21. joulukuuta 2013

There are no ordinary moments (Viikon treenitunnelmat ja joulurauha)

Kirjoitan tätä tekstiä junassa, matkalla kohti kotiseutujani Pohjois-Suomessa. Ollaan kissani kanssa eläinvaunussa monen muun karvaisen kaverin kanssa. Vielä reilusti matkaa edessä, joten on aikaa kirjoittaa! Varoitan siis, että tekstistä tulee todennäköisesti hyvin pitkä... Hakekaa toki tässä välissä vaikka kuppi glögiä :D Laukussani on odottamassa puoliväliin luettu dekkari sekä päivän Hesari, ajankuluksi loppumatkalle. Näin vuoden lyhyimpänä päivänä taitaa tulla jo kohta ulkona pimeää. Maisema on todella harmaa, joten jännityksellä odotan missä kohtaa näkyy ensimmäiset lumikinokset...Viimeistään kotona sitten! Pitkää tekstiä värittää muutama kuva torstailta, jolloin kävimme nauttimassa ystäväni kanssa henkistä ja fyysistä ravintoa kulttuurin ja hyvän ruuan merkeissä Helsingissä. Kaikki kuvat, mikäli ei toisin mainita, ovat Amos Andersonin taidemuseosta, jossa on todella vaihtelevaa taidetta viidessä kerroksessa. Suosittelen!

Tämä viikko on ollutkin kokonaisuudessaan tosi ihana ja miltei täydellinen. Viikko sai aivan taivaallisen alun sunnuntaina Balancessa, missä pääsin lemppariohjaajani lempeässä ohjauksessa antamaan hierotuille lihaksilleni niiden kovasti kaipaamaa venytystä ja hellittelyä. Miten ihanaa! Kaukana oli balancen jälkeen se sunnuntai-illan melankolia, joka monesti hiipii olan taakse kummittelemaan erityisesti näin talviaikaan. Siinä onnen huumassa päätin, että pyrin ottamaan sunnuntai-iltapäivän Balancen säännölliseksi osaksi viikko-ohjelmaani alkuvuonna. Jos sunnuntai-balancen vetää lemppariohjaajani myös kevätkaudella, niin tämä ei tule edes olemaan kovin vaikea päätös pitää.

Lohdullinen ja armollinen lause, joka sopii hyvin niin Balanceen kuin elämään ylipäätään.

Koska viime viikonloppuna keskityin pelkästään kehonhuoltoon, oli kropassani maanantaina todella hyvä ja energinen olo. En halunnut lähteä saman tien revittelemään täysillä, vaan päätin käynnistää uuden viikon erittäin kevyellä hölkkälenkillä tihkusateessa. Oikeastaan vettä ei satanut maahan asti, vaan näytti siltä, kuin usvaiset vesipisarat olisivat tanssineet ilmassa muodostaen pisarapilviä katulamppujen ympärille. Alussa tämä tihku tuntui siltä, kuin naamaa olisi hierottu märällä tiskirätillä, mutta pian ärsytys suli pois ja kehon valtasi kokonaisvaltainen hyvänolontunne. Lenkki oli lyhyt, noin 5-6 kilometriä, mutta taisi mennä elämäni lenkkien top viitoseen. Tai sitten olen tässä juoksutauon aikana vain unohtanut miten euforinen olo juoksemisesta tulee. Oli miten oli, ihanaa se oli, ja omiaan nostattamaan pitkästä aikaa kunnon lenkki-innostusta!

Pidin maanantain lenkin kevyenä myös siksi, että tiesin PT:n teetättävän minulla maksimihapenottotestin juoksumatolla seuraavana päivänä. Testissä siis oli tarkoitus saada selville maksimihapenottokykyni niin, että rasitustasoa (nopeutta ja ylämäkikulmaa) nostetaan parin minuutin välein niin kauan, että saavutan maksimirasitustason ja en yksinkertaisesti jaksa juosta enempää. Kuulostaa miellyttävältä, eikö totta? ;) Tulos perustuu jokaisen rasitustason lopussa mitattavaan sykelukemaan sekä lisäksi siihen, mille rasitustasolle asti ylipäätään jaksaa juosta. Tällaisessa testissä tulokset ovat toki parhaimmillaankin vain suuntaa-antavia. Jos haluaisi saada tarkempia lukemia, pitäisi  uloshengityksen hiilidioksidi- ja happipitoisuuksia mitata erillisellä härvelillä. Ihan tällaisille pro-tason mittauksille minulla ei ole tarvetta eikä oikeastaan kiinnostustakaan.

Tämä suuntaa-antava testi kertoi hapenottokykyni olevan omassa ikäluokassani keskiverron ja erinomaisen puolivälissä. Olin positiivisesti yllättynyt tuloksesta, sillä olen kokenut aerobisen, ja erityisesti juoksukuntoni, laahaavan perässä siitä tasosta, millä toivoisin sen olevan. Toisaalta olen kuitenkin liikkunut sen verran paljon ja monipuolisesti tämän vuoden aikana, että olisi tietysti kummallista, jos tulokset eivät näkyisi jollain tavalla myös aerobisessa kunnossani. Oli tämä testi sitten luotettava tai ei, se antoi minulle ainakin rutkasti uskoa omaan tekemiseen.

Juoksutestin jälkeen käytiin vielä läpi loput liikkeet uudesta saliohjelmastani, jota noudatan nyt ainakin tammikuun loppuun asti. Ohjelmani koostuu yhdeksästä kursailemattomasta perusliikkeestä, joskin pääpaino on nyt alussa ylävartalon voimassa - tavoitteena ne utopistiset leuanvedot! Kävin tekemässä saliohjelman ensimmäisen kerran läpi yksin eilen perjantaina, ja voi pojat miten siistiä olikaan treenata salilla kerrankin edes rahtusen "päämäärätietoisesti". Taisin näyttää ohjelman ansiosta ihan vakavastiotettavalta salitreenajalta, sillä ensimmäistä kertaa koskaan kanssatreenaaja tuli kysymään voisinko varmistaa hänen penkkipunnerruksensa?! ;D Se taisikin olla treenin pelottavin osuus! Tänään on sitten venyttelyistä huolimatta ollut kivaa tuntumaa erityisesti yläselässä, hauiksissa ja takareisissä, jeeesss :)

Urheiluviikon kruunasi jälleen keskiviikon jo miltei perinteeksi muodostunut CrossTraining Hannan kanssa. Pari ensimmäistä kertaa meni sielläkin vähän tunnustellen, kun ei oikein tiennyt millä painoilla pitäisi treenata niin, että tekniikka pysyy kasassa, mutta vähitellen ovat oikeat painot alkaneet löytyä, ja nyt uskaltaa alkaa vähitellen lisäämään painoja sielläkin. Kyseessä on kyllä sen verran huikea ja kokonaisvaltainen treeni, että toivon sen saavan jatkoa ensi vuonnakin!

Treenin vastapainona vietimme tosiaan sitten ystäväni kanssa torstaina kulttuuri-illan, jolloin kävimme taidemuseossa sekä mikä parasta... joulusaunassa! Eikä sitten missä tahansa kerrostalosaunassa, vaan Helsingin keskustaan tuodussa pienessä, puulämmitteisessä peräkärrysaunassa. Sauna oli Senaatintorin vieressä, mutta piilossa vilkkaimmalta liikenteeltä pienen kaupunkikorttelin kätköissä. Saunominen niillä nurkilla taisi olla yksi tämän vuoden ikimuistoisimmista ja absurdeimmista kokemuksista. Löylyt olivat kosteat ja lempeät, ja saunan terassilla roikkui aito myrskylyhty. Täydellistä!

 Kuva Helsingin kaupungin tarjoaman joulusaunan terassilta.

Tämän pitkän löpinän lopuksi toivotan teille kaikille ihanille lukijoilleni onnellista joulun aikaa! Parempia polkuja - blogi vetäytyy joululevolle ja aktivoituu sitten, kun joulupyhät on vietetty. 


Minä ja ystäväni osana taideteosta. Niitä elämän arvokkaita hetkiä <3

17. joulukuuta 2013

Kuu(nte)letko kehosi viestejä?

Olen saanut aikamoisia oivalluksia viime viikolla. Kävin nimittäin kahtena edellisenä lauantaina hyvin ammattitaitoisessa ja perusteellisesa niska-hartiahieronnassa samassa paikassa, missä olen käynyt Inbody-mittauksissa. Toimistotyöntekijän jumiselälle ensimmäinen hieronta oli kivulias, mutta kovin parantava ja tarpeellinen. Kaikkia jumeja ei saatu kerralla hierottua auki, eikä kuulemma kannata edes yrittää, sillä jumipaikkoihin kertyy paljon kuona-aineita, jotka liikkeelle lähtiessään voivat aiheuttaa kehoon aikamoisen rasitustilan.Tiedättehän miten joskus hieronnan jälkeen pää tulee todella kipeäksi? Minä vältyin onneksi pääkivulta, mutta makoilin koko lauantai-illan ihan raatoraukeana sohvalla. Se raukeus oli normiväsymysytä paljon syvempää.

Seuraavana päivänä, alle vuorokauden kuluttua hieronnasta, tein kuitenkin aikamoisen emämunauksen. Menin pumppiin. Arvatkaa mitä se satojen toistojen sahaaminen tekee juuri auki hierotuille, raukeille & "puolustuskyvyttömille" lihaksille? No vetää ne ihan hemmetinmoiseen jumiin. Selkäbiisin kohdalla aloin tuntea, että nyt tapahtuu jotain, eikä todellakaan hyvää. Selkälihaksen vetäytyivät aikamoiseen sumppuun, ja tunne oli kuin olisin kantanut selän sisällä isoa kiveä. Sen tarkemmin en sitä tunnetta osaa kuvata, mutta oli se kyllä outoa.

Pumppia seuraavina päivinä koin hyvin vahvaa venyttelytarvetta. Selkä ei ollut kipeä, mutta se lähetti minulle koko ajan viestejä: venytä minua, venytä minua, pliiiiis, venytä minua. Venyttelystä tuli noiden päivien aikana lähestulkoon syömiseen tai vessassakäymiseen verrattava perustarve. Oli pakko venyttää selkää eri asennoissa, ja rauhallinen venyttely aiheutti ihan ylimaallisen euforisia tuntemuksia mielessä ja kehossa. Todella outo tunne ihmiselle, joka ei ole koskaan erityisemmin kaivannut venyttelyä, saati nauttinut siitä.

Seuraavana lauantaina menin uudelleen hierottavaksi ja kerroin hierojalle edellisen viikon voimakkaasta venyttelytarpeestani. Hyviä uutisia, hän sanoi, tämä kertoo, että kehosi on vastaanottavainen hieronnan vaikutuksille ja kertoo sinulle selkeästi mitä se tarvitsee. Nyt on enää kyse siitä, että valitsetko kuunnella näitä viestejä vai et. Hieroja kertoi vielä, että kun lihakset hierotaan kunnolla auki, ne ovat muutaman päivän ajan lähempänä ns. optimaalista tilaa. Kun hieronnan vaikutus alkaa lakata, lihakset alkavat vetäytyä takaisin "jumiin" (lainausmerkit siksi, että hieroja kertoi nämä asiat paljon ammattimaisemmin termein :D), jolloin ne alkavat lähettää aivoille hätäviestiä, että jotain tarttis nyt tehdä ja pian. Auta meitä ennen kuin me mennään taas totaalijumiin! Tämä kaikki sitten kiteytyi niihin vahvoihin venyttelyhimareihin, joita tunsin koko hierontaa seuraavan viikon.

