23. syyskuuta 2013

Kävellen olisit jo perillä - ja muita juoksupohdintoja

Sen jälkeen, kun tein päätöksen puolimaratonin lykkäämisestä ensi vuodelle, olen löytänyt liikkumiseen aivan uudenlaisen palon. Nyt harrastan juuri niitä lajeja, joita haluan ja milloin haluan, ilman että poden jatkuvasti kaihertavaa huonoa omaatuntoa liian harvoista tai liian lyhyistä lenkeistä. Nyt juoksen vain silloin, kun siltä tuntuu, ja sehän on niin vallan vapauttavaa :) Toistaiseksi lenkkihaluja on ollut noin kerran viikossa. Juoksen yleensä noin 5 - 10 kilometrin lenkin, mahdollisimman rauhallisesti, mahdollisimman nautinnollisesti. Ei tee yhtään mieli tehdä intervalleja tai muita rajuja vetoja, enkä niitä myöskään tee.

Eilen mäkisellä metsälenkillä kävelyn ja hölkän vuorotellessa pohdiskelin, että jotain taisi mennä puolimaratonvalmistautumisessa pieleen, niin henkisellä kuin fyysiselläkin puolella. Henkisellä puolella suurimpana esteenä oli varmaan se, että en ehtinyt tämän puolen vuoden aikana vielä "kasvaa juoksijaksi". En siis yksinkertaisesti saanut karistettua mielestäni sitä pyöreää pikkutyttöä, joka ei koskaan pärjännyt urheilukilpailuissa, joka ei saanut koululiikunnasta minkäänlaista hyvää fiilistä, ja joka sitten teini-iän korvilla liikkui vain laihtuakseen. Teidän, jotka olette aina olleet liikunnallisia, on ehkä tätä hankalaa ymmärtää, mutta liikunnallisuus on mielestäni sellainen osa ihmisen identiteettiä, jota ei voi ulkoapäin tai kiireellä pakottaa.  Toki asioista voi innostua, ja hetken huumassa jopa kuvitella, että kappas, minähän muutuin ihmisenä kuukaudessa, mutta jossain vaiheessa se oma, vanha minä kuitenkin puskee esille. Pysyvämpi muutos vaatii aikaa, työtä, uskoa ja lempeää kärsivällisyyttä.

Fyysisellä puolella puolimaratonvalmisteluissa meni pieleen uskoakseni ainakin kaksi asiaa.

1) En juoksuinnostuksissani malttanut koskaan rakentaa  riittävän vankkaa peruskuntoa. Kovasta yrityksestä huolimatta kaikkien lenkkien keskisyke heilui 160:n yläpuolella. Jopa sen rauhallisimman lönkyttelylenkin, jonka aikana koiranulkoiluttajat ohittelivat minua, kävellen.  Juoksuliikehdinnässä on jotain, mikä saa kehoni valtaisaan rasitustilaan, vaikka juoksisin hädintuskin reipasta kävelyvauhtia. Olen jumpannut, pumpannut, hölkännyt ja huuhkinut, mutta esimerkiksi eilen keskuspuiston ylämäessä kävellessäni sykkeeni nousi 174:ään.  Haluaisin syyttää geenejäni (HS:n jutun mukaan noin 10 prosentilla ihmisistä on sellaiset geenit, joiden vuoksi hapenottokyky ei kohene juuri lainkaan, riippumatta siitä kuinka kovaa ja usein treenaa), mutta annan nyt kuitenkin vielä tylsälle peruskuntotreenille mahdollisuuden. Jos syke ei hölkäten pysy alle 150 edes alamäessä, niin kävelen sitten s***na.  Jos olisin tajunnut tämän jo viime tammikuussa, niin olisinkohan jo juossut puolimaratonin? Kävellen olisin jo perillä?

