11. tammikuuta 2013

Combatin tunnelmia ja perjantain huumaa :)

Ihanaa, pääsin Bodycombattiin ja sain energisen alun viikonlopulle! Tykkään jostain syystä tosi paljon siitä liikkeestä, jossa kuvitteellisen vastustajan päätä painetaan alas toisella kädellä samalla kun toisella mäiskitään menemään. Siinä saa purettua kaikki mahdolliset päivän harmitukset ihan hurmosmaisessa olotilassa :) Ja perjantaina se jotenkin tuntuu erityisen hyvältä, kun työviikko on takana ja viikonloppu edessä <3 En hirveästi tykkää tämän combatin musiikeista (makuasioita, tiedetään!), mutta minusta tuntuu, että ohjelmassa on erityisen paljon keskitytty kaikenlaisiin kiertoliikkeisiin, jotka laittaa keskivartalon huutamaan armoa. Yritinkin keskittyä tänään mahdollisimman paljon juuri noiden kiertoliikkeiden (erityisesti lyönnit) huolelliseen suorittamiseen, kun kevyesti nuhaisena en uskaltanut lähteä mukaan ihan niihin maksimisykettä tavoitteleviin hyppyihin. Mukavan tuntuman kyllä sai näinkin - toimistotyöntekijän hartiat kiittää ja kumartaa! Onko teillä joku erityisen mieluinen Combat-juttu? Tykkäätteekö pitkistä lyöntisarjoista vai mieluumminkin hypyistä ja potkuista?

Loikka kohti viikonloppua <3 Kuva täältä.

Niin, ja vaikka siis puolimaraton onkin tavoitteenani, niin yritän käydä myös ryhmäliikuntatunneilla, jotta saan peruskuntoani kohotettua mahdollisimman monipuolisesti. Haluan siis lähestyä juoksuharrastusta maltilla ja kuulostella, että "hei, alkaisitko mun kaveriksi kaikkien näiden vuosien jälkeen" ;) Aikaisemmin yritin rynnätä suinpäin suhteeseen juoksun kanssa, ja sitten tulikin vastareaktio ja täydellinen seinä vastaan. Tällä kertaa siis askel kerrallaan kohti tavoitteita, ei suinpäin säntäillen :) Nyt on kuitenkin aika levolle ja ihanalle, rauhalliselle kotiviikonlopulle. Nautinnollista viikonloppua teille kaikille, vietitte sen sitten levon, liikunnan, perheen tai ystävien seurassa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Bloggaamisessa parasta on keskustelu. Olisi tosi mukavaa kuulla mitä ajattelit, kun luit tämän tekstin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...