29. toukokuuta 2013

Talvijuoksu on kivempaa!

Kesän tullessa mun juoksuharjoittelulle on käynyt juuri päinvastoin kuin olisi odotettavissa; se on vähentynyt! (Teko)syitä on monia, niistä lisää joskus myöhemmin, mutta tänään pääsin kirmaamaan kahdeksan kilomertin lenkin pururadalla, mustikkametsässä, upeassa kesäsäässä. Puitteet olivat mitä mahtavimmat, mutta vesipullon hölskyessä vyötäröllä, hien virratessa valtoimenaan ja pururatojen ruuhkautuessa tuumasin, että kyllä talvella juokseminen vaan on mukavampaa!

Siinä on ihan oma taikansa, kun lumihiutaleet lentelee kasvoihin ja jalat kohtaa lumen pehmentämän maan. Vastaantulijat ovat kaulaliinoihinsa kietoutuneita koiranulkoiluttajia, jotka vilkaisevat sinua syrjäkarein. Kukaan muu ei juokse. Korvissa soi hyvä musiikki, ja siinä kärsimyksen ja nautinnon rajamailla kasvoille nousee pienenpieni hymy. Tuo kummallinen ele, joka saa koiranulkoiluttajat kiertämään sinut hieman kauempaa. Se voittajafiilis, kun vastoin kaikkia universumin viestejä olet uhmannut pimeyttä, kylmyyttä ja lumisadetta, ja saanut jalkoihin lämmön ja ihanan lennon. Se tunne, kun tiedät, että kotona odottaa venyttelyjen jälkeen lämmin sauna.


Sattuuko siellä lukijoiden joukossa olemaan muita hulluja, talvijuoksun fanittajia? :) Vai vetoavatko kesäiset pururadat ja mustikkametsän tuoksu sinuun enemmän? Vai onko paras juoksuvuodenaika sittenkin syksy? Metsä ruskan väreissä, ilmassa syksyn tuoksua...


Ps.  Lupaan antaa vielä kesälle mahdollisuuden muuttaa mieleni. Lupaan myös olla pyristelemättä vastaan, jos kesä tulee ja sysää talven pois sieltä ykköspallilta hytisemästä.

6 kommenttia :

  1. Kyllä kesällä tuo kuumuus on aika tuskaa, siis ainakin mulle. Mutta toisaalta, on ihanaa, kun on neljä vuodenaikaa! Tutut lenkkireitit saa vähän vaihtelua. :) Jokaisessa vuodenajassa on se oma taikansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aivan totta, että on mahtavaa, kun on neljä vuodenaikaa! :) Ollaan me suomalaiset kyllä onnekkaita niin monella tapaa! Kaikissa vuodenajoissa on jotain hyvää, ja kyllähän kesä kuitenkin on sieltä kärkipäästä! Juoksulenkit kuumassa eivät kuitenkaan ole se paras juttu, koska minäkään en yleisesti viihdy kovin hikisissä oloissa. Tätä "epäkohtaa" kompensoivat onneksi muut seikat, kuten esimerkiksi kukkivat kielot ja mustikkametsän tuoksu :)

      Poista
  2. Todellakin! Täällä on talvijuoksun fanittaja. Katotaan saako itteesä raahattua juoksemaan kesällä vaiko viekö pyöräily voiton. Tosin shortseissa on kyllä kiva juosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heei löysinkö oikeasti toisen kaltaiseni, jonka mielestä talvijuoksussa vaan on sitä jotain? :) Arvelin, että saattaisin olla aika yksin ajatusteni kanssa, varsinkin kun kirjottelen niistä keskellä kauneinta kesää ;) Mä en vielä kuitenkaan aio luovuttaa kesäjuoksun suhteen, sillä on se kesäinen metsä vaan niin suuresti ihana! Ensi kerralla taidan vain valita puolipilvisen päivän, enkä sitä kesän kuuminta hellehetkeä :)

      Poista
  3. Aivan hullun ihanaa, kun on viileää ja helppo hengittää! Talvijuoksua aina -15 asteeseen, sen jälkeen vielä kävelyhölkkää. Mm'mm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta! :) Liikkuminen viileällä on niin paljon mukavampaa kuin paahtavassa helteessä. Parasta on juuri sellainen kuulas talvi-ilta, noin -5 astetta pakkasta. Päällä tumma tähtitaivas, jalassa lenkkarit. Aaaaaahh.

      Poista

Bloggaamisessa parasta on keskustelu. Olisi tosi mukavaa kuulla mitä ajattelit, kun luit tämän tekstin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...