19. syyskuuta 2013

Ryhmäliikuntahaaste Osat 5 ja 9: MUD ja Champs

Nyt on jo kuulkaas lähes neljännes ryhmäliikuntahaasteen tunneista testattu :) Haasteen myötä liikkumiseen on tullut mielettömästi lisää monipuolisuutta ja inspiraatiota. En voi kyllä muuta kuin lämpimästi suositella haastetta teille kaikille! Tässä postauksessa tunnelmia kahdelta syksyn uutuustunnilta: MUD ja Champs, olkaa hyvät!

Mitä: MUD

Mitä sanotaan SATSin sivulla: Jätä silkkihansikkaat kotiin. Nyt on aika juosta, hypätä ja ryömiä, kunnes ollaan väsyneitä ja likaisia. MUD-tunti tarjoaa haastavaa ulkoilmaharjoittelua koko keholle.

Mitä se oli oikeasti:Tuntikuvaus kuulosti niin hullulta, että halusin päästä testaamaan uutuutta heti ensimmäisellä mahdollisella kerralla. Sain mukaan bloggaja-kolleega Hannan, joka kirjoittelikin taannoin hyvän postauksen MUDista (pääset lukemaan jutun tästä linkistä).

Odotukset (ja pelot) olivat tunnin suhteen korkealla. Kokoonnuimme kauniina syystiistaina kuntokeskuksen aulaan, minkä jälkeen ohjaaja otti meiltä luulot pois juoksuttamalla meidät ihan kamalaa vauhtia noin kilometrin päässä sijaitsevaan urheilupuistoon. Se ei sitten todellakaan ollut minulle mitään pk-vauhtia, vaan puuskutuksesta päätellen mentiin ainakin 6 minuutin kilometrivauhtia. Se on lujempaa kuin koskaan juoksen lenkillä, saati sitten alkulämmittelyn aikana! Tämä revittely oli treenin ikävin osuus, ja minulla meni ensimmäinen neljän minuutin treenijakso ihan siitä juoksusta toipuessa. Ja todettakoon, että alkuravia seuraava ylämäkijuoksu- &  burbeeyhdistelmä ei todellakaan ollut se kevein mahdollinen palauttelukeino! 


Tunti koostui siis alkulämmittelyn jälkeen neljästä neljän minuuttin treenijaksosta, joissa treenattiin juuri niin kovaa kuin tuntikuvauksessa luvattiinkin. Kovaa toiminnallista treeniä armeijahengessä. Välillä tuli mieleen ne ala-asteen hiihtokilpailut, joissa vedin aina verenmaku suussa, keuhkot puuskutuksesta soikeana, mutta silti olin aina kisan toiseksi viimeinen. Erona tähän oli, että MUDin jälkeen ei saanut lämmintä mehua. Silti, jollain perverssillä tavalla tykkäsin tunnista, sillä missään muualla en ikinä treenaisi näin kovaa ja oman kuntotasoni äärirajoilla.Mukavaa oli myös treenata porukalla ulkona.

Yksi hauskimmista osuuksista tunnilla oli punnerruskisa, jossa punnerrettiin parin kanssa vuorotellen, muita pareja vastaan tosissaan leikkimielisesti kisaillen. Naisten punnerrukset olivat ehdottomasti kiellettyjä, ja sehän sopi mainiosti minulle, joka en ole vuosiin tehnyt yhtään miesten punnerrusta. Jostain se sisu kuitenkin löytyi tehdä ne muutamat punnerrukset siinä Hannan tsempatessa, ja tämän tunnin jälkeen minuun iskikin tsetse punnerruskärpänen! Olen punnertanut nyt jokaisen salitreenin päätteeksi yhden maksimipunnerrussarjan (ite keksin tämä sanan), eli yhden sarjan verran miesten punnerruksia niin monesti, kuin suinkin olen jaksanut. Ihan huippua puuhaa, ja melko nopea kehitys todellakin palkitsee ja motivoi :)

Menisinkö uudestaan: Alkulämmittelyn perusteella en menisi enää, mutta loppuosan hauskat army-osuudet pelastivat treenin. Voisin mennä takaisin jo pelkästään punnerruskisan takia! Tämä on sopiva treeni sellaiseen hetkeen, kun haluaa puristaa viimeisetkin mehut sukista.

