31. elokuuta 2014

NRJ Workout vei jumppapirkon liki ekstaasiin

Eilen oli ihan paras päivä! Voitan arvonnoissa harvoin, mutta muutama viikko sitten onnetar potkaisi kunnolla, kun voitin kaksi päivälippua NRJ Workoutiin SportsLady -blogista. NRJ Workout on Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävä ryhmäliikuntatapahtuma, jossa pyörii non-stoppina jumppatunteja kahdessa eri salissa. Lisäksi paikalla on jonkin verran näytteelleasettajia liikunta- ja hyvinvointialalta. Mm. protskujuomaa sai maistella niin paljon kuin maha kesti ja sielu sieti :)

Mukaankin sai ilman lisäkuluja.

The entrance.

Tulimme paikalle puolikymmeneltä ja ilahduimme heti ovella järjestyksenvalvojien ystävällisestä ja hymyilevästä palvelusta. Kävimme vaihtamassa jumppakamat päälle ja jätimme laukut narikkasäilytykseen. Tästä eteenpäin päivä olikin aikamoista ryhmäliikuntajuhlaa. Tapahtuman päätilassa, NRJ lavalla, oli menossa BodyPump - tunti ja vaikken mikään suuri pumppifani olekaan, oli liikkumisen ilo käsin kosketeltavissa! Ihmiset hymyilivät, ja sen hyvän energian pystyi aistimaan oviaukolta asti. Tila oli hämärästi valaistu lavaa lukuunottamatta ja liikkuva valoshow välkkyvine valoineen loi paikkaan aivan erityistä tunnelmaa. Mukavaa oli huomata, että paikalla oli kaikenikästä väkeä, ikähaarukaltaan noin 18 - 50 vuotiaita ja pääosin naisia. Mikään teinityttöjen jumppatapahtuma tämä ei ollut, vaikka näin etukäteen ounastelimmekin.

Kännykkäkamera ei tykännyt valaistuksesta.

Meidän ensimmäinen jumppa, tanssia ja lihaskuntoa yhdistävä C-Workout Energy-tunti alkoi heti BodyPumpin jälkeen. Tarkoitus oli ottaa ensimmäinen tunti varovasti kuulostellen, mutta porukan ja musiikin energia imaisi meidät mukaansa niin, että tuloksena oli 45 minuuttia täysitehoista jamittelua. Jo tämän tunnin aikana kiinnitin huomiota suomalaisille epätyypilliseen käytökseen: jokaisen biisin jälkeen jumppaajat antoivat äänekkäät aplodit, välillä jopa huusivat tai vislasivat. Näin vapautunutta jumppameinikiä harvoin näkee tai kokee.



Energy-tunnilta kiirehdimme pienempään Turbiinisaliin, missä oli alkamassa Flow Yoga Beats - tunti. Tunnilla joogan hengitys ja asanat yhdistyivät rytmikkääseen musiikkiin, välillä jopa rokkiin! Melko perinteistä joogaa siihen asti, kunnes joogamatto muuttui surffilaudaksi ;D Joogamaton päällä melottiin mahallaan, sukellettiin aaltojen alta ja tasapainoiltiin ristiaallokossa. Todella erikoista, mutta oikeastaan aika hauskaa sitten, kun hylkäsi turhan kritiikin ja itsetarkkailun. Alkoipa hieman myös kiinnostaa surffausta ja joogaa yhdistävät retriitit, joita järjestetään ainakin Portugalissa ja Meksikossa. Saa nähdä mihin tämä joogatie minut vielä viekään... Kutina, se on hyvälaatuinen.

Kahden jumpan jälkeen olikin jo kiljuva nälkä. Kokosimme herkulliset salaatit tapahtuman ruokapisteellä, hintana kohtuulliset 7,50€. Kasvisten lisäksi tarjolla oli tonnikalaa, kanafileitä, kikherneitä ja kananmunaa, joten proteiininsaanti oli taattu. Lounaan sulaessa pidimme parin tunnin jumppatauon ja kiertelimme vähän näyttelypisteillä. Mukaan lähti jonkin verran ilmaisnäytteitä ja yksi self help-opas. Viisaampanako sitten taas, kun tämän olen lukenut? ;)



Seuraava tunti, toiminnallisia, jopa akrobatia-tyylisiä liikkuvuusharjoituksia sisältävä Movement & Mobility, oli meille rautakangille aivan liian vaikea. Tunti palautti mieleen ala-asteen liikuntatunnit, joissa pulleana pikkutyttönä koin usein riittämättömyyden tunteita. Epäilemättä nuo haastavat liikkuvuusharjoitukset olisivat tosi tehokkaita ja kehittäviä, mutta itse teen jatkossakin liikkuvuustreenit mieluummin joogassa ja BodyBalancessa. Telinevoimistelijaa minusta ei tule, trust me. 



Siipi ei onneksi laahannut maassa pitkään, sillä liikkumattomuustunnin jälkeen suuntasimme suoraan BodyJamiin. Ja se, jos mikä, on omiaan kohottamaan kiukkuisenkin kissan hännän! Tunti oli huikea, mutta sen verran kovasykkeistä tykitystä, että luovutimme suosiolla 45 minuutin jamittelun jälkeen. Muuten olisimme varmaan joutuneet läheisiin tekemisiin tippaletkun kanssa, sen verran alkoi jo päivän rehkiminen verottaa. 