En tiedä perustuiko hierojan analyysi mihinkään tutkimustietoon, mutta se oli juuri sellainen analyysi, johon minä haluan uskoa. Minusta on ihana ajatus, että kehoni pystyy lähettämään minulle tietoa tarpeistaan ja mikä vielä parempaa, että minä pystyn edes joskus kuulemaan nämä viestit ja toimimaan niiden mukaisesti. Olen tehnyt vähän vastaavanlaisen kotipsykologianalyysin myös pohtiessani miksi joskus tunnen voimakasta mielihalua jotain sellaista ruokaa tai ravintoainetta kohtaan, jota normaalisti en hirveästi syö. Viime aikoina esimerkiksi porkkana, punajuuri ja kanamuna. Ehkä tuo voimakas mielihalu on kehoni tapa välittää minulle tietoa jonkin tietyn vitamiinin tai hivenaineen puutteesta. Ehkä himoitsen kanamunaa, koska liikun paljon, mutta syön suhteellisen vähän proteiinia? Ehkä vastuskykyni kaipaa juuri nyt vahvistusta jostain porkkanan vitamiinista? Niin kiehtovia ajatuksia, joihin todella haluan uskoa, olkoot ne sitten huuhaata tai ei. 


Olen lukenut jostain, että esimerkiksi reilusti ylipainoiset ihmiset saattavat menettää vähitellen yhteyden kehoonsa ja täten vieraantua kropan lähettämistä viesteistä. Viestejä ei joko kuulla tai niitä ei haluta / osata kuunnella. Ehkä ääripäänä tästä voisi ajatella olevan ihmiset, jotka hakeutuvat sairaalaan vatsakipujen takia, ja saavat yllättäen tietää olevansa keskellä synnytystä. Varmasti raskauden "kieltämiseen" voi olla paljon muitakin syitä kuin ylipaino, mutta tämä siis tässä toimikoon nyt ihan vain kärjistettynä esimerkkinä siitä, miten mielen ja kehon yhteys voi ehkä joskus olla poikki.

Itsekin lievästi ylipainoisena eläneenä en kuitenkaan millään jaksa uskoa, että ylipaino olisi ainoa tai edes ensisijainen syy keho-mieliyhteyden katkeamiseen. Ainakin omalla kohdallani syy piilee "sisäisessä kiireessä", siis siinä jatkuvassa kiireen tunteessa pään sisällä, joka ajaa suorittamaan ja toimimaan supertehokkaasti aamusta yömyöhään. Jos en koskaan pysähdy, en myöskään koskaan kunnolla kuule tai näe mitään. En varsinkaan sitä, mitä tapahtuu sisälläni - niissä sopukoissa, joilla ei ole sanoja käytettävissään. En edelleenkään osaa kunnolla tietoisesti pysähtyä, mutta välillä näen pieniä välähdyksiä siitä, mitä se voisikaan olla. Joskus, kun menen ruokakauppaan, pysähdyn hetkeksi paikalleen, rauhoitan mieleni siinä kiireen keskellä ja kysyn itseltäni mitä minä oikeasti haluan syödä? Monesti vastauksena on jotain tuttua ja turvallista, mutta välillä mielen syövereistä on kyllä pulpahtanut todella erikoisia vastauksia, joiden mukaisesti olen sitten ostokseni tehnyt, ja päätynyt syömään todella ihania ja minulle epätyypillisiä ruokajuttuja.

 Kuva täältä.

Uskotko sinä, että keho voi lähettää mielelle viestejä? Tuleeko sinulla mieleen tilanteita, jolloin olisit kuullut ja tunnistanut tällaisia hiljaisia viestejä ja toiminut niiden mukaisesti? Voiko vaikkapa voimakas himo tiettyä ruoka-ainetta kohtaan olla kehon pyyntö toimittaa sille ravintoaineita, joita se juuri sillä hetkellä eniten tarvitsee? Vai onko tekstini mielestäsi täyttä hölynpölyä? :)

14. joulukuuta 2013

Ensimmäinen treeni PT:n kanssa ja Angry Birds - leuanvedot

Torstaina se siis tapahtui. Elämäni ensimmäinen treeni Personal Trainerin kanssa. Minua jännitti etukäteen tosi paljon, sillä en tiennyt yhtään mitä olisi tulossa. PT oli uhkaillut lupaillut ensimmäiselle kerralle jonkinlaista kuntotestiä, mutta lopulta hän oli päätynyt siihen, että haluaa ensimmäisellä kerralla käydä läpi joitakin perusliikkeitä salilla, jotta päsee tutustumaan tekniikkaani sekä treenityyliini. Kuntotesti pidetään sitten seuraavalla kerralla.

Koska olin nimennyt yhdeksi tärkeimmistä tavoitteistani puolimaratonin ensi vuonna, alkoi yhteistreeni lyhyellä lämmittelyllä juoksumatolla. PT tarkkaili juoksutekniikkaani eri juoksunopeuksissa ja antoi vinkkejä tekniikan kohtentamiseksi. Lähtökohtaisesti juoksutyylini on kuulemma ihan hyvä. Kehuja sain siitä, että pääni ei "pomppinut" ylös ja alas, vaan linja pystyi tasaisena koko ajan. Parannettavaa löytyi mm. käsien liikkeestä, joiden olisi hyvä liikkua vähän enemmän juoksun tahdissa. Tällöin ylävartalo "vauhdittaisi" juoksua paremmin ja happi kulkisi tehokkaammin, kun hartiat eivät olisi täysin pysähdyksissä ja tukossa. Tismalleen saman kommentin sain viime keväänä juoksukoulussakin, eli täytynee alkaa kiinnittää asiaan oikeasti vähän enemmän huomiota. PT:n on juossut lukuisia puolikkaita ja kokomaratoneja, joten luotan kyllä hänen juoksuvinkkeihinsä ja ammattitaitoonsa tässä(kin) asiassa.

Salin puolella ehdittiin tehdä viittä eri liikettä, mutta nämä olivatkin sitten niin kokonaisvaltaisia, että treeni aiheutti seuraavalle päivälle aikamoisen kokovartalojumin. Treeniliikkeet olivat takakyykky, suorin jaloin maastaveto, (avustettu) leuanveto, etunojapunnerrus sekä lisäksi yksi aika killeri vatsalihasliike.

Olen aina vähän epäillyt, että voiko Personal Trainer muka oikeasti tuoda treeniin hintaansa nähden "riittävästi ekstraa", kun kyllähän minä saan kropan hapoille ja hien virtaamaan salilla yksinkin. En muuten epäile enää, sillä jo ensimmäinen yhteistreeni osoitti, että hyvä PT auttaa nostamaan treenitehon aivan uudelle tasolle. Tämä ei kuitenkaan johdu ole siitä, että tankoihin ladattaisiin koko ajan lisää painoja, vaan siitä, että PT pitää huolen siitä, että liikkeet tehdään alusta loppuun oikealla tekniikalla. Sain jo ensimmäisen treenimme aikana  oppitunnin siitä, että hyvin pienet jutut, esimerkiksi lapaluiden asento tai katseen korkeus, voivat vaikuttaa liikkeen intensiteettiin ja "hikikertoimeen" merkittävästi.

Jokainen liikesarja alkoi niin, että PT näytti ensin liikkeen oikean tekniikan, ja sitten pyysi minua tekemään liikkeestä muutaman toiston kevyillä painoilla (tai jopa ilman). PT ei korjaillut tekniikkaani kesken sarjan, vaan kertoi huomionsa aina sarjojen välissä. Ensimmäisen sarjan sain siis aina tehdä ns. "omalla tekniikalla" ja kappas, toinen kierros, joka tehtiin PT:n tekniikkakorjausten jälkeen, oli aina ihan järkyttävän paljon raskaampi kuin se ensimmäinen, vaikkei painoja juurikaan lisäilty.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa etunojapunnerrus. Olen aika ylpeä ennätyksestäni, joka on 20 miesten punnerrusta. Vedinkin siis ensimmäisellä kierroksella innokkaasti 15 punnerrusta. Tauolla PT sanoi minulle, että tiedäthän, että punnerrus on rintalihasliike? Pidäpä seuraavalla kerralla huoli, että lapaluut pysyvät mahdollisimman lähellä toisiaan niin, että et saa niin paljon apuja yläselältä. Otin vinkistä vaarin, ja jaksoin toisella kierroksella hädintuskin 7 punnerrusta. Vaikutus kohdistui nyt paljon puhtaammin rintalihaksiin ja käsivarsiin. Jos jotain hyötyä tuosta rääkistä oli, niin ainakin se, että jos joskus osallistun punnerruskilpailuun (esim. firman pikkujouluissa), niin tiedänpä ainakin millä tekniikalla kannattaa punnertaa, että saa mahdollisimman paljon toistoja. Haastepunnertajan salainen ase on siis yläselän "pyöristys", jolloin selkä tulee avuksi, mutta salitreenajan kannattaa ehkä keskittyä kohdistamaan punnerrustehot sinne, minne kuuluukin. Näin ainakin minä pyrin tekemään jatkossa. Selkäliikkeet sitten erikseen... esimerkiksi leuanvetotangossa!

Treenin koomisin hetki koettiinkin sitten tosiaan leuanvetojen yhteydessä. Maailmassa ei ole olemassa riittävän suuria lainausmerkkejä, jotka voisin laittaa sanan "leuanveto" ympärille. Tavallisia leuanvetoja ei edes yritetty, vaan lähdettiin heti liikkeelle kuminauha-avusteisesta versiosta. Leuanvetotankoon laitetaan roikumaan paksu kuminauha, jonka lenkuran päälle astutaan toisella jalalla "seisomaan". Ideana on siis se, että kuminauha auttaa sinua vetämään itseäsi ylöspäin silloin, kun omat ylävartalon voimat eivät vielä yksin riitä. Noh, kuminauha tai ei, niin enhän minä jaksanut vetää itseäni ylös edes yhtä kertaa. Ensimmäinen sarja mentiin siis niin, että PT nosteli minua ylöspäin :D Sarjan lopussa PT sitten kohteliaasti totesi, että haetaanpa vielä toinenkin kuminauha.

Toisella kierroksella jalkani alla oli siis kaksi paksua kuminauhaa, ja johan alkoi tyttö sinkoilla kohti kattoa :D Kyllä jouduin vetämään itseäni ylöspäin ihan toden teolla, mutta välillä mietin, että onkohan mahdollista, että nämä kuminauhat sinkoavat minut avaruuteen, jos ote herpaantuu hetkeksi? Olo oli kuin sillä punaisella Angry Birds - linnulla hetkeä ennen kuin ritsa laukaistaan. Whiiiiiiiiiiii! 