Kenelle suosittelisin: Hunkseille, Hulkeille, Hulluille, Masokisteille. Ala-asteen hiihtokilpailuiden mitalisteille.

*******************************************************************************

Mitä: Champs

Mitä sanotaan SATSin sivulla: Champ-tunti on erinomainen johdatus ryhmäliikunnan maailmaan. Haastamme sinut, jolla on toistaiseksi vain vähän tai ei vielä lainkaan kokemusta harjoittelusta, treenaamaan tehokkaita perusharjoituksia, joilla kehität sekä voimaa että kestävyyttä. Champs-tunneilla pystyt helposti säätämään tunnin intensiteettiä oman kuntosi mukaan. Tästä se alkaa!

Mitä se oli oikeasti: Tunnin lopussa ohjaaja harmitteli, kun Champs - tunneilla on käynyt niin vähän porukkaa. Meitä taisi olla paikalla 10. Nyt kyllä täytyy sanoa, että on tuntikuvaus ja tunnin markkinointi mennyt harvinaisen paljon pieleen. Ensinnäkin, "tositreenaajat" eivät hevin tule tunnille, jota näin räikeästi mainostetaan "lepsuna" aloittelijoiden tuntia. Toisekseen, tunti oli todella paljon tehokkaampi kuin kuvauksesta käy ilmi, minkä vuoksi paikalle uskaltautuneet aloittelijat eivät välttämättä tule enää uudelleen. Lopputulemana tunti, jossa harva käy, ja joka hiipunee aika pian pois lukujärjestyksestä.

Tunnin kesto oli 45 minuuttia, ja se koostui kahden liikkeen seteistä, joissa treenaattiin ensin kaksi settiä voimaa (mm. käsipainoilla ja punnerrellen), sitten kaksi settiä kestävyyttä (lisää burbeeta!) sekä viimeinen setti vatsalihaksia (linkkuveitsi, au au). Tunti oli sisällöltään aika samantyyppistä toiminnallista treeniä kuin CrossTraining, mutta aloittelijan tunniksi sen tunnisti settien välissä olevista minuutin palauttelutauoista, jotka tuntuivat todella pitkiltä. Tuli fiilis, että tahtoo jo treenaa lisää!

Kaikista parasta tunnissa oli punnerrukset, joita tosiaan olen treenaillut nyt salilla pari kertaa viikossa. Nämä punnerrukset ovat kuitenkin aina sijoittuneet salitreenin loppuun, jolloin ylävartalo on jo valmiiksi ollut puhki. Champsissa olin ihan fiiliksissäni, kun jaksoin kaksi täyttä puolen minuutin punnerrussetiä - miesten punnerruksia!! En ole ikinä jaksanut punnertaa näin paljon. Fiilis oli ihan yhtä mahtava ja yllättynyt kuin ensimmäisten viiden kilsan lenkkien jälkeen! Nyt mä en muuta haluais tehdäkään, kuin punnertaa :D Kuka väitti, että innostun asioista vähän liian helposti ja intensiivisesti ;) Yksi päätön treenikana täällä säntäilee. Mutta pääasia, että on treeniä, eikös vaan :)

Menisinkö uudestaan: Jotenkin haluttaisi mennä jo ihan kannatuksen vuoksi, kun eihän siellä kohta enää käy ketään, jos minäkään en mene! Tämä tunti tullee silti valitettavasti jäämään minunkin treeneissäni muiden juttujen jalkoihin, vaikka ihan kivaa ja hikistä perustreeniä olikin. Jos niitä minuutin taukoja siellä välissä saisi nipistettyä vähän lyhyemmäksi, niin lupaan tulla uudelleen :) Ps. Mistä lähtien ylipäätään mikään tunti on tuntunut minusta vähän liian kevyeltä?! Apua, mitä mun kunnolle on tapahtumassa?

Kenelle suosittelisin: Jos toisessa laidassa on aloittelija, toisessa  80 -luvun Arnold, suosittelisin tätä heille, jotka seisovat noin kolme metriä vasemmasta laidasta Arnoldiin päin.

Tykkäätkö punnertaa? Entäs oletko päässyt koskaan porukan mukaan ohjattuun ulkotreeniin? Pärjäsitkö ala-asteen hiihtokilpailuissa? ;)


12 kommenttia :

  1. Toi eka kuulostaa pelottavalta...mutta jollain kierolla tavalla kivalta :P En ole ollut ihan vastaavassa, juoksukoulussa kyllä, mutta siellä vain juostiin.