 Se 174:n mäki :D

2) Toinen juttu, missä menin varmastikin mönkään, oli lihaskuntoharjoittelun laiminlyöminen. Kyllähän minä kävin yksittäisillä lihaskuntojumpilla viime keväänä ja salillakin ehkä viisi kertaa, mutta ei se valitettavasti taida vielä riittää. Luin jostain, että usein aloittelijan heikkoon juoksukuntoon on syynä nimenomaan huono lihaskunto, eikä pelkästään "geeniperimän rajoittama" hapenottokyky (sitä vaan olisi niin kiva syyttää!). Nyt on kaksi salitreeniä ollut viikko-ohjelmassa jo jokusen viikon, ja nälkä sen kun kasvaa syödessä! Heikoista reisistä ei jää tämän tytön juoksut ensi keväänä kiinni, se on saletti.

Ja jotta saisin vielä hieman jatkaa päättömiä juoksuhöpinöitäni, vastailen samalla myös taannoin Amandalta saamaani juoksuaiheiseen haasteeseen :)

1. Miten usein ja millaisia lenkkejä juokset?
Tähän vastasinkin jo ylempänä, eli tällä hetkellä noin kerran viikossa, 5 - 10 kilometrin lenkkejä. Tulevana syksynä pääasiallisesti kävely-hölkkää.

2. Miksi juokset?
Koska haluan ylittää itseni ja yllättää muut! Koska haluan voida paremmin, ja kokea sen mahtavan juoksu-flown, jonka ihanuuden tietää vasta, kun sen on joskus itse kokenut :)

3. Seuraatko jotain juoksuohjelmaa? Teetkö ohjelman itse vai oletko sen jostain poiminut?
En seuraa. Kurinalaisuuteni ei riittäisi, innostukseni kuukahtaisi. Juoksen mieluummin omia polkujani ja omia aikojani. Siksi minusta ei varmaan koskaan tulekaan Oikeaa Juoksijaa. Onnellinen sunnuntaihölkkääjä vain.

4. Mikä on ollut tämän vuoden paras lenkki? Jäävätkö yksittäiset lenkit yleensäkään mieleen? 
Olen kokenut useita huumaavia onnistumisenkokemuksia lenkeilläni tänä vuonna. Mieleen ovat jääneet erityisesti 1) eka kerta, kun jaksoin juosta 6 km, 2) ensimmäinen tapahtumakymppi Forssassa ja 3) elämäni pisin, 15 kilometrin lenkki. Ihania muistoja <3

15 kilometrin jälkeen, vielä hymyilyttää :)

5. Suositko jotain tiettyä merkkiä juoksuvarusteissa? Miksi juuri sitä?
Minulla on todella vähän juoksuvarusteita (treenivaatepostaus tulossa myöhemmin), joten lempimerkkiäkään ei ole vielä löytynyt. Juoksukenkiä minulla on kolmet: Niket, Adidakset ja Brooksit.

6. Pidätkö juoksupäiväkirjaa? Jos, niin mitä siihen kirjoitat?
En järjestelmällisesti. Blogini on päiväkirjani ;)

7. Onko sinulla tavoitteita juoksun suhteen? Millaisia tavoitteita?
Puolikas hengissä, Kymppi alle tuntiin. Siinä on jo tavoitetta kerrakseen vuodelle 2014 :)

8. Mikä on juoksuharrastuksessa haastavinta?
Uskominen. En vieläkään usko olevani oikea juoksija. Myös juoksemisen yksinäinen luonne on yhtä aikaa haastavaa ja kiehtovaa.

9. Juoksetko ympäri vuoden? Mikä on mielestäsi paras vuodenaika harrastukselle?
Olen harrastanut nyt juoksua 9 kuukautta ja ainakin toistaiseksi lempparivuodenaika juoksemiselle on talvi. Ihanaa juosta räntäsateessa, kun ulkona on kylmä, mutta juoksuvaatteiden sisällä ja sydämessä lämmin :)

10. Oletko koskaan kokenut ns. runners high -ilmiön? Juoksetko flowssa?
Todistettvasti ainakin kerran - tämän kesän Midnight Runissa.