Onko se lintu, vai Tiina, joka yritti vetää leukoja? Kuva täältä.

Kolmen "leuanveto"sarjan jälkeen hauikset ja yläselän lihakset olivat hapoilla, ja olin ihan huumaantunut. Minä todellakin aion oppia vetämään leukoja! Ainakin kolme. Vielä jonain päivänä. Matkaa on hurjasti edessä, mutta mikäpäs sen ihanampaa, kuin olla matkalla jonnekin :)

Ehkä turhaa tätä enää erikseen mainita, mutta minulle jäi PT-treenistä todella positiivinen fiilis. Pelkäsin etukäteen, että olisi hirveän vaivaannuttavaa treenata vieraan ihmisen tuijottaessa vierestä. Ja mitä ne muut salitreenaajatkin minusta nyt ajattelee, kun roikun tässä tuplakuminauhassa kuin hämähäkkimies ilman hauiksia? Yhteistreeni oli kuitenkin niin intensiivistä, että en olisi huomannut vaikka Ryan Gosling olisi seissyt vieressäni, ilman paitaa.

Ryan jaksaa varmaan ilman kuminauhaakin. Kuva täältä.

Näitä tunnelmia (ja paljon muutakin) siis lisää ensi viikolla! Herättikö tämä postaus kysymyksiä tai ajatuksia PT-valmennuksesta, puolesta tai vastaan? :) Ihanaa, rauhallista ja rentouttavaa viikonlopun jatkoa sinulle!

27. marraskuuta 2013

Stressinhallintaa ja kolmen kuukauden treenikatsaus

Hyvää keskiviiikkoiltaa! Tulin juuri kuntosalilta treenailemasta, ja täällä nyt istuskelen onnellisessa olotilassa kotisohvalla. Olen ollut alkuviikon harvinaisen stressaantunut työasioista, mikä on aiheuttanut univaikeuksia ja laskenut energiatasoja aika dramaattisesti. En ole saanut itsestäni kävelylenkkejä enempää irti, mutta tänään raahauduin väkisin kuntosalille, vaikka ylitöitäkin olisi ollut tarjolla. Olin todella väsynyt ja energiaton, kun savuin pukuhuoneeseen ja mietin, että onko tässä mitään järkeä? Pakottaa nyt itsensä treenaamaan, vaikka ei yhtään huvita, ja vaikka sohvalla naposteltu karkkipussi varmasti auttaisi enemmän. Jossain mielen sopukoissa kai kuitenkin aavistin, mitä nainen nyt oikeasti tarvitsee. Nimittäin improvisoidun ja intensiivisen salitreenin, jossa annoin itselleni luvan valita pelkkää lempiliikettä toisensa perään. Ylätaljaa vastaotteella, etunojapunnerruksia (meni 20 kpl miesten sellaista - uusi enkka!), pistoolikyykkyä ja vastalihasrutistuksia TRX-naruissa...

Jossain vaiheessa tunsin miten stressin aiheuttama kireys alkoi sulaa pois, ja olisin voinut vaikka syleillä niitä TRX-naruja sillä hetkellä. Välillä kyllä mietin, että miten ihmeessä ihmisen pää voisi pysyä kasassa kiireisten elämänvaiheiden aikana ilman liikuntaa? (Ja myös onko outoa miettiä jumppavälineen halaamista). En voi muuta kuin kannustaa jokaista tekemään edes sen pienen kävelylenkin tai puolen tunnin uintitreenin, vaikka kuinka väsyttäisi. Liikkumisella on ihmeellinen vaikutus mielen hyvinvointiin näin pimeimmän kaamoksen keskellä.

Heh, mutta se siitä tädin liikuntasaarnasta ;) Tarkoitukseni oli oikeastaan tulla jakamaan kanssanne tämä omilta SATS-harjoitussivuilta pongaamani treenipäiväkirja. Olen välillä harmitellut sitä, etten ole pitänyt tänä vuonna minkäänlaista kirjaa treeneistäni HeiaHeiassa tai muussa vastaavassa palvelussa. Minulla ei siis ole ollut mitään käsitystä kuinka paljon olen juossut tai kuinka usein käynyt kuntosalilla.

Ilahduin, kun huomasin, että kaikki SATS:illa tekemäni treenit ovat tallentuneet automaattisesti omille harjoitussivuilleni! Minähän teen käytännössä kaikki treenini juoksulenkkejä lukuunottamatta SATSilla, joten saan tästä melko luotettavaa statistiikkaa treeneistäni. Ja voi miten ylpeä tästä kuvasta olenkaan! Saako sen tulostaa ja kehystää makuuhuoneen seinään? :D


Jos tähän vielä lisätään päälle hölkkälenkit, joita olen tehnyt keskimäärin kerran viikossa, niin treenimäärät ovat kyllä minun omiin tavoitteisiini nähden aika optimaaliset.  Haluan pitää vähintään kaksi lepopäivää viikossa, eli käytännössä viisi treenipäivää on ihan maksimi minulle tällä hetkellä. Kaikista onnellisin olen siitä, että liikuntamäärät ovat pysyneet kaikista syksyn menoista ja työkiireistä huolimatta melko tasaisina (lukuunottamatta yhtä yhden treenin viikkoa, jolloin hoidin kaason velvollisuuksia). Mukavaa myös, että sinne joukkoon on mahtunut 16 salitreeniä (!!), mikä on entiselle salitreenikammoksujalle ihan mukava saldo. Sen verran kyllä tuo salitreeni tällä hetkellä houkuttelee, että haluaisin saada hilattua määrän jatkossa kahteen kertaan viikossa... Vaikka juoksuhaaveet elävät edelleen, olen pari kertaa yllättänyt itseni haaveilemasta leuanvedoista, punnerrusennätyksistä, ja muistakin voimaa vaativista tavoitteista. Ehkä joskus, kun voimaa on vähän enemmän, uskallan mennä vaikkapa tankotanssitunnille! Ja ennen kaikkea, ehkä (toivottavasti) minua ei tarvitse enää koskaan raahata bikinit puolitangossa veneen laidan yli... ;D

 Kuva Fidziltä.

Kirjaatteko te kaikki treeninne HeiaHeiaan tai muuhun vastaavaan palveluun? Minäkin taidan yrittää petrata siinä ensi vuonna! Mukavaa viikon jatkoa!

24. marraskuuta 2013

Dagen efter? Terveellisempi hampurilaisateria pikkujoulujen jälkeen

Perjantaina meillä oli työpaikan pikkujoulut. Vietimme alkuillan toimistollamme jouluruokia syöden (kinkku paistettiin toimistokeittiön uunissa), viiniä maistellen ja pictionaryä fläppitaululla pelaillen. Kun pelissä on mukana 10-15 henkilöä, ei meno voi olla muuta kuin varsin hulvatonta. Paljon naurua ja epämääräisiä yrityksiä piirtää taululle vaikkapa sana "lainkuuliainen". Ei ihan voi sanoa, että työporukkamme joukosta olisi löytynyt picassomaista taituruutta, mutta kyllä monta sanaa arvattiinkin! Yllättävän monta asiaa voi ilmaista piirtämällä tikku-ukon! Täytyy muistaa tämä, kun seuraavan kerran seikkailee jossain maailmalla ja yrittää kommunikoida ihmisten kanssa ilman yhteistä kieltä :)

Toimistolta suuntasimme vielä hetkeksi Helsingin keskustaan Navy Jerry's nimiseen hyvin omintakeiseen, mutta ihastuttavaan baariin, jossa soitettiin 50 - ja 60-lukujen musiikkia. Twistiä, rockabillya, kaikkea sitä, mikä menee ihan mahdottomasti jalan alle ja alkaa tanssittaa! Tanssilattia oli pieni ja twistatessa tuli kuuma, mutta voi miten hauskaa se olikaan! Oltiin tosi kaukana sellaisesta perusdiscoketkutusmeiningistä, jossa en itse ole enää vuosiin juurikaan viihtynyt. Ihmiset jorasivat hyvällä fiiliksellä, täysillä ja hymyssä suin, joten voin kyllä lämpimästi suositella tätä vaihtoehdoksi teille, jotka haluatte tanssia, mutta ette viihdy blingbling-discoissa! Tajusin myös, että vitsit miten vapauttavaa on olla tämän ikäinen! Nuorempana olin tällaisissa tilanteissa aika itsetietoinen ja pidättyvä, mutta nyt vähän vanhempana (mutta toki edelleen ihan nuorena :D) ei tarvitse ottaa kaikkea, eikä varsinkaan itseään, niin kauhean vakavasti. Voi mikä tervetullut tunne ainakin tämän naisen elämään :)

Kotona olin yöllä yhden maissa, joten lauantaiaamupäivälle optimistisesti suunnittelemani spinning jäi kyllä sitten kokematta. Tälle viikolle tuli siis vain kolme liikuntapäivää (juoksulenkki, CrossTraining ja BodyPump) , mikä on kyllä vähän vähemmän kuin haluaisin, mutta kyllä muiden ihmisten seurassa vietetyllä ajalla on myös suuri arvo ja paikka hyvinvoinnin rakentajana. 

Lauantaina olin ihan hyvissä voimissa, mutta tiedättehän miten baari-illan jälkeen usein seuraavana päivänä haluttaa syödä jotain epäterveellistä? Pizzaa, karkkia, sipsiä, you name it. Tällä kertaa ratkaisin tämän halun poikkeuksellisesti kyhäämällä terveellisemmän, mutta älyttömän herkullisen hampurilaisaterian ruisleivästä, kanafileestä ja paistetusta kananmunasta. Kylkeen vielä muutama bataattilohko, niin aijai!


Paistoin paistinpannulla kanapihvit sekä yhden kananmunan ja paahdoin ruisleivän paahtimessa. Sivelin molemmat ruisleivän puoliskot sweet-chili-kastikkeella, ja laitoin väliin kanan ja kananmunan lisäksi lehtisalaattia, tomaattia ja suolakurkkua. Kuulostaa jopa omiin korviini vähän ärsyttävältä, mutta tämä täytti kyllä dagen efter- päivän roskaruokatarpeen melkein täydellisesti. Tulista, suolaista, lihaisaa ja täyttävää. Ja kuitenkin aika paljon parempaa keholle, kuin vaikkapa kotiinkuljetuksena tilattu pizza. And don't get me wrong, pizzojakin tässä taloudessa kyllä syödään, mutta mielestäni on mukavaa, että myös toisenlaisia ja maukkaita vaihtoehtoja on tarjolla. Ainoan reklamaation antaisin bataattilohkoista, jotka oliiviöljyllä sivelystä huolimatta jäivät uunissa ihan pehmeiksi ja "löllöiksi". Saatteko te jotenkin bataatti- tai muut kasvislohkot uunissa rapeiksi?