    Meillä ei koskaan ollut mitään hiihtokisoja, onneksi. En olisi pärjännyt. Päiväkoti-ikäisenä voitin luistelukisan, ja se onkin ainoa minkä olen koskaan voittanut :D Sekin johtui siitä, että osasin luistella hyvin ja monet muut eivät, ei varsinaisesti huimasta nopeudestani!

    Punnerran ihan mielelläni, mutta jostain syystä en oikein saa aikaiseksi. Varsinkaan itsekseni. tätä olen miettinyt, mutta en ole rohkaistunut aloittamaan http://www.hundredpushups.com/#sthash.RdSAeAOm.dpbs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siinä nimenomaan tarvitaan vähän kieroa tai perverssiä mielenlaatua, että tuollaisesta MUD-tyylisestä simputuksesta kiinnostuu :D Välillä on kuitenkin kivaa, kun ei tarvitse itse miettiä jaksaako, kun joku muu on sun puolesta jo päättänyt, että jaksettava on.

      Ja vau, onnea päiväkodin luistelumestaruudesta! Se on mielestäni hieno meriitti :) Itse kannan sydämessäni aina pallonheiton hopeamitalia (ei haittaa, että osallistujia sarjassa oli vain kaksi).

      Ja oooo, miten kiehtova punnerrushaaste! Ois kyllä todella rautaista olla sadan punnerruksen kunnossa. Itseni tuntien oon kohta tässäkin haasteessa mukana, ehkä myös Fffifi? ;D

      Poista
    2. Juu onhan tuo sellainen pakko kokeilla -juttu :D "Hiukan" vaan kauhistuttaa! Mutta kyllä mä mukaan lähden jos niikseen tulee :D

      Poista
    3. Niin kauhistuttaa täälläkin, apua ;D Taitaa olla hiukan "paha" enne, että löysin äsken Windows Phonen marketplacesta ilmaisen appsin, joka laatii treeniohjelman alkutestin perusteella, ja lupaa, että sitä noudatamalla menee 100 punnerrusta kuudessa viikossa (siis kerralla, ei yhteensä :D)! No okei, tuo aika on ihan utopistinen, mutta virtuaalisessa treenarissa vois olla ideaa. Ja hei, jos ei kuudessa viikossa, niin oishan se hienoa yllättää perhe jouluna (parin glögin jälkeen) vetämällä 100 punnerrusta ;D Aletaanko?!

      Poista
    4. Apua miksi mä suostuin!!!

      Poista
    5. Nooooou, apua! Huomenna on sitten alkutestin aika ainakin täällä X)

      Poista
  2. Mä olisin halunnut ehtiä treenata alkutestiin jotenkin :P Mutta ei kai se lykkäämällä helpotu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin ois kyllä kiva, jos alkutestissä oisin jaksanut edes 20 :D matka tuntuu sangen pitkältä, sanoisinko jopa mahdottomalta, mutta yritystä ei jää puuttumaan x) Se mun appsi on muuten nimeltään 6 week training ja siinä lähdetään liikkeelle sangen lempeästi punnertamalla lyhyitä sarjoja, joiden välissä aina 60s tauot.

      Poista
    2. Mä oon niin luddiitti että taidan kattoa vaan netistä tai käyttää nettisivua :D Tein tänään alkutestin, 25, eli 1/4 kasassa jo :D.

      Aloititko sä jo virallisesti, mä ajattelin aloittaa huomenna? Postaan tästä jos joku muukin haluaa mukaan.

      Poista
    3. Oooo vau, 25, mahtavaa! Mä sain 15 :D Ja huomenna voisin virallisesti aloittaa treenin minäkin. Mun high-tech appsin mukaan kolme kertaa viikossa pitäisi riittää. Hhmh, uskon kun näen. Mutta kivaa, tsemppiä haasteeseen Fffifi! Minäkin teen postauksen jossain vaiheessa.

      Poista
    4. Tässä on tämä postaus http://www.lily.fi/blogit/fitness-fuhrer/sata-punnerrusta-toki

      Sain sitten lihakset kipeäksi jo tosta testistä että sillee... :P

      Poista

Bloggaamisessa parasta on keskustelu. Olisi tosi mukavaa kuulla mitä ajattelit, kun luit tämän tekstin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...