Pienen levon jälkeen suuntasimme vielä BodyBalanceen, joka oli kyllä kruunu komealle päivälle. Väsynein jaloin ja onnellisin mielin laskeuduimme vielä sotureihin ja lonkanavauksiin. Tunti meni kuin siivillä ja loppurentoutuksen aikana koin sellaista endorfiinionnea, että oksat pois. Onneksi ei tarvinnut ajaa autoa niissä fiilareissa, sillä sen verran korkeissa sfääreissä tämän tytön pää leijui. 



NRJ Workout oli mielestäni mukava ja onnistunut tapahtuma, johon mielelläni osallistuisin uudestaankin. Ainoana miinuksena on lipun suolainen hinta. Kun maksaa jo valmiiksi melkein 70 euroa sälijäsenyydestä joka kuukausi, niin 45 euron päivälippu jumppatapahtumaan siihen päälle tuntuu aika kalliilta. Olen kuitenkin todella kiitollinen, että pääsin osallistumaan tähän tapahtumaan juuri tänä vuonna. Se oli kuin lahja keskelle tätä alkusyksyä, joka on sisältänyt väsymystä ja jonkinasteista epävarmuutta elämän suunnasta. Eilen mieltä ei painanut mikään. Siinä hyvän ystävän vieressä, sadan hymyilevän jumpparin keskellä, oloni oli onnellinen ja tyyni.



Voisitteko te kuvitella osallistuvanne tällaiseen ryhmäliikuntatapahtumaan? Ja hei, onko kukaan teistä koskaan käynyt tai ollut tekemisssä ihmisen kanssa, joka on käynyt joogaretriitillä ulkomailla? Hirrrrveee polte olisi täällä ja kuulisin mielelläni kokemuksia aiheesta ;)

8 kommenttia :

  1. Vitsi kuulostipa kivalta tapahtumalta! :) Ehdottomasti voisin kuvitella osallistuvani tuollaiseen tapahtumaan, mutta samaa mieltä: hinta on aika ratkaiseva tekijä! Mullakin alkaa olla polte taas päästä kunnolla ryhmäliikunnan pariin, ikävä on Bodypumpia ja attackia, mutta eiköhän niihin pian taas pääse, kun vaihdan Elixialta Esportiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa! Ja olisi tosiaan jäänyt tuon hinnan vuoksi todennäköisesti menemättä, jos en olisi lippuja onnettaren suosiolla voittanut... Mutta tällä kertaa hyvä näin :)

      Tosiaan, Elixialla ei taidakaan olla Lesmillsejä, eli vaihtelun vuoksi varmasti kiva päästä niihinkin :) Attack on mulla vielä kokeilematta! Olen ymmärtänyt, että se on aivan hullu tunti! ;D Pitänee käydä jossain vaiheessa loppusyksystä testaamassa, kun kunto on kesän jälkeen taas vähän kohonnut :-)

      Poista
    2. Karkkiiii, harmi että vaihdat Esportiin! Meillä kun on Tiinuskan kanssa nykyisin SATS Elixia -jäsenyys - eli pääsy kumpaankin! ;)

      Poista
    3. No niinpä!! Karkki olisit voinut laajentaa jäsenyyttä, niin olis ollut Satsin LesMillsitkin käytössä ;) Mutta taitaa sulle olla sijainneiltaan Esport parempi...

      Poista
  2. Voi jee, niin sun tyylinen tapahtuma! ;) ..vaikka kyllä mäkin olisin tahtonut olla muuukaaanaaaa... ! Mut kiva, että oli tarjolla vähän maistiaisia ja kotiinviemisiäkin, ja että salaatti ei ainakaan ollut niin hirmuisen kallis! Jumppatarjonta vaikutti hyvältä, kun sitä vilkuilin!

    Hei, mennäänkö joku kerta meidän SATSin omaan Energyyn.. ? Se on vähän kuin attackia! Helppoa ja tehokasta jumppaa, jossa mennään kovaa ja korkealta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh juu hyvin sopii tähän mun tämänhetkiseen ryhmäliikuntainnostukseen ;) Mutta varmasti olisit viihtynyt myös! Mukavahenkinen sporttitapahtuma ja paljon hyväntuulisia ihmisiä :)

      Tuo Energy pelottaa mua, mutta mennään vaan! Jos selvisin Piiskan vaipperista, niin selviän varmaan mistä vaan :D

      Poista
  3. Jos kuulet jostain hyvästä joogaretriitistä niin huikkaappas siitä mullekin. On nimittäin hinku päästä kokemaan sellainen. Harmi, että itse missasin tuon tapahtuman :/

    Jumppahulluus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti vinkkaan täällä blogissakin, jos mielenkiintoisia retriittipaikkoja löydän! Luulen, että alan katsella niitä vähän aktiivisemmin tässä lähikuukausien aikana ja sen jälkeen olen toivottavasti vähän viisaampi asian suhteen :)

      Ja hei, jumppahulluus on todellakin <3. Uskoisin, että NRJ Workout järjestetään myös ensi vuonna ja ellei, niin onneksi jumppaamaan pääsee kuntokeskuksissakin yms :) Kivaa viikonloppua sulle!

      Poista

Bloggaamisessa parasta on keskustelu. Olisi tosi mukavaa kuulla mitä ajattelit, kun luit tämän tekstin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...