11. Heitä joku protip aloittelevalle juoksijalle!?
Kävellen olisit jo perillä.

Tämä oli niin hauska haaste, että haluaisin haastaa  samoilla kysymyksillä Satun, Hannan, Akun, Heidin ja Inkan .Elkää ottako stressiä, vastatkaa jos jaksatte ;)

Innostuin viikonloppuna vähän värkkäämään. Tätä tapahtuu noin kerran vuodessa :D

Löysin viikonloppuna kaikista lemppareimman korun ikinä. Juuri sopiva bisnes-naiselle :D Kunpa olis viisas kuin pöllö!

18 kommenttia :

  1. Ihana, Tiina! Sulla on kyllä niin oikea asenne tähän touhuun.. ei ole oikotietä onneen, ei ainakaan meillä, joilla ei ole varsinaisia luonnonlahjoja tähän touhuun! ;) Mutta sisukkaalla treenaamisella ja maltilla pääsee pitkälle! Ja mä liputan monipuolisuuden nimiin.. muistathan, että juoksin oman ekan puolimaratonini niin, etten treenannut juoksua, kuin kerran viikossa? Muutoi viikossa oli hikijumppia, spinningiä, sählyä ja kävelyä sekä salitreeniä :)

    PS. Mennäänkö joku kerta yhessä vääntää rautaa? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä se on kyllä tosi lohdullinen ja kiva ajatus, että puolikkaan voi selvittää ilman mitään tiukkoja juoksuohjelmiakin, kun ei sellainen ainakaan minulle sopisi sitten ollenkaan. Ihan optimitilanne olisi kyllä juuri kuten sinullakin, että 1-2 leppoisaa lenkkiä viikossa riittäisi puolikkaalle. Silloin jäisi aikaa muillekin lajeille ja hulluille, ihanille päähänpistoille, kuten vaikkapa jumppahaasteelle ;D Ja hei, kyllä passaa mennä yhdessä punttiksellekin nyt, kun olen vähän alkanut saada juonen päästä kiinni ;) Viestitellään!

      Poista
  2. Kiva, että ehdit vastata haasteeseen!

    Minulla on tosi samansuuntaisia ajatuksia tuosta liikunnallisuudesta. En myöskään koskaan ole ollut liikunnallinen, ja minulla on mennyt vuosia, että juoksu on lopulta tullut (toivottavasti pysyvästi) osaksi elämää.

    Silloin kun itse lähdin ensimmäisiä kertoja sykemittarin kanssa lenkille, niin ensimmäisen juoksuminuutin aikana syke nousi noin 180 lyöntiin, ja pysyi siellä koko lenkin ajan! Ihmekös juoksu ei silloin tuntunutkaan lainkaan niin hyvälle kuin nykyään. Et siis todellakaan ole yksin taistelemassa korkeita sykkeitä vastaan. Hidastempoisia pitkiä lenkkejä, juosten tai kävellen, niin kyllä ne siitä vähitellen laskevat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla aina ottaa oman aikani vastailla haasteisiin, mutta tähän juoksuaiheiseen kyllä tartuin erityisen mieluusti :) Hyviä kysymyksiä - kiitos sulle!

      Minullakin taisi olla ensimmäisillä lenkeillä syke koko ajan reilusti päälle 170, joten siihen nähden on kai JOTAIN kehitystä tapahtunut, kun nykyään se on enää noin 165 :D Hiljaa hyvä tulee, mutta vitsit kun tässä hommassa on kyllä välillä niin hankala pitää pää viileänä ja kärsivällisyys kasassa. On kuitenkin tosi mukavaa ja kannustavaa lukea tällaisia tarinoita, että kyllä syke oikeasti sieltä vielä tulee alas, kunhan vaan malttaa, malttaa.... :)

      Poista
  3. Haaste vastaanotettu ;)

    Voi blaah, kirjoitin pitkän sepustuksen juoksemisesta ja sitten nettiyhteys katkesi :/ Mutta lyhykäisyydessään: Tutulta kuulostaa sekä lihaskuntoharjoittelun tärkeys että ongelmat korkeasta sykkeestä.