Tänään kävin jo paljon reippaammassa hengessä bodypumpissa (se on muuten aika kivaa ja kovaa!) ja nyt fiilistelen hämärtyvää iltaa kynttilänvalossa ja tunnelmallista musiikkia kuunnellen. Hyvä fiilis, kiva päivä <3 Toivottavasti sielläkin! Joko teillä on ollut pikkujouluja? :)


17. marraskuuta 2013

Sunnuntairetki Nuuksion kansallispuistoon

Täällä Etelä-Suomessa eletään kyllä harvinaislaatuisen ihanaa syksyä. Syyskuu oli lämmin (= piknikillä kesävaatteissa), lokakuussa satoi paljon (= tunnelmallisia koti-iltoja kynttilänvalossa) ja marraskuun kelit ovat olleet kuulaita ja lempeitä (= ainutlaatuista jatkoaikaa kesän ulkoilukaudelle). Normaalisti ehkä odottaisin jo lumen tuloa, mutta en tällaisena syksynä. Kyllä sitä lunta ehtii tampata ihan riittämiin sitten joulu - maaliskuussa, eli ei mitään syytä tuhlata näitä ainutlaatuisia marraskuun päiviä odottavassa välitilassa eläen.

Vaikka Eino-myrskyn rippeet vielä puhalsivat puiden latvoissa, uskaltauiduimme tänään retkelle Nuuksion kansallispuistoon. Vaikka tämä Suomen eteläisin kansallispuisto on melko lähellä meidän kotiamme, olen käynyt siellä aiemmin vain pari kertaa uimareissulla. Nyt kuitenkin päätimme pakata eväät reppuun ja lähteä kiertämään Haukankierros - nimisen reitin, jolle matkaa kertyi lopulta noin kuusi kilometriä. Profiililtaan reitti oli melko mäkinen ja polku aika-ajoin kapea ja juurakkoinen. Näin marraskuussa se oli myös kosteudesta hieman mutainen, joten kunnon vaelluskengät tulivat tarpeeseen. Minkäänlaisia urheilutavoitteitta meillä ei päivälle ollut, vaan kuljimme vain rauhassa eteenpäin luonnon ihmeitä ihaillen ja valokuvaten.



Reitti oli todella hyvin merkitty sinisin opasmerkein, joskin ihmettelin hieman, että miten kansallispuiston puihin on saatu lupa naulata reittimerkkejä? Reitin alkuosa oli melko ruuhkainen, mutta kun pääsimme metsän siimekseen, törmäsimme enää vain satunnaisiin vastaantulijoihin. Tuuli ulvoi puiden latvoissa ja korkeat männyt huojuivat ympärillämme, samalla kuitenkin suojaten meitä pieniä kulkijoita pahimmalta viimalta. Reitin puolivälissä poikkesimme hieman polulta, ja löysimme mitä ihanimman taukopaikan. Harvoin maistuu kahvi ja reissumies niin hyvältä, kuin luonnossa nautittuna! Jälkkäriksi vielä pala taivaallista tummaa suklaata, aaah <3


Kyllä näissä maisemissa oli helppoa tuntea kiitollisuutta Suomen puhtaasta luonnosta, terveydestä ja liikkumisen vapaudesta! <3


Tähän loppuun vielä tunnelmakuva viime kesältä, uintireissulta Nuuksion Siikajärveltä. Tällä reissulla löysin ikimuistoisimman geokätköni, sillä se haettiin taustalla näkyvästä saaresta - uimalla! Ei muuta kuin vedestä ylös rantakallioille ja etsintäpuuhiin. Ihania hetkiä <3 Ja ihanaa sunnuntaita sinulle! Ulkoilitko vai nautitko syyspäivästä sisätiloissa? :)


14. marraskuuta 2013

Crosstraining: Tunti, jonka aikana tehdään seitsemää eri kyykkyä

Alkuviikko on ollut liikkumisen suhteen kiva, mutta jaloille sangen raskas. Maanantaina hölkkäsin 7 kilometria raikkaassa syysillassa. Tiistaina oli ihanainen BodyJam, joka muuttuu sitä raskaammaksi, mitä tutummaksi koreografia tulee. Eilen oli puolestaan vuorossa CrossTraining, jonne Sporttaillaan - blogin Hanna minut houkutteli. Ja hyvä niin, sillä muuten olisivat saattaneet liikkumiset jäädä raskaan työpäivän jälkeen suklaan jalkoihin! Nyt kuitenkin jalkoihin jäi jotain ihan muuta. Nimittäin hillitön hapotus. Tulipahan nimittäin treenattua! Hannan blogista voit lukea loistavan kuvauksen tunnin koostumuksesta, joten en löpertele nyt asiasta sen enempää.

Sen hullun faktan haluaisin kuitenkin jakaa kanssanne, että laskujeni mukaan tunnin aikana tehtiin seitsemää erilaista kyykkyä. Seitsemää! Näiden "peruskyykkyjen" lisäksi tehtiin myös burbeeta kolmeen eri otteeseen. Ihan järjetöntä. Ei kai siis ihme, että vaikkapa etunojapunnerrusten aikana pystyin miettimään vain, että ei helkutti miten jaloissa hapottaa. Mistä lähtien punnerruksissa on tarvittu jalkalihaksia?! Ristikkäisiä linkkuveitsiäkään (= vatsalihaksia) en lopussa jaksanut kunnolla tehdä, sillä en vain pystynyt nostamaan jalkojani enää maasta ylös. Tänään on ollut jaloissa ihanaa raukeutta ja mielessä tyytyväisyyttä treeniin, jollaista en ikinä saisi yksinäni tehtyä. 

Varaustilanteesta päätellen CrossTrainingista on tullut yksi keskuksemme suosituimmista tunneista, eikä varmasti vähiten sen toiminnallisen ja armottoman luonteen vuoksi. Siellä jos kävisi viikoittain, koko vartalon voima kehittyisi varmasti huimasti. Aaaah, niitä reisilihaksia, mitkä tunnilta voisikaan saada ;) Ja mehän ollaan nyt hyvinkin matkalla kohti teräskuntoa, kun hulluuden puuskassa varattiin tunti jo seuraavallekin viikolle! Ensi viikolla otan kyllä mielenkiinnosta sykemittarin mukaan...

Tässäpä netistä poimittuja kuvia kyykyistä, joita eilen veivattiin. Sanokaa mitä sanotte, mutta taidan olla nyt pari luomusuklaapalaani ansainnut ;)

1) Etukyykky
En ihan täysin ole vielä hiffannut etukyykyn tekniikkaa, joten tein aika pienillä painoilla, jotta pääsisin mahdollisimman alas. Toimi!  Tämä ei kuitenkaan ole minulle mikään lemppariliike, ei edes sellaisella tuskaisenihanalla masokistitavalla.


 Kuva ja etukyykyn ohjeet täältä.

Tavallisen etukyykyn lisäksi tehtiin 2) etukyykky työnnöllä, eli ylös tultaessa työnnettiin tanko suorille käsille kohti taivasta ja alas tullessa laskettiin se takaisin solisluiden päälle. Hirveää!

3) Askelkyykky kiertäen
Anteeksi tämä kuva - en vain löytänyt tähän hätään muuta :D


4) Valakyykky
Kyykkäystä niin, että tanko on koko sarjan ajan suorilla käsivarsilla. Vaatii hyvää tekniikkaa, joten kannattaa aloittaa riittävän pienillä painoilla (tai jopa pelkällä tangolla). Kauheudessaan tämä on niin hieno liike, että harkitsen ottavani varovasti myös omaan saliohjelmaani.


5) Pistoolikyykky
No sanotaanko näin, että minä pääsin suurinpiirtein kaksi milliä seisoma-asennosta alaspäin, eli tässä vähän tavoitetta!


6) Boksihyppy + kyykky
Ei todellakaan näin korkealle, vaan pelkästään steppilaudalle, mutta kymmenen hyppy - kyykky - hyppy - yhdistelmää takasi kyllä hurjan hapotuksen...


7) Maastaveto
Olen joskus tehnyt salilla suorinjaloin maastavetoa, mutten koskaan näin "kyykyn kautta" niin, että tanko koskee välillä lattiaa. Tosi kova polte pakaroihin, auts! Tätä lisää :)


Löytyikös tästä sinulle tuttuja liikkeitä? :) Oletko treenannut näitä salilla tai jumpilla?


12. marraskuuta 2013

Soma Move - niin ihanaa, että alkoi itkettää

Liekö lähestyvät kolmikymppiset saaneet tunteeni sekaisin, mutta olen herkistellyt normaalia helpommin viime viikkoina. Ei siihen tosin ennenkään hirveästi ole tarvittu, mutta niin pitkälle ei ennen olla menty, että venyttelyjen aikana tulee kyynel silmään siksi, että jumppatunti oli niin täydellinen. Näin minulle kuitenkin kävi viime viikolla testatessani ensimmäistä kertaa SATSin SomaMove - tuntia. Siis mikä täydellisen ihana tunti - lempeä, rankka, pehmeä ja hikinen. Mun uusi lempparitunti ehdottomasti. Ei tämä tyttö nimittäin ihan minkä tahansa jumpan takia kyynelehdi (eipä)!

SomaMove on kestoltaan 45 minuuttia, ja siitä kirjoitetaan SATSin sivulla näin: Soma Move haastaa kehon liikeradat ja opettaa kehoa liikkumaan vapaammin – kuten eläimet. Soma Move perustuu eläinten luonnolliseen ja tasapainoiseen liikkumiseen. Tunnilla ei liikuta musiikin tahtiin, mutta musiikkia käytetään kuitenkin taustalla antamaan voimaa, energiaa ja tunnelmaa tunnille. Tunnilla liikutaan avojaloin.



Näistä syistä hullaannuin täysin:

Ensinnäkin: valaistus. Kaikki kattovalot sammutettiin ja valoa antoi salin etureunaan sijoitettu paperilamppu, ja joku lempeä spottivalo kohdassa, jossa ohjaaja liikkui. Hämärää ja tunnelmallista. Juuri sellaista, kuin marraskuussa pitääkin.

Toisekseen: musiikki. Mystistä, rytmikästä, suitsukkeista, ehkä vähän viidakkomaista. Instrumentaalista musiikkia, ei laulua. Hämärää ja tunnelmallista. Sellaista, joka saa unohtamaan, että vieressä on sateinen asema-aukio. Joka kuljettaa hetkessä mukanaan toisiin maailmoihin.

Kolmanneksi: liike. Monilla liikkeillä oli eläimen nimi (leijona, skorpioni, krokotiili), ja liike jäljitteli hieman kyseisen eläimen liikeratoja tai asentoja. Yksi liikesarja koostui kolmesta eri liikkeestä, joita tehtiin flowmaisesti peräkkäin. Välillä tuli mieleen, että onkohan taiji tällaista. En tiedä, koska en ole  kokeillut. Liikkeet olivat lempeitä ja pehmeitä, mutta staattisuudessaan ja moniulotteisuudessaan myös todella rankkoja. Hiki virtasi valtoimenaan koko tunnin ajan. Todella hämärää, sillä tavallaan niiden liikkeiden ei ehkä olisi kuulunut tuntua niin raskailta, koska ne olivat niin "luonnollisia", mutta silti ne tuntuivat. Välillä mietin, että onko ilmastointikin sammutettu, jotta tunti kuljettaisi yhä kauemmas kolkosta marraskuusta. En usko, mutta haluaisin uskoa, jotta syy ei olisi huonossa kunnossani.


