17. joulukuuta 2013

Kuu(nte)letko kehosi viestejä?

Olen saanut aikamoisia oivalluksia viime viikolla. Kävin nimittäin kahtena edellisenä lauantaina hyvin ammattitaitoisessa ja perusteellisesa niska-hartiahieronnassa samassa paikassa, missä olen käynyt Inbody-mittauksissa. Toimistotyöntekijän jumiselälle ensimmäinen hieronta oli kivulias, mutta kovin parantava ja tarpeellinen. Kaikkia jumeja ei saatu kerralla hierottua auki, eikä kuulemma kannata edes yrittää, sillä jumipaikkoihin kertyy paljon kuona-aineita, jotka liikkeelle lähtiessään voivat aiheuttaa kehoon aikamoisen rasitustilan.Tiedättehän miten joskus hieronnan jälkeen pää tulee todella kipeäksi? Minä vältyin onneksi pääkivulta, mutta makoilin koko lauantai-illan ihan raatoraukeana sohvalla. Se raukeus oli normiväsymysytä paljon syvempää.

Seuraavana päivänä, alle vuorokauden kuluttua hieronnasta, tein kuitenkin aikamoisen emämunauksen. Menin pumppiin. Arvatkaa mitä se satojen toistojen sahaaminen tekee juuri auki hierotuille, raukeille & "puolustuskyvyttömille" lihaksille? No vetää ne ihan hemmetinmoiseen jumiin. Selkäbiisin kohdalla aloin tuntea, että nyt tapahtuu jotain, eikä todellakaan hyvää. Selkälihaksen vetäytyivät aikamoiseen sumppuun, ja tunne oli kuin olisin kantanut selän sisällä isoa kiveä. Sen tarkemmin en sitä tunnetta osaa kuvata, mutta oli se kyllä outoa.

Pumppia seuraavina päivinä koin hyvin vahvaa venyttelytarvetta. Selkä ei ollut kipeä, mutta se lähetti minulle koko ajan viestejä: venytä minua, venytä minua, pliiiiis, venytä minua. Venyttelystä tuli noiden päivien aikana lähestulkoon syömiseen tai vessassakäymiseen verrattava perustarve. Oli pakko venyttää selkää eri asennoissa, ja rauhallinen venyttely aiheutti ihan ylimaallisen euforisia tuntemuksia mielessä ja kehossa. Todella outo tunne ihmiselle, joka ei ole koskaan erityisemmin kaivannut venyttelyä, saati nauttinut siitä.

Seuraavana lauantaina menin uudelleen hierottavaksi ja kerroin hierojalle edellisen viikon voimakkaasta venyttelytarpeestani. Hyviä uutisia, hän sanoi, tämä kertoo, että kehosi on vastaanottavainen hieronnan vaikutuksille ja kertoo sinulle selkeästi mitä se tarvitsee. Nyt on enää kyse siitä, että valitsetko kuunnella näitä viestejä vai et. Hieroja kertoi vielä, että kun lihakset hierotaan kunnolla auki, ne ovat muutaman päivän ajan lähempänä ns. optimaalista tilaa. Kun hieronnan vaikutus alkaa lakata, lihakset alkavat vetäytyä takaisin "jumiin" (lainausmerkit siksi, että hieroja kertoi nämä asiat paljon ammattimaisemmin termein :D), jolloin ne alkavat lähettää aivoille hätäviestiä, että jotain tarttis nyt tehdä ja pian. Auta meitä ennen kuin me mennään taas totaalijumiin! Tämä kaikki sitten kiteytyi niihin vahvoihin venyttelyhimareihin, joita tunsin koko hierontaa seuraavan viikon.

En tiedä perustuiko hierojan analyysi mihinkään tutkimustietoon, mutta se oli juuri sellainen analyysi, johon minä haluan uskoa. Minusta on ihana ajatus, että kehoni pystyy lähettämään minulle tietoa tarpeistaan ja mikä vielä parempaa, että minä pystyn edes joskus kuulemaan nämä viestit ja toimimaan niiden mukaisesti. Olen tehnyt vähän vastaavanlaisen kotipsykologianalyysin myös pohtiessani miksi joskus tunnen voimakasta mielihalua jotain sellaista ruokaa tai ravintoainetta kohtaan, jota normaalisti en hirveästi syö. Viime aikoina esimerkiksi porkkana, punajuuri ja kanamuna. Ehkä tuo voimakas mielihalu on kehoni tapa välittää minulle tietoa jonkin tietyn vitamiinin tai hivenaineen puutteesta. Ehkä himoitsen kanamunaa, koska liikun paljon, mutta syön suhteellisen vähän proteiinia? Ehkä vastuskykyni kaipaa juuri nyt vahvistusta jostain porkkanan vitamiinista? Niin kiehtovia ajatuksia, joihin todella haluan uskoa, olkoot ne sitten huuhaata tai ei. 


Olen lukenut jostain, että esimerkiksi reilusti ylipainoiset ihmiset saattavat menettää vähitellen yhteyden kehoonsa ja täten vieraantua kropan lähettämistä viesteistä. Viestejä ei joko kuulla tai niitä ei haluta / osata kuunnella. Ehkä ääripäänä tästä voisi ajatella olevan ihmiset, jotka hakeutuvat sairaalaan vatsakipujen takia, ja saavat yllättäen tietää olevansa keskellä synnytystä. Varmasti raskauden "kieltämiseen" voi olla paljon muitakin syitä kuin ylipaino, mutta tämä siis tässä toimikoon nyt ihan vain kärjistettynä esimerkkinä siitä, miten mielen ja kehon yhteys voi ehkä joskus olla poikki.