    Mun mieltä vaivasi tuo korkea syke pitkään. Lähinnä onko vaarallista juosta pidempään, jos syke huitelee taivaissa mutta olo ja tuntemukset ok. Jossain vastattiin että ei väliä, pääasia miltä itsestä tuntuu. Ja sillä oon sitten mennyt. Mulla raja epämiellyttävälle on siinä 180 paikkeilla, ja toisaalta joskus kun oon juossut paljon putkeen pääsen alle 150 keskisykkeen. Enpä juuri muulloin. Nyt musta on tullut lisäksi laiska enkä jaksa sykemittaria enää tavallisille lenkeille "pukea". Se nyt saa olla mitä on, pääasia että juoksu sujuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan harmitus, kun alkuperäinen kommenttisi katosi :/ Tosi kiva kuitenkin, kun jaksoit kirjoitella vielä uudelleen! Ja hauskaa, kun otit haasteen vastaan, jään mielenkiinnolla odottamaan vastauksiasi :)

      Mulla on ollut ihan tismalleen samanlaisia ajatuksia kuin sinullakin, eli olen pohtinut voiko piktäkestoiset, korkeat sykkeet olla terveydelle haitallisia. Miten se sydänparka siellä jaksaa pumpata? Varmaan se on kuitenkin niin, että perusterve ihminen kestää korkeitakin sykkeitä aivan hyvin, kunhan tosiaan malttaa kuunnella omia tuntemuksiaan. Mä oon huomannu, että juoksu tuntuu hyvältä noin 160 sykkeeseen asti, ja pahan olon raja (todennäköisesti anaerobinen kynnys?) tulee vastaan noin 170:ssä. Kovin pitkään en nykyään edes jaksa tai halua juosta yli 170 sykkeellä.

      Minäkin olen huomannut, että on tosi, tosi vapauttavaa juosta ilman sykemittaria välillä! Esimerkiksi tänään hölkkäsin kauppareissulta kotiin (n. 3km) maailman hitainta vauhtia, ilman yhtäkään mittaavaa laitetta, ja voi pojat sitä ihanuutta <3 Näitä lisää!

      Poista
  4. Kiitos haasteesta! Varmasti otan vastaan.

    Minä uskon, että juostessa(kin) itse matka on tärkeämpi kuin maali. Kaikki ne oivallukset, jotka omien kokemusten perusteella, joskus kantapäänkin kautta, on saanut, ovat arvokkaampia kuin ne, jotka ovat tulleet "ylhäältä annettuina", koska ne aina opettavat jotain omasta itsestä. Korkeiden sykkeiden kanssa minäkin olen taistellut ja vaikeaa on välillä ollut. Lopussa kiitos seisoo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kun tartuit myös haasteeseen :) Ja kiitos kannustavista ja viisaista sanoista. Juuri noin minäkin nykyään ajattelen, että matkanteko on maalia tärkeämpää. Se yksi puolikas on kuitenkin lopulta melko nopeasti ohi, mutta matka puolikkaalle voi kestää kuukausia (ja joillakin jopa vuosia :D). Ne parhaat oivallukset tapahtuvat jossain siellä matka varrella, nimenomaan oman pään sisällä, omien kokemusten (ja kantapään) kautta. Ja voi sitä tunnetta, kun joskus pääsee maaliin! Kyllä siinä kyynel varmasti poskelle vierähtää :)

      Poista
  5. Musta tuntuu, että tosi harva malttaa juosta tarpeeksi hitaasti/ kävellä. Mulla kesti itsellänikin tosi kauan ennen kuin tuo sykejuttu meni jakeluun. Kun sitä keskitytään koko ajan siihen, että pitää juosta X matka X ajassa, ja jos ei ole taustaa tai hyviä geenejä, niin voi mennä kauankin ennen kuin niitä saa tehtyä peruskuntoa kehittävillä sykkeillä.

    Eikä ongelma ole vain aloittelijoilla. Mun puoliso on juossut olisiko 6 maratonia ja 3 puolikasta, ja vasta viimeiselle puolikkaalle hän teki enemmän peruskuntotreeniä ja yllätys se oli kuulemma tosi helppo.