Kun lopussa maattiin maassa mahallaan ja tehtiin syviä krokotiilihengityksiä (heh), olin ihan onneni kukkuloilla. Olisin halunnut jäädä sinne saliin koko illaksi. Oli taivaallinen olo. Notkea, voimakas, naisellinen ja lämmin. Täydellinen tunti marraskuun pimeyteen.

Ymmärsin, että olin juuri tavoittanut täydellisesti sen tunteen, jonka takia minä liikun. Ja voihan ihminen vähemmästäkin liikuttua, eikö totta? ;)

Tänään puolestaan kävin taas BodyJamissa ja tunnin lopussa totesin, että kyllä tanssiminen tekee minut onnellisemmaksi ja parantaa elämänlaatuani. Hehkutin tätä miehelleni kotona jumpan jälkeen, ja heitin parit tanssimuuvsit perään. Mies oli sitten sitä mieltä, että tanssi parantaa myös hänen elämänlaatuaan :D

Oletteko te koskaan herkistyneet jonkun liikuntasuorituksen jälkeen? Osaatteko eritellä mikä tunteen sai aikaan?

27. syyskuuta 2013

Fit as a Fighter - virallisesti vuoden hulluin treeni!

No huh huh! Nyt on kyllä vedetty ylivoimaisesti vuoden hulluimmat treenit! Eksyin nimittäin SATSin uutuudelle nimeltä Fit as a Fighter, ja kuvittelin päätyväni johonkin BodyCombatin kaltaiseen kovaan, mutta "turvalliseen" treeniin. Epäilykset heräsivät ensimmäisen kerran, kun ovella jaettiin nyrkkeily- ja pistehanskoja. Katsoin myös, että onpas harvinaisen paljon miehiä mukana, noin puolet treenaajista. 


Koko tunti vedettiin parin kanssa, ja parikseni päätyi pikkuruinen tyttö, joka osoittautui ihan järjettömän kovakuntoiseksi voimakimpuksi. Minulla ei antanut sisu periksi, ja vedinkin koko tunnin överitehoilla pysyäkseni parini mukana.  Ensimmäinen puoli tuntia vedettiin intervallimeiningillä niin, että toinen parista työskenteli toisen pidellessä pistehanskoja. Vedot olivat noin 1-2 minuutin mittaisia (tuntuivat vartilta). Erilaisia liikekomboja oli useita, mutta mieleen jäivät erityisesti nämä:

Neljä sivukoukkua, minkä jälkeen "hyökättiin" kiinni parin jalkoihin, ja NOSTETTIIN pari ilmaan :D Se pikkuruinen tyttö nosteli minua, lähes 70 kiloista matamia, kuin pumpulia vain, kun taas minä sain hänet hädintuskin pari senttiä maasta irti. Ei jösses se oli  älytöntä ;D En ole vieläkään päässyt yli siitä, että ryhmäliikuntatunnilla nostellaan toisia treenaajia. Naurattaa ääneen kun sitä miettii.

Toinen hullu kombo oli neljä lyöntiä pistehanskoihin, etunojapunnerrus maassa, ja ylös polvihypyllä mahdollisimman korkealle ilmaan. Ja uudestaan, uudestaan, uudestaan, uudestaan. Voi kuolema. Ihan kauheeta. Ihanaa. Kamalaa (oikeasti).



Olin jo ekan puolen tunnin jälkeen ihan totaalisen puhki. Sen jälkeen alkoi vielä 4 x 4 minuutin "oikea treeni". Sanat eivät riitä kertomaan miten hullua se oli, käykää itse kokeilemassa. Välillä tehtiin burbeeta, välillä "painittiin" parin kanssa, eli yritettiin työntää toista kumoon. Yhdessä välissä laitettiin kuminauha parin vyötärön ympärille ikään kuin valjaiksi, minkä jälkeen juostiin salia päästä päähän. Kuminauha toimi siis aika pahana vastuksena sille edellä menevälle, tuntui kuin olisi paikallaan juossut. Lopulta kun sai puskettua itsensä väkisin salin toiseen päähän, tehtiin luonnollisesti kolme burbeeta ja lähdettiin pusertamaan takaisin toiseen päähän. Sain koko tunnin ajan tosi paljon tsemppiä pariltani, sillä esimerkin lisäksi hän myös tsemppasi minua ylittämään itseni hihkumalla vaikeina hetkinä jotain tyyliin "tämä on viimeinen liike, jaksat kyllä potkia kovempaa!". Niin minä sitten potkin sivupotkuja parini pitelemään patjaan niin että tuntui! Nyt kyllä ymmärrän entistä paremmin miksi joku haluaa palkata itselleen personal trainerin ;D

Tunti oli pahempi kuin kolme muuta ryhmäliikuntatuntia yhteensä. En ole uskoakseni ollut koskaan niin punainen tunnin jälkeen. Jossain vaiheessa vilkaisin itseäni peilistä ja katsoin, että kappas, housut polvien kohdalta ihan litimärät hiestä. Siis oikeesti, kuka hikoilee polvista niin paljon?! Joku taistelijoiden ja sotureiden juttu varmaan.

Olen liian järkyttynyt ja liian onnellinen kirjoittaakseni aiheesta "normaalia" ryhmäliikuntahaastepostausta. Toivottavasti tämä kelpaa :) Mä niin rakastuin tuohon tuntiin, ai että! Tahdon mennä uudelleen - heti, jooko! Toisaalta en sitten taas enää ikinä. Apua.

Mikä on raskain ryhmäliikuntatunti, jolla olet koskaan käynyt? Menitkö uudestaan? 

Ps. Kiitos mukavista kommenteista edelliseen juoksupostaukseeni liittyen! Tämä on niin paljon motivoivampaa puuhaa, kun jaksatte aina välillä tulla kommentoimaan <3 Hyvää viikonloppua!

 Ja loppukevennyksenä päivän apteekkireissulta pongattua; juo itsesi hoikaksi ;D


23. syyskuuta 2013

Kävellen olisit jo perillä - ja muita juoksupohdintoja

Sen jälkeen, kun tein päätöksen puolimaratonin lykkäämisestä ensi vuodelle, olen löytänyt liikkumiseen aivan uudenlaisen palon. Nyt harrastan juuri niitä lajeja, joita haluan ja milloin haluan, ilman että poden jatkuvasti kaihertavaa huonoa omaatuntoa liian harvoista tai liian lyhyistä lenkeistä. Nyt juoksen vain silloin, kun siltä tuntuu, ja sehän on niin vallan vapauttavaa :) Toistaiseksi lenkkihaluja on ollut noin kerran viikossa. Juoksen yleensä noin 5 - 10 kilometrin lenkin, mahdollisimman rauhallisesti, mahdollisimman nautinnollisesti. Ei tee yhtään mieli tehdä intervalleja tai muita rajuja vetoja, enkä niitä myöskään tee.

Eilen mäkisellä metsälenkillä kävelyn ja hölkän vuorotellessa pohdiskelin, että jotain taisi mennä puolimaratonvalmistautumisessa pieleen, niin henkisellä kuin fyysiselläkin puolella. Henkisellä puolella suurimpana esteenä oli varmaan se, että en ehtinyt tämän puolen vuoden aikana vielä "kasvaa juoksijaksi". En siis yksinkertaisesti saanut karistettua mielestäni sitä pyöreää pikkutyttöä, joka ei koskaan pärjännyt urheilukilpailuissa, joka ei saanut koululiikunnasta minkäänlaista hyvää fiilistä, ja joka sitten teini-iän korvilla liikkui vain laihtuakseen. Teidän, jotka olette aina olleet liikunnallisia, on ehkä tätä hankalaa ymmärtää, mutta liikunnallisuus on mielestäni sellainen osa ihmisen identiteettiä, jota ei voi ulkoapäin tai kiireellä pakottaa.  Toki asioista voi innostua, ja hetken huumassa jopa kuvitella, että kappas, minähän muutuin ihmisenä kuukaudessa, mutta jossain vaiheessa se oma, vanha minä kuitenkin puskee esille. Pysyvämpi muutos vaatii aikaa, työtä, uskoa ja lempeää kärsivällisyyttä.

Fyysisellä puolella puolimaratonvalmisteluissa meni pieleen uskoakseni ainakin kaksi asiaa.

1) En juoksuinnostuksissani malttanut koskaan rakentaa  riittävän vankkaa peruskuntoa. Kovasta yrityksestä huolimatta kaikkien lenkkien keskisyke heilui 160:n yläpuolella. Jopa sen rauhallisimman lönkyttelylenkin, jonka aikana koiranulkoiluttajat ohittelivat minua, kävellen.  Juoksuliikehdinnässä on jotain, mikä saa kehoni valtaisaan rasitustilaan, vaikka juoksisin hädintuskin reipasta kävelyvauhtia. Olen jumpannut, pumpannut, hölkännyt ja huuhkinut, mutta esimerkiksi eilen keskuspuiston ylämäessä kävellessäni sykkeeni nousi 174:ään.  Haluaisin syyttää geenejäni (HS:n jutun mukaan noin 10 prosentilla ihmisistä on sellaiset geenit, joiden vuoksi hapenottokyky ei kohene juuri lainkaan, riippumatta siitä kuinka kovaa ja usein treenaa), mutta annan nyt kuitenkin vielä tylsälle peruskuntotreenille mahdollisuuden. Jos syke ei hölkäten pysy alle 150 edes alamäessä, niin kävelen sitten s***na.  Jos olisin tajunnut tämän jo viime tammikuussa, niin olisinkohan jo juossut puolimaratonin? Kävellen olisin jo perillä?

 Se 174:n mäki :D

2) Toinen juttu, missä menin varmastikin mönkään, oli lihaskuntoharjoittelun laiminlyöminen. Kyllähän minä kävin yksittäisillä lihaskuntojumpilla viime keväänä ja salillakin ehkä viisi kertaa, mutta ei se valitettavasti taida vielä riittää. Luin jostain, että usein aloittelijan heikkoon juoksukuntoon on syynä nimenomaan huono lihaskunto, eikä pelkästään "geeniperimän rajoittama" hapenottokyky (sitä vaan olisi niin kiva syyttää!). Nyt on kaksi salitreeniä ollut viikko-ohjelmassa jo jokusen viikon, ja nälkä sen kun kasvaa syödessä! Heikoista reisistä ei jää tämän tytön juoksut ensi keväänä kiinni, se on saletti.

Ja jotta saisin vielä hieman jatkaa päättömiä juoksuhöpinöitäni, vastailen samalla myös taannoin Amandalta saamaani juoksuaiheiseen haasteeseen :)

1. Miten usein ja millaisia lenkkejä juokset?
Tähän vastasinkin jo ylempänä, eli tällä hetkellä noin kerran viikossa, 5 - 10 kilometrin lenkkejä. Tulevana syksynä pääasiallisesti kävely-hölkkää.

