17. elokuuta 2014

Joogan viemää

Olen ihastunut tänä kesänä joogaan. Sanoisinko jopa, että hurahtanut. Heinäkuussa joogasin HeiaHeia-merkintöjen mukaan 10 kertaa, mikä on kaltaiselleni liikunnan sekakäyttäjälle jo aika paljon yhtä lajia. Olenhan minä aiemminkin joogaillut satunnaisesti, mutta hieman ristiriitaisin tuntein. Ajattelin joogan olevan hyvää kehonhuoltoa, mutta koin paineita joogan henkisestä puolesta ja mielen "tyhjentämisestä". Homma meni ehkä vähän yliyrittämiseksi ja tarkkailin itseäni ja ajatuksiani ihan liikaa. Eihän siitä rentoutumisesta sitten mitään tullut. (Tässä jutussa vähän esimerkkiä siitä, mitä tarkoitan).

Nyt kesän aikana olen jotenkin onnistunut päästämään irti siitä hiljentymisen pakosta ja kappas, joogaharjoitusten aikainen olo onkin ollut paljon rennompi. Harjoituksen jälkeen on usein sellainen lämmin ja lupsakka, joskus jopa euforinen aaaaahhh-olotila. Jos tunne on tämä, ei minulle ole hirveästi merkitystä sillä, hengitänkö oikeaoppisesti tai saanko pään tyhjennettyä ajatuksista (vaikka se tälle kakofoniselle mielelle kyllä hyvää tekisikin). 

Olen joogannut kesällä omatoimisesti pääasiassa loistavan Yoogaia-palvelun avulla. Jonkin verran olen katsonut myös videoita YouTubesta. Kun sää on sallinut, olen vienyt maton pihalle ja joogannut auringon lämmössä. Mitä luksusta! 

Yksi omanlainen soturi.

Nyt kun olen pystynyt hellittämään joogan henkisen puolen suhteen hieman, olen puolestani alkanut kyseenalaistaa joogan kehonhuollolliset vaikutukset. Tai ehkä kyseenalaistaminen on väärä sana. Kyllähän esimerkiksi pitkiä, staattisia venytyksiä sisältävä Yin-jooga huoltaa kehoa aivan varmasti. Ja epäilemättä myös dynaamisemmat joogamuodot (Vinyasa flow, Hatha jne) hellivät kehoa ja lisäävät liikkuvuutta, mutta vain, jos osaa linjata liikkeet ja hallita kehon asennon oikein. Olen huomannut, että toimistotyössä jumiutuneet hartiani ovat joidenkin joogatuntien jälkeen entistä pahemmin jumissa. Tämä erityisesti tunneilla, missä vietetään paljon aikaa alaspäin katsovassa koirassa.  Syy lienee vääränlaisessa asennossa ja heikossa lapatuessa. 

Siispä voi todeta, että vaikka nettitunnit ovat aivan loistava tapa tutustua joogaan, eivät ne kuitenkaan täysin korvaa live-tunteja, joissa on mahdollisuus saada myös henkilökohtaista ohjeistusta. Tästä viisastuneena aionkin osallistua syksyllä kansalaisopiston joogakurssille ja toivottavasti pääsen mukaan myös ainakin yhdelle intensiivisemmälle viikonloppukurssille. 

Myös kissani osallistuu ulkojoogaan kierittämällä naruaan tietokoneen ympärille.


Kehonhuolto"myytin" lisäksi olen myös onnistunut todistamaan vääräksi kuvitelmani, jonka mukaan jooga on vain venyttelyä eikä niinkään kasvata voimatasoja. Tämän virhekäsityksen olen saanut suloisesti tuta niin reisissä, pakaroissa kuin vatsalihaksissakin. Astanga taitaa olla yksi niistä joogan voimallisemmista muodoista, mutta sitä en ole vielä rohjennut edes kokeilla. Jo erilaiset soturit ovat riittäneet sytyttämään reidet tuleen.

Haluan kuitenkin viimeiseen asti välttää sitä, että joogasta tulee elämääni yksi suoritettava asia lisää. En etsi täydellisen valokuvauksellista asanaa, vaan hyvää, rauhallista ja raukeaa oloa. Nyt haluan laittaa myös joogan perustekniikat kuntoon, jotta joogaharjoitus aiheuttaisi minulle myös fyysisesti mahdollisimman paljon hyvää. Uskon, että joogasta tulee minulle jatkossa yhä tärkeämpi tapa helliä kehoani ja hallita arjen henkistä kuormitusta.



Onko siellä ruutujen takana muita joogaajia? Mitä joogalajeja harrastatte ja mitä jooga merkitsee teille? Kehonhuoltoa, kuntoilua, hengähdystaukoa kiireestä, vai jotain muuta?

2 kommenttia :

  1. Mulla tää joogakin jäi kesäksi, vaikka ostin viisi kertaa yoogaiaan! Kävin yhessä venyttelyssä, höh. :/ Mut ehkä mä vielä löydän senkin innon, pakko :D Mut balancet tulee taas vakkariohjelmaan, sen verran alkaa olla jumisemmat paikat verrattuna kevääseen, että ois ihan tervetullutta! :)

    Eli susta yritän löytää esimerkkiä! ;) Toi joogakurssi kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin joogailut yms. alkoivat löytyä kunnolla vasta kun oli kropan puolesta ns. pakko, kun yläselkä on ollut tosi ongelmallinen koko kesän :/ Nyt jooga alkaa puolestaan olla aika henkireikä, esim. eilisen ekan työpäivän jälkeen ;) Toivottavasti sulle löytyy vakkaribalancet taas syksyksi, niin pääset nauttimaan siitäkin liikunnan puolesta ja saat pidettyä sun kropan hyvässä iskussa! Ja hei, eihän sitä tiedä mitä uusi lemppareita löytyy elixian puolelta ;)

      Poista

Bloggaamisessa parasta on keskustelu. Olisi tosi mukavaa kuulla mitä ajattelit, kun luit tämän tekstin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...