    Toi on kyllä totta, että tavoitteellisen juoksemisen kanssa tulee helposti niitä syyllisyydentuntoja ja "pakko"-oloja. Vähän se on tasapainottelua siinä välillä, että haluaako juosta vaan vapaasti oman mielen mukaan vai haluaako osallistua tapahtumiin. Mikään pakkohan vaikka puolikasta ei ole juosta, ihan hyvin voi olla "ihan oikea juoksija" ilman sitäkin. Itse tykkään tapahtumista, joten osallistun niihin, mutta suhtaudun niihin aika joustavasti. En käytä ohjelmia vaan juoksen niin kuin haluan ja pääasiassa teen vaan miellyttäviä treenejä vaikka lopputulos voisi olla parempi toisella tavalla. Mutta mun harrastus, mä päätän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomaisesti tiivistit minunkin kevään juoksipyrkimykseni kommentissasi, sillä koko ajan enemmän aloin tavoitella "X matkaa X ajassa". Jos jompikumpi asettamistani X-tavoitteisani ei toteutunut, niin pahimmassa tapauksessa tuntui koko lenkki vähän turhalta. Je peruskunto ei tietenkään kehittynyt nimeksikään, kun veteli koko ajan päälle 160 sykkeillä. Sitä on vaan jotenkin todella hankalaa uskoa, että sellainen superkevyt hölkyttely, "joka ei tunnu missään", voisi nimenomaan olla koko juoksukestävyyden kulmakivi. Tämä on varmasti taas niitä asioita, jotka on kantapään kautta vain opeteltava. Koettava itse, että tietää mistä muut puhuu.

      Itsekin olen kyllä tykännyt tosi paljon niistä parista juoksutapahtumasta, joissa olen ollut mukana. Saan paljon inspiraatiota myös kuullessani muiden "konkareiden" tapahtumakokemuksia. Vielä tänä vuonna en kuitenkaan osannut suhtautua harjoitteluun kovin joustavasti, kun olin sen puolikaspäähänpiston kerran mieleeni saanut. Nyt on kuitenkin hyvä fiilis, kun seuraavaan kesään on pitkä aika, ja saa just itse päättää miten ja mitä treenaa. Toivon, että ensi keväänä lähestyn puolikasta jo vallan paljon viisaampana ja vahvempana ;)

      Poista
  6. Mulla on kanssa ollut samanlaista painia sykkeiden kanssa. Pitäisi vaan malttaa juosta rauhassa... Miten se onkin niin vaikeaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta! Jotenkin sitä vaan on mieleen pinttynyt todella vahva ajatus, että vain kova puuskutustreeni on kehittävää. Nyt kun kesään on vielä todella pitkä aika, niin meillä olisi kuitenkin miljoonan taalan paikka kokeilla, että mitä tapahtuisi, jos kerrankin treenaisi matalammilla sykkeillä. Pahin (eli puolikkaan väliin jääminen) tapahtui jo tänä kesänä - meillä on nyt pelkästään voitettavaa ;)

      Poista
  7. " Teidän, jotka olette aina olleet liikunnallisia, on ehkä tätä hankalaa ymmärtää, mutta liikunnallisuus on mielestäni sellainen osa ihmisen identiteettiä, jota ei voi ulkoapäin tai kiireellä pakottaa." Mun mielestä on jotenkin lohdullista tietää, etten ole yksin myöhäisherännäisen liikuntainnon kanssa täällä blogimaailmassa! Jotenkin tuntuu, että kaikki ovat harrastaneet futistavoimisteluabalettiajuoksuatennistähiihtoakoripalloayleisurheiluajne. lähes syntymästä asti, ja ovat täten olleet aina jonkinlaisen liikuntainnon lumoissa. Itse kun on viettänyt elämänsä 22 ensimmäistä vuotta sohvan pohjalla, ei se liikunnallisuus ole itsestäänselvyys silloinkaan, kun on jo muutaman viime vuoden ajan liikkunut. Kyllä se vain ottaa aikansa lajissa kuin lajissa, mutta onneksi tässä ei olekaan minnekään kiire :)