2. Miksi juokset?
Koska haluan ylittää itseni ja yllättää muut! Koska haluan voida paremmin, ja kokea sen mahtavan juoksu-flown, jonka ihanuuden tietää vasta, kun sen on joskus itse kokenut :)

3. Seuraatko jotain juoksuohjelmaa? Teetkö ohjelman itse vai oletko sen jostain poiminut?
En seuraa. Kurinalaisuuteni ei riittäisi, innostukseni kuukahtaisi. Juoksen mieluummin omia polkujani ja omia aikojani. Siksi minusta ei varmaan koskaan tulekaan Oikeaa Juoksijaa. Onnellinen sunnuntaihölkkääjä vain.

4. Mikä on ollut tämän vuoden paras lenkki? Jäävätkö yksittäiset lenkit yleensäkään mieleen? 
Olen kokenut useita huumaavia onnistumisenkokemuksia lenkeilläni tänä vuonna. Mieleen ovat jääneet erityisesti 1) eka kerta, kun jaksoin juosta 6 km, 2) ensimmäinen tapahtumakymppi Forssassa ja 3) elämäni pisin, 15 kilometrin lenkki. Ihania muistoja <3

15 kilometrin jälkeen, vielä hymyilyttää :)

5. Suositko jotain tiettyä merkkiä juoksuvarusteissa? Miksi juuri sitä?
Minulla on todella vähän juoksuvarusteita (treenivaatepostaus tulossa myöhemmin), joten lempimerkkiäkään ei ole vielä löytynyt. Juoksukenkiä minulla on kolmet: Niket, Adidakset ja Brooksit.

6. Pidätkö juoksupäiväkirjaa? Jos, niin mitä siihen kirjoitat?
En järjestelmällisesti. Blogini on päiväkirjani ;)

7. Onko sinulla tavoitteita juoksun suhteen? Millaisia tavoitteita?
Puolikas hengissä, Kymppi alle tuntiin. Siinä on jo tavoitetta kerrakseen vuodelle 2014 :)

8. Mikä on juoksuharrastuksessa haastavinta?
Uskominen. En vieläkään usko olevani oikea juoksija. Myös juoksemisen yksinäinen luonne on yhtä aikaa haastavaa ja kiehtovaa.

9. Juoksetko ympäri vuoden? Mikä on mielestäsi paras vuodenaika harrastukselle?
Olen harrastanut nyt juoksua 9 kuukautta ja ainakin toistaiseksi lempparivuodenaika juoksemiselle on talvi. Ihanaa juosta räntäsateessa, kun ulkona on kylmä, mutta juoksuvaatteiden sisällä ja sydämessä lämmin :)

10. Oletko koskaan kokenut ns. runners high -ilmiön? Juoksetko flowssa?
Todistettvasti ainakin kerran - tämän kesän Midnight Runissa.

11. Heitä joku protip aloittelevalle juoksijalle!?
Kävellen olisit jo perillä.

Tämä oli niin hauska haaste, että haluaisin haastaa  samoilla kysymyksillä Satun, Hannan, Akun, Heidin ja Inkan .Elkää ottako stressiä, vastatkaa jos jaksatte ;)

Innostuin viikonloppuna vähän värkkäämään. Tätä tapahtuu noin kerran vuodessa :D

Löysin viikonloppuna kaikista lemppareimman korun ikinä. Juuri sopiva bisnes-naiselle :D Kunpa olis viisas kuin pöllö!

19. syyskuuta 2013

Ryhmäliikuntahaaste Osat 5 ja 9: MUD ja Champs

Nyt on jo kuulkaas lähes neljännes ryhmäliikuntahaasteen tunneista testattu :) Haasteen myötä liikkumiseen on tullut mielettömästi lisää monipuolisuutta ja inspiraatiota. En voi kyllä muuta kuin lämpimästi suositella haastetta teille kaikille! Tässä postauksessa tunnelmia kahdelta syksyn uutuustunnilta: MUD ja Champs, olkaa hyvät!

Mitä: MUD

Mitä sanotaan SATSin sivulla: Jätä silkkihansikkaat kotiin. Nyt on aika juosta, hypätä ja ryömiä, kunnes ollaan väsyneitä ja likaisia. MUD-tunti tarjoaa haastavaa ulkoilmaharjoittelua koko keholle.

Mitä se oli oikeasti:Tuntikuvaus kuulosti niin hullulta, että halusin päästä testaamaan uutuutta heti ensimmäisellä mahdollisella kerralla. Sain mukaan bloggaja-kolleega Hannan, joka kirjoittelikin taannoin hyvän postauksen MUDista (pääset lukemaan jutun tästä linkistä).

Odotukset (ja pelot) olivat tunnin suhteen korkealla. Kokoonnuimme kauniina syystiistaina kuntokeskuksen aulaan, minkä jälkeen ohjaaja otti meiltä luulot pois juoksuttamalla meidät ihan kamalaa vauhtia noin kilometrin päässä sijaitsevaan urheilupuistoon. Se ei sitten todellakaan ollut minulle mitään pk-vauhtia, vaan puuskutuksesta päätellen mentiin ainakin 6 minuutin kilometrivauhtia. Se on lujempaa kuin koskaan juoksen lenkillä, saati sitten alkulämmittelyn aikana! Tämä revittely oli treenin ikävin osuus, ja minulla meni ensimmäinen neljän minuutin treenijakso ihan siitä juoksusta toipuessa. Ja todettakoon, että alkuravia seuraava ylämäkijuoksu- &  burbeeyhdistelmä ei todellakaan ollut se kevein mahdollinen palauttelukeino! 


Tunti koostui siis alkulämmittelyn jälkeen neljästä neljän minuuttin treenijaksosta, joissa treenattiin juuri niin kovaa kuin tuntikuvauksessa luvattiinkin. Kovaa toiminnallista treeniä armeijahengessä. Välillä tuli mieleen ne ala-asteen hiihtokilpailut, joissa vedin aina verenmaku suussa, keuhkot puuskutuksesta soikeana, mutta silti olin aina kisan toiseksi viimeinen. Erona tähän oli, että MUDin jälkeen ei saanut lämmintä mehua. Silti, jollain perverssillä tavalla tykkäsin tunnista, sillä missään muualla en ikinä treenaisi näin kovaa ja oman kuntotasoni äärirajoilla.Mukavaa oli myös treenata porukalla ulkona.

Yksi hauskimmista osuuksista tunnilla oli punnerruskisa, jossa punnerrettiin parin kanssa vuorotellen, muita pareja vastaan tosissaan leikkimielisesti kisaillen. Naisten punnerrukset olivat ehdottomasti kiellettyjä, ja sehän sopi mainiosti minulle, joka en ole vuosiin tehnyt yhtään miesten punnerrusta. Jostain se sisu kuitenkin löytyi tehdä ne muutamat punnerrukset siinä Hannan tsempatessa, ja tämän tunnin jälkeen minuun iskikin tsetse punnerruskärpänen! Olen punnertanut nyt jokaisen salitreenin päätteeksi yhden maksimipunnerrussarjan (ite keksin tämä sanan), eli yhden sarjan verran miesten punnerruksia niin monesti, kuin suinkin olen jaksanut. Ihan huippua puuhaa, ja melko nopea kehitys todellakin palkitsee ja motivoi :)

Menisinkö uudestaan: Alkulämmittelyn perusteella en menisi enää, mutta loppuosan hauskat army-osuudet pelastivat treenin. Voisin mennä takaisin jo pelkästään punnerruskisan takia! Tämä on sopiva treeni sellaiseen hetkeen, kun haluaa puristaa viimeisetkin mehut sukista.

Kenelle suosittelisin: Hunkseille, Hulkeille, Hulluille, Masokisteille. Ala-asteen hiihtokilpailuiden mitalisteille.

*******************************************************************************

Mitä: Champs

Mitä sanotaan SATSin sivulla: Champ-tunti on erinomainen johdatus ryhmäliikunnan maailmaan. Haastamme sinut, jolla on toistaiseksi vain vähän tai ei vielä lainkaan kokemusta harjoittelusta, treenaamaan tehokkaita perusharjoituksia, joilla kehität sekä voimaa että kestävyyttä. Champs-tunneilla pystyt helposti säätämään tunnin intensiteettiä oman kuntosi mukaan. Tästä se alkaa!

Mitä se oli oikeasti: Tunnin lopussa ohjaaja harmitteli, kun Champs - tunneilla on käynyt niin vähän porukkaa. Meitä taisi olla paikalla 10. Nyt kyllä täytyy sanoa, että on tuntikuvaus ja tunnin markkinointi mennyt harvinaisen paljon pieleen. Ensinnäkin, "tositreenaajat" eivät hevin tule tunnille, jota näin räikeästi mainostetaan "lepsuna" aloittelijoiden tuntia. Toisekseen, tunti oli todella paljon tehokkaampi kuin kuvauksesta käy ilmi, minkä vuoksi paikalle uskaltautuneet aloittelijat eivät välttämättä tule enää uudelleen. Lopputulemana tunti, jossa harva käy, ja joka hiipunee aika pian pois lukujärjestyksestä.

Tunnin kesto oli 45 minuuttia, ja se koostui kahden liikkeen seteistä, joissa treenaattiin ensin kaksi settiä voimaa (mm. käsipainoilla ja punnerrellen), sitten kaksi settiä kestävyyttä (lisää burbeeta!) sekä viimeinen setti vatsalihaksia (linkkuveitsi, au au). Tunti oli sisällöltään aika samantyyppistä toiminnallista treeniä kuin CrossTraining, mutta aloittelijan tunniksi sen tunnisti settien välissä olevista minuutin palauttelutauoista, jotka tuntuivat todella pitkiltä. Tuli fiilis, että tahtoo jo treenaa lisää!

Kaikista parasta tunnissa oli punnerrukset, joita tosiaan olen treenaillut nyt salilla pari kertaa viikossa. Nämä punnerrukset ovat kuitenkin aina sijoittuneet salitreenin loppuun, jolloin ylävartalo on jo valmiiksi ollut puhki. Champsissa olin ihan fiiliksissäni, kun jaksoin kaksi täyttä puolen minuutin punnerrussetiä - miesten punnerruksia!! En ole ikinä jaksanut punnertaa näin paljon. Fiilis oli ihan yhtä mahtava ja yllättynyt kuin ensimmäisten viiden kilsan lenkkien jälkeen! Nyt mä en muuta haluais tehdäkään, kuin punnertaa :D Kuka väitti, että innostun asioista vähän liian helposti ja intensiivisesti ;) Yksi päätön treenikana täällä säntäilee. Mutta pääasia, että on treeniä, eikös vaan :)

Menisinkö uudestaan: Jotenkin haluttaisi mennä jo ihan kannatuksen vuoksi, kun eihän siellä kohta enää käy ketään, jos minäkään en mene! Tämä tunti tullee silti valitettavasti jäämään minunkin treeneissäni muiden juttujen jalkoihin, vaikka ihan kivaa ja hikistä perustreeniä olikin. Jos niitä minuutin taukoja siellä välissä saisi nipistettyä vähän lyhyemmäksi, niin lupaan tulla uudelleen :) Ps. Mistä lähtien ylipäätään mikään tunti on tuntunut minusta vähän liian kevyeltä?! Apua, mitä mun kunnolle on tapahtumassa?

