnellisuuteen vaaditaan jotain todella suurta ja erityistä (esim. lomamatkoja mahdollisimman kauas), kun taas se arki siinä välissä on vain odottelua ja "välitilaa". Kunpa minulla olisi oikeat sanat, jotka sanoa, mutta jokaisella on oma polkunsa, jota pitkin kulkea... Olet kuitenkin jo pitkällä, kun tiedostat asian ja ehkä vähitellen alat kiinnittämään entistä enemmän huomioita asioihin, jotka ovat hyvin tässä ja nyt :) Kannattaa käydä lukemassa aiempikin teksti aiheesta, kts linkki alla. Tsemppiä ja iloa päiviisi! :)

      http://parempiapolkuja.blogspot.fi/2014/09/onnellisuus-on-priorisointikysymys-ja.html

      Poista
  8. Tapasin kerran kaksi kokkia ravintolan keittiössä, ruokapaussilla. Heidän sekä minun. Toinen tuskaili, kun kokin palkka on niin onneton, ettei se riitä mihinkään. Toinen nauroi tähän, ettei hän tiedä mihin kaikki rahansa saisi kuluaan, kun hän on onnellinen voidessaan ostaa pari pulloa keskiolutta ja katsella TV:tä kotisohvalla. Se oli nuorelle miehelle pysäyttävä kommentti. Siitä on yli 15 vuotta. Tiedä sitten onko juuri tuo se onnelliseksi tekevä asia, mutta mittakaavastahan tässä olikin kyse. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla näitä tarinoita kohtaamisista, jotka ovat jääneet mieleen vuosienkin jälkeen. Juu en tiedä keskioluen onnellisuuskertoimesta (voihan siinä olla sitäkin :D), mutta ymmärrän pointin! Se, että pystyy näkemään hyvää tässä hetkessä on lahja/taito, jota kannattaa vaalia. Eihän se tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi sulkea silmät täysin elämän epäkohdilta, mutta silti uskon, että sellainen tietynlainen positiivinen perusvire kantaa pitkälle!

      Poista

Bloggaamisessa parasta on keskustelu. Olisi tosi mukavaa kuulla mitä ajattelit, kun luit tämän tekstin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...