    Itsekin otin nuo peruskestävyyslenkit ohjelmistoon vasta viime keväänä, mutta koska juoksu loppui kesällä jalkaongelmien takia, niin en oikein ehtinyt tiedostaa, oliko pk-lenkeistä apua vai ei. Uskon kuitenkin vakaasti, että oli, tuskin niitä muuten niin paljon hehkutettaisi. Nykyään onkin kivaa juosta ne satunnaiset lenkit juuri sillä kaavalla niin kuin haluaa, oli se sitten pk-vauhtia, oksennuskurkussa -vauhtia tai jotain siltä väliltä. Toki johonkin juoksutapahtumaan osallistuminen kiinnostaisi jollain tasolla, mutta toisaalta taas pelkään, että juoksemisesta katoaa se mielekkyys kun lenkit ja niiden vauhdit/sykkeet on tarkasti päätetty. Mutta toisaalta, kuten Hannakin tuolla ylempänä kommentoi, ei puolimaratoniin välttämättä tarvitse päivästä toiseen harjoitella, jos harrastaa muutakin liikuntaa :)

    Hei, mulla on samantyyppinen pöllökoru muistona viimesyksyiseltä Barcelonanreissulta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä monilla treenibloggaajilla tuntuu tosiaan olevan melko pitkä ja monivivahteinen liikuntatausta. Tai sitten se vaan tuntuu siltä, kun ne joilla ei juurikaan liikuntataustaa ole, aloittavat blogin ja liikkumisen intopiukeena, ja hyvin usein lopettavat bloggaamisen myös lyhyeen ;) Mutta tosiaan, yksi "kohtalontoveri" löytyy sulle täältä :)

      Mä muistelenkin, että sä juoksit keväällä tosi pitkiä ja matalasykkeisiä lenkkejä! Ihmettelin, että miten jonku sykkeet voi pysyä noin matalalla hölkätessä :D Sulla on kyllä silleen hyvät lähtlkohdat juoksemiseen, kunhan kinttusi vaan pysyy kunnossa! Nyt syksyllä on kuitenkin just hyvä aika monipuolisuudelle, kivaa :)

      Ja hei hauskaa, että sulla on samantyylinen koru Sulla on hyvä maku ;) Tuo pöllö on kyllä ihan mun suokkari! (Olen muuten joskus ala-asteella esittänyt nalle puh - näytelmässä pöllöä).

      Poista
    2. Mullakaan ei ole kummoista liikuntataustaa :) Lapsena harrastin monta vuotta balettia (ja jotain muita tansseja välillä myös), mutta en koskaan kovin tosissani, kovin paljoa tai kovin taidokkaasti :P Teinivuodet olin käytännössä kokonaan liikkumatta, samoin monta, monta vuotta 20 ja 30 ikävuoden välimaastossa.

      Poista
    3. Meitä "myöhäisherännäisiä" on siis enemmänkin! :) Ja kun tuohon suosikkiblogieni palkkiin äsken vilkaisin, niin näyttäisipä siltä, että me myöhäisherännäiset voimme päätyä parhaassa tapauksessa vaikkapa maratoonareiksi. Mahtavaa sinä!! Menenkin heti lukemaan sun jutun...

      Poista
  8. Hei kiitos haasteesta, ja vastaan varmastikin joku päivä. Postausaiheita on nyt ihan jonoksi asti, kunhan ennätän istua koneelle ja kirjoittaa :):) ja terveisiä Armeniasta muuten.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä ja ei mitään ressiä sen haasteen kanssa! Itsellänikin tuppaa haastevastailut aina pahasti venymään, joten ymmärrän hyvin ;) Ja oooooij, ihanaa Armeniaa sulle! Tule kertomaan kuulumisia pian!

      Poista

Bloggaamisessa parasta on keskustelu. Olisi tosi mukavaa kuulla mitä ajattelit, kun luit tämän tekstin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...