Kenelle suosittelisin: Jos toisessa laidassa on aloittelija, toisessa  80 -luvun Arnold, suosittelisin tätä heille, jotka seisovat noin kolme metriä vasemmasta laidasta Arnoldiin päin.

Tykkäätkö punnertaa? Entäs oletko päässyt koskaan porukan mukaan ohjattuun ulkotreeniin? Pärjäsitkö ala-asteen hiihtokilpailuissa? ;)


16. syyskuuta 2013

En treenaa kuntosalilla, koska...

Olen aina keksinyt paljon syitä miksi en tykkää treenata salilla, eikä punttien kolistelu olekaan ikinä kuulunut lempitreeneihini. Vajaat kymmenen vuotta sitten taisin innostua hommasta muutamaksi kuukaudeksi, mutta muuten salikäynnit ovat kyllä olleet aikamoista tervanjuontia. Järjen tasolla olen kyllä täysin tietoinen salitreenin positiivisista (terveys)vaikutuksista, mutta ulkoapäin annetut järkisyyt eivät ole koskaan riittäneet minulle sisäisen motivaation sytykkeiksi. Enkä varmasti ole järjettömyydessäni yksin. Kyllähän me tiedämme, että vaikkapa parsakaalia olisi hyvä syödä, koska siinä on paljon terveellisiä ravintoaineita, mutta silti jätämme nämä vihreät möykyt helposti ostamatta. Salitreeni on minun ikioma vihreä möykkyni.

Tämä vuosi on kuitenkin tuonut mukanaan niin paljon positiivisia muutoksia elämässäni, että päätin antaa salitreenille vielä mahdollisuden. Tällä kertaa en kuitenkaan lähtenyt liikkeelle kaikki-tai-ei-mitään mentaliteetillä, vaan lähestyin tätäkin möykkyä hieman pehmeämmästä kulmasta. Olen nyt käynyt salilla vaivihkaa jo kymmenisen kertaa, ja tänään treenin jälkeen olin niin onnellinen, että oli miltei mahdotonta kävellä salista rauhallisesti ulos. Lihasten huutaessa väsynyttä hoosiannaa ja endorfiinin virratessa suonissa piti pistää kaikki itsehillintä peliin, etten olisi poistunut salista laukka-askelilla hyppelehtien, duurivoittoista laulua rallatellen.

Olen ihan untuvikko tässä salihommassa vielä, mutta päätin silti koota yhteen postaukseen omia vastauksiani niihin argumentteihin, joiden perusteella olen aiemmin lopettanut saliharjoittelun aina parin treenikerran jälkeen. Muistuttakaa minua palaamaan tämän tekstin pariin, jos joku päivä valitan siitä, miten salitreeni on NIIN tylsää ;) Tässä siis vinkkejä aloittelijalta aloitteilijoille. Saa ottaa näistä vaarin, tai sitten olla rohkeasti ihan eri mieltä!


Salilla ei tule edes kunnolla hiki!
Jos laitat riittävästi painoja ja teet liikkeet hyvällä tekniikalla alusta loppuun, hiki tulee aivan varmasti. Jos tekniikka on hakusessa, varaa pariksi kerraksi Personal Trainer, joka opettaa sinulle tehokkaat ja turvalliset liikeradat.  Toinen hyvä vinkki on vaivihkaa tarkkailla kanssatreenaajia taukojen aikana ja kokeilla liikettä vaikkapa seuraavalla salikerralla. Olen myös joskus kuullut niin uhkarohkeasta teosta, kuin neuvon kysyminen. Itse en ole tosin koskaan uskaltanut.

Tauot sarjojen välillä ovat niin tylsiä!
No niinhän ne ovatkin! Siksipä olenkin todella iloinen kanssabloggaajalta saamastani saliohjelmasta, joka muodostuu liikepareista. Vuorotellaan esimerkiksi rintalihaksia ja selkää. Kun toinen lihasryhmä työskentelee, toinen on tauolla. Ei tule turhaa seisoskelua, ja ohjelman saa vedettyä läpi tunnissa. Salilla ei todellakaan kannata palloilla yhtään sen pidempään.

Minua tuijotetaan!
Ellet satu treenaamaan eristetyssä avaruuskapselissa, joku todennäköisesti katsoo sinua. Erityisesti he, joilla on tauoilla tylsää. Tai he, jotka eivät koskaan ole rohjenneet siihen laitteeseen, jossa veivaat, ja katsovat sinusta vaivihkaa mallia. Tai he, joiden mielestä pohkeesi ovat vastustamattomat. Hyvin harvaa kuitenkaan oikeasti kiinnostaa mitä sinä salilla touhuat. He ovat tulleet tekemään sinne omaa treeniään, kuten sinäkin, ja on sangen inhimillistä, että pienessä tilassa ihmisten katseet välillä kohtaavat. Jos katse kuitenkin häiritsee, tuijota hetki rävähtämättä takaisin. Mikään ei pelota suomalaista salitreenaajaa enemmän kuin tiukka tuijotuskilpailu peilin kautta. Lupaan, että voitat sen.

 What are you lookin' at?

Salitreeni on silkkaa hifistelyä!

Tämän virheen olen tehnyt arviolta joka kerta. Olen hommannut jonkun monimutkaisen kolmijakoisen ohjelman, treenannut menemään mitä mysteerisimmissä asennoissa ja lopettanut salitreenin, kun tuloksia ei ole tullut. No eihän niitä varmasti tule, jos käy salilla kerran tai kahdesti viikossa ja saa treenattua yhtä lihasryhmää jopa harvemmin kuin kerran viikossa. Ei sitä hauista aloittelijan oikeasti tarvitse treenata kolmella eri liikkeellä. Yksi tai kaksi kursailematonta liikettä per lihasryhmä riittää aivan hyvin. Itselläni yksijakoinen ohjelma toimii älyttömän hyvin nyt, kun pääsen salille kahdesti viikossa. Yhtään sen useammin en haluaisi käydä, eikä se epäkäs-lihaksen treenaaminen nyt oikeasti ihan välttämätöntä ole.


Alaselän lihasten treenaaminen ei voisi vähempää kiinnostaa!
Kaikilla meistä on joku lihasryhmä, minkä treenaaminen ei vaan pätkääkään kiinnosta - ehkä siksi, että kyseisen lihaksen treenaaminen on "hyödytöntä",  "ei vain näy missään", tai "on nyt ylipäätään vain  tappavan tylsää". Minulle se on alaselkä, tuo yksi juoksijan tärkeimmistä lihasryhmistä, mutta ah niin älyttömän tylsä treenikohde. Tässä kohtaa astuu kuvaan kuitenkin armollisuus. En skippaa kyseisen lihasryhmän treeniä kokonaan, mutta kolmen tuskaisen sarjan sijaan teen lopussa vain yhden pidemmän sarjan kevyemmillä painoilla. Ei täydellistä, mutta silti paljon parempaa kuin nolla toistoa ja yleispotutus. Joskus vähemmän on enemmän.

Aina juuri se laite on varattuna, johon minun seuraavaksi pitäisi mennä!
Tämä on yksi lempiargumenteistani salitreeniä vastaan, sulassa sovussa kohdan "salilla ei tule edes kunnolla hiki" - kanssa. Potuttaa, jos joku veivaa sadan toiston sarjoja Kuntoplussaa lueskellen juuri siinä etureisikoneessa, jossa minun pitäisi nyt treenata. Tai jos joku alkaa ladata kahdensadan kilon painoja jalkaprässiin juuri silloin, kun olen kävelemässä päämäärätietoisesti laitetta kohti. Olen vähitellen alkanut kuitenkin oppia, että treenini ei todellakaan mene pilalle, jos sekoittelen liikkeiden järjestystä sen mukaan, mikä laite tai paino on vapaana. Ja jos se Kuntoplus-veivaaja on päättänyt parkkeerata koko illaksi etureisikoneeseen, niin minä voin kyllä ihan hyvin tehdä vaikkapa askelkyykkyä. Treeniä se on sekin, ja saattaapa vaihtelu olla välillä jopa ihan hyvästä :)

Mitkä ovat sinun syysi treenata tai olla treenaamatta salilla? :) 

 Ihan täydellinen kuvaus mun ensimmäisistä salitreeneistä ;D

3. syyskuuta 2013

Ryhmäliikuntahaaste osat 3 ja 4: Zumba ja ShapePulse

Okei, myönnetään, että dramaattisesti hieman yliarvioin oman aikani ja kykyni kirjoittaa oma postauksensa jokaisesta testaamastani ryhmäliikuntatunnista. Epäilen myös vahvasti jaksaisiko niitä "analyyseja" edes kukaan lukea ;D Haaste kuitenkin etenee mukavasti, ja lyön tällä kertaa kaksi (jumppa)kärpästä yhdellä postauksella. Testissä siis Zumba ja ShapePulse, olkaa hyvät!

Mitä: Zumba

Milloin: Torstaina klo 17.30 - 18.30

Mitä sanotaan SATS:in sivulla: Latinalaisamerikkalaisen rytmin ja liikkumisen ilo ovat tunnusomaisia piirteitä tälle kuumalle lisälle SATSin laajassa tarjonnassa. Zumba on valloittanut maailman, ja nyt SATS on kouluttanut joukon ohjaajia, jotka vetävät näitä mahtavia tanssitunteja.

Miltä se näyttää mainoksissa...

Mitä se oli oikeasti:  Päätin, että annan ryhmäliikuntahaasteen myötä vielä yhden mahdollisuuden Zumballe, johon en ole muutamista kokeiluista huolimatta tykästynyt juurikaan. (Aiempi Zumba-postaukseni löytyy täältä). Menin Zumba-tunnille ex tempore ABSolution - tunnin jälkeen, kun huomasin sen olevan juuri alkamaisillaan lempiohjaajani vetämänä. Nyt jos koskaan, mietin, syttyy sisälleni Zumban tähti. Hypin, heiluin, sheikkasin ja riekuin kuin päätön kana, mutta Ei, ei ja vielä kerran ei. Ei syttynyt sisälläni tähti, ja kylmäksi jätti Zumba tälläkin kertaa. Tai siis sellaiseksi kylmänhikiseksi, sillä kyllähän siinä riekkuessa nyt kuitenkin lämmin tulee.

Miltä se näyttää oikeasti.

Zumba, kuten SH'BAMikin, koostuu perättäisistä kappaleista, joissa jokaisessa on oma helpohko koreografiansa. Biisirajat ylittävää koreografiaa ei rakennella, eikä lihaskuntoa erikseen treenata. Paljon on hyppyä ja muka-pirteää latin babe - meininkiä, mutta jotain tunnista jää mielestäni silti puuttumaan. Toisin kuin SH'BAMissa, Zumbassa kaikki biisit kuulostavat vähän samalta, eikä se tanssityylikään niin hirveästi vaihtele biisistä toiseen. Lisäksi ärsytysmittari heilahtaa, kun lähes jokaiseen biisin on mixattu joku pirtsakka "Let's Zumbaaaaa!" - huudahdus. Haluaisin kuule nyt jumpata ihan vaan rauhassa tässä toiseksi takimmaisessa rivissä, niih.


Menenkö uudestaan: Sattuikin niin, että tämä oli kesälukkarin viimeinen Zumba-tunti, eikä syyslukkarista kotisaliltani enää Zumbaa löydy. Trendit elää ja kehitys kehittyy, enkä ehkä sitten lopulta ollutkaan ainoa, jonka Zumba-tähti jäi syttymättä. En taida mennä uudestaan, ellei joku kaveri ihan ehdottomasti halua raahata minua vuonna 2033 jollekin retrojumppasalille, jonka ohjelmiston kirkkaimpana tähtenä Zumba edelleen pyörii.

Miltä se näyttää, kun kissa tanssii sitä.

Kenelle suosittelisin: Mietin ja mietin, mutta jostain syystä mieleeni tulee vain "päättömille kanoille". Kauhea minä. Ehkä myös heille, joita Ricky Martin tanssituttaa, mutta vaikeat koreografiat pelottaa. Silti kyllä suosittelisin ennemmin SH'BAMia..

*****************************************************************************
Mitä: ShapePulse

Milloin: Maanantaina klo 17 - 18

Mitä sanotaan SATS:in sivulla: Hauska yhdistelmätunti. Pääpaino sykettä nostavilla helpoilla askelsarjoilla, jotka rakennetaan kappaleittain. Tunnin lopussa kattava lihaskunto-osion. Tunti ei sisällä hyppyjä.


Mitä se oli oikeasti: Tämä on tunti, jonka olet kokenut, jos olet joskus jumpannut paikkakuntasi Naisvoimistelijoiden kiinteytysjumpassa. Alkuun puolisen tuntia helppoa, hyvin perustavanlaatuista jumppa-askellusta. Vaikeinta oli ehkä tehdä ensin V-askel eteen ja heti perään A-askel taakse. Siihen perään kun vielä heitetään grapevine, niin ai että jumppapirkko iloitsee! :)

Kun lämpö oltiin saatu askelluksella pintaan, haettiin käsipainot ja jumppailtiin lisää. Tehtiin BodyPumpistakin tuttuja perusliikkeitä, mm. askelkyykkyjä, hauiskääntöjä ja vipunostoja. Itse otin kolmen kilon painot, ja yllätyin siitä, miten kovan jumpan ja poltteen sellaisillakin saa aikaiseksi, kunhan riittävän pitkään veivaa (Tyyliin kuusi toistoa. Kiitos lihaskuntoni, olematon). Odotin seuraavalle päivälle käsivarsiarkuutta, mutta yllätyksekseni hellyys löytyikin takareisistä. (Meinasin kirjoittaa, että pepusta, mutta se olisi saattanut olla jo kaksimielisille liikaa). Tämä takareisituntemus herätti kysymyksen, kuka keksi rakkauden: löytyykö timmien takareisin salaisuus sittenkin V-askeleesta?


Menenkö uudestaan: Tähän jumppaan kulminoitui kaikki, mitä ihmiset ajattelevat kuullessan sanan "jumppa". Tämä oli kunnianosoitus Jane Fondalle, jumppatrikoille ja V-askeleelle. En voisi kutsua itseäni enää koskaan oikeaksi jumppariksi, jos kieltäytyisin menemästä uudelleen. Menen siis mielelläni, jos tunti osuu sopivasti kohdalle.

Kenelle suosittelisin: Kursailettoman ja klassisen Jumpan ystäville. Heille, jotka pitävät kiiltävistä jumppatrikoista. Heille, joiden mielestä Ylellä lauantaisin näytettävä jumppa on kaikkien aikojen paras TV-ohjelma.



Onkos teillä kokemuksia Zumbasta? Syttyikö Zumba-tähtenne, vai jäikö himmeäksi? :) Entäs käytkö koskaan PerusJumpalla, vai pysyykö jumppaintosi päällä parhaiten trendikkäillä uutuusjumpilla?

1. syyskuuta 2013

Midnight Run 2013: Karnevaalitunnelmaa ja uusi ennätys

Eilen hölkätessäni tuhansien vihreäpaitaisten ihmisten joukossa pitkin Helsingin kauneimpia kaupunginosia muistin jälleen kristallinkirkkaasti miksi minä juoksen. Yhtäkkiä jokaisella vuoden 2013 aikana juostulla lenkillä, niillä vähän tylsemmilläkin, oli selkeä tarkoitus. Niiden ansiosta minä, koululiikunnan traumatisoima nainen, entinen juoksunvihaaja, pystyin osallistumaan tällaiseen ainutlaatuisen tapahtumaan ja nauttimaan (melkein) joka hetkestä. Tänään, kovimman fyysisen rasituksen hellitettyä, on kovin helppoa olla tyytyväinen :)

Saavuin Senaatintorille noin tunti ennen juoksua, mikä oli hyvä päätös, sillä pitkissä vessajonoissa seistessä meni parisenkymmentä minuuttia. Vessakäynnin jälkeen ehdin tehdä kevyet venyttelyt, osallistua SATS:in järjestämään alkulämmittelyyn sekä stressata palellunko juoksun aikana T-paidassani. Tosi monella näytti olevan pitkähihainen pusero T-paidan alla. Rauhoittelin kuitenkin itseäni palauttamalla mieleeni Forssan Suvi-illan, missä myös stressasin alkuun kevyttä vaatetustani, mutta missä oli lopulta niin kuuma, että olisi voinut juosta vaikka alasti :D (onneksi ei nyt sentään). Loppujen lopuksi kevyehkö vaatetukseni osoittautui sopivaksi Midnight Runissakin, sillä hikoilen aina juostessani kuin pieni eläin. (lisää mukavia mielikuvia). Sää oli eilen muutenkin aivan optimaalinen juoksulle, sillä lämpöä oli noin 14-15 astetta, eikä vettä tullut uhkaavista sääennusteista huolimatta pisaraakaan.

Isolla porukalla kohti lähtöviivaa. Jännitti hulluna!

Olin ilmoittautunut optimistisesti 5b - ryhmään, jonka tavoiteaikana oli 60.00 - 65.00 minuuttia. Aikahaarukkaan pääseminen olisi siis tarkoittanut noin 1,5 minuutin parannusta Forssan aikaani nähden. Lähtö Senaatintorilta oli mahtava kokemus jo sinänsä, sillä musiikki pauhasi, ihmiset kannustivat ja lähtöportista suihkusi kaikenmaailman valopatsaita ja tulenlieskoja. Lähtöjärjestelyt toimivat väkimäärään nähden sujuvasti.

Pian lähdön jälkeen vaivuin jonkinsortin "juoksutranssiin", jonka vuoksi muistikuvani juoksusta ovat jokseenkin pätkittäisiä. Kukaan ei tietenkään myönnä sellaista kokeneensa, mutta juoksun jälkeen oli vähän samanlainen olo, kuin niin kostean illan jälkeen, että muistaa illan tapahtumista vain välähdyksiä. Aivan kuin oma henkilökohtainen tietoisuuteni olisi siinä juostessa jotenkin sulautunut osaaksi kollektiivista tietoisuutta. Ehkä osittain tähän tunteeseen vaikutti se, että reitin varrelle järjestetyt ohjelmanumerot (sambaajia, bändejä, DJ:eita, cheerleadereita) menivät todellisuudessakin ohi yhdessä silmänräpäyksessä, kun ei niitä ehtinyt jäädä paikalleenkaan ihmettelemään. Muistan kuitenkin, että reitti oli kaunis ja tunnelmallinen - välillä juostiin mm. ulkotulin reunustetulla puistotiellä. Reitti oli myös monilta osin aika ruuhkautunut, eikä ohitteleminen ollut ihan niin vaivatonta kuin Forssassa. Midnight Run ei sikäli varmasti olekaan mikään varsinainen ennätystentavoittelutapahtuma, vaikka allekirjoittanut lopulta oman ennätyksensä vahingossa juoksikin...

Yleisöä kirkon portailla.

Vaikken ole kesällä kovin paljon juossutkaan, oli minulla silti salaisena tavoitteena 65 minuutin alittaminen, olinhan mukana siinä vauhtiryhmässäkin. Yritin pitää silmällä Garminin kertomia väliaikoja, mutta monilla osuuksilla oli niin pimeää, etten nähnyt mitä vauhtia juoksen. Tunsin kuitenkin juoksevani huomattavasti nopeampaa kuin normilenkeillä, mutta juoksu kulki kevyesti ja kivuttomasti 8,5 kilometriin saakka. Tämän jälkeen jalat hyytyivät ja loppumatka oli täyttä tuskaa, toisin kuin Forssassa, missä vetäisin viimeisen kilometrin hyvissä voimissa ja ennätysvauhtiin. Ymmärrettävää tosin sikäli, että Forssassa viimeinen kilsa juostiin pitkään ja loivaan alamäkeen, kun taas Helsingissä piti vielä punnertaa ylämäkeä pitkin. Jostain ihmeellisestä paikasta sain kuitenkin ammennettua voimaa, ja lopulta viimeisestä kilometristä tuli se nopein myös Helsingissä.


 Ajanottochippi kiinnitettiin kenkään ja se lähetti reaaliaikaisesti väliaikatietoja nettiin. Juoksin kympin tällä kertaa Brookseillani, eikä polvikipuja tuntunut ollenkaan.

Saavuin lopulta maaliin (hieman :D) alle 65 minuutin aikaan ja paransin Forssan aikaani noin 1,5 minuuttia!! Juoksin siis keskimäärin 10 sekuntia nopeampia kilometriaikoja kuin Forssassa. Avomieheni oli seurannut juoksuani reaaliaikaisesti Midnight Runin sivulla, ja häneltä oli onnitteluviesti odottamassa puhelimessani jo ennen kuin itse tiesin virallista aikaani. Samoin ihanalta Hannalta, joka juoksi oman kymppinsä ihan hurjaan aikaan!

Jalkani menivät todella jumiin saman tien kuin lopetin juoksemisen, joten lyhyt kävely rautatieasemalle teki hyvää maitohappojen poistumisen kannalta. Kotona korkkasin yhden voitonsiiderin ja venyttelin niin maan perusteellisesti kipeytyneitä jalkojani. Pääsin nukkumaan yhden aikaan, mutta kolmelta heräsin paleluun ja pääkipuun. Mitä ilmeisimmin olin juossut omaan nykykuntooni nähden aivan jaksamisen äärirajoilla. Join ison mukin vettä, johon olin liuottanut vähän suolaa, ja pian sen jälkeen huono olo menikin onneksi ohi. Nyt täällä jo bloggaillaan aivan normaaleissa ruumiin ja sielun voimissa mahtavasta vesisateen pauhusta nautiskellen :)

Onko kukaan teistä kokenut tuollaista "juoksutranssia" mitä kuvasin? Se oli sen verran erikoinen fiilis, että mielelläni kuulisin teidänkin kokemuksia siitä, minkälainen olotila ja "tietoisuuden taso" teillä on juoksutapahtumissa, jossa juoksette oman jaksamisenne & kuntotasonne äärirajoilla.. :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...