Itsekin lievästi ylipainoisena eläneenä en kuitenkaan millään jaksa uskoa, että ylipaino olisi ainoa tai edes ensisijainen syy keho-mieliyhteyden katkeamiseen. Ainakin omalla kohdallani syy piilee "sisäisessä kiireessä", siis siinä jatkuvassa kiireen tunteessa pään sisällä, joka ajaa suorittamaan ja toimimaan supertehokkaasti aamusta yömyöhään. Jos en koskaan pysähdy, en myöskään koskaan kunnolla kuule tai näe mitään. En varsinkaan sitä, mitä tapahtuu sisälläni - niissä sopukoissa, joilla ei ole sanoja käytettävissään. En edelleenkään osaa kunnolla tietoisesti pysähtyä, mutta välillä näen pieniä välähdyksiä siitä, mitä se voisikaan olla. Joskus, kun menen ruokakauppaan, pysähdyn hetkeksi paikalleen, rauhoitan mieleni siinä kiireen keskellä ja kysyn itseltäni mitä minä oikeasti haluan syödä? Monesti vastauksena on jotain tuttua ja turvallista, mutta välillä mielen syövereistä on kyllä pulpahtanut todella erikoisia vastauksia, joiden mukaisesti olen sitten ostokseni tehnyt, ja päätynyt syömään todella ihania ja minulle epätyypillisiä ruokajuttuja.

 Kuva täältä.

Uskotko sinä, että keho voi lähettää mielelle viestejä? Tuleeko sinulla mieleen tilanteita, jolloin olisit kuullut ja tunnistanut tällaisia hiljaisia viestejä ja toiminut niiden mukaisesti? Voiko vaikkapa voimakas himo tiettyä ruoka-ainetta kohtaan olla kehon pyyntö toimittaa sille ravintoaineita, joita se juuri sillä hetkellä eniten tarvitsee? Vai onko tekstini mielestäsi täyttä hölynpölyä? :)

6 kommenttia :

  1. Ei ollut ollenkaan hölynpölyä! Uskon, että noin juuri se menee. Kroppa kyllä kertoo meille, mitä tarvitsemme. Mutta, iso mutta, on vaan se kuuntelu. Sitä ei moni (itseni mukaan lukien) osaa. Pää ja ajatukset tulevat väliin, häiritsevät noita viestejä, tai jopa kokonaan estävät ne.

    Hienoa pohdintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole hölynpölyä minunkaan mielestäni :) Minulla ainakin tulee jotenkin todella hyvä ja lohdullinen fiilis, jos mietin, että kehoni pystyy viestimään minulle tarpeistaan ja minä vieläpä joskus kuulemaan nämä viestit! Mutta ei se kropan kuuntelu todellakaan ole helppoa. Joko ei yksinkertaisesti ehdi kuunnella tai sitten ei vaan osaa tulkita "kuulemaansa" oikein. Asian tiedostaminen on kuitenkin ensimmäinen askel kehitykseen, näin uskon :)

      Poista
  2. En ole koskaan edes ajatellut, että tämä olisi uskon asia. Kyllä meidän kehomme tietää, mitä se tarvitsee, kunhan pysähdymme kuuntelemaan sitä. Ja itsekin olen ajatellut, että nimenomaan kiire on se, joka katkaisee tuon yhteyden. Jos ihan oikeasti pysähtyy kuuntelemaan, mitä keho nyt tahtoo, se yleensä ei ole mitään kovin epäterveellistä. Mieli on se, joka himoaa sokeria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se todellakin on kiire - todellinen tai kuviteltu - joka niin helposti tulee kehon ja mielen väliin "tukkimaan liikenteen". Itse olen lähtökohtaisesti sellainen sokerihiiri, että on ollut aika ihmeellistä huomata, että jos pysähtyy kuuntelemaan mitä keho tahtoo, niin se voikin pyytää ihan jotain oudon terveellistä, kuten vaikkapa ruisleipää, tomaattia tai avokadoa (tai usein näitä kaikkea kolmea yhdessä :D). Itsetuntemuksen kehittäminen on kyllä sangen kiehtova matka!

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus ja mielenkiintoista pohdintaa. Komppaan. Ja samaan hengenvetoon myönnän vastustavani aivan liian usein kropan (hätä)viestejä. Eli itseäni voin syyttää, jos kroppa on monta päivää erinäisissä särky- ja muissa hälytystiloissa. Niin ja usein niissä tiloissa on NIIN helppo vain turvautua Panadoliin, kun hoitokeinoja voisi olla paljon parempiakin ja etenkin luonnollisempia.

    Ehkäpä tämä kirjoituksesi auttaa minua muistamaan paremmin oman kehon kuuntelun. Tiedän olevani siinä aika hyvä ja tarkkakin, mutta siitä huolimatta vastustan sitä, koska muka aina pitää mennä salille siltikin, vaikka kuinka kolottaisi ja tarvitsisi lepoa. Tai jos on nälkä, niin siltikään en marssi jääkaapille syömään vaan teen jotain muuta ja nälkä jatkuu ja tulee entistä huonompi olo.

    Miksi sitä pitääkin olla niin vaikea itselleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeinen kysymyksesi on kyllä hyvin aiheellinen :D Meillä on kaikki tieto ja mahdollisuudet elää hyvinvoivaa elämää, mutta silti niin moni asia tulee siihen väliin... Mutta voi miten hienoa, jos tämä teksti sai sinutkin hetkeksi pysähtymään asian äärelle ja ehkä huomioimaan kehon viestejä entistä paremmin. Se, että olet jo tiedostanut niitä asioita, joissa toimit toisin kuin sinulle olisi pohjimmiltaan hyväksi, osoittaa mielestäni sinun olevan jo pitkällä :)

      Poista

Bloggaamisessa parasta on keskustelu. Olisi tosi mukavaa kuulla mitä ajattelit, kun luit tämän